Kertomaa täältäkin

[Markku Meilo]

Aina mielenkiitosta lukea kirjoituksiasi Markku. Niistä kun saa aina saa niin paljon uutta mietittävää.:)

Fundamentalistikristtynä minäkin luin Raamattuun asioita, joita tarvitsin sieltä oman, Raamattuun perustumattoman näkemykseni tueksi. En siis kaikin ajoin lukenut mitä Raamatun teksti todella kertoo, vaan näin tekstissä omien jt-toiveitteni täyttymyksen.

Yksi hyvä harjoitus on etsiä Raamatusta jakeita, joissa kielletään vapaaehtoinen esiaviollinen sukupuoliyhteys muussa mielessä kuin siinä, että nainen oli (etenkin VT:n teksteissä) lähinnä biomassaan verrattavaa omaisuutta ja siis kauppattava hyödyke. Laajalti lainattu porneia/haureus merkitsee maksettuja sukupuolipalveluja, siis temppeliprostituutiota. Temppeliprostituoidun palvelun käytön uskottiin mm. parantavan maanviljelyn satotuottoa.

Koska kyseinen haureus-sana ei kirjoitusajankohtana liittynyt vapaaehtoiseen esiaviolliseen sukupuoliyhteyteen, miksi se sen enempää liittyisi vapaaehtoiseen esiaviolliseen sukupuoliyhteyteen nyt kaksi vuosituhatta myöhemmin?

Toki kokonaan oma kesksutelunaiheensa on se tarvittiinko kyseiseen aikaan em. sääntöä, vai hoituiko asia aivan muita teitä.

Nykyään tuntemukseni yleensäkin keskustelusta Jtn kanssa oppikysymyksistä nostavat ehkä eniten esiin vai järkyttävän turhautumisen aallon. Kyllä se tuntuu olevan niin syvälle ohjelmoitu se epäloogisuus, että sama, kun seinille puhuisi.

On ajanhukkaa lähteä käännyttämään saliuskottavuutta hakevaa todistajaa. Todistajuudesta irtoaminen tapahtuu samalla mekanismilla kuin alkoholisti lopettaa viinan kanssa läträämisen - omasta aloitteesta.

Toisaalta, tuo väärä uskonto ei kiinnosta mua sen vertaa, että edes jaksaisin siitä vängätä.

Näiden väärien näkemysten osoittaminen vääräksi vain sen takia, että haluaa pelkästään osoittaa ne vääriksi ei ole aktiivikriitikkojen motiivi. Uskoakseni monilla muillakin aktiivisesti kirjoittavilla entisillä jehovantodistajilla on aika ajoin samoja kiireitä kuin minulla. Saan kasvavalla tahdilla erilaisia yhteydenottoja sekä irtautumisvaiheessa olevilta että myös liittymistä harkitsevilta. Oleellista noissa yhteydenotoissa on se, että kukaan ei ole koskaan kysynyt kannattaako irtautua/liittyä, vaan ovat kysyneet oppiasioista.

No on sitten kolmaskin yhteydenottajaryhmä, jotka pääasiassa soittavat puhelimella ja juttelevat mukavia yleisellä tasolla, he ovat todistajina perhe- ja sukulaisuussyistä, eivät usko minkäänlaiseen todistajuuden erinomaisuuteen oppinäkemysten suhteen.

Minusta äitini toiminta viestiikin paljon siitä, mitä järjestön sisällä tapahtuu. Kun rivit alkavat rakoilemaan, aletaan eristämään enemmän ja kiristetään liekaa?

Tämä on helppo havaita kun muistelee erottamiseen liittyvien sääntöjen kehitystä. Kun olin aivan nuori, niin mieleeni jäi mutsin asenne erotettuihin, mutsi lähinnä sääli ja pahoitteli entisiä jehovantodistajia. Sitten tuli sääntö, että ei saanut puhua nk. hengellisiä erotetun kanssa. Tämän jälkeen eronneet ja erotetut niputettiin ja heitä ei saanut edes tervehtiä. Kaikkia näitä eri vaiheiden näkemyksiä on näennäisperusteltu Raamatulla.

Vartiotorniseura on kasvavaien ongelmien edessä, eikä voi toimia loputtomiin nykyopetuksilla. Esimerkiksi vuoteen 1914 liitetty numerogia on pakko hylätä jossain vaiheessa. Se tapahtuu pienissä osissa (mikä pilkkominen ei ole helpoin tehtävä), mutta hylkäykseen mennee helposti vuosikymmen, parikin. Eli ensin juhlitaan Jeesuksen (1914-)paluun satavuotisjuhlat ja ihastellaan mitä kaikkea Saatana onkaan saanut tehtyä elämänlaatumme eteen, vai kuinka se meni.

[Kristalli]

Bunica, eikös vaan olekin vapauttavaa, että uskaltaa sanoa suoraan, että ei enää allekirjoita sitä syyllistämistä, eikä kadu, kun ei ole kaduttavaa. Kaksinaamaisuus on minustakin ainakin se isoin häpeän asia. Tällä hetkellä tuntuu lähinna huvittavalta, että Jt eivät tajua toteuttavansa tuota oikeastaan lähes kaikessa, mitä tekevät.

Pakko kommetoida Markku tuota vertaustasi Jt-uskon jättämisestä alkoholismista luopumiseen kertomalla, että tarinoituani tapahtuneesta erään miespuolisen ystäväni(ei koskaan jt tai edes tekemisissä) kanssa, hän vain tokaisi: "miksi et sanonut äidillesi, että tuohan on sama, kun sanoisi juopolle, että ala nyt uudestaan juomaan".

Uskonkysymykset mua henk koht kiinnostaa oikeastaan ainoastaan siinä mielessä, että on todella mielenkiintoista, että kuinka asiat voi tulkita kovin monella eri tapaa. Koska Jt lapsuuden eläneenä esim. oma Raamatun tulkinta tai edes tuntemus tuntuu nykyään kovin rajoittuneelta.

Takaisin äitiini, tilanne tällä hetkellä sellainen, että olen laittanut hänelle viimeisenä kontaktina tekstiviestin, jossa olen ilmoittanut, että lapsenlapsensa saa seurata joko normaaleja välejä tai sitten ei välejä ollenkaan ja emme halua, että lapsen täytyisi yrittää ymmärtää sellaisia asioita, jotka ei ole loogisia tai joita emme edes halua hänen ymmärtävän. Luonnollisesti en tuohon ole edes odottanut vastausta.
Sisareni on ilmoittanut, ettei hän aio lähteä "välikädeksi", joten pallo on nyt äidilläni. Toki tällaisen tilanteen jälkeen joutuu miettimään myös sitä, olisiko sitä valmis altistamaan lasta minkäänlaiselle Jt-vaikutukselle, mikäli isoäitinsä häneen mitään kontaktia haluaisi joskus ottaa.
Monet tunnetilat tässä on joutunut kyllä käymään läpi, ajankohtakaan ei ehkä ole näin naisena kaikkein parhain, saattaa olla välillä tunteet hieman pinnassa. Mutta huomaan tunnistavani itsessäni myös aikamoista helpotusta. Nyt asioihin on saatu selvyys ja tuotu julki ja enää ei tarvitse esittää äidille mitään muuta, kun on, vain konfliktia välttääkseen.


Edit. muokattu selvyyden vuoksi.

[Markku Meilo]

Pakko kommetoida Markku tuota vertaustasi Jt-uskon jättämisestä alkoholismista luopumiseen kertomalla, että tarinoituani tapahtuneesta erään miespuolisen ystäväni(ei koskaan jt tai edes tekemisissä) kanssa, hän vain tokaisi: "miksi et sanonut äidillesi, että tuohan on sama, kun sanoisi juopolle, että ala nyt uudestaan juomaan". :D

Kaveri oivalsi heti mistä on kyse.

Uskonkysymykset mua henk koht kiinnostaa oikeastaan ainoastaan siinä mielessä, että on todella mielenkiintoista, että kuinka asiat voi tulkita kovin monella eri tapaa. Koska Jt lapsuuden eläneenä esim. oma Raamatun tulkinta tai edes tuntemus tuntuu nykyään kovin rajoittuneelta.

Ymmärrän oikein hyvin, ettei kaikkia jää uskonnollinen menneisyytensä kiinnostamaan pitempää. Tärkeintä on panna pennit jonoon menneisyytensä kanssa, eikä kapseloida niitä, sellainen voi myöhemmin kostautua (ovat kertoneet alaa paremmin tuntevat).

Takaisin äitiini, tilanne tällä hetkellä sellainen, että olen laittanut hänelle viimeisenä kontaktina tekstiviestin, jossa olen ilmoittanut, että lapsenlapsensa saa seurata joko normaaleja välejä tai sitten ei välejä ollenkaan ja emme halua, että lapsen täytyisi yrittää ymmärtää sellaisia asioita, jotka ei ole loogisia tai joita emme edes halua hänen ymmärtävän. Luonnollisesti en tuohon ole edes odottanut vastausta.

Normaaleissa oloissa isovanhemmilla on luonnostaan voimakas kiintymys lapsenlapsiin, joten tuollaista normaaliutta on, niin äitisi on vaikeassa tilanteessa. Äitisi on aikuinen ja suhtautuu parhaaksi katsomallaan tavalla asetettuun ehtoon, jolla sinä haluat turvata lapsesi hyvinvoinnin. On toisessa vaakakupissa tietysti se, että lapselle isovanhemmat ovat muutenkin merkityksellisiä kuin siksi, että isovanhemmat pakkaavat hemmottelemaan lapsenlapsiaan.

Toki tällaisen tilanteen jälkeen joutuu miettimään myös sitä, olisiko sitä valmis altistamaan lasta minkäänlaiselle Jt-vaikutukselle, mikäli isoäitinsä häneen mitään kontaktia haluaisi joskus ottaa.

Itse en kakaroilleni puhunut ensimmäisesdtäkään raamatunjakeesta, mutsini sitäkin enemmän. Oli parasiittikirjaa ja muuta matskua, mutta lopputulema johtui mutsin päsmäröinnistä. Mutsin välit poikaani menivät ssinä kun olisi hiuksia pitänyt lyhentää salipituuteen ja välit tyttööni menivät kun olisi pitänyt farkkujen asemesta pukeutua salihameeseen.

Nyt asioihin on saatu selvyys ja enää ei tarvitse esittää mitään muuta, kun on. :)

Kun minä vihdoin pääsin itseni herraksi, niin olin jo etääntynyt arjen jehovantodistajuudesta. Helpotus oli samalla suuttumus sille, että minut oli painostettu ääriliikkeeseen, joka oli valehdellut minulle. Oli helpottavaa luopua kaikesta "mitäs jos sittenkin" -ajattelusta ja aloittaa (olosuhteisiin katsoen mahdollisimman) puhtaalta pöydältä.

[lavanpalvelija]

[ Mutsin välit poikaani menivät ssinä kun olisi hiuksia pitänyt lyhentää salipituuteen ja välit tyttööni menivät kun olisi pitänyt farkkujen asemesta pukeutua salihameeseen.

Luterilainen vaimoni kielsi äidiltäni kaiken lapsiin kohdistuvan teologisen kasvatuksen (aivopesu). Itse en nähnyt aivopesua niin vaarallisena.

Lapset kasvoivat ja kehittyivät aikuisiksi ja pukeutuvat nykyisin mormonien koodin mukaisesti. Jakku ja tummapuku tuntuu olevan arkipäivää.

[Markku Meilo]

Luterilainen vaimoni kielsi äidiltäni kaiken lapsiin kohdistuvan teologisen kasvatuksen (aivopesu).

Mä annoin mutsin huseerata omalla reviirillään ja kantautuihan sitä Vt-materiaalia jonkin verran meillekin.

Itse en nähnyt aivopesua niin vaarallisena.

Mitään varsinaista hyötyäkään en Vt-opetuksesta keksi ja mahdolliset vaikutukset saattavat näkyä vasta paljon myöhemmin, jos meinaan vaikka herää jonkinlainen uskonnollinen kaipuu myöhemmällä iällä.

Lapset kasvoivat ja kehittyivät aikuisiksi ja pukeutuvat nykyisin mormonien koodin mukaisesti. Jakku ja tummapuku tuntuu olevan arkipäivää.

Siinä on se vissi ero, että mormonit pukeutuvat pakolla. Mä konttailin aivan vapaaehtoisesti huoltohommissa puku tai liivipuku päällä ja aika ajoin asiakkaat totesivat huumorimielellä huollon pukeutuvan paremmin kuin myynnin.

Mormonimallisesti pukeutuu kaverinikin jo valmistunut poika, eikä taatusti ole mormoni.

[Mievaan]

Ihan kuin omasta elämästäni. Tosin jumalaan liittyvä kuvottaa. Itse olen naimisissa ei jt kanssa ja en olisi selviytynyt kaikesta tuskasta ilman rakkaani apua. Ihan mahtavaa että olet myöskin löytänyt sisäisen äänen jota seuraat. Onneksi tämä palsta on olemassa ja muita jotka ymmärtää minkä helvetin läpi olemme menneet. Eikä se lopu siihen että jättää järjestö. Ehei vaan se on pitkä prosessi joka kestää läpi elämän. Se jättää leiman jonka kanssa joutuu elämään. Se että joutuu alottamaan täysin tyhjästä. Ei itsetuntoa, ystäviä. Kaikki mihin uskoi ja antoi kaikkensa on täysin turhaa. Ei kai ole mitään uutta että yritin itsemurhaa ja masennuin. Nyt tilanne on paljon parempi. Törmäsin tänään lapsuuden ystävään. Hän tunnisti, nyökkäsi ja käänsi pään pois. Ahdistus nosti taas päätään. Mieheni huomasi että olin surullinen ja halasi. Kirosin mielessäni järjestön säännöt. Miten julmaa

[Kaarmis]

Saatana taitaakin olla jeppuloiden hallintoelimessä duunissa. Uskoisin noin, jos uskoisin saatanaan. Tai edes jumalaan.

[Aaron Hannu]

Saatana taitaakin olla jeppuloiden hallintoelimessä duunissa. Uskoisin noin, jos uskoisin saatanaan. Tai edes jumalaan.

Jehovan todistajat ovat saatanallinen järjestö, koska uskovat siihen. Todellisuudessa saatana on meissä kaikissa oleva syyttäjäominaisuus ja jumala tietoisuutemme keksintö, jotkut personoivat nämä ominaisuudet muille tahoille. Meillä on usein rajoittunut näkemys jumaluudesta, joka on jonkin luomista tai joillekin jotain kaikkivoipaisuutta...olemme yksinkertaisesti manipuloituja tässä asiassa. Jumaluutta on hyväksyä maailma ja itsensä sellaisena kuin on....luoda omat olosuhteet itsesi kautta. Saatana on taas symbolinen esihistoriallisilta ajoilta oleva pelko ja häpeä itsessämme. Jhvh = rohkeaa olemista sellaisena kuin on - valitettavasti useimmat eivät tutki asioita ja syyttävät aina jotain muuta tahoa kuin itseään omista tietoisista tai tiedostamattomista valinnoista.

[Kristalli]

Laitetaas taas lyhyt tilannetiedotus, jonka otsikoksi sopisi vaikkapa "Ihme on tapahtunut".

Äitini kanssa "sodankäynti" ainakin toistaiseksi ohi, vaikka koville otti. Pähkinänkuoressa: yhteydenottoa tuli sieltä puolen n. kuukauden hiljaisuuden jälkeen, oletuksena, että minä ilmoittelen kyllä kuulumiseni, vaikkei hän vastaisikaan. Otimme sisareni kanssa tiukan linjan: "Kuulumisia ilmoitellaan, jos se on vastavuoroista. Mikäli minun kanssa menee välit, menee sisareni kanssa myös. Äitini saa tavata tulevaa lapsenlastaan aina, kun haluaa, kunhan olen paikalla ja vanhemmiten lapsi saa käydä mummulassa, kunhan kokouksiin ei lasta viedä ja uskonnosta ei puhuta."

Muutamia todella tiukkasanaisia puheluita kävimme äidin kanssa. Hän kertoi ottaneensa yhteyttä seurakunnan vanhimpiin ja menevänsä sinne keskustelemaan tilanteesta. Luonnollisesti tuo tieto ei mieltä ylentänyt. Jouduin ilmoittamaan suoraan, että mikäli saavat äitini pään käännettyä ja äitini hylkäämään minut, sen jälkeen on turha minun kuulumisia mistään kysellä. Sisareni ilmoitti, että hänkään ei välikädeksi ryhdy. Annoin äidilleni aikamäärän, johon mennessä asia pitää päättää, sanoilla :"Jehovan todistajat on kiristäneet ja kontrolloineet koko elämääni ja se loppuu nyt tähän-ja tähän päivään."
Yllätys oli suuri, kun äitini otti yhteyttä ko. päivänä ja kertoi keskustelleensa veljien kanssa inhimillisyydestä, todenneensa, että on ollut liian jyrkkä ja kohtuuton ja että esittämäni ehdot käyvät.

Tiedän olevani poikkeustapaus, mutta toivon tilanteen avanneen ja avaavan ajan myötä myös äitini silmiä. Olen saanut kertoa suoraan, kuinka paljon kärsimystä Jt ovat aiheuttaneet, olen saanut kertoa suoraan mielipiteeni koko uskonnosta ja ennenkaikkea olen vihdoin saanut sanottua, että en jaa tuota uskoa. Koen saaneeni äitini miettimään, edes vähän, että uskonnossa, joka laittaa ihmisen tuollaiseen ristiriitaan, mihin hän joutui, saattaa olla jotain vikaa. En luovuttanut. Ilmoitin suoraan, että minua ei enää kiristetä. Kerroin, että pahin, mitä saattaisin mielenterveydelleni tehdä, olisi paluu Jehovan todistajiin.
Ja viesti meni perille. Suurilta osin luulen asiaan vaikuttaneen käymämme keskustelu, jossa tosiaan totesimme, että minulla ei ole ollut kiinnostusta keskustella Jt-uskosta 15 vuoteen sanallakaan, mutta aina olen kuitenkin kunnioittanut äitini oikeutta uskoa, mihin parhaaksi kokee, ilman, että olen häntä vaatinut siitä luopumaan, tai edes asiaa kyseenalaistanut. Nämä olivat asioita, joita äitinikään ei voinut kiistää.

Keskustelimme myös jatkosta, kerroin, että tilanne on luottamustani kovasti syönyt, että suhtautumiseni Jt kohtaan on jyrkentynyt siinä mielessä, että kun ennen olen saattanut muutaman sanan esim ovella vaihtaa, nykyään kiellän tulemasta ja varoitan ihmisiä tästä uskosta. Enää en pidä sitä "vaarattomana lahkona". Kerroin, että toista kertaa en myöskään tällaista käy läpi ja jos äitini päättää olla osa perheemme elämää, Jt säännöt eivät sitä asiaa saa sitten ajan myötä muuttaa. Kerrottuani, että lapsi kastetaan kirkossa, äitini totesi vaan: "Se on teidän asianne." Kokouksiinvientikieltoon vastaus oli suht sama; se, miten usko näkyy kodissamme, on meidän vanhempien vastuulla.

Olen tilanteeseen tyytyväinen ja tällä hetkellä luottavaisin mielin. Viesti on nyt ainakin mennyt perille äidilleni ja myös entiseen seurakuntaani. Viestini on: "En kadu, kun ei ole kaduttavaa ja minä tuomitsen teidän toimintanne vääränä, ette te minun. Minulla on oikeus omaan elämääni sellaisena, kun sen parhaaksi koen. Ajattelen olevani hyvä ihminen ja nyt mulla on hyvä olla. Jehovan todistajana ei ollut."

Näillä mennään eteenpäin. En voi muuta kun olla kiitollinen siitä, että äitini on kuitenkin suht järkevä ihminen, joka edelleen omaa jonkintasoisen kyvyn ajatella myös omilla aivoillaan, mitä muistin onneksi jokaisessa tiukkasanaisessa keskustelussa korostaa. Toivotaan, että tilanne myös säilyy näin.

Niin, miksi jaoin taas näinkin paljon omaa elämääni? Ehkä siksi, että jos tästä olis jollekin jotain apua. Ihan oikeasti antaisin tämän kokemuksen perustella yhden neuvon samassa tilanteessa painiville: Älkää antako periksi. Älkää antako kiristää itseänne ja TEHKÄÄ SE MYÖS SELVÄKSI. Pitäkää kiinni oikeudesta ajatella ja määrätä elämästänne itse. Vaikka saattaisi tuntua siltä, että nyt sitten syytetään "luopiotoiminnasta", niin mitä sitten? Ei ole häpeä todeta, että kyllä, olen olen TODELLAKIN LUOPUNUT TOIMINNASTA JOKA ON VAHINGOITTANUT MINUA JA VAHINGOITTAA KAIKKIA, JOITA SE KOSKETTAA.

Äitini sanoja lainaten: "jokainen, vastaa omasta toiminnastaan". Johon uskalsin vastata: "juuri niin". Tähän ei enää ollut kummallakaan lisättävää.

[Kristalli]

Huom, lisäys edelliseen, en todellakaan yritä tässä esittää oivaltaneeni jotain taikakonstia, jolla Jt saa lopettamaan karttamisen. Mutta kun ei alistu siihen toimintaan ja ilmoittaa sen ihan suoraan, niin itsellä on ainakin itsen kanssa hiton paljon parempi ja vapaampi olla, oli se lopputulema sitten mikä tahansa.

[Markku Meilo]

Yllätys oli suuri, kun äitini otti yhteyttä ko. päivänä ja kertoi keskustelleensa veljien kanssa inhimillisyydestä, todenneensa, että on ollut liian jyrkkä ja kohtuuton ja että esittämäni ehdot käyvät.

Karttaminen on yleisimmin ja avoimimmin rikottu erotusperusteinen säääntö, sen luonnottomuus tulee hyvin esille siinä, että sitä käytetäänkin usein pelkkänä tekosyynä erottamistapauksessa. Se on helppo havaita niistä kertomuksista, joissa vanhimmat selvästi antavat Vt-seuran ohjeiden vastaisia neuvoja.

Tiedän olevani poikkeustapaus, mutta toivon tilanteen avanneen ja avaavan ajan myötä myös äitini silmiä.

Erikoista- tai tavallinen tapaus, mutta hyvä esimerkki siitä, että tilanne ja omat rahkeet kannattaa katsella ja toimia sen mukaan.

Ja viesti meni perille. Suurilta osin luulen asiaan vaikuttaneen käymämme keskustelu, jossa tosiaan totesimme, että minulla ei ole ollut kiinnostusta keskustella Jt-uskosta 15 vuoteen sanallakaan, mutta aina olen kuitenkin kunnioittanut äitini oikeutta uskoa, mihin parhaaksi kokee, ilman, että olen häntä vaatinut siitä luopumaan, tai edes asiaa kyseenalaistanut. Nämä olivat asioita, joita äitinikään ei voinut kiistää.

Pääasiallinen ongelma ei ole siinä, ettei entinen jehovantodistaja sallisi muiden olla jehovantodistajia. Ongelma on siinä, että jehovantodistaja kiristää (Vt-seuran kiristämänä) entistä jehovantodistajaa palaamaan. Kyse on Vt-seuran perverssistä näkemyksestä uskonnonvapaudesta, jota he ollaan kyllä itse peräämässä, mutta ei sallimassa muille.

Ihan oikeasti antaisin tämän kokemuksen perustella yhden neuvon samassa tilanteessa painiville: Älkää antako periksi. Älkää antako kiristää itseänne ja TEHKÄÄ SE MYÖS SELVÄKSI. Pitäkää kiinni oikeudesta ajatella ja määrätä elämästänne itse. Vaikka saattaisi tuntua siltä, että nyt sitten syytetään "luopiotoiminnasta", niin mitä sitten? Ei ole häpeä todeta, että kyllä, olen olen TODELLAKIN LUOPUNUT TOIMINNASTA JOKA ON VAHINGOITTANUT MINUA JA VAHINGOITTAA KAIKKIA, JOITA SE KOSKETTAA.

Niinpä - miksi uhrata itsensä tekopyhälle ja valheelliselle kultille?

[Ariadna]

Onnittelut kristalli. Tuo karttaminen on sellainen painolasti jota ei soisi kenenkään kokevan.

[Kaarmis]

Onnittelut multakin! Itse en ole päässyt asiassa vielä ihan noin pitkälle, meillä on vanhempieni kanssa sanaton vaikenemissopimus, jota me molemmat joskus pehmeästi rikomme, mutsin kertoessa konventtikokemuksia ja mun argumentoidessa jotain pientä oppiristiriitaa... Onneksi lapseni ovat jo aikuisia, ja vanhempani ovat hyväksyneet sen, ettei heistä äkkiä saa käännytettyä jeppuloita.

[Markku Meilo]

Yllätys oli suuri, kun äitini otti yhteyttä ko. päivänä ja kertoi keskustelleensa veljien kanssa inhimillisyydestä, todenneensa, että on ollut liian jyrkkä ja kohtuuton ja että esittämäni ehdot käyvät.

Jääkaapilla juolahti vielä mieleen se tekopyhyyden huippu, että ovilla tulisi sanoa "Raamattu opettaa" sen sijaan, että sanoo "seura opettaa" tjsp. Kuitenkin isoäiti-ikäisen on mentävä kalifien puheille, jotta voi itselleen selvittää mitä hänen omatuntonsa tulee hänelle kertoa yhteydenpidosta tyttäreensä.

[Kristalli]

Yllätys oli suuri, kun äitini otti yhteyttä ko. päivänä ja kertoi keskustelleensa veljien kanssa inhimillisyydestä, todenneensa, että on ollut liian jyrkkä ja kohtuuton ja että esittämäni ehdot käyvät.

Jääkaapilla juolahti vielä mieleen se tekopyhyyden huippu, että ovilla tulisi sanoa "Raamattu opettaa" sen sijaan, että sanoo "seura opettaa" tjsp. Kuitenkin isoäiti-ikäisen on mentävä kalifien puheille, jotta voi itselleen selvittää mitä hänen omatuntonsa tulee hänelle kertoa yhteydenpidosta tyttäreensä.

Tämä juolahti ensimmäisenä mieleeni minullakin ja näinhän se yleistettynä tosiaan Jehovan todistajissa on. Tämän myös sanoin äidilleni. Lopputuloksen ollessa tämä, en kuitenkaan koe tuota kovin negatiivisena asiana, mutta ymmärrän pointtisi.

Itse äitini tuntevana koin kuitenkin hänen hakevan seurakunnasta jonkinlaista apua saavuttaakseen suhteellisuudentajua tässä tilanteessa, koska tähän asti oli asiaa pähkäillyt nämä 15 viime vuotta erkanemiseni jälkeen vaan ja ainoastaan omassa päässään, ei niinkään hakevan käskyjä, joita noudattaa. Jehovan todistajana kun harvoin tulee mieleen hakea sitä keskusteluapua muualta, kuin seurakunnasta, joten näkökulman hakeminen puoluettomalta taholta(esim.kriisikeskus) tuli äitinikin mieleen vasta siitä mainittuani. Jota ajatusta hän ei torpannut, alkoi jopa suunnitella käyntiä sellaiseen, mutta sovittuaan jo tapaamisen veljien kanssa, ei sitä enää perunut, tunnollinen kun on.

Mutta tosiaan kokemukseni tarkoitus ei ollut analysoida äitiäni henkilönä häntä tuntemattomien kanssa, tai muutenkaan julkisesti, vaan kertoa oman parhaaksi kokemani toimintatavan seurauksista, että on näitäkin tapauksia, joissa toivoa on ja joissa ihmiset vielä ajattelevat ihan omilla aivoillaan. Toivotaan, että näitä löytyy lisää!