Tarinani jatkuu...

[tuuli]

Hei!
Kirjoitin tällä palstalla puolisen vuotta sitten pari kertaa ja sen jälkeen yksityisesti muutaman kanssa. Puoli vuotta sitten aloin epäillä Jehovan todistajien oppien oikeellisuutta ja tutkia asioita. Jäin melko pian pois kokouksista enkä ole sinne palannut. Silmäni aukesivat kerralla, mutta olen tyytyväinen, etten silloin heti eronnut, niinkuin aioin. Olen miettinyt asioita pitkään ja antanut samalla myös ihmisten ympärillä tottua ajatukseen pois jäämisestäni.

Nyt sen sitten tein. Lähetin pari viikkoa sittem erokirjeeni seurakuntaan. Vanhin sieltä soitteli ja varmisti, että kirje on minun kirjoittamani ja että olen tosissani. Varmisti vielä, että tiedänhän, mihin ottaa yhteyttä, jos joskus haluan palata.
Nyt olen sitten viikon ajan tehnyt "surutyötä" ystävien ja sukulaistenkin kanssa. En ollenkaan osannut arvata, että tunne on, kuin olisi minun hautajaiseni. Olen saanut lukea viesteinä monenlaista muistovärssyä, miten meillä on ollut mukavaa ja miten muistot ei koskaan katoa. Näistä kaikista puhutaan menneessä aikamuodossa.
Tällä viikolla on siis "hautajaiseni". Asia ilmoitetaan kokouksessa ja sen jälkeen kaikki ystäväni ovat entisiä samoin suurin osa sukulaisistani. Heillä tulee olemaan hyvin tiukka suhtauminen esim. tapaamisiin.

Myönnän, että olen hyvin vihainen. Kun keskustelen sellaisten sukulaisten kanssa, jotka eivät ole jehovan todistajia, ymmärrän, miten väärin tämä on. Jehovan todistajat antavat ymmärtää, jopa lähimmät sukulaisenikin, että kaikki on minun omaa syytäni. Kyllä minun olisi ennemmin säälittävä heitä tässä tilanteessa! Kun yritän selittää kantaani- siis etten voi uskoa kaikkiin asioihin ja että onhan minulla oikeus ajatella itsenäisesti, saan vastauksen, että kyllä on, mutta on myös kestettävä sen seuraukset- siis oman ajattelun.
Moni teistä on varmaan kokenut samanlaisia tunteita ja tietää, että päätös ei ole ollut helppo. Minun tilanteeni on siitä hyvä, että minulla on myös muita ystäviä- muutama ja sukulaisia, jotka eivät ole todistajia. Kuitenkin tuntuu vaikealta esim. liikkua kaupungilla, kun tietää, että lähes joka kerta kävelee joku todistaja vastaan. Olen huomannut itsessäni, että pyrin välttelemään tiettyjä aikoja ja paikkoja, missä voisin heitä tavata.

Kaikesta tästä huolimatta olen suunnattoman helpottunut, että olen tässä vaiheessa. En olisi enää jaksanut vain roikkua mukana ja väistellä kysymyksiä ja ihmisiä. Nythän niin ei tarvitse enää tehdä. Täytyy yrittää keksiä mielekästä tekemistä paljon ja hakeutua muiden ihmisten joukkoon. Nyt on sellainen olo, ettei jaksa tällä hetkellä niin kovasti paneutua noihin oppikysymyksiin tai Raamattuun. Asiota on jotenkin miettinyt niin monelta kantilta - mikä on totta,mikä ei. Osaan on tullut selvä vastaus eli olen todellakin sitä mieltä, että järjestössä ja sen opeissa on paljon väärää ja huijausta. Luulen, että tulee vielä hetki, kun alan uudelleen niihin paneutua- vielä syvällisemmin. Kuitenkin, jos jostain asiasta tunnen varmuutta, se on takaisin palaaminen. Kun todistajat minulle kertoivat, että karttaminen on parhaakseni, jotta tulisin takaisin seurakuntaan, tiedän että se on varmin keino pitää minut poissa. Kuka haluaa takaisin ystäviä (ja sukulaisia), jotka ovat hylänneet. Onko sellaiset olleenkaan koskaan olleetkaan ystäviäni? En usko! En voi uskoa, että kukaan oikea ystävä hylkää siksi, että ajattelet eri tavalla. En myöskään usko, että se on Jumalan tahto. Uskon, että Jumala on rakkaudellinen ja myös sen osoittaa! Toivon kaikille saman kokeneille voimia! Tämä prosessi taitaa kestää lopun iän!

[Jaakko Ahvenainen]

Olet tehnyt suunnattoman suuren ratkaisun -ja aivan itsenäisesti. On hyvin ymmärrettävää, ettei vähään aikaan halua avata Ramattuaan tai yleensäkään pohtia uskonnollisia kysymyksiä. Tämä on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Itse asiassa kuuluu tähän eroprosessiin. Toivotan onnea Sinulle uuden elämän alkuun.

[Natsku]

Paljon voimia nyt sinulle! Eivät nuo "ystävät" mitään ystäviä olleet, kun eivät pysy rinnalla tapahtui mitä tapahtui. Onneksi sinulla on muitakin kavereita ja tukijoukkoa! Voimia!

[rippeli]

Voimia ja kärsivällisyyttä tulevaan elämääsi.
Raskasta lienee olemaan, mutta aika parantaa ja tärkeintähän on aina olla rehellinen itselleen.

[Kynsilakka]

Kiitos kuulumisista ja oikein paljon voimia sinulle.

[kirjallisuusveli]

Tsemppiä sulle tiellä, jolle olet nyt astunut. Arvaan, ettei kaikkine perhe- ja sukulaissuhteineen päätöksesi ollut suinkaan helppo.

Kyllä minun olisi ennemmin säälittävä heitä tässä tilanteessa! Kun yritän selittää kantaani- siis etten voi uskoa kaikkiin asioihin ja että onhan minulla oikeus ajatella itsenäisesti, saan vastauksen, että kyllä on, mutta on myös kestettävä sen seuraukset- siis oman ajattelun.

Kyllä tuollainen hölmöys säälittää minuakin. On päivän selvää, että myös oman ajattelun ulkoistamisella on seurauksensa. Jehovan todistajat ovat törmäyskurssilla todellisuuden kanssa ja jossain vaiheessa se todellisuus on kohdattava. Mitä pikemmin sen parempi, vaikka kuinka tekisi kipeää.

Joku on jossain kuvannut todistajia mainiosti täyttä vauhtia kiitävän seinän kanssa törmäyskurssilla olevan karkuunpäässeen junan matkustajiksi, eikä kukaan vedä käsijarrusta, koska joku on sanonut, ettei niin kannata tehdä.

[Markku Meilo]

Jehovan todistajat antavat ymmärtää, jopa lähimmät sukulaisenikin, että kaikki on minun omaa syytäni. Kyllä minun olisi ennemmin säälittävä heitä tässä tilanteessa! Kun yritän selittää kantaani- siis etten voi uskoa kaikkiin asioihin ja että onhan minulla oikeus ajatella itsenäisesti, saan vastauksen, että kyllä on, mutta on myös kestettävä sen seuraukset- siis oman ajattelun.

Kun hetken ajattelee noita seurauksia ja niiden motiivia, niin se on yhdistelmä kostoa ja kiristystä. Kosto ja kiristys siitä, ettei halua elää valheellisessa ympäristössä, on lapsellista vaikkakaan todistajat eivät sitä lapsellisuuttaan näe. Samoin kosto ja kiristys on osoitus siitä ettei uskonnonvapautta kunnioiteta, vaikka siitä kyllä puhutaan silloin kun joku on liittymässä ko. kulttiin.

Yksi häpeällinen piirre noissa kostajissa kiristäjissä on se, etteivät he ole halukkaita saati sitten kykeneviä keskustelemaan asiallisesti omaamastaan nk. totuudesta. Tämä johtaa siihen, että tarkkaan katsoen tuolle kostolle ja kiristykselle ei ole olemassa edes niitä lapsellisia perusteluja, joilla todistajat nostavat itsensä entisten todistajien yläpuolelle. Valheen tornista on turvallista öylläröidä niin kauan kuin vierellä on muita samantasoisia. Mutta ainaostaan tasan niin kauan kun ei tule eteen tilannetta, jossa omia valheellisia näkemyksiä joutuisi katsomaan silmästä silmään.

Jehovantodistajuus on mielenhallintaa ja sen motivoimaa valheeseen luottamista.

[Ch.K]

Katoppas.

Oikein soittivat ja tiedusteli onko kirje sinulta

Ei ne vaan täällä multa kysyny

[Markku Meilo]

Ei ne vaan täällä multa kysyny :shock:

Et ehkä kyennyt täysin salaamaan itsenäistä ajatteluasi, joka sitten näkyi vanhimpien pelkona/helpotuksena (tarpeeton yliviivattava)?

[tuuli]

Kyllä eräs vanhin ystävällisesti soitti. Halusi kai enneminkin varmistaa, että olin varma asiastani. Hän nimittäin samassa puhelussa toi hyvin selville sen, miten pahoillaan asiasta oli. Puhui kyllä niin tunteisiin vetoavasti, että täytyy sanoa, että melkein teki mieli perua koko asia.
Hyvä, etten itkemään käynyt. Puhelun loputtua kiittelin itseäni, etten enää sortunut, kun hän ehdotti vielä keskustelua.
Nyt on ollut niin helpottunut olo, vaikka olenkin jo kokenut karttamisen konkreettisesti.

[Aaron Hannu]

Uskon, että Jumala on rakkaudellinen

"Kaikki se toivoo, kestää ja peittää". Jumala on tosiaan rakkaus ainakin Raamatun mukaan. Rakkaus hyväksyy meidät sellaisina kuten olemme ilman ehtoja - ihmisten väärä käsitys rakkaudesta saa heidät hykäämään toisen hänen mielipiteidensä takia. Suvaitsemattomuus on aina ongelma suvaitsemattomalle ja rajaa hänen maailmaa. Sellainen ihminen kantaa itse typeryydensä takia myös seurauksia - hän saattaa menettää jopa lapsensa, sisaruksensa ja paljon muuta, joka on oikeasti mukavaa.

[Ch.K]

Ei ne vaan täällä multa kysyny

Et ehkä kyennyt täysin salaamaan itsenäistä ajatteluasi, joka sitten näkyi vanhimpien pelkona/helpotuksena (tarpeeton yliviivattava)?

Tota... se tuli vissiin aika selvästi esille siinä kirjeessä. http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?t=2793
Ja todennäköisesti ei löytynyt tarpeeksi "kypsä veli" tulla keskustelemaan asioista

[tosiuskomaton]

Myönnän, että olen hyvin vihainen. Kun keskustelen sellaisten sukulaisten kanssa, jotka eivät ole jehovan todistajia, ymmärrän, miten väärin tämä on. Jehovan todistajat antavat ymmärtää, jopa lähimmät sukulaisenikin, että kaikki on minun omaa syytäni. Kyllä minun olisi ennemmin säälittävä heitä tässä tilanteessa! Kun yritän selittää kantaani- siis etten voi uskoa kaikkiin asioihin ja että onhan minulla oikeus ajatella itsenäisesti, saan vastauksen, että kyllä on, mutta on myös kestettävä sen seuraukset- siis oman ajattelun.

Sama asia on häirinnyt itseänikin. "Toki voit tehdä oman ratkaisusi, mutta tiesit mihin ryhdyit kun kävit kasteella."
Tuo perustelu ei silti muuta sitä tosiasiaa, että karttaminen siksi, ettei usko enää samalla tavalla kuin muut, on väärin ja sairasta.
Myöskään itse en ole todellakaan palaamassa seurakuntaan siksi, että haluaisin saada "ystäväni" takaisin, vaan kuten sinäkin sanoit, ennemmin pitää minut varmasti poissa.

Onnittelut siitä, että olet pystynyt tekemään näin ison, itsenäisen ratkaisun elämässäsi. Voimia ja hyvää kesää!

[ajoulupukisti]

Kaikesta tästä huolimatta olen suunnattoman helpottunut, että olen tässä vaiheessa. En olisi enää jaksanut vain roikkua mukana ja väistellä kysymyksiä ja ihmisiä. Nythän niin ei tarvitse enää tehdä.

Kuulostaa tutulta. Se on hieman tuskaisaa, kun ei tiedä yhtään mitä esim. sukulainen pamauttaa ja sitten pitää nyökytellä päätä, vaikka ei enää uskokaan niin. Tai pahimmillaan tulee joku suora kysymys, josta on vaikea kiemurrella irti ja pysyä rehellisenä.

Kiitos tarinastasi ja tsemppiä. Elämä voittaa.

[Kaarmis]

Kaikesta tästä huolimatta olen suunnattoman helpottunut, että olen tässä vaiheessa. En olisi enää jaksanut vain roikkua mukana ja väistellä kysymyksiä ja ihmisiä. Nythän niin ei tarvitse enää tehdä.

Kuulostaa tutulta. Se on hieman tuskaisaa, kun ei tiedä yhtään mitä esim. sukulainen pamauttaa ja sitten pitää nyökytellä päätä, vaikka ei enää uskokaan niin. Tai pahimmillaan tulee joku suora kysymys, josta on vaikea kiemurrella irti ja pysyä rehellisenä.

Kiitos tarinastasi ja tsemppiä. Elämä voittaa.

Olet asian ytimessä, elämä voittaa.