mun tarina

[mymmeli]

On ollut tosi mielenkiintoista lukea täältä erilaisia tarinoita jehovantodistajista eron tai erottamisen jälkeen. Se täytyy tässä erikseen myös mainita, että silminnäkijän "kastetusta kartetuksi" oli erittäin hyvä dokumentti jehovantodistajuudesta eroamisesta ja elämästä sen jälkeen. Itse erosin lahkosta vuonna 2005 ja olen huomannut , että eroprosessi ei todellakaan pääty itse eroamiseen vaan en ole vieläkään täysin toipunut lahkon opeista. Omalla kohdallani olin pohtinut asioita jo pidemmän aikaa erotessani kirjeitse seurakunnasta v. 2005 ja olin sitten jo aivan varma, että en halua sitoa itseäni lahkoon ja sen oppeihin, jotka ovat hallintoelimen muokkaamia.
Olen siis syntynyt jehovan todistajaksi ja koen , että lahko on väkivaltaa ihmisoikeuksia kohtaan. Lapsen asema on heikko ja omalla kohdallani koen olleeni aivopesty lapsi. Yritin kapinoida mm. raamatun kotitutkistelua vastaan, mutta minut pakotettiin väkisin istumaan hiljaa ja vastaamaan kysymyksiin. Vanhempani ovat myös syntyneet jehovantodistajaksi. Eron jälkeen en ole ollut missään tekemisissä sukulaisteni kanssa, jotka kaikki ovat jehovantodistajia. Osa olisi halunnutkin, mutta omalla kohdallani olen halunnut katkaista välit kokonaan. Siihen on hyvin monia syitä. Vaikeat lapsuuden kotiolot olivat myös syy eroamiseen ja se olikin yksi päällimmäinen syy eroon samoin kuin se, että koin seurakunnan ja sen opit ahdistavana. Ne eivät tehneet minua onnelliseksi huolimatta siitä, että kovasti yritin lukea raamattua ja välillä olin ihan aktiivinenkin. Lapsuudenkotini ilmapiiri oli myös hyvin ristiriitainen seurakunnan oppien kanssa.Omaa kriittistä ajattelua seurakunnassa ei myöskään suvaita. Seurakunnan ilmapiiri oli myös mielestäni ahdistava. Naisen asema on myös heikko. Jehovan todistajat ovat myös " ulkoapäin ohjattuja" ts. heikolla itsetunnolla varustettuja. Tähän vaikuttaa se, että lahko asettaa tiukat rajat ja säännöt, joiden mukaan pitää elää. Saatanalla ja demoneilla pelottelu on myös mielestäni sairasta. Tätä "maanpäällistä elämää" he pitävät välivaiheena harmagedonia odotellessa. Omalla kohdallani voin kuitenkin sanoa, että olen ratkaisuuni tyytyväinen, vaikka eroprosessi ei olekaan ollut helppo. Olen kokenut olevani kuin pakolaisena vieraassa kulttuurissa. Kaikki on pitänyt rakentaa tyhjästä. Erotessa minulla ei ollut kuin yksi seurakunnan ulkopuolinen ystävä. Olen myös itse hakenut apua terveydenhuoltoalan ammattilaiselta, kun olen ollut yksin ja masentunut. Avun saaminen ei ollut helppoa, mutta sitä varmasti saa, kun päättäväisesti jaksaa hakea. SE on auttanut minua tutustumaan itseeni ja selvittämään, mitä haluan elämältäni. Ennen kaikkea olen oppinut luottamaan tunteisiini. Suosittelen siis ammattiavun hakemista, jos kokee olevansa yksin ajatustensa kanssa. Olen myös aloittanut opiskelemaan uuden ammatin.

[Jaakko Ahvenainen]

Tervetuloa elämään. Ratkaisusi on ollut vaikea, mutta oikea. Kaikkea hyvää matkallesi kaikkeen uuteen ja kiehtovaan.

[Markku Meilo]

Lapsen asema on heikko ja omalla kohdallani koen olleeni aivopesty lapsi.

Tuota rataa se useimmilla lapsilla menee, todistajana minustakin muotoutui tyypillinen mustavalkoinen besserwisser. Surkuhupaisaa on se, että ne asiat, jotka mutsille olivat aikoinaan maailman tärkeimpiä ja ehdoton totuus, ovatkin nyt pelkkiä mielipidekysymyksiä. Mutsi kun katsoi olevansa pakotettu hoitamaan systerin puolesta asioita ja soitti mulle, niin esitin joitain oppimiani kylmiä tosiasioita Vt-seurasta ja sen opetuksista. "Jos sinä ajattelet niin, niin hyvä on" - oli mutsin kommentti. Siis "nykyvalon" mukaan mutsi painosti mua pelkkien mielipideasioiden takia kakarana kokouksiin.

Nykyään on tietoa saatavilla aivan toisella tavalla kuin noin neljä vuosikymmentä sitten, jolloin sain monoa ja jäin pitkäksi aikaa siihen kuuluisaan "mitäs jos sittenkin" -välitilaan.

[RaM]

Kiitos mymmeli. Et ole yksin, meitä on monia samoja asioita kokeneita. Toisiltamme saamme voimaa ja ymmärrystä, jonka avulla voimme hiljalleen kasvaa normaalimpaan ja terveempään elämään. Suuntasi on oikea joten tulevaisuudessa on paljon aurinkoisia päiviä edessäsi.

[Aaron Hannu]

Upea tarina, mutta voittajaksi on pitkä matka. Usko itseäsi ja usko siihen että olet aina hyvä ihminen. Täydellinen sellaisena kuin oikeasti olet.

[mymmeli]

Itse koen olevani aika ajoin juuri tuossa "mitäs jos sittenkin"- välitilassa ja totta on, että nykyään tietoa on enemmän kuin esimerkiksi muutama vuosikymmen sitten. Tarkoitan, että esimerkiksi vertaistukea ei tuolloin ollut yhtä helposti saatavilla kuin nykyään. Sillä on todella paljon merkitystä, että löytää muita, joilla on samanlaisia kokemuksia ja voi jakaa ajatuksia.

[Markku Meilo]

Itse koen olevani aika ajoin juuri tuossa "mitäs jos sittenkin"- välitilassa

Olin tuossa välitilassa noin 25 vuotta ja kun sain nettiliittymän, niin sain pennit jonoon Vt-seuran opetusten kanssa muutamassa viikossa. Siinä samassa loppuivat jatkuvat "alan" painajaiset ja maailmantilanteiden seuranta sillä silmällä, että josko se maailmanloppu on nyt alkamassa jne.

ja totta on, että nykyään tietoa on enemmän kuin esimerkiksi muutama vuosikymmen sitten.

Mulle riitti yksinkertaisesti sen havaitseminen Vt-seuran opeista, että mulle oli valehdeltu ja jätetty merkittäviä asioita kertomatta sekä pari muuta yksittäistä seikkaa. Ja aivan kaikki myöhemmin selvinnyt on ainoastaan vahvistanut käsitystäni Vt-seuran epärehellisyydestä ja mädännäisyydestä. Mulle noi opetukset olivat se juju, kavereita en jäänyt kaipaamaan.

[mymmeli]

En minäkään ihmisiä kaipaa entisestä seurakuntaelämästä ja opit ovat todellakin hyvin ristiriitaisia. Mukavia ihmisiä siellä toki on, mutta ystäviksi en heitä voinut kutsua. Yksinäisyys muuten on ollut ongelma, mutta olen itse niitä tuttuja pyrkinyt etsimään esimerkiksi harrastuspiireistä. Sieltä voi parhaiten löytää samanhenkisiä ihmisiä. Tosin heti eron jälkeen ei välttämättä jaksakaan hakeutua uusiin harrastuksiin. Sehän kuitenkin on totuus, että järjestössä ollessa on elänyt täysin tämän ympäröivän yhteiskunnan ulkopuolella. Jehovantodistajat- lahkohan on hyvin eristäytynyt ulkopuolisesta yhteiskunnasta.
Aikaisempaan markku Meilon viestiin vielä heräsi ajatus, että itse en kuitenkaan koe olevani "mustavalkoinen besserwisser", vaikka jehovan todistajaksi olenkin kasvatettu. Ymmärrän kyllä, että asioissa on monenlaisia näkökulmia. Ei siis yhtä totuutta. Olen myös sitä mieltä, että jokaisen lahkosta eroavan tai erotetun syyt esimerkiksi eroon ovat hyvin yksilökohtaisia. Omalla kohdallani on kuitenkin niin, että ilman terapiaa en olisi erosta selvinnyt jaloilleni.

[Markku Meilo]

Mukavia ihmisiä siellä toki on, mutta ystäviksi en heitä voinut kutsua.

Mulla oli ikäluokan jt-kavereita ihan kiitettävästi, mutta ei ketään varsinaista bestistä. Monottamisen jälkeen löytyi harrasteen parista ystäviä riittämiin, moni niistä ystävyyssuhteista on edelleen elossa.

itse en kuitenkaan koe olevani "mustavalkoinen besserwisser", vaikka jehovan todistajaksi olenkin kasvatettu.

Tarkennan sen verran, että tarkoitin todistajille ominaista mustavalkoisuutta sekä todistajille ominaista asennetta tietää (yksi ja sama) ratkaisu kaikkiin maailmanluokankin ongelmiin, jos sitten pienenpiinkin. Yhden kerran työpaikalla jakelin Herätkää!-lehden kouluttamana lastenkäsittelyohjeita ja jo lapsia kasvattaneet naiset nauroivat minut pellolle.

[Jaakko Ahvenainen]

Olen myös sitä mieltä, että jokaisen lahkosta eroavan tai erotetun syyt esimerkiksi eroon ovat hyvin yksilökohtaisia.

Toki näin. Olemmehan jokainen yksilöitä ja elämme eri elämäntilanteissa.

Omalla kohdallani on kuitenkin niin, että ilman terapiaa en olisi erosta selvinnyt jaloilleni.

Tästähän on täällä kirjoiteltu. Tämäkin on hyvin yksilöllistä. Joku on kokenut, ettei teraputti ymmärrä käytettyä kieltä tai ei anna mitään apua, mikä voi johtua siitäkin, etteivät henkilökemiat oikein tapaa toisiaan. Toisenkinlaisia mielipiteitä on, kuten Sinun.

Joka tapauksessa näen ammatillisen terapian pääsääntöisesti auttavan henkilöä hahmottamaan omaa elämäntilannettaan ja suuntautumaan kohti uutta. Samalla voidaan puuttua siihen masennukseen ja muihin ilmiöihin, minkä ero tai erottaminen tapaa aiheuttaa. Aikaa ja kärsivällisyyttä tämä kyllä kysyy, eikä välttämättä ratkaise yksinäisyyden ja tietyn tyhjyyden problematiikkaa, mutta voi hyvinkin antaa avaimet näiden "lukkojen" avaamiselle. Näin kohdallasi vaikuttaa tapahtuneen.

Yhden kerran työpaikalla jakelin Herätkää!-lehden kouluttamana lastenkäsittelyohjeita ja jo lapsia kasvattaneet naiset nauroivat minut pellolle.

Heh. Kieltämättä jehovantodistajuus on omiaan antamaan jonkinlaisen kaikkivaltiuden tunteen. Jälkeenpäin sille voi leppoisasti hymyillä, kunhan ensin pääsee sinuiksi itsensä kanssa.

[mymmeli]

no sen kyllä allekirjoitan, että jehovatodistajuuteen kuuluu tuo "kaikkivaltius- asenne" eli olen kyllä itsekin ollut helposti neuvomassa muita. Tosin nyt maailmaa eri silmin katsoneena olen huomannut, että maailmassa on todella monenlaisia ihmisiä ja sellaista avarakatseisuutta on tullut lisää. Jehovan todistajathan pyrkivätkin ohjaamaan kaikkia toimimaan samalla tavoin, yksilöä ei huomioida ollenkaan. Lahkon säännöt siis laaditaan koskemaan kaikkia.
Terapia on auttanut minua todella paljon. Tämäkin on tietysti yksilökohtaista ja ei tosiaan toimi välttämättä kaikilla. Siihen kyllä vaikuttaa juuri se, että löytää sopivan terapeutin. Itse aloitin terapian melko nopeasti seurakunnasta eron jälkeen. Hoitoalan henkilöillä on kyllä aika monella , jonka kanssa olen jutellut, tieto siitä, että lahkosta eroaminen on hyvin pitkä prosessi. Kun mainitsin elämäntilanteestani esimerkiksi ammatinvalinnanohjauksessa, niin työvoimaneuvoja totesi, että hän tietää tapauksia, joilla on vielä 10 v. eron jälkeen vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan. Tämä keskustelu siis tapahtui 2005 vuonna, kun erosin ja virkailija mainitsi minulle jo silloin, että ota yhteyttä uskontojen uhrien vertaistukeen. Silloin tosin en ollut vielä valmis ottamaan yhteyttä sinne. En ollut vielä tarpeeksi pohtinut näitä asioita. Tällä virkailijalla oli kokemusta asiakaspalvelun kautta jehovantodistajuudesta. Asun pienellä paikkakunnalla ja seurakuntia täällä on todella paljon eli en ikävä kyllä pääse todistajia oikein pakoon minnekään. Niihin törmää valitettavan usein kadulla. Isommassa kaupungissa ei tällaista ongelmaa varmaan olisi..

[Markku Meilo]

...eli en ikävä kyllä pääse todistajia oikein pakoon minnekään.

Itse ajattelen, ettei minulla ole pienintäkään syytä pakoilla todistajia, pääsääntöisesti he hoitavat pakoilun hyvin tehokkaasti itse. Ovelleni tuli jt-tyttö, joka pyysi lupaa tulla selvittämään hänelle tuntemattomia asioita, joita esitin. Ei sitten koskaan palannut, osasyynä varmaan se, että huomasi joutuneensa sen verran kovaan pyöritykseen, että oli muutamassa vaiheessa valehdeltava minulle. Aika ajoin minua on netissä ohjattu ottamaan yhteyttä paikalliseen seurakuntaan, joka kyllä vastaisi esittämiini kysymyksiin. Niinpä 2008-12-14 kirjoitin silloisen (en tiedä minkä seurakunnan alueeksi tämä nurkka kuuluu nykyään) seurakunnan vanhimmalle, joka oli karviankaverini, ei vastausta toistaiseksi.

Poikkeuksena nuoruudentuttu, ammattiveli ja vanhin, jonka päämotiivi soittoon oli utelu siitä kuka oli laittanut H2O:lle vanhinten nimiä ja puhelinnumeroita. Karttaminen ei siis olekaan aivan täydellistä, vaan motiiviriippuvaista.

Niihin törmää valitettavan usein kadulla. Isommassa kaupungissa ei tällaista ongelmaa varmaan olisi..

Jos jotain itse valittelen, niin sitä, että asun täällä Helsingin poronhoitoalueella, enkä pääse iloisesti tervehtimään tuntemiani jehovantodistajia. Pari viikkoa sitten tänne eksyi (vaatetuksesta ja kenttälaukuista sekä kävelyn hitaudesta päätellen) kaksi jehovantodistajaa, mutta tämä ovi jäi jostain syystä väliin.

Ymmärrän hyvin jos irrottautuminen on ollut hankala tai on kesken, että silloin ei välttämättä halua kohdata tuttuja todistajia. Mielestäni kannattaa kuitenkin pyrkiä siihen tilanteeseen, että kaikenlainen karttaminen on ainoastaan todistajien päänsärky.

[mymmeli]

mun eroprosessi on varmasti keskeneräinen ja se on ollut kyllä myös hankalaa. Kiitos kuitenkin kaikille mun viestiin vastanneille. On ollut mukava saada palautetta ja jakaa ajatuksia.SE silminnäkijän "kastetusta kartetuksi"- ohjelma( joka on netissäkin nähtävissä) oli kyllä todella hyvä ja täynnä asiaa ja tosiasioita jehovantodistajuudesta. Oikeuskomitean toimintatapojen esille tuominen oli myös hyvä asia. LÄhinnä ne kysymykset, jotka otettiin esille suomi24- keskustelupalstan kautta.

[Markku Meilo]

mun eroprosessi on varmasti keskeneräinen ja se on ollut kyllä myös hankalaa.

Aniharvalle ero on ollut helppo, itse koin sen vapautumisena. Jos ei aivan vapautumisena 25-vuotisesta vankeudesta, niin vähintään 25-vuotisesta rajoittuneisuuden ajasta. Ja juuri tuosta pitkästä odotuajasta johtuen lopullinen pesänjako oli mulle nopea ja kivuton.

Yleensä eroa tunnutaan tehdyn vähintään muutama vuosi, mutta tiedän henkilön, jonka ero (lue poishiipuminen) sai sinetin noin 10 vuotta ensimmäisen epäilyn jälkeen.

[mymmeli]

Olen myös itse kokenut lahkon hyvin rajoittavana ja en kokenut olevani oma itseni siellä . Tuntui, kuin henkinen kasvuni olisi alkanut vasta lahkosta eroamisen jälkeen. Olen alkanut harrastaa asioita, joita jehovan todistajana ei ollut mahdollista tehdä ts. ne olivat kiellettyjä . Se vaan välillä on raskasta kun tulee hetkiä, jolloin ajattelee, että mitä jos kuitenkin palaisi takaisin. Tiedän, että se ei tule toteutumaan, mutta sellainen ajatus nousee välillä mieleen. ts.tulee sellaisia kausia, jolloin näitä ajatuksia tulee mieleen. Itse kokisin kuitenkin seurakuntaan paluun taantumisena. Sattuuko kukaan tietämään , onko veljesseura. org: lla vertaistukiryhmiä? Uskontojen uhreilla on,mutta niilläkin kuulemma turussa.Itse asun pohjoisemmassa Suomessa.