Eedenin puut
Lähetetty: 13.03.2011 22:43
Tuolla menneisyydessä on jo käsiteltykin tätä aihetta, mutta ajattelin koota ajatuksia 1.Mooseksen kirjan kertomuksesta tiedon puusta sekä elämän puusta.
Alkuun laitan UM version tapahtumista:
"Silloin Aadam sanoi:
”Tämä on vihdoinkin luu minun luistani
ja liha minun lihastani.
Häntä tullaan kutsumaan ’miehettäreksi’,
sillä miehestä hänet on otettu.”
24 Sen vuoksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja hänen on liityttävä vaimoonsa ja heidän on tultava yhdeksi lihaksi. 25 Ja he olivat molemmat kaiken aikaa alasti, Aadam ja hänen vaimonsa, eivätkä he kuitenkaan tunteneet häpeää.
3 Mutta käärme osoittautui varovaisimmaksi kaikista kedon villieläimistä, jotka Jehova Jumala oli tehnyt. Niinpä se alkoi sanoa naiselle: ”Onko tosiaan niin, että Jumala on sanonut: te ette saa syödä jokaisesta puutarhan puusta?” 2 Tähän nainen sanoi käärmeelle: ”Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmää. 3 Mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä puutarhaa, Jumala on sanonut: ’Ette saa syödä siitä ettekä saa koskea siihen, ettette kuolisi.’” 4 Tähän käärme sanoi naiselle: ”Ette suinkaan kuole. 5 Sillä Jumala tietää, että juuri sinä päivänä, jona te syötte siitä, teidän silmänne todella avautuvat ja te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan.”
6 Nainen näki nyt, että puussa oli hyvää ravintoa ja että silmät kaipasivat sitä, niin, puu oli haluttava katsella. Siksi hän otti sen hedelmää ja söi sitä. Jälkeenpäin hän antoi myös miehelleen, kun tämä oli hänen kanssaan, ja hänkin söi sitä. 7 Silloin molempien silmät avautuivat ja he tajusivat olevansa alasti. Niinpä he ompelivat viikunanlehtiä yhteen ja tekivät itselleen lanneverhot.
8 Myöhemmin he kuulivat Jehova Jumalan äänen hänen vaeltaessaan puutarhassa päivän tuuliseen aikaan, ja silloin Aadam ja hänen vaimonsa kätkeytyivät Jehova Jumalan kasvoilta puutarhan puiden sekaan. 9 Ja Jehova Jumala huusi Aadamia toistuvasti ja sanoi hänelle: ”Missä olet?” 10 Lopulta tämä sanoi: ”Minä kuulin sinun äänesi puutarhassa, mutta minua pelotti, koska olin alasti, ja siksi minä kätkeydyin.” 11 Siihen hän sanoi: ”Kuka sinulle kertoi, että olit alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” 12 Ja Aadam sanoi vielä: ”Nainen, jonka annoit olemaan kanssani, hän antoi minulle hedelmän siitä puusta, ja niin minä söin.” 13 Sitten Jehova Jumala sanoi naiselle: ”Mitä oikein olet tehnyt?” Tähän nainen vastasi: ”Käärme minut petti, ja niin minä söin.”
14 Silloin Jehova Jumala sanoi käärmeelle: ”Koska olet tämän tehnyt, sinä olet kirottu kaikkien kotieläinten ja kaikkien kedon villieläinten joukossa. Vatsallasi tulet kulkemaan ja tomua tulet syömään kaikki elämäsi päivät. 15 Ja minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.”
16 Naiselle hän sanoi: ”Minä lisään suuresti raskautesi vaivaa; kivulla sinä synnytät lapsia, ja mieheesi on sinun halusi, ja hän hallitsee sinua.”
17 Ja Aadamille hän sanoi: ”Koska kuuntelit vaimosi ääntä ja söit siitä puusta, josta minä annoin sinulle tämän kiellon: ’Et saa syödä siitä’, kirottu on maa sinun takiasi. Vaivaa nähden tulet syömään sen satoa kaikki elämäsi päivät. 18 Ja orjantappuroita ja ohdakkeita se kasvaa sinulle, ja sinun on syötävä kedon kasveja. 19 Otsasi hiessä sinä syöt leipää, kunnes palaat maahan, sillä siitä sinut on otettu. Sillä tomua sinä olet, ja tomuun sinä palaat.”
20 Tämän jälkeen Aadam antoi vaimolleen nimen Eeva, koska hänestä oli tuleva kaikkien elävien äiti. 21 Sitten Jehova Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen pitkät vaatteet nahasta ja puki heidät. 22 Ja Jehova Jumala sanoi vielä: ”Katso, ihmisestä on tullut kuin yksi meistä hyvän ja pahan tietämisessä, ja jottei hän nyt ojentaisi kättään ja todellakin ottaisi elämän puusta ja söisi ja eläisi ajan hämärään asti...” 23 Sen jälkeen Jehova Jumala ajoi hänet pois Eedenin puutarhasta viljelemään maata, josta hänet oli otettu. 24 Ja niin hän ajoi ulos ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit sekä jatkuvasti kääntyilevän leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä."
Kertomus on hyvin mielenkiintoinen, sillä se aikaansaa listan kysymyksiä.
1. Aadam sanoo, että naista tullaan kutsumaan miehettäreksi (kirjaimellinen käännös hepreankielen naista tarkoittavasta sanasta ’iš·šah′). Miksi tässä sana käännetään miehettäreksi, kun milloinkaan muulloin tätä sanaa ei enää käytetä? Eikä tämän olisi voinut kääntää "naiseksi" ja vaikka sulkeisiin tai alaviitteeseen 'miehetär' ?
2."Mutta käärme osoittautui varovaisimmaksi kaikista kedon villieläimistä, jotka Jehova Jumala oli tehnyt. "
- Miksi JTt väittävät että tässä oli kyseessä Saatana, kun Raamattu sanoo suoraan että kyseessä oli Jumalan luoma villieläin, eikä mikään kapinallinen enkeli?
3. "sinä päivänä, jona te syötte siitä, teidän silmänne todella avautuvat ja te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan"
Käärmeen joka sana oli totta. Hedelmä ei ollut myrkyllinen, että ihminen olisi kuollut. Hedelmä tosiaan avasi silmät näkemään että oli alasti.
- Millä perusteella käärme valehteli Eevalle?
- Miksi ihminen piti kummallisena, että oli alasti, kun kaikki eläimet ympärillä olivat myös alasti? Mikä heillä oli vertailukohteena?
- Miksi ihminen alkoi hävetä juuri sukuelimiään, kun niillä tuskin oli mitään tekemistä hedelmän syömisen kanssa?
4. Millä perusteella Aadam tiesi minkä puun hedelmää söi, kun kertomus ei siihen millään viittaa?
5. Miksi naisen silmät avautuivat vasta silloin kun Aadamkin oli jo syönyt hedelmää?
- Jos Aadam ei olisikaan jostain syystä syönyt vaimonsa tarjoamaa ruokaa, niin olisivatko molempien silmät jääneet avaamatta tältä osin?
6. Millä he ompelivat viikunan lehtiä yhteen? Pitikö joka aamu tehdä uudet lehtien kuivuttua ja rapistuttua?
- Selvästikään rintoja ei nainen peittänyt, sillä mainittiin vain lanneverhot. Milloin rintoja alettiin peittää ja mistä syystä?
- Miksi jumala teki nahkavaatteet ihmisille eikä jättänyt heitä alasti ja käsittelemään häpeän tunnetta ja oppiakseen siitä jotakin?
7. Jos käärme oli se, joka petti naisen, miksi naista pidettiin syyllisenä? Yleensä petoksesta tulisi rankaista vain petoksen tekijää, ei uhria.
8. "Koska olet tämän tehnyt, sinä olet kirottu kaikkien kotieläinten ja kaikkien kedon villieläinten joukossa. Vatsallasi tulet kulkemaan ja tomua tulet syömään kaikki elämäsi päivät. "
- Käärmettä rangaistiin. Oliko sillä ne kuuluisat jalat, vai puhuiko Jumala pehmoisia rehvastellakseen ihmiselle?
- Mitä käärmeen piti syödä? Mikään käärmelaji ei edelleenkään syö tomua, vaikka lipookin kielellään ilmaa. Puhuiko Jumala taas pehmoisia vai eikö kirjoittajalla ollut hajuakaan mitä oikeasti sanottiin?
9. ”Katso, ihmisestä on tullut kuin yksi meistä hyvän ja pahan tietämisessä, ja jottei hän nyt ojentaisi kättään ja todellakin ottaisi elämän puusta ja söisi ja eläisi ajan hämärään asti...”
- Jos käärme todellakin oli viekas, miksei se ohjannut ihmisiä syömään myös elämän puusta ennen kun Jumala huomasi mitään tapahtuneen?
- Jos jumala on kaikkitietävä, niin miksei se tiennyt mitä ihminen puuhasi?
10. Todellakin 10 pisteen kysymys: jos jumala asetti kerubit vartioimaan Eedenin itäpuolelle, niin mikseivät ihmiset menneet länsipuolelta hakemaan elämän puun hedelmää? Ei se tietä vaadi että metsässä voisi kulkea.
11. Jos ihmiset olivat todella näin tyhmiä ja tietämättömiä, miksi jumala teki niin monimutkaisia pelejä, etteivät he osanneet pelata mukana?
- Miksi Jumala teki puutarhaan 2 puuta, jos ihmiset eivät saaneet syödä niistä? Rakensiko jumala ihmisille ansan tarkoituksellisesti?
12. Millä perusteella ensimmäiset ihmiset olivat täydellisiä, jos he kerran tekivät näin helposti virheitä?
13. Miksi jumala olisi halunnut ihmisten olevan niin tyhmiä, etteivät olisi tajunneet olevansa alasti?
- Miksi ihmiset eivät olisi saaneet tietää mikä on hyvää ja mikä pahaa?
- Miksi jumala luuli että tietämättä näitä asioita ihminen voisi edes valita miten toimia, jos tarpeellista tietoa ei annettu sen vertaa?
13. Millä perusteella JTt väittävät että Saatana manipuloi käärmettä, kun Saatanaa ei tarinassa mainita, eikä sitä myöskään millään siitä rangaistu?