Kuvitus opetuksessa

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Alkuun pidin JT-lehtien ja kirjojen kuvituksia naiiveina ja aivan liian kirkkailla perusväreillä toteutettuina. Etenkin minua hämäsi Jeesuksen olemus, joka kirkollisissa piireissä useimmiten esitetään kärsivänä ja jopa riutuneena. JT:n Jeesus on komea ja elinvoimainen, lihaksikas. Ei orjantappurakruunua kantava ja ristillä riippuva (tähän todistaja sanoisi: "se oli paalu").

Jotkut kuvat syöpyivät vahvasti mieleen ja jotkut olivat jopa pelottavia - ainakin ne, joissa kuvattiin Saatanan maailmaa. Spiritismistä, kortinpeluusta ja muusta synnistä kerrottiin kuvissa niin, että niitä oppi pelkäämään.

Kuvista esitettiin kysymyksiä ja vastaus löyti useimmiten kuvituksen tekstistä. Ei sen vastauksen löytäminen kuvasta vaikeaa ollut - vastasi tasoltaan leikkikoulua tai ala-astetta.

Näistä kuvista ehkä kuitenkin kehkeytyi tietynlainen mielikuvamaailma, jonka Paratiisi-kuvitus oli keskeisessä asemassa. Sitä kuvaa ovenavaajille näyteltiin ja kysyttiin, haluaisiko hän elää sellaisessa maailmassa. Ihmettelin välillä, kuinka siellä pandat ja leijonat olivat yhdessä, vaikka olivatkin eri maanosien eläimistöä.

Kuva kertoo enmmän kuin tuhat sanaa ja kuvitus on keskeinen opetusväline todistajilla. Olen nähnyt niitä Afrikkaan painettuja lehtiä ja lukutaidottomille suunnattuna niissä on kuvitus vielä keskeisemmässä asemassa.

Uusi painotekniikka on tarjonnut todistajille mahdollisuuden tuottaa erittäin korkealaatuista painojälkeä ja kuvituksia siis myös. Raamatunajan kartasto oli tästä osoitus. Ihmettelin välillä, miksi lehtien ulkonäköön satsattiin niin paljon, vaikka sisällöllisesti ne olivat uskonnollista propaganda-roskaa.

Kuvitukset ovat joka tapauksessa erottamaton osa JT-kulttuuria ja kulttia siinä missä Valtakunnanlaulutkin.
Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

Vieras kirjoitti:Kuvitukset ovat joka tapauksessa erottamaton osa JT-kulttuuria ja kulttia siinä missä Valtakunnanlaulutkin.
Toden totta.
Itseäni jaksoi (ja jaksaa edelleen) huvittaa se, että kaikissa kuvissa todistajat esitetään aina kokousvaatteet päällään, siis ihan täysin riippumatta siitä, mitä ovat tekemässä. Sitävastoin pahiksilla eli maailmallisilla voi olla päällään jotain niinkin syntistä kuin farkut ja t-paita. :lol:
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Jehovantodistajien julkaisujen kuvitus on laadukasta ja aiheeseen (näennäisesti) sopivaa. Ammattihenkilöt asialla. Ehkä kuva ja teksti yhdessä saavat aikaan sen vertahyytävän vaikutuksen, joka esimerkisi kaikkien maailman valveutuneiden lasten kirjahyllystä löytyvä Kirjani Raamatun Kertomuksista aiheuttaa.
And Justice For All
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Etenkin minua hämäsi Jeesuksen olemus,...
Jeesus on vapaata riistaa. Rutherford kimpaantui Russelia diggaaviin käveleviin pehko-peikkoihin ja ilmeisesti tästä innostuneena lakiliiton alaiselta Jeesukseltakin vietiin kuvituksesta parta, joka palautettiin puujalkaselitysten kera 1960-luvulla.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

--jt-seksiopas poistettu--
Viimeksi muokannut Kaarmis, 16.02.2011 23:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

^Höh, pöh, kröhm... *punastusta*... "mistäs sinä nyt tuollaista.." :oops:

Eli lienee todistajien seksiopas niputettavissa samaan kastiin joulupukin ja yksisarvisen kanssa, sarjassamme Never gonna happen. :mrgreen:
Seksistä puhutaan kirjallisuudessa ylikorrektisti 'sukupuolisuhteina', koskaan kukaan kunnon todistaja varmasti päästänyt suustaan sanaa 'rakastelu'. Ja ne 'sukupuolisuhteetkin' mainitaan yleensä vain negatiivisessa merkityksessä, paitsi tietysti oikeuskomiteoissa, joissa asiaa sivutaan ymmärtääkseni sitäkin antaumuksellisemmin. :wink:
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

"Ja heille kullekin annettiin valkoinen pitkä viitta", re-FI, s. 103 kuvateksti. Mutta kun minulle tuli mieleen, jottas Pilatukselle annetaan käsipyyhe. :?
Vieras

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ne kuvitukset voivat olla alkuinnoitus joillekin täkäläisillekin jt-piirtäjinä tunnetuille. Muuten.

Meikäläinen on kiinnittänyt huomiota joihinkin, tuota, suhtautumistapaa esiintuoviin piirteisiin. Tulee mieleen piirros oliko se faaraolle todistavasta Mooseksesta, nimittäin siinä oli joku vartijasotilas piirretty jonkinlainen luihu ilme naamalla. Itselleen faaraolle sitä ilmettä ei katsottu sopivaksi piirtää, mutta vartijan kautta tuotiin esiin näkemys, että minkälaisissa piireissä Mooses liikkui. Oikeastihan vartija saattaa olla päämiehestään kriittinenkin, vaikka on parempi olla asiasta hiljaa. Mutta taiteilijan vapaudella.

Eikös niissä piirroksissa aina ole opetus, niin onnellisena ollaan paratiisissa että hymy on täydellinen, (vaikka oikeasti hymyilemiseenkin väsyy) niin vaikuttava oli Raamatun hahmon puhe, että kuulijat ovat hämmästyneitä ja ihailevia, kuten piirroksesta näkyy...(tuossa on sekin aspekti, että piirroksesta ei synny todistamisen kysymystä. Oheinen teksti Raamatun hahmon puheesta saattaa olla asiantuntijoiden mukaan muutettu siitä puheesta joka tiedetään alkuperäiseksi).
Natsku
Viestit: 282
Liittynyt: 18.08.2008 15:40
Paikkakunta: NZ/Australia

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Natsku »

Olen ihmetellyt myös sitä, että maailmalliset on aina kuvattu farkuissa, nahkatakissa ja T-paidassa, Jt:t aina vanhanaikaisissa kokousvaatteissa. JT:t ovat aina hymyileviä, maailmalliset huumeidenkäyttäjiä, discoissa tanssivia, juoppoja, tappajia tai muuten vaan pahoja ja huonompia ihmisiä. :evil: Hyvin mustavalkoista on Jt:n maailma...
Vieras

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Ne kuvitukset voivat olla alkuinnoitus joillekin täkäläisillekin jt-piirtäjinä tunnetuille. Muuten."

Käynyt Hämeenlinnan konvasalilla?
Vieras

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Alkuun pidin JT-lehtien ja kirjojen kuvituksia naiiveina ja aivan liian kirkkailla perusväreillä toteutettuina. Etenkin minua hämäsi Jeesuksen olemus, joka kirkollisissa piireissä useimmiten esitetään kärsivänä ja jopa riutuneena. JT:n Jeesus on komea ja elinvoimainen, lihaksikas. Ei orjantappurakruunua kantava ja ristillä riippuva (tähän todistaja sanoisi: "se oli paalu").

Jotkut kuvat syöpyivät vahvasti mieleen ja jotkut olivat jopa pelottavia - ainakin ne, joissa kuvattiin Saatanan maailmaa. Spiritismistä, kortinpeluusta ja muusta synnistä kerrottiin kuvissa niin, että niitä oppi pelkäämään.

Kuvista esitettiin kysymyksiä ja vastaus löyti useimmiten kuvituksen tekstistä. Ei sen vastauksen löytäminen kuvasta vaikeaa ollut - vastasi tasoltaan leikkikoulua tai ala-astetta.

Näistä kuvista ehkä kuitenkin kehkeytyi tietynlainen mielikuvamaailma, jonka Paratiisi-kuvitus oli keskeisessä asemassa. Sitä kuvaa ovenavaajille näyteltiin ja kysyttiin, haluaisiko hän elää sellaisessa maailmassa. Ihmettelin välillä, kuinka siellä pandat ja leijonat olivat yhdessä, vaikka olivatkin eri maanosien

eläimistöä.


Uusi Okkultismi ht HÄVETTÄÄ!

Kuinka idiootti taikauskoa kylvävinä ääliöinä vt keskuspaino julistajia pitää?
Vastaus:Täysin omaa mieltä vailla olevina vellip....

Eihän kukaan voi olettaa, että kukaan täysjärkinen kehtaa näyttää sen näköistä lehteä.

Ellei julkaisija itse sitten ole vajakki ;)


Kuva kertoo enmmän kuin tuhat sanaa ja kuvitus on keskeinen opetusväline todistajilla. Olen nähnyt niitä Afrikkaan painettuja lehtiä ja lukutaidottomille suunnattuna niissä on kuvitus vielä keskeisemmässä asemassa.

Uusi painotekniikka on tarjonnut todistajille mahdollisuuden tuottaa erittäin korkealaatuista painojälkeä ja kuvituksia siis myös. Raamatunajan kartasto oli tästä osoitus. Ihmettelin välillä, miksi lehtien ulkonäköön satsattiin niin paljon, vaikka sisällöllisesti ne olivat uskonnollista propaganda-roskaa.

Kuvitukset ovat joka tapauksessa erottamaton osa JT-kulttuuria ja kulttia siinä missä Valtakunnanlaulutkin.
Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

Kaarmis kirjoitti:--jt-seksiopas poistettu--
No höh! :mrgreen:
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Mie vastasin kerran kokouksessa tuohon pukeutumiseen liittyen.
Tutkistelun johtaja pyysi kommentoimaan kuvaa, jossa paratiisissa oleva perhe hoisi onnellisena puutarhaa.
Vastasin, että tuon kuvan täytyy tosiaan olla paratiisista, koska vaimokin hymyilee onnellisena, vaikka mies tonkii multaa kokousvaatteet päällä.
Lieneeköhän kukaan huomannut sarkasmiani...
Let me go Master I hate you so
Vieras

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Silminnäkijän alussa näytettiin aika pelottavia kuvia
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Kuvitus opetuksessa

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

rippeli kirjoitti:Vastasin, että tuon kuvan täytyy tosiaan olla paratiisista, koska vaimokin hymyilee onnellisena, vaikka mies tonkii multaa kokousvaatteet päällä.
Lieneeköhän kukaan huomannut sarkasmiani...
No ei tutkistelussakaan niin pökkelöitä olla, että tuo ei naurata. Myönnä! :D
And Justice For All
Vastaa Viestiin