Sivu 1/6
Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukseen
Lähetetty: 02.11.2011 10:43
Kirjoittaja Tony
Nyt jehovantodistajien erityisasemaan ottaa kantaa Puolustusministeri:
Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukseen
Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) kumoaisi Jehovan todistajien erivapauden asevelvollisuudesta. Wallinin mukaan yhden uskontoryhmän erityisasema ei ole oikeudenmukainen muita asevelvollisia kohtaan. Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuudesta kokonaan vuodesta 1987 lähtien.
– On kiistatonta, että Jehovan todistajat ovat asevelvollisuuden suhteen erityisasemassa. Kaikkia kansalaisia ei tässä asiassa kohdella tasapuolisesti, Wallin kertoo MTV3 Uutisille.
Hänen mukaansa uskontoryhmä voisi suorittaa armeijan sijaan siviilipalveluksen, joka olisi suunnattu nimenomaan Jehovan todistajille.
– Lain mukaan yhdyskunta voi hakea oikeutta tarjota palvelupaikkaa omista seurakunnista. Se kuitenkin siis edellyttää aktiivisuutta Jehovan todistajien suunnalta, Wallin selvittää.
Hänen mukaansa Jehovan todistajat ovat suorittaneet vuodesta 1996 lähtien siviilipalveluksen useissa Euroopan maissa, joissa asevelvollisuus on edelleen käytössä.
– Siksi myös Suomen käytäntöä voitaisiin muuttaa, Wallin tähdentää.
Kinkkinen kiista
Jehovan todistajien erivapaus on aiheuttanut kiistaa ja kysymyksiä tasa-arvosta.
Uskontokunnan erivapautta on yritetty ratkaista menneinä vuosina useaan otteeseen ilman tulosta. Esimerkiksi vuonna 2007 puolustusministeriö asetti ison toimikunnan selvittämään asiaa, mutta yksimielisyyttä ei syntynyt. Suomi on pyytänyt asiaan tukea myös niistä Euroopan maista, joissa Jehovan todistajat suorittavat siviilipalveluksen.
Jehovan todistajat itse ovat perustelleet asevelvollisuudesta kieltäytymistä omantunnon kysymyksenä.
Pääesikunta on myös toivonut Jehovan todistajien erivapauden poistamista.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... lvelukseen
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 11:11
Kirjoittaja Tony
Jt-tiedottaja kommentoi:
Jehovan todistajat: Asepalvelukselle muun peruste kuin maanpuolustus
MTV3 - Niko Ranta - Mikko Kormilainen
Puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) esitys Jehovan todistajien erivapauden kumoaminen asevelvollisuudesta ei saa kovinkaan suurta vastakaikua Jehovan todistajien puolelta.
– Ei näytä olevan vaihtoehtoa siinä mielessä, että Suomessa oleva siviilipalveluslaki perustuu maanpuolustusvelvollisuuteen ja sen täyttämiseen. Jehovan todistajat oman tunnon vuoksi kieltäytyvät siitä. Ja jos oli joku sellainen palvelus, johon Jehovan todistajat määrättäisiin, niin sille pitäisi olla joku muu peruste kuin maanpuolustus, eikä sellaista yleisesti tiedetä, Jehovan todistajien tiedotusjohtaja Veikko Leinonen kertoo MTV3:n Uutisille.
Wallinin mukaan uskontoryhmä voisi suorittaa siviilipalveluksen, joka olisi suunnattu nimenomaan Jehovan todistajille. Lain mukaan yhdyskunta voi hakea oikeutta tarjota palvelupaikkaa omista seurakunnista.
– Aikaisemmissa keskusteluissa, mitä asian tiimoilta on käyty, kovin monet sanoivat, että tuntuisi aika erikoiselta, että aseistakieltäytymisen sijasta määrättäisiin palvelemaan hengellisissä tehtävissä, Leinonen lisää.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... npuolustus
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 12:00
Kirjoittaja Vieraas
Tony kirjoitti:– Aikaisemmissa keskusteluissa, mitä asian tiimoilta on käyty, kovin monet sanoivat, että tuntuisi aika erikoiselta[/b][/i]
Kuka sanoi, missä keskusteluissa, millä tavalla erikoiselta? Ihan kuin Vartiotornin sanataiteilua lukisi. Tarkoittaisiko tuo lause suomen kielellä suunnilleen "Mä ja mun kaverit ei haluta tätä"? On se aika vekkuli.

Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 12:15
Kirjoittaja PoterO
Tony kirjoitti:Jehovan todistajat oman tunnon vuoksi kieltäytyvät siitä.
Jos kyse on oman tunnon valinnasta, niin miten voidaan sanoa Jehovan todistajien kieltäytyvän siitä? Eikö siviilipalvelusta voikkaan valita oman tunnon niin salliessa?
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 12:19
Kirjoittaja sinner74
Eihän tuo hassumpi ajatus ole, jehovantodistajasivari voisi suorittaa palveluksensa vaikka seurakunnan vanhusten parissa, tekemällä vanhustenhoitotyötä? Itseni kanssa käymäni keskustelun perusteella tuntuisi aika erikoiselta, jollei tuo Veikolle ja jehovantodistajille sopisi.
Onhan tämä jehovantodistajien perusteeton vapautus ollut esillä poliitikkojen toimesta muistaakseni aiemminkin. Taitaa käydä niin, että ennen lainmuutoksen vireillepanoa jehovantodistajia (=Veikkoa) konsultoidaan --> Veikko sanoo "ei käy, linnaan mennään" --> kukaan järkevä poliitikko ei halua lisätä vankeinhoitokustannuksia mokoman asian takia. Enkä kyllä minäkään. Olisi silti hauska testata, kuinka moni nuorimies oikeasti menisi vankilaan.
Veikolta ovela veto vaatia että "palvelukselle tulisi olla joku muu peruste kuin maanpuolustus". Tuon muun laillisen perusteen säätäminen niin, että
a) se kattaa myös nykyisen maanpuolustuksen
b) tai nykyisten maanpuolustusperustaisten velvoitteiden jäädessä ennalleen täysin uutena velvoiteperusteena koskee pelkästään jehovantodistajia
--> voi olla jopa Suomen notkealle lainsäädäntölaitokselle tekemätön paikka.
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 12:35
Kirjoittaja Vieras
Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuudesta kokonaan vuodesta 1987 lähtien.
Minä luulin et ne saa vain lykkäystä,
jota anottava aina uudestaan 3 v:n välein?
Ja oltava aktiivijulistaja?
Opiskelija saa lykkäyksen helpommalla,
ei tarvitse kaupitella ovilla Vt-seuran matskua vuositolkulla....
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 12:37
Kirjoittaja Tony
PoterO kirjoitti:Jehovan todistajat oman tunnon vuoksi kieltäytyvät siitä.
Jos kyse on oman tunnon valinnasta, niin miten voidaan sanoa Jehovan todistajien kieltäytyvän siitä? Eikö siviilipalvelusta voikkaan valita oman tunnon niin salliessa?
Riippuu asiasta. Joskus on edullisempaa puhua yksilön omastatunnosta, kun taas toisinaan tarkoitukseen käy paremmin kollektiivinen omatunto.

Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 12:44
Kirjoittaja Tony
Vieras kirjoitti:Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuudesta kokonaan vuodesta 1987 lähtien.
Minä luulin et ne saa vain lykkäystä,
jota anottava aina uudestaan 3 v:n välein?
Ja oltava aktiivijulistaja?
Opiskelija saa lykkäyksen helpommalla,
ei tarvitse kaupitella ovilla Vt-seuran matskua vuositolkulla....
Opiskelemalla ei pääse ko. velvollisuutta kokonaan pakoon. Sillä saa vain lykkäystä sanan varsinaisessa merkityksessä. Jehovantodistajat pääsevät ko. velvollisuutta pakoon, ja saavat lykkäystä niin kauan ettei sitä enää tarvitse. Käytännössä jehovantodistajat ovat vapautettuja. Muu on saivartelua.
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 12:49
Kirjoittaja Tony
sinner74 kirjoitti:Eihän tuo hassumpi ajatus ole, jehovantodistajasivari voisi suorittaa palveluksensa vaikka seurakunnan vanhusten parissa, tekemällä vanhustenhoitotyötä? Itseni kanssa käymäni keskustelun perusteella tuntuisi aika erikoiselta, jollei tuo Veikolle ja jehovantodistajille sopisi.
Samaa itsekin ihmettelen. Pääesikunnan kädenojennus on mielestäni tässä merkittävä. Mutta toisaalta, onhan saavutetuista eduista pidettävä kiinni.
Veikolta ovela veto vaatia että "palvelukselle tulisi olla joku muu peruste kuin maanpuolustus". Tuon muun laillisen perusteen säätäminen niin, että
a) se kattaa myös nykyisen maanpuolustuksen
b) tai nykyisten maanpuolustusperustaisten velvoitteiden jäädessä ennalleen täysin uutena velvoiteperusteena koskee pelkästään jehovantodistajia
--> voi olla jopa Suomen notkealle lainsäädäntölaitokselle tekemätön paikka.
Harkittu veto. Mitenköhän tämä 'ylitsepääsemätön' ongema on hoidettu niissä maissa, joissa jt:t suorittavat siviilipalveluksen tai siihen rinnastettavan suoritteen.
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 12:55
Kirjoittaja Vieras
Koska Ahvenanmaa on ollut 1920-luvun alusta alkaen demilitarisoitu alue, asevelvollisuus ei kosketa siellä pysyvästi asuvia.... He voivat kuitenkin halutessaan suorittaa asepalveluksen aivan normaalisti, tavallisesti ruotsinkielisessä Uudenmaan prikaatissa,
joskin käytännössä vain harvat näin tekevät............
Nyt siis Jehovalaiset kaikki Ahvenanmaalle asumaan....;)
"Herra Hakkarainen II "
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 13:00
Kirjoittaja Vieras
Jehovan todistajat
Jehovan todistajat -nimiseen uskontokuntaan kuuluvat saavat lykkäystä armeijaan astumisesta,
kunnes täyttävät 28 vuotta.
Uskontokuntaan kuuluminen on
todistettava joka toinen vuosi korkeintaan kaksi kuukautta vanhalla, seurakunnan antamalla todistuksella.
Mikäli lykkäyksen edellytykset ovat tämän jälkeenkin vielä olemassa, vapautetaan asevelvollinen asevelvollisuuden suorittamisesta
rauhan aikana.
Muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitea on kritisoinut sitä, että Jehovan todistajille myönnettyä suosituimmuuskohtelua
ei ole laajennettu koskemaan muita aseistakieltäytyjäryhmiä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asevelvollisuus_Suomessa
Palkka-armeijassa olisi kaikki
motivoituneita,
ei väkisin inttiin pakotettuja vikiseviä mamiksia.....
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 13:05
Kirjoittaja sinner74
Haluaisin nostaa tämän asian esille myös ihmisoikeuskysymyksenä jehovantodistajamiesten kannalta. Suurin osa asevelvollisuuden suorittaneista kokee kyseisen elämänvaiheen myönteisenä. Millä oikeudella VT-seura riistää tämän myönteisen kokemuksen mahdollisuuden suomalaisilta jehovantodistajamiehiltä?
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 13:08
Kirjoittaja Tony
Viimeksi kun aiheesta oli isommin puhetta, komentajakapteeni Jyrki Kivelä sanoi asian aika suoraan:
Ilkka kirjoitti: Jehovan todistajat ja armeija erimielisiä
Ilkka uutisoi jo 20. toukokuuta 2008, että hallituspuolueetkin ovat eri mieltä Jehovan todistajien poikkeuslaista. Jehovan todistajat ovat halunneet pitää erityisvapaudestaan kiinni. He eivät ole halunneet suorittaa asepalvelusta uskonnolliseen vakaumukseensa pohjautuen.
Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen kuitenkin kertoo, että uskontokunta olisi valmis suorittamaan siviilipalveluksen, joka ei olisi sidottu maanpuolustusvelvollisuuteen.
– Ei meillä ole mitään sitä vastaan, että palvelisimme valtiolle. Tällainen käytäntö vaan ei ole armeijalle kelvannut, Leinonen napauttaa.
Myös Etelä-Pohjanmaan Jehovan todistajien tiedotusedustaja Matti Pulkkinen pitää Leinosen ajatusta hyvänä.
– Jos tosiaan löytyy sellainen muoto, että siviilipalvelus ei olisi sidottu maanpuolustusvelvollisuuteen, uskon, että moni Jehovan todistaja osallistuisi silloin tällaiseen palvelukseen, Pulkkinen kertoo.
Komentajakapteeni Jyrki Kivelä puolestaan naurahtaa Jehovan todistajien ehdotukselle. Hänen mukaansa Pääesikunnan kanta on yhä, että uskontokunnan poikkeuslaki on kumottava.
– Meidän mielestämme heidän ehdotuksensa on silkkaa sanakikkailua. He tietenkin haluavat pitää saavutetusta erityisoikeudestaan kiinni, ja nyt vielä tarttuvat viimeisen oljenkorteen. Me ehdotimme Jehovan todistajille, että he voivat suorittaa siviilipalveluksen täysin omantuntonsa mukaisesti heidän omassa yhteisössään. Mutta se ei ole käynyt, Kivelä korostaa.
Kivelän mukaan vapauden laajentaminen muihinkin uskontokuntiin, murtaisi koko siviilipalveluksen.
– Kuka silloin tulisi enää armeijaan, jos kaikki voisivat kieltäytyä armeijasta, Kivelä kysyy.
Hänen mukaansa on Euroopan maita, joissa Jehovan todistajat suorittavat siviilipalveluksen, vaikka se on sidottu maanpuolustusvelvollisuuteen.
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 13:19
Kirjoittaja Vieras
"Ei näytä olevan vaihtoehtoa siinä mielessä, että Suomessa oleva siviilipalveluslaki perustuu maanpuolustusvelvollisuuteen ja sen täyttämiseen. Jehovan todistajat oman tunnon vuoksi kieltäytyvät siitä. Ja jos oli joku sellainen palvelus, johon Jehovan todistajat määrättäisiin, niin sille pitäisi olla joku muu peruste kuin maanpuolustus" (Leinonen)
Leinonen vaikuttaa seonneen. Suomessa on asevelvollisuus. Siitä omatunnon vuoksi kieltäytyvän on mahdollista suorittaa siviilipalvelus. Siviilipalvelus ei siis perustu maanpuolustusvelvollisuuteen vaan tarjoaa mahdollisuuden välttää vankeus mikäli suostuu asevelvollisuuden sijasta tekemään siviilityötä.
Maanpuolustusvelvollisuuteen ja sen täyttämiseen, jotka Leinonen on maininnut, perustuu asepalvelus asevelvollisena.
Kuinka tällaiset asiat sekoittava ihminen voi edustaa uskonnollista yhdyskuntaa ?
Mutta koska lahko on ns vaarallinen yhteisö, ei siviilipalvelusta tulisi hyväksyä lahkossa vaan päinvastoin kieltää.
Vankilassa on kai ollut / on työtä, pakkona / mahdollisuutena, eli vaihtoehtona kai sellissä istuminen, jolloin kai työ aina valitaan. Hiljattain muistaisi uutisen kertoneen että osallisia harmittaa, kun ei ole mahdollisuutta työn järjestämiseen. Muuten liikennemerkeissä on kai se heijastava pinta liimattua "tarraa" ja se on kai tehty vankilatyönä.
Re: Puolustusministeri: Jehovan todistajat siviilipalvelukse
Lähetetty: 02.11.2011 13:56
Kirjoittaja Vieras
sinner74 kirjoitti:Haluaisin nostaa tämän asian esille myös ihmisoikeuskysymyksenä jehovantodistajamiesten kannalta. Suurin osa asevelvollisuuden suorittaneista kokee kyseisen elämänvaiheen myönteisenä. Millä oikeudella VT-seura riistää tämän myönteisen kokemuksen mahdollisuuden suomalaisilta jehovantodistajamiehiltä?
Myös todistaja -naisille inttikokemus voisi olla myönteinen elämänvaihe.
"Kersantti Karoliina"