Karttamisen ristiriitaisuus itsensä raamatun kanssa
Lähetetty: 18.06.2011 21:31
Itse olen sisäistänyt vahvasti "karttamisen" perusteet ja vaalinut henkilökohtaisesti niitä + huolehtinut, että muutkin ympärillä vaalii niitä.
Valitettavasti olen aina puoliksi tiennyt, että asia ei voi olla noin, tai rehellisemmin epäillyt sisäisesti.
Aloin itsekseni pohtimaan, mistä tuo voimakas reaktio, joka kumpusi sisältä aina, kun puhuttiin erotetusta eli vastahyökkäys/mitätöinti/inho aina kimposi.
Aloin hiljaa miettimään (kun kaikki rakkaat ihmiset eroavat), että onko asenne ja inho ym. kartto oikein kuin VT seura opettaa.
Pohdinnassani tulin seuraavaan tulokseen raamatun nojalla:
1. Jeesus kertoi kuvauksen tuhlaajapojasta. Oliko hän ns. VTseuran kannalta erotettu. Kyllä oli, sillä hän eli huonoa elämää. No miten hänet otettiin vastaan, kun hän katui?
Pippalot pystyyn! Oliko karttelua, oliko nöyryytysaikaa salilla juoksussa ennen takaisin ottamista jne. Vastaus ei ollut. Jeesus ei koskaan opettanut tätä.
2. Seura kuvaa eronneet todella laveasti lupioina. Kärsimättömyys seuran "väärien"oppien korjaamiseen täyttää luopio kriteerin. Jeesus kuitenkin käski seuraajiaan rakastamaan vihollistaan ja rukoilemaan vihollistensa hyväksi. Joku mättää näiden ristiriitojen keskellä. Jos luopio on se joka sanoo, että HEI tuo ei pidä paikkaansa ja näyttää 10 historian kirjaa joka näyttää toteen historian oikeasti (esim 607 Jerusalemin tuhosta, joka on puppua), niin tämä sisar tai veli erotetaan heti, ei ole muuta vaihtoehtoa. Erotuksen syynä luopumus tai asenne.
3. Jeesus kertoi useita kuvauksia, kuinka jonkun kalliin perään mennään esim. kadonneen lampaan. Kuka tai mikä täyttää paremmin nuo kriteetit, kuin eronnut tai erotettu?
Siltikin vanhimmat erittäin sujuvan nopeasti (n.30s) sivuuttavat heidät kerran vuodessa, kun heistä puhutaan vanhimmiston kokouksessa. He kyllä yrittävät ottaa erotettuihin yhteyttä ja jos joku ei vastaa puhelimeen tai ovisummeriin, niin onpahan yritetty. Tämä ei kuitenkaan ole tasapainossa itsensä raamatun ja Jeesusken oppien kanssa.
4. Jos Jumala on rakkaus, niin onko luonnollista tai edes järkevää toisen takaisin saamiseksi se, että jopa toisen isä tai äiti + sukulaiset karttavat toista. Ei ole. Raamatun valossakin tuo on sairasta. Paavali on ainoa joka näistä puhuu, mutta hän oli aina taipuvainen fundamentalistisuuteen. Olihan hän vainoamassa kristittyjä ja mukana tappamassa Stefanosta.
5. Jos siis Apostolin tappajaa Jeesus lähestyy suorasti, niin eikö meidän muidenkin pidä antaa kaikille mahdollisuus lähestyä?
Näin ei valitettavasti ole, eikä tule olemaan.
Syyt: Niin kauan, kun seuran opit ovat valoherkät eli suorassa ristiriidassa todistetun historian kanssa esim. Jerusalemin kuviteltu tuho vuonna 607 eaa (oikeasti 586-587 eaa) ym, sukupolvi kierrätykset ym. niin niinkauan tullaan pelkäämään ja pistämään totuuden ääni, tuli se sitten erotetuilta, hiljaiseksi.
Meistä mukana olleet ja mukana olevat tiedämme, että tuo ääni tulee AINA lauman ulkopuolelta, jos se tulee sisältä, niin äänenlähde löytää itsensä heti ulkopuolelta.
Tämän takia VT-seuran käytäntö on kokonaisuudessaan 1. äärettömän moraalitonta 2. rakkaudetonta 3. vailla mitään kunniaa 4. pelkuruutta.
Mitä voitte tehdä:
1. Tehkää sinut seuran kanssa. Seura ei muutu, jokainen tietää sen. Ei siis taistella tuulimyllyjä vastaan. Seura taistelee olemassaolostaan omien oppiensa ja valheidensa keskellä.
2. Tehkää sinut sukulaistenne kanssa, jotka ovat vielä seuran sisällä. Vaikka luulette, että mukana olevat sukulaisenne karttavat teitä 99% seuran opettaman inhon mukaan, niin itse en usko siihen. Totuus on, että n. 39% miettii, ettei kaikki voi pitää paikkansa mitä lavalta tulee. Se on monesti jo liian utopistista ja kornia. Kysymys on vain siitä, että teidän sukulaisia valvotaan niin tarkasti, että he pelkäävät että heidät erotetaan!!!!! Tämän takia ainakin itse en ole yhteydessä omiin rakkaimpiini!! Minua on henkikökohtaisesti jo ojennettu tästä.
3. Pitäkää yllä tätä sivua.
Nm. Vartiokorni