Sivu 1/3

Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 06.02.2011 17:19
Kirjoittaja Voimantorni
Eräs jehovantodistajuuden tunnusomainen piirre on aina ollut laajamittainen ja tehokas kirjallisuuden tuottaminen ja sen levittäminen. Vartiotorni-seura väittää olevansa Kristuksen seuraaja, vieläpä hänen ainoa tosi seuraaja. Näin ollen herää kysymys, että mistä kohtaa Uutta testamenttia löytyy esikuva tai peruste tällaiselle kirjapainotoiminnalle?

Juuri ilmestyneen vuosikirjan alkulehdillä käsiteltiin tätä aihetta, josta käsittelystä muutama ote seuraavassa:
”Brooklynissa New Yorkissa toimii kirjoitusosasto, jonka välityksellä Kristuksen voidellut veljet valmistavat nykyään hengellistä aineistoa julkaistavaksi lehdissä, kirjasissa, kirjoissa ja muissa painetuissa ja elektronisissa julkaisuissa. Kirjaimellisen ruoan tavoin tämä hengellinen ruoka täytyy valmistaa hyvin.” (Jehovan todistajien vuosikirja 2011, s. 9)
Mutta pitikö ensimmäisen vuosisadan kristittyjen jotenkin ”valmistaa” sanomansa itse? Eikö heille riittänyt saarnansa sisällöksi heprealaiset kirjoitukset, ja ennen kaikkea kuolleista herätetty Jeesus Kristus? Tai missä määrin Jeesuksen seuraajat keskittyivät maailman asioiden yksityiskohtaiseen selvittelemiseen ja niistä kertomiseen? Vuosikirja jatkaa, kuinka internetistä löytyvä tieto ei ole luotettavaa (Wikipedia mukaanlukien);
”Siksi kirjoitusosasto käyttää tasokkaita hakuteoksia, tunnustettujen asiantuntijoiden kirjoituksia ja arvostettujen kustantamoiden julkaisuja.” (Jehovan todistajien vuosikirja 2011, s. 10)
”Kirjoitusosastolla itselläänkin on kattava, tuhansia teoksia käsittävä kirjasto. Lisäksi se hyödyntää yleisiä ja yliopistojen kirjastoja. Aineistoa hankitaan tarvittaessa kaukanakin sijaitsevista kirjastoista.” (Jehovan todistajien vuosikirja 2011, s. 10)
Heijastaako tällainen toiminta jotenkin Uuden testamentin kristillisyyden henkeä? Eivätkö ennemminkin fariseukset ja kirjanoppineet olleet niitä, joita kaiken maailman kirjaviisaus ja nippelitieto kiinnosti yli kaiken? Eivätkö juuri he rehennelleet kaikella sillä tiedollaan, jota heillä oli? Vuosikirja jatkaa:
”Eräässä suuressa kirjoitusosaston käyttämässä yliopiston kirjastossa on noin viisi miljoonaa kirjaa, 58 000 aikakausjulkaisua, 5,4 miljoonaa mikrolomaketta ja tuhansia elektronisia tiedostoja.” (Jehovan todistajien vuosikirja 2011, s. 10)
Miksi Jehovan todistajille ei riitä Raamatun teksti sellaisenaan, kuten esikuvalleen Jeesukselle? Miksi tämän ”totuuden järjestön” ja ”Jumalan viestintäkanavan” täytyy jatkuvasti hakea uskottavuutta sanomalleen nk. maailmallisesta kirjaviisaudesta ja tämän maailman arvostetuilta auktoriteeteilta?

Lisäksi Vt-seura on todistettavasti esittänyt lukijoilleen valheellisiakin tietoja suojellakseen omaa mainettaan. Tästä huolimatta järjestö kehuu itseään tällä tavalla:
”Kirjoitusosasto pitää siis tinkimättä kiinni siitä, että kaikki tiedot ovat täsmällisiä ja paikkansapitäviä jopa merkityksettömiltä vaikuttavia yksityiskohtia myöten. Siten ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” voi tuottaa jatkuvasti hengellistä ravintoa, joka tuo kunniaa ”totuuden Jumalalle” Jehovalle (Ps. 31:5).” (Jehovan todistajien vuosikirja 2011, s. 13)

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 06.02.2011 20:02
Kirjoittaja nina2011
Fariseuksia varmasti paljon. Miksi muuten kierrosviikolla kaikki pukeutuu paremmin kuin muuten...Mulle jäi muuten mieletön määrä lehtiä kun olin ottanut vähän liian suuren kiintiön, enkä aina saanutkaan niitä levitettyä. Enkä jaksanu pienentää. Oon muuten pystyssä seuralle suuren määrän rahaa. Koska elin niin pienellä rahalla että ei oikeesti ollut lahjoittaa lehdistä.
Kirjallisuus on myös jäsenille jotka eivät suinkaan ole tyhmiä. Jossainhan on joskus ollut siitä että älykkäitten uskonto. Pitää olla paljon luettavaa kun telkkariakaan ei oikeen ole hyvä katsoa paljon. Mitäs sitä tekis jos ei ole edes luettavaa. En ole muuten nähnyt pitkään aikaan uusia lehtiä..Meillä kun ei saa käydä kukaan.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 06.02.2011 20:21
Kirjoittaja Vieras
Kunka sopivaa olikaan 70-luvulla käyttää Rooman klubin näkemyksiä tukemaan silloista tulkintaa lopun läheisyydestä.

Vartiotorni 1.4.1975 s.150
Maailma ja vuosi 1975
Vuonna 1975 ihmiskunta havaitsee selvemmin kuin koskaan aikaisemmin sen kylmän tosiasian, että sen ongelmat ovat todella maailmanlaajuisia - ja että maailmanlaajuiset ongelmat vaativat maailmanlaajuisia ratkaisuja, vähempi ei riitä. "Science News" -lehti sanoo, että kansainvälisesti tunnettu tiedemiesten ja teollisuusmiesten ryhmä nimeltä "Rooman klubi" kuvailee tilannetta "ainutlaatuiseksi". Miksi? Siksi, että menneet kriisit olivat tavallisesti paikallisia, mutta nykyään 'vain maailmanlaajuinen ratkaisu on riittävä', ja että vaikka ennen oli aikaa etsiä ratkaisuja ongelmiin, 'nyt tyydyttää vain nopea toiminta'.

Herätkää 22.6.1979 s.30
Rooman klubin käsitys ajastamme
Yli kymmenen vuotta sitten "Rooman klubina" tunnetuksi tullut ryhmä varoitti maailmaa luonnonvaroja ja väestöä koskevien kriisien kehittymisestä. Sen presidentiltä Aurelio Pecceiltä kysyttiin äskettäin, millaisena hänen älyniekoista koostuva kansainvälinen ryhmänsä näkee tällä hetkellä ihmiskunnan edessä olevan tilanteen. "Maailman tilanne on huonontunut joka suhteessa", hän sanoi erään pariisilaisen liikeelämän aikakauslehden (Visionin) toimittajalle. "Teknistieteellistä edistystä on tietenkin ollut, mutta se on ollut suunnittelematonta, hajanaista, ja monesti se on aiheuttanut muita ongelmia ... Niinpä ihminen on nyt kaiken kaikkiaan hämmentyneempi, huolestuneempi ja turvattomampi kuin kymmenen vuotta sitten." Tulevaisuudesta hän sanoi: "Me julkaisimme varoituksen kymmenen vuotta sitten, mutta kun katselemme taaksepäin, meistä tuntuu, että silloin oli niin helppoa tehdä jotakin ja nyt niin vaikeaa. Kuitenkin toimiminen nyt on paljon välttämättömämpää. Käsityksemme mukaan ihmiskunnalla on kenties vain kymmenen vuotta aikaa, ehkä ei sitäkään, valita suunta, joka poikkeaa nykyisestä ehdottomasti tuhoon johtavasta menettelystä."

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 06.02.2011 21:10
Kirjoittaja Ariadna
Voimantorni kirjoitti:Eräs jehovantodistajuuden tunnusomainen piirre on aina ollut laajamittainen ja tehokas kirjallisuuden tuottaminen ja sen levittäminen. Vartiotorni-seura väittää olevansa Kristuksen seuraaja, vieläpä hänen ainoa tosi seuraaja. Näin ollen herää kysymys, että mistä kohtaa Uutta testamenttia löytyy esikuva tai peruste tällaiselle kirjapainotoiminnalle?
Luuk 10 ei ainakaan anna kuvaa kirjakääröjen kanssa kulkevista saarnaajista

1. Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.
4. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä.
nina2011 kirjoitti:Kirjallisuus on myös jäsenille jotka eivät suinkaan ole tyhmiä. Jossainhan on joskus ollut siitä että älykkäitten uskonto.
Muistan kuinka tuosta paljon puhuttiin ja verrattiin esimerkiksi helluntalaisiin, mutta onko siitä ollut oikein kirjallisuudessakin?

On muuten kumma, että todistajat hyväksyvät Uuden testamentin kaanonin vaikka se on heidän mukaansa luopiokristillisuuden kokoama ja monet ajanlaskun alussa, toisella vuosisadalla luetut evankeliumit jäivät sen ulkopuolelle. Pietarin evankeliumi oli eräs niistä.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 06.02.2011 21:48
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Kreikkalaiset kirjoitukset, niin väitetään, ovat erityisesti voidelluille tarkoitetut. Tämä on harhakuvitelma, silkka petos ja Jehovan todistajien ikioma näkökulma, mutta todellisuudessa tarkoitettu jokaisen luettavaksi.

Olen Ariadnan kanssa samaa mieltä siitä, ettei ole pahaksi kurkistaa kreikkalaisten kirjoitusten kaanonin ulkopuolella oleviin kirjoituksiin.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 06.02.2011 22:45
Kirjoittaja Vieras
"jäi muuten mieletön määrä lehtiä kun olin ottanut vähän liian suuren kiintiön, enkä aina saanutkaan niitä levitettyä. Enkä jaksanu pienentää. Oon muuten pystyssä seuralle suuren määrän rahaa"

-Ei sinne ainakaan maksaa pidä. Jos piruuttaan palauttaa lehtiniput, varmaankin joku riuska nuorimies vie ja laittaa palauttajan nimen päälle. Eihän tästäkään tarvi murehtia, jos muistuttavat saatavistaan niin vastaa että ne on portin pielessä viikon haettavana takaisin ne lehdet, muuten menee jätteeksi mikä kelpaa.

""Rooman klubina" tunnetuksi tullut ryhmä varoitti maailmaa luonnonvaroja ja väestöä koskevien kriisien kehittymisestä"
-Kumma etteivät huomioineet talouden ensimmäistä perusmekanismia, että hinta nousee ja käytetään halvempaa, vaan laskivat raaka-aineenkulutuksen kasvuprosenteilla niin pitkälle, että saivat raaka-aineita loppumaan. Lahkolla taas on erikoista povata maailmanloppua vähenevien raaka-aineiden perusteella sen päälle, kun sanotaan ydinsodan ensin tuhoavan kaiken. hallintoelinjäsenten ikä ja koulutuspohja huomioiden kyllä ymmärrettävää, mutta että nyt itse jehovaparka noin haksahtaa...

"Olen Ariadnan kanssa samaa mieltä" -samoin

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 06.02.2011 23:13
Kirjoittaja nina2011
Ei siellä luonnonvaroista välitetä kun niitten jumala puhdistaa ihmeen avulla maapallon tai sitten ne itte on lupautunu siivoon täällä tuhat vuotta :D Sen kun näkis. Porvalillista elämän tyyliä ihannoidaan ja kaikkea muutakin jenkeistä tulevaa. Sehän vasta luontoa kuluttavaa on. Ketä niistä kiinnostaa tonnikalapurkin kierrätys.. En ainakaan muista näin tapahtuneen. Ainakaan yleisesti.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 07.02.2011 08:33
Kirjoittaja rippeli
nina2011 kirjoitti:Ei siellä luonnonvaroista välitetä kun niitten jumala puhdistaa ihmeen avulla maapallon tai sitten ne itte on lupautunu siivoon täällä tuhat vuotta :D Sen kun näkis. Porvalillista elämän tyyliä ihannoidaan ja kaikkea muutakin jenkeistä tulevaa. Sehän vasta luontoa kuluttavaa on. Ketä niistä kiinnostaa tonnikalapurkin kierrätys.. En ainakaan muista näin tapahtuneen. Ainakaan yleisesti.

Niin. Onhan se vähän ristiriitaista, että jäätelötikkuakaan ei uskalla heittää metsään, koska jumala turmelee ne jotka turmelevat maan. Silti käytetään tuntikausia siihen, että työnnetään lähimmäisten koteihin paskaa.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 07.02.2011 13:00
Kirjoittaja nina2011
Toi jäätelötikku juttu kuulostaa kulissilta.
Ajattele sitä meikkejen ja hajusteiden ja muiden kemikaalien määrää jota nämä rakkaat sisaret tupsuttavat. Entäs Minkkiturkit. Tai oliko se herätkää kun käski heittää roskiin kaikki tavarat joita ei vuoteen ole käyttänyt. On siellä varmaan nykyään enemän jotain kierrätys juttuja ja konventeissa ainakin on lajittelu energia jätteisiin.
Joka ikinen menee sinne kokoukseen omalla autolla ja korttelirallia ajetaan kenttäreissulla.
Mulla on kamala määrä patoutunutta tuskaa. Huomaan.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 07.02.2011 14:30
Kirjoittaja Kivikko
Aiheeseen miksei raamattu riitä.
Ihan sen takia, ettei se sisällä kaikkea sitä sääntökuormaa mikä JT:lle halutaan sälyttää. Mooseksen lakihan nyt on sentäs pois käytöstä. Raamattu ei kerro asioista mitkä JT:t haluavat selittää ihan miten haluavat ja vaihtaa mieltään aika ajoin, ilman että kukaan huomaa.

Jos käytössä olisi vain ja ainoastaan raamattu, ja ehkä pari sanaselityskirjaa ja joku sanasta-sanaan-käännös, niin eihän koko touhusta jäisi paljoakaan jäljelle. Ketään ei voisi tuomita "alkää tuomitko ettei teitäkin tuomittaisi", ketään ei saisi vihata "rakastakaa vihollisianne".. Jumalankin todettaisiin olevan vanhan testamentin vihainen, sadistinen, äkkipikainen, mustasukkainen, ylpeä, joukkomurhaaja... Ei pelkästään aina-niin-ihana-jumala. Ei voisi tehdä luokkajakoa, eikä kukaan uskoisi vanhan testamentin armeija-jumalan sota- kertomuksilla, ettei siviilipalvelus olisi ollut sallittua :) Lapsiakaan ei saisi tappaa verikielloilla, koska se olisi verrattavissa siihen kuninkaaseen (vai kansaan) joka vei lapsia tulen läpi, mistä ei sitten tykättykään. Ketään ei kannattaisi käännyttää, koska jumala "näkee ihmisten sydämen" eli pelkkää hyvyys riittäisi, ei kaikenmaailman sääntöhirviöiden noudattaminen.

Kokousmallikin nähtäisiin, eli kerta viikkoon synagogassa. ei 3x/vko, tai nykyään 2x/vko.

Ja, jos olisi vain raamattu, ihmisillle jäisi oikeasti aikaa lukea sitä, ja tutkia, eikä sekoilla järjestön kirjojen sivuilla ihmetellen mistä nyt on kyse. Tämmöset nyt omasta elämästä on jäänyt kalloon.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 10.02.2011 20:22
Kirjoittaja Vieras
Tässä vielä näkulmaa Voimatornin ansiokkaaseen avaukseen.

Jehovan todistajien vuosikirja 2011 s.9-13
"TARKOIN TUTKINUT KAIKEN"
Jeesus sanoi, että uskollinen orja, joka antaisi palvelusväelle "heidän ruokansa oikeaan aikaan", olisi ymmärtäväinen. Siten hän osoitti, että ne, jotka jakaisivat tätä hengellistä "ruokaa" uskon huonekunnalle, olisivat tunnollisia, harkitsevia ja tarkkanäköisiä. (Matt.24:45-47.)...
Kirjoitusosasto ... tutkii kaiken tarkoin. Mistä sitten luotettavaa tietoa voidaan saada? Vaikka internetissä on kätevästi tarjolla valtava määrä tietoa, osaston työntekijät eivät hae aineistoa blogeista tai puutteellisesti dokumentoiduilta sivustoilta, joita pitävät yllä tuntemattomat tai epäpätevät tahot. ...
Siksi kirjoitusosasto käyttää tasokkaita hakuteoksia, tunnustettujen asiantuntijoiden kirjoituksia ja arvostettujen kustantamoiden julkaisuja.
Kirjoitusosastolla itselläänkin on kattava, tuhansia teoksia käsittävä kirjasto. Lisäksi se hyödyntää yleisiä ja yliopistojen kirjastoja. Aineistoa hankitaan tarvittaessa kaukanakin sijaitsevista kirjastoista. Eräässä suuressa kirjoitusosaston käyttämässä yliopiston kirjastossa on noin viisi miljoonaa kirjaa, 58000 aikakausjulkaisua, 5,4 miljoonaa mikrolomaketta ja tuhansia elektronisia tiedostoja. Kirjoitusosasto ylläpitää myös laajaa arkistoa, jossa on lehtileikkeitä, kokemuksia ja historiallisia dokumentteja. Arkisto pidetään ajan tasalla, ja sinne saadaan aineistoa sekä paikallisista lähteistä että haaratoimistoista eri puolilta maailmaa. ...
Esimerkiksi kirjasessa Onko elämä luotu? kerrottiin hämähäkinverkon olevan vahvimpia materiaaleja maapallolla: "Jos tästä seitistä tehtäisiin verkko, jossa langat olisivat senttimetrin paksuisia ja neljän senttimetrin päässä toisistaan, ja verkko suurennettaisiin jalkapallokentän kokoiseksi, sillä voisi pysäyttää suihkukoneen lennosta!" Vaikka tieto oli poimittu arvossa pidetystä tiedelehdestä, se ei ollut alkuperäinen lähde ja alkuperäinen lähde oli monitulkintainen. Siksi oli otettava yhteyttä tutkijaan, joka ajatuksen oli alun perin esittänyt, ja kysyttävä, miten hän oli tullut tähän lopputulokseen. Lisäksi kirjoitusosaston työntekijöiden oli selvitettävä matemaattinen kaava ja muut tiedot, jotta he pystyivät itse laskemaan, millainen vaikutus jalkapallokentän kokoisella hämähäkinverkolla olisi suihkukoneeseen. Useiden tuntien tutkimustyön ja huolellisten laskutoimitusten jälkeen tämä hämmästyttävä tieto saatiin lopulta vahvistettua. ...
Jollekulle voi olla tuttu myös kertomus Sir Isaac Newtonista ja hänen tekemästään aurinkokunnan pienoismallista. Kertoman mukaan eräs Newtonin luona vieraillut ateisti kysyi, kuka pienoismallin oli tehnyt. Newton vastasi: "Ei kukaan!", mihin ateisti sanoi: "Taidat pitää minua hulluna!" Sen jälkeen Newtonin kerrotaan selittäneen, että hänen mitätön jäljitelmänsä paljon suurenmoisemmasta aurinkokunnasta todistaa, että kaikella täytyy olla suunnittelija tai tekijä. Niin herkullinen kuin tämä kertomus onkin, historialliset lähteet ja Newtoniin perehtyneet tutkijat ja elämäkerturit eivät voi vahvistaa keskustelua todeksi. Varhaisimmat viittaukset tähän tapaukseen ovat peräisin 1800-luvun alkupuolelta, mutta niissä Newtonin paikalla esiintyy saksalainen tiedemies Athanasius Kircher. Siksi kirjoitusosasto ei enää käytä tätäkään kertomusta julkaisuissamme.

*****

Pohditaanpa tätä teksiä hieman tarkemmin.
Ensinnäkin tulee muistaa, että Jehovan todistajien suhde Jumalasta vieraantuneen maailman viisaisiin on hyvin kielteinen. Heidän mukaansa he kaikki ovat Saatanan vaikutuksen alaisuudessa tarkoituksena hämärtää Raamatun totuus. Kehitysoppia pidetään hyvänä esimerkkinä tästä. Miten siis on mahdollista, että Jehovan todistajat lainaavat auktoriteetteina tutkijoita ja tiedemiehiä, jotka puoltavat kehitysoppia? Voidaanko heidän lausuntojaan käyttää siten valikoivasti, että ne mielipiteet hylätään, jotka eivät tue Jehovan todisajien teologiaa, kun taas ne mielipiteet hyväksytään, jotka sattuvat sitä tukemaan? Miksi ylipäätään hyväksyntää haetaan näiltä Saatanan vallassa olevilta Jumalan kieltäjiltä? Tuen hakeminen on ilmeisen selvästi tarkoitushakuista, eikä se siten voi olla täysin luotattavaa.

Hämähäkinverkko on esimerkkinä perusteellisesta tutkimisesta varsin outo esimerkki. Koska perimmäisenä tarkoituksena on todistaa, että elämä maanpäällä on luomisen tulos, ei tällaiseen lentokoneen ja hämähäkinverkon väliseen suhteeseen ole mitään mieltä käyttää näin paljon aikaa ja vaivaa vaikeita laskutoimituksia myöten. Ei se ratkaisevasti lisää uskoa Jumalan luomistyöhön, onko tämä hämähäkinverkko todella näin kestävää.

Kertomus Isaac Newtonin tekemästä aurinkokunnan pienoismallista on juuri hyvä esimerkki siitä, ettei Raamatun totuutta tule lähteä todistamaan tällaisilla arvostettuihin tiedemiehiin liittyvillä kertomuksilla, jotka eivät sitten mahdollisesti pidäkään paikkaansa. Sama asia olisi voitu kertoa vastaavalla kuvitteellisellakin kertomuksella. Eli jos joku olisi tehnyt pienoismallin aurinkokunnasta ja väittäisi sitten sitä ihastelevalle, että se on kehittynyt itsestään, niin eikö tällaista väitettä pidettäisi ilman muuta täysin mahdottomana. Ei tähän Newtonia olisi tarvittu.

Ikävä kyllä, tämä vuosikirjan vakuuttelu heidän tekemästään perusteellisesta ja huolellisesta tutkimustyöstä aineistoissa, joita he julkaisevat, herättää enemmän epäilystä kuin luottamusta heidän rehellisyyteensä. Jos he todella arvostaisivat historian tutkijoita ja asiantuntijoita, joita he lainaavat silloin kun se sattuu sopimaan heidän teorioihinsa, tunnustaisivat he vuoden 587 eaa. ajankohdaksi, jolloin Jerusalem tuhottiin. Nämä tietolähteet kun eivät tue Jehovan todistajien käsitystä siitä, että tuo ajankohta olisi ollut vuosi 607 eaa. Tarkempi Raamatun tutkiminenkin osoittaa, ettei mitään ristiriitaa tule, vaikka tuo vuosi 587 eaa. hyväksyttäisiinkin. Jehovan todistajat, vaikka väittävät suorittavansa tarkkaa ja huolellista tutkimista tosiasioiden selville saamiseksi, eivät voi tätä tosiasiaa kuitenkaan hyväksyä, koska heidän teologiansa yksi peruskivi, vuosi 1914, menettäisi merkityksensä.

"Mistä sitten luotettavaa tietoa voidaan saada?" Tämä on aina ollut ja ilmeisesti tulee tämän nykyisen maailmanajan olemaan se ikuisuuskysymys, joka pitää meidät totuuden etsijät valppaina ja varovaisina, ettemme haksahda herkkäuskoisuuteen ja tule siten harhaanjohdetuiksi. No, toisaalta eihän harhaanjohdetuksi joutuminen ole sen vakavampi asia kuin vain tämän lyhyen elämämme asia.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 10.02.2011 23:55
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
"Kysymyspalsta
Voidaanko keskustelu, jossa käytetään pelkästään Raamattua, raportoida tutkisteluksi?
Tavallisesti käytetään jotakin Seuran julkaisua perustana tutkittaessa Raamattua henkilön kanssa. Mutta toisinaan ihmiset ovat haluttomia käyttämään mitään muuta kirjaa kuin Raamattua. Kuitenkin sellaiset ihmiset voivat haluta, että keskustelemme heidän kanssaan Raamatusta säännöllisesti. Me voimme silloin järjestelmällisesti käsitellä eri aiheita käyttäen 6–8 raamatunkohtaa jonkin julkaisun luvusta. (Ks. ”Hyvän uutisen esittäminen” vuoden 1976 helmikuun Valtakunnan Palveluksestamme.) Sellaiset järjestelmälliset keskustelut voidaan raportoida raamatuntutkisteluksi, kun niitä on pidetty ainakin kolme kertaa. (Ks. Järjestö-kirjasta s. 127.)
Kun henkilön luottamus kasvaa, voidaan esitellä sopivaa julkaisua. Näin meneteltäessä emme halua antaa sellaista vaikutelmaa, että siirrymme Raamatun tutkistelusta kirjan tutkisteluun. Oppilaan tulisi tuntea jatkuvasti, että hän tutkii Raamattua, niin kuin todellisuudessa tutkiikin, kun luet, tähdennät ja selität aineistossa olevia raamatunpaikkoja."
km 9/76 s. 8

Huomautus: lause "niin kuin todellisuudessa tutkiikin", alleviivaus minun, osoittaa mikä arvo Raamatulla jehovantodistajuudessa itse asiassa on. Tuolloin tämä oli pakko laittaa sivulauseeseen, ettei epäily heräisi. Olihan 1975 maailmanlopusta kulunut vasta muutama kuukausi. Nyt se on tuskin tarpeellista. Nyt voimme kysyä pikemminkin Raamattua! Mitä ihmeen raamattua?

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 11.02.2011 16:42
Kirjoittaja Vieras
Hämähäkinverkko on esimerkkinä perusteellisesta tutkimisesta varsin outo esimerkki.


Muistan hyvin tarinan ja olin silloin innoissani "todistamaan" sitä ihmisille.

Nythän voidaan tehdä vielä kestävempää nanohiilikuitua, hämähäkinseitti jää kakkoseksi. Voisin punoa wessapaperista suihkukoneen kestävän verkon, punokset tietysti olisi aika paksut.

Tarinan Newtonista myös muistan. Nykyään on vaikeampaa löytää huipputiedemiestä jota voisivat siteerata. Tornin palveluksessa heitä ei ole ainuttakaan.

Itse kun aloin tutkia, niin se oli Raamattu. Saivathan he ystävällisesti minut luopumaan siitä, ja järjestön kirjat otettiin esille.

Raamattu ei riitä, koska sen avulla ei voida käännyttää, väärä työkalu.

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 11.02.2011 17:46
Kirjoittaja Vieras
Se hämähäkin verkko, kai sen suhteellinen lujuus säilyy paksuuden kasvaessa ? Jos pelkästään paksuudelle annetaan kerroin ja samalla kertoimella lasketaan vetolujuus, ei se välttämättä pidä paikaansa.

Mutta se musta leski on totta, hämähäkkinaaras, joka saatuaan seksuaaliset tarpeensa tyydytetyksi tyydyttää kulinaristiset tarpeensa partnerin lihasta.

Ainakin vielä jokin aika sitten terävin terä ei ollut ihmisvalmiste vaan jokin erikoisen kivilajin lohkos. Fiskars on kertonut että leikkuuveitsen terä on kompromissi, varsinaisesti se ei ruostu, vaikka ruostepiste saattaa tulla esille, koska terän täytyy olla myös tylsymistä vastustava on jossain tingittäväkin. Kai sillä saisi poikki paksunkin hämähäkin seitin ?

Re: Miksi Raamattu ei riitä?

Lähetetty: 14.02.2011 18:39
Kirjoittaja Vieras
Se, että kirjoitusosasto tulkitsee ja vahvistaa arvostettujen tiedemiesten tutkimustuloksia, on samaa opetusta kuin se, että JT-lapset tietävät asioista enmmän kuin kristikunnan papit.