Sivu 1/2

Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 16.04.2011 03:46
Kirjoittaja Voimantorni
Seuraavassa jälleen aivan uskomaton lainaus Jumalan viralliselta viestimieheltä:
"Nykyaikana joitakin Raamatun opetuksia koskevaa ymmärrystämme on tarkennettu. Sen ei tulisi vaivata meitä vaan päinvastoin vahvistaa luottamustamme "uskolliseen ja ymmärtäväiseen orjaan". Kun orjaluokan edustajat huomaavat, että käsitystämme jostakin totuuden piirteestä on tarpeen selventää tai korjata, he eivät pidäty tekemästä tarkennusta. Orjaluokalle on tärkeämpää toimia sopusoinnussa Jumalan paljastuvan tarkoituksen kanssa kuin suojautua tarkennusten herättämältä kritiikiltä." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 30)
Tästä herää kysymys: millä nimenomaisella tavalla Jumalan tarkoitus paljastuu orjaluokalle? Sitenkö, että päätoimistossa hallintoelimen kesken äänestetään oppimuutoksista, ja 2/3 äänivyöry vie ehdotetun muutoksen läpi? Tällainen on kuitenkin demokratiaa, ei suinkaan teokratiaa.

Olisi myös hyvä pitää mielessä, että jo tähän mennessä Vt-seuran tuottamat "Jumalan paljastetut tarkoitukset" ovat tuottaneet järjestön yhteydessä lukuisia pettymyksiä, niin rivijäsenille kuin itse hallintoelimellekin. Tällaisissa tilanteissa tämän 'Jumalan tarkoitusten paljastajan' moraali on sallinut vierittää syy epäonnistuneista teokraattisista tiedon välähdyksistä jäsenten niskoille ja paeta omaa vastuutaan kuin Italian pääministeri ikään. Otetaan vielä lainauksen loppu uudelleen esiin:

"Orjaluokalle on tärkeämpää toimia sopusoinnussa Jumalan paljastuvan tarkoituksen kanssa kuin suojautua tarkennusten herättämältä kritiikiltä."

Järjestön johtajat repostelevat jäsenilleen, kuinka urheita he ovatkaan, kun ansaitusta kritiikistä huolimatta he kuitenkin uskaltavat muutella oppejaan aina sitä mukaa, kun aika on osoittanut edelliset jumalalta saadut totuudet vääriksi. Kuinka urheita ne siellä hallintoelimessä ovatkaan... tällainenhan suorastaan todistaa heidän olevan jumalan asialla.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 17.04.2011 06:46
Kirjoittaja Natsku
Mulle on vieläkin epäselvää, mitä olivat ne "ylitsepursuavat todisteet", joilla perusteltiin 1975 harmagedonia... :roll: :lol:

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 17.04.2011 10:25
Kirjoittaja Markku Meilo
Voimantorni kirjoitti:Tästä herää kysymys: millä nimenomaisella tavalla Jumalan tarkoitus paljastuu orjaluokalle?
Samoin kannattaa kysyä mitä merkitystä väitetyillä jumalan paljastamilla tarkoituksilla on? Esimerkiksi Vartiotorniseuran julkaisema kirja “Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin” kertoo sivulla 192 eräästä jumalalta saaduksi väitetystä tarkoitusilmoituksesta:
”Yksi monista valistavista totuuksista, joita Jumala antoi nyt todistajilleen, koski Jumalan hengellisen kansan jäseniä, jotka olivat kuolleet ruumiillisesti. Tämä tapahtui vuonna 1927. Todistajat ymmärsivät tuona vuonna, että kuolleet hengelliset israelilaiset oli herätetty 1918 elämään taivaassa Kristuksen Jeesuksen kanssa. Se oli tietysti näkymätön ylösnousemus.”
Vuoden 2007 Vartiotorni-lehden tammikuun 1. päivän numerossa sivulla 28 kappaleessa 12 hylätään kyseinen jumalan 1918-ylöstempauksen tarkoitusilmaus:
”Tässä vaiheessa on hyvä tarkastella Raamatussa kerrottuja tapahtumia, joita voidaan rinnastaa toisiinsa. Jeesus Kristus voideltiin Jumalan valtakunnan tulevaksi Kuninkaaksi vuoden 29 syksyllä. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin, vuoden 33 keväällä, hänet herätettiin kuolleista mahtavana henkipersoonana. Voitaisiinko tästä päätellä, että koska Jeesus asetettiin valtaistuimelle vuoden 1914 syksyllä, hänen uskollisten voideltujen seuraajiensa ylösnousemus alkoi kolme ja puoli vuotta myöhemmin, vuoden 1918 keväällä? Tämä on kiinnostava mahdollisuus. Vaikka tälle ajatukselle ei löydykään suoranmaista vahvistusta Raamatusta, se ei ole ristiriidassa muiden raamatunkohtien kanssa, jotka osoittavat ensimmäisen ylösnousemuksen käynnistyneen pian sen jälkeen, kun Kristuksen läsnäolo alkoi.”

Miksi yleensäkään jumalan antamiksi väitettyjä tarkoitusilmoituksia on vaihdettava uusiin ja välillä takaisin vanhoihin?

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 17.04.2011 10:32
Kirjoittaja Markku Meilo
Natsku kirjoitti:Mulle on vieläkin epäselvää, mitä olivat ne "ylitsepursuavat todisteet", joilla perusteltiin 1975 harmagedonia... :roll: :lol:
Kyseessä olivat ne samat keräilyharvinaisuudet kuin esimerkiksi "toistaiseksi löytymättömät todisteet", joiden löydyttyä 607 on perusteltavissa yhtä hyvin kuin Jehova-erisnimen lisääminen UT:n puolelle. Ehkä viimeksi mainitun todisteen löytyessä selviää sekin miksi kuusi vuosikymmentä sitten valittiin tuoksi kirjoitusasujksi Jehova ja hetimiten sen jälkeen jumala antoi tarkoitusilmoituksen nimensä kirjoitusasun muutoksesta Jahveksi.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 17.04.2011 13:00
Kirjoittaja Voimantorni
Markku Meilo kirjoitti:Miksi yleensäkään jumalan antamiksi väitettyjä tarkoitusilmoituksia on vaihdettava uusiin ja välillä takaisin vanhoihin?
Hyvä kysymys. Lahkon mielestä tällaisen oppien venkslaamisen ei kuitenkaan pitäisi "vaivata meitä vaan päinvastoin vahvistaa luottamustamme "uskolliseen ja ymmärtäväiseen orjaan"". Melko kummallinen logiikka normaalilla arkijärjellä ajateltuna tuo kyllä on.

Samoin, kun joitakin vuosia sitten epäilysteni herättyä kysäisin piirivalvojalta Vt-seuran YK-liitännäisyydestä, ei hän ensisijaisesti ollut kieltämässä tapahtunutta; ennemminkin hänen sanomansa oli se, ettei minun kannattaisi vaivata sillä turhaan päätäni, vaan tulisi sen sijaan keskittyä arkiseen Jt-aherrukseen hyvillä mielin. Kun siinä sitten edelleen ääneen ihmettelin räikeää ristiriitaa järjestön opetusten ja toiminnan välillä, vakuutti hän minulle, että ei siellä varmaankaan mitään väärää olla voitu tehdä, eikä varmasti olla soviteltu. Ja sitä paitsi nythän Vt-seura ei enää edes ole kytköksissä YK:iin... joten ei minun kyllä todellakaan kannata siitä mielenrauhaani menettää, huolehti hän. Mielenkiintoinen sivujuonne tuossakin keskustelussa oli se, että piirivalvoja lipsautti Betelissä kuulleensa samasta asiasta, tosin ihan vaan saunan lauteilla eikä virallisessa kokouksessa.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 17.04.2011 15:00
Kirjoittaja Markku Meilo
Voimantorni kirjoitti:...ennemminkin hänen sanomansa oli se, ettei minun kannattaisi vaivata sillä turhaan päätäni, vaan tulisi sen sijaan keskittyä arkiseen Jt-aherrukseen hyvillä mielin.
Noinhan se menee esimerkiksi vuosilukuihin 1798, 1799, 1829, 1840, 1843, 1846, 1872, 1873, 1874, 1878, 1881, 1910, 1914, 1915, 1918, 1919, 1920, 1922, 1923, 1924, 1925, 1926, 1927, 1928, 1929 1932, 1935, 1938, 1941, 1942, 1944, 1951, 1954, 1972, 1975, 1984, 1989, 1994 ja 2000 liitettyihin pieleen menneiden ennustusten, odotteiden sekä väitteidendenkin suhteen.

Arkisessa jt-aherruksessa onkin sitten kiinnitettävä huomiota esimerkiksi siihen, ettei toivota vanhingossa kenellekään hyvää joulua, tai aivastuksen yhteydessä sano "terveydeksi", käy lähimmäisen haudalla kuoleman vuosipäivänä, syö lakritsipiippua, katsele ilotulitusta, pidä tuulikannelta, katsella kilpaurheilua sekä harjoittaa muutakaan jumalan kannalta iljettävämpää kuin Vt-seuran toiminnasta ja nk. totuudesta keskustelu.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 02.05.2011 18:55
Kirjoittaja Vieras
Ovatko Jehovan todistajien Raamatun tulkinnat Jumalalta? Jos ovat niin miksi ...

APU No.17 28.4.2011
Nitrodisko s.96
Ei kelvannut
Pastorin pikkutyttö katseli, kun isä kirjoitti seuraavan sunnuntain saarnaansa.
- Isi, kertooko Jumala sinulle, mitä sinun pitää sanoa?
- Tietysti, kultaseni.
- No, miksi sinä vähän väliä pyyhit jotakin pois?

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 11.05.2011 02:18
Kirjoittaja Voimantorni
Vieras kirjoitti:Pastorin pikkutyttö katseli, kun isä kirjoitti seuraavan sunnuntain saarnaansa.
- Isi, kertooko Jumala sinulle, mitä sinun pitää sanoa?
- Tietysti, kultaseni.
- No, miksi sinä vähän väliä pyyhit jotakin pois?
Juuri noin. On todella vaikea välttyä sellaiselta ajatukselta, että myös Jt-opista vastaaville "pastoreille" on huomattavasti tärkeämpää olla vakuuttavia ihmisten edessä kuin yläkerran herran edessä. Hallintoelimellehän on tunnetusti annettu kaikki valta maan päällä, joten heille toimintakenttä on avoin ja kädet vapaat... kyllä se jumala sitten lyö automaattisesti hyväksymyksensä leiman kaikkeen siihen, mitä he päättävätkin täällä maan päällä tehdä, vaikka sitten hieman tosiasioita taivuttelemallakin, Järjestön etuja ajaakseen.

Ja vaikka Jehovan todistajille opetetaan, että heidän tulisi olla lasten kaltaisia, ei heidän ole koskaan hyväksyttävää esittää tuota tytön isälleen esittämää kysymystä järjestönsä johtajille: No, miksi sinä vähän väliä pyyhit jotakin pois?

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 11.05.2011 08:03
Kirjoittaja Markku Meilo
Voimantorni kirjoitti:On todella vaikea välttyä sellaiselta ajatukselta, että myös Jt-opista vastaaville "pastoreille" on huomattavasti tärkeämpää olla vakuuttavia ihmisten edessä kuin yläkerran herran edessä.
Tosin tuolta vakuuttavuudelta menee uskottavuus sitä perusteellisemmin mitä enemmän oppihistoriaan paneutuu. Merkittävä osa oppimuutoksista on tapahtunut pakon sanelemana, koska aika on ajanut opetuksen ohi. Ei myöskään ole vakuuttavaa jos opetusta merkittävimmästä vuosiluvusta pidetään voimassa tietoisesti valehdellen.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 11.05.2011 14:17
Kirjoittaja Voimantorni
Markku Meilo kirjoitti:Tosin tuolta vakuuttavuudelta menee uskottavuus sitä perusteellisemmin mitä enemmän oppihistoriaan paneutuu.
Ja yhä edelleen tuo vakuuttavuus murenee lisää tällaisten lausuntojen myötä, joilla Jt-järjestö tuomitsee itse itsensä:


"On totta, että aikaisemmin on ollut niitä, jotka ovat ennustaneet "maailman loppua", vieläpä julistaneet määräaikaa sen tulolle. - - Mutta mitään ei tapahtunut. "Loppu" ei tullut. He syyllistyivät väärään ennusteluun. Miksi? Mitä heiltä puuttui? Heiltä puuttui riittävät todisteet Raamatun ennustusten täyttymisestä. Heiltä puuttui Jumalan totuudet ja todisteet siitä, että hän ohjasi ja käytti heitä." (Herätkää! 8. joulukuuta 1968)
"Kun tiedät tämän, mitä aiot tehdä? On ilmeistä, että tosi Jumala, joka itse on ”totuuden Jumala” ja joka vihaa valheita, ei katso suopeasti niitä, jotka pitävät kiinni valhetta opettavista järjestöistä. (Ps. 31:6; Sananl. 6:16–19; Ilm. 21:8) Ja haluaisitko sitä paitsi edes kuulua uskontoon, joka ei ole ollut rehellinen sinua kohtaan?" (Nykyinen elämämme, 1975 s. 45)
"Muita ”iljetyksiä” ovat pedofilia ja muut sukupuolisen moraalittomuuden muodot, joihin papit syyllistyvät kirkollisten viranomaisten puuttumatta asiaan. Ei ihme, että Jehova Jumala puhdistaa pian maan väärästä uskonnosta (Ilm. 18:8)." (Vartiotorni 15. kesäkuuta 2008, s. 9)
"Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä." (Herätkää! heinäkuu 2009, s. 29)
”Miksi näkemyksiään tulisi tarkastella ja koetella? Koska valheeseen perustuva usko on silkkaa itsepetosta. - - Entä jos saa selville jotain, mikä näyttää olevan ristiriidassa omien syvään juurtuneiden näkemysten kanssa? Pitäisikö se sivuuttaa? Ei tietenkään. Joskus voi olla erityisen järkevää harkita sellaisia voimakkaita todisteita, jotka näyttävät olevan vastoin sitä, mihin uskoo.” (Herätkää! tammikuu 2011, s. 28, 29)
Toki nämä kaikki lausunnot on suunnattu joko asioista tietämättömille ovenavaajille tai mielenhallinnassa olevalle ihmisryhmälle, jota on kielletty ajattelemasta asioita omilla aivoillaan. Siksi suuri osa Jehovan todistajista uskoo, että edellä mainitut asiat liittyvät oleellisesti kaikkiin muihin uskontoihin, "Suureen babyloniin" ja "väärän uskonnon maailmanmahtiin", mutta ei millään tavalla Jehovan todistajien omaan uskontoon. Eihän tosi uskonto voi tietenkään sisältää mitään mätää, ja sanotaanhan jo Vartiotornissakin, että Jehovan todistajat ovat tosi uskonnossa.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 11.05.2011 14:31
Kirjoittaja Vieras
Minun on käytännössä ollut pakko valita JT-uskonnon ja perheen välillä.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 11.05.2011 14:59
Kirjoittaja Vieras
Noista vanhoista julkaisuista, kiperimmistä kohdin, kuten maailmanlopun suorasta ennustetusta ajasta, voi ottaa valokopion ja vetää vielä punaisen viivan alle sekä toimittaa kopion jt:n postiluukkuun. Toistettuna se vaikuttaa. Kerralla toimitettuna koko nippu voisi mennä roskiin päällimmäisen lukemisen jälkeen.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 11.05.2011 18:57
Kirjoittaja Voimantorni
"Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä." (Herätkää! heinäkuu 2009, s. 29)

Vieras kirjoitti:Minun on käytännössä ollut pakko valita JT-uskonnon ja perheen välillä.
Kokemuksesi on jälleen yksi konkreettinen osoitus Jt-järjestön törkeästä kaksinaamaisuudesta sekä myös kylmästä välinpitämättömyydestä ihmisyyttä kohtaan. Vartiotorni-seuralle sellaisilla ihmisillä ei ole mitään arvoa, jotka eivät suostu alistumaan sen hulluihin ja perusteettomiin vaatimuksiin. Järjestön valheet taakseen jättäviä on Vt-seuran mielestä aivan oikein karttaa, mutta siitä huolimatta sama Vt-seura paheksuu julkaisuissaan muita uskontoja, jotka toimivat samalla tavalla.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 11.05.2011 20:31
Kirjoittaja Vieras
Vieras kirjoitti:Noista vanhoista julkaisuista, kiperimmistä kohdin, kuten maailmanlopun suorasta ennustetusta ajasta, voi ottaa valokopion ja vetää vielä punaisen viivan alle sekä toimittaa kopion jt:n postiluukkuun. Toistettuna se vaikuttaa. Kerralla toimitettuna koko nippu voisi mennä roskiin päällimmäisen lukemisen jälkeen.
Törkeen typerää paperin tuhlausta, naurettavaks teet ittes tommosella temppuilulla.

Re: Jumalan paljastuva tarkoitus

Lähetetty: 11.05.2011 23:02
Kirjoittaja Vieras
Kiitos mielipiteestä, naurua, onko sitä täällä kukaan ollut kieltämässä, sehän pidentää ikääkin.

Kyseessä ei kuitenkaan ole temppuilu, vaan muistutus ja ajatteluun herättely lahkon luonteesta.

Saattaisi arvella että kilpailevaa ehdotusta ei mielipiteenesittelijällä ole, sen sijaan hänen mielestään tulisi ihailla lahkoa, "vaikka hän ei itse lahkoon kuulukaan".

VAstuu periaatteessa tulee ihmisen kantaa tekemisistään, menneisyytensä kanssa lahko ei ole tehnyt tiliä eikä siten tulevaisuuden kanssa ole parempaa odotettavissa. Verensiirtosääntöjen yksityiskohtia eivät lahkolaiset näköjään yleensä tunnekaan, ristiriitaisuuksista puhumattakaan, siitä huolimatta ovat valmiita kuolemaan siltäkin osin kuin lahko jo armahtaisi veren komponentin hyväksikäyttöön.

Joka on saanut yhdenkään lahkolaisen jättämään lahkonsa, on tehnyt hyvän työn.

Pitäisikö ns luopioiden ottaa konventtiin rintamerkki "kannatan aivopesuvapaita uskontoja".