Veljesseura.org

Minulla ja vaimollani on hieman hankala tilanne. Olemme olleet vajaa 5v naimisissa. Molemmat syntyneet todistajaperheeseen. Meillä on kaksi pientä lasta. Kumpikin olimme miettineet asioita ja kyseenalaistaneet mielessämme järjestön opetuksia, mutta koska kumpikin tahollaan luuli toisen olevan täysillä mukana, oli itsekkin "täysillä" mukana. Erään kerran vaimoni kuitenki rohkaistui kertomaan mitä oli ajatellut, ja olin hieman hämmästynyt . Sanoin että minulla on samanlaisia ajatuksia ollut. Suhteemme parani merkittävästi, koska ei ollut enää salattavaa ja pystyimme OIKEASTI juttelemaan kaikesta.

Mutta mennäänpä ongelmaan. Olen vielä asevelvollisuusiässä, tosin vapautettuna 3vuoden jaksolla. Minun KAIKKI sukulaiset ovat todistajia, fanaattisia sellaisia. Vaimoni ja hänen perheensä ovat sukunsa ainoat todistajat.

Omat vanhempani ovat minulle erittäin tärkeitä, mutta he ovat erittäin fanaattisia todistajia ja isäni on vanhin, enkä varsinkaan halua heitä menettää enkä "tuottaa pettymystä". Vaimoni vanhemmat ovat vähän "liberaalimpia", eli he eivät meitä todennäköisesti hylkäisi.

Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta? miten olet sen ratkaissut?

En siis halua mennä armeijaan, enkä siviilipalvelukseen. Enkä halua menettää sukulaisiani, varsinkaan vanhempiani ja sisaruksiani. Mutta toisaalta en halua elää toinen jalka "maailmassa" ja toinen järjestössä.

Olemme vaimoni kanssa täysin vakuuttuneita siitä, että järjestö on läpimätä valehtelija joka peittelee ja salaa asioita. Kuka sellaisessa haluaa olla mukana?

Silti elämänmuutos on erittäin hankala, ystäviä ei ole järjestön ulkopuolella.

Kauanko teillä on kestänyt eroamisprosessi, alkaen siitä kun rupesitte kyseenalaistamaan enemmän asioita, ei vain satunnaisesti, siihen asti että olette eronneet tai joutuneet erotetuiksi?

vieras kirjoitti:Kauanko teillä on kestänyt eroamisprosessi, alkaen siitä kun rupesitte kyseenalaistamaan enemmän asioita, ei vain satunnaisesti, siihen asti että olette eronneet tai joutuneet erotetuiksi?

Minulla kesti reilut viisi vuotta, tuona aikana olin ravarinakin ja kaikki näytti ulkopuolisille olevan hyvin. Lopullista päätöstä ja eroamista harkitsin lähes vuoden ja lähetin sitten kirjeen srk.

Eroaminen ei siis ole helppoa, vaatii aikaa.

Teillä on onneksenne toisenne. Kahdestaan on satamäärin helpompaa prosessoida asioita ja keskustella niistä, kuin yksin. Live-vertaistukea.

Käytännössä teillä on useita vaihtoehtoja valittavananne. Jotkut ovat nähneet nk. hiipumisen kivuttomammaksi vaihtoehdoksi jättää jt-yhteisö (jos jt-yhteisön jättäminen on se lopullinen tavoite). Jos et halua suorittaa asepalvelusta muodossa tai toisessa, joudutte feikkaamaan jonkinasteisia tunnollisia jehovantodistajia vähintään siihen viimeiseen lykkäyspaperiin - tai ainakin sinä joudut.

Jotkut pystyvät elämään jt-kulissien kanssa koko elämänsä, ja kai sekin on vaihtoehto, jos sellaiseen pystyy. Etuja siinä on tietenkin luonnollisten suhteiden säilyminen käytännössä kaikkiin jt-ystäviin ja -sukulaisiin. Pitkä leipähän se on kärsittäväksi jos roolia meinaa vetää loppuelämän. Asia jota kannattaa punnita monelta kannalta.

Sitten toisaalta kun siviilipalveluksen suorittaminen ei ole erottamisperuste, niin sitä vaihtoehtoa ei ihan suorilta kannata heittää perunakuoppaan.

Vaikka et halua tuottaa pettymystä vanhemmillesi, niin tämä on nähdäkseni tilanne, jossa jonkun on loppuviimein koettava pettymys. Marginaalissa seisoo ainoastaan se vaihtoehto, että pystytte elämään feikki-jt:na vuosikymmeniä, ja että se ei vie elämältänne pois mitään, jota voisitte myöhemmin katua. Eli jos te jotenkin saatte sumplittua niin etteivät muut pety, niin on suuri todennäköisyys että te itse petytte - viimeistään sitten joskus.

Vaikeita tilanteita, joista on miltei mahdoton säilyä ilman osumia.

Suhteemme parani merkittävästi, koska ei ollut enää salattavaa ja pystyimme OIKEASTI juttelemaan kaikesta.

Hymyilytti, kun luin tämän.
Ihmekös tuo, jos suhde paranee, kun asioista puhutaan (kenties ensimmäistä kertaa?) täysin avoimesti ja rehellisesti, ilman että parisuhteessa vallitsee ikuinen Pohjois-Korea.

Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta? miten olet sen ratkaissut?

On ollut.
Muistan vieläkin sen tietynlaisen järkytyksen, joka seurasi sen seikan rehellisestä tunnustamisesta, etteivät todistajat/todistajuus olekaan oikeassa. Kun on koko ikänsä kasvanut siinä vakaassa uskossa, että maailma on pannukakku, oli aikamoinen shokki eräänä kauniina päivänä todetakin sen olevan pallon muotoinen, niin sanoakseni.
Todistajavuosien ns. hapatuksen seurauksena kuvittelin, että jonkinlainen 'ratkaisu' tulevaisuuteni suhteen on tehtävä heti. No, ei ollut. Miksipä olisikaan?
Oikeasti, mihinkään ei ole kiire tai pakko, vaan voi aivan hyvin rauhassa tutkailla tuntojaan uudenlaisen elämäntilanteen edessä. Miettiä ja muodostaa omat mielipiteensä, nyt kun niitä ei enää tarvitse tarkastaa järjestön julkaisuista. Tärkeintä on olla rehellinen itselleen, kaikki muut (käytännön) asiat kyllä seuraavat aikanaan perässä, kunhan ensin saa oman uuden maailmankuvansa mieleiseensä järjestykseen.

Kauanko teillä on kestänyt eroamisprosessi, alkaen siitä kun rupesitte kyseenalaistamaan enemmän asioita, ei vain satunnaisesti, siihen asti että olette eronneet tai joutuneet erotetuiksi?

Noin kolme vuotta.

Tuntuu pahalta kun ei ole oikeasti itse saanut valita mihin uskoo, ja meneekö kasteelle... Ja tämän takia joutuu nyt ehkä luopumaan koko perheestään, vaikka vanhemmathan tähän jamaan on syyllisiä...

Mietittiin vaimon kanssa semmoista vaihtoehtoa, että vaimo eroaisi järjestöstä ensin. syystä että hänelle ei minun vanhemmat ole siinä määrin tärkeitä kuin minulle. Siitä näkisin miten he suhtautuisivat ja ehkä se pehmittäisi heitä minunkin eroamiselle. Ja voisin itse "roikkua" mukana kokouksissa yms välillä siihen asti että saa lopullisen vapautuksen. Olisi myös hyvä peruste olla pois kokouksista yms "koska on rankkaa kun puoliso erosi järjestöstä ja masentaa siitä syystä".. Ehkä vanhempani ja muut sukulaiset ja ystävät hyväksyisivät helpommin eroamisen jos toinen eroaa ensin... Tosin tämäkään ei ole hirveän hyvä vaihtoehto, koska en halua elää valheessa..

teksti sekavaa koska ajatukset hieman hajalla ja ärsyttää koko tilanne..

Lapsiamme emme missään nimessä halua kasvattaa todistajajärjestöön...


Siviilipalvelus mietityttää siksi, koska meillä on asuntovelkaa, autovelkaa yms. Miten näistä veloista selviäisi jos menisin sivariin?? millä rahalla sitä sitten eletään se vuosi...? muutenhan ihan ok vaihtoehto...

Mag Mell kirjoitti:parisuhteessa vallitsee ikuinen Pohjois-Korea.

Tästäkö uusi slogan? Jehovan todistajat: ulkoa korea, sisältä Pohjois-Korea.

Viidestä aviovuodesta voisi päätellä, että ikää on jo jonkin verran yli 20. En muilta osin halua neuvoa, mutta tiedän kokemuksesta, että viimeisen lykkäyspaperin voi saada vanhimmilta pienen tukkapöllyn kera ilman että on kovin kokosydämisesti osallistunut. Sen paperin kun saa toimitetuksi viranomaisille ja eroaa, niin ei kukaan perään kysele.

Joo vähän päälle parikymppisiä ollaan. Ehkä tästä kun aika vähän kuluu, niin vanhempien mielipide asiaan ei tunnu enää niin tärkeältä kuin mitä se nyt olisi..

Kertoisitko omasta kokemuksestasi hieman enemmän Vieraas? Minkälaisen "tukkapöllyn" sait?

Ootellaan kovasti sitä aikaa, että ei oikeasti tartte kattoo WT-librarystä mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja miten tulee toimia ja miten ei... :D
Ja että muutenkin saa käyttää omia aivoja kun miettii eri ratkaisuja elämässä.

Oon esim. aina halunnu poliisiks, mutta eihän jt voi olla poliisi kun joutuu kantaa asetta ja ehkä ampumaan jonkun ja joutuen verivelkaan. Kenen mielestä poliisi tai kuka tahansa joutuu verivelkaan jos tappaa vaikka kouluampujan estääkseen lisämurhat?

silmänsä avannut kirjoitti:
Mutta mennäänpä ongelmaan. Olen vielä asevelvollisuusiässä, tosin vapautettuna 3vuoden jaksolla.

En siis halua mennä armeijaan, enkä siviilipalvelukseen. Mutta toisaalta en halua elää toinen jalka "maailmassa" ja toinen järjestössä.

Ensiksi. Onnittelut teille siitä että olette MOlemmat samaa mieltä "totuudesta"
Jos vastaan tuohon poimittuun kysymykseen?

Minulla oli samanlainen tilanne, ensimmäisen 3v vapautuksen aikana löysin nykyisen vaimoni, joka oli naimisiissa silloin vielä. "Erotin itseni" eli kerroin rehellisesti vanhimmille että en täytä jt:n vaatimuksia. Muutimme yhteen, tultiin raskaaaksi ja mentiin naimisiin.
Lykkäysaika meni umpeen ja minulle tuli kirje että pitää anoa lisää lykkäystä. En oikein uskonut saavani erotettuna seurakunnalta paperit
Kirjoitin presidentille kirjeen ja selitin tilanteemme.
Vielä tänä päivänä en ole saanut vastausta, ja tuosta on nyt yli 20 vuotta. Armeijaan en tarvinnut mennä.

silmänsä avannut kirjoitti:Kertoisitko omasta kokemuksestasi hieman enemmän Vieraas? Minkälaisen "tukkapöllyn" sait?

Sen tyyppistä, että "Saat nyt tämän paperin, mutta..." minkä jälkeen syyllistämistä viime vuosien heikosta esityksestä ja viisauksia kuten "Jehovan todistaja joka ei todista ei ole Jehovan todistaja". Kokouksissa käyminen oli ollut työn takia ja välillä "työn takia" satunnaista sekä raporttien jättäminen hyvin harvassa. Maine oli kuitenkin muuten kunnossa, mikä ehkä vaikutti vanhinten asenteeseen.

Kiinnostavaa oli se, että paperi tuli ikään kuin ehdollisena, mutta eihän vanhimmilla ole todellisuudessa mitään sanomista sen jälkeen kun valtio on paperin saanut.

Ch.K kirjoitti:

silmänsä avannut kirjoitti:

Vielä tänä päivänä en ole saanut vastausta, ja tuosta on nyt yli 20 vuotta. Armeijaan en tarvinnut mennä.

Mahtaako tuo presidentille kirjoitettu kirje nykysin toimia? Miten raha-asiat hoituu jos päättääkin mennä sivariin, onko kokemuksia? velkaa kun kuitenkin on asuntoon, autoon jne.. tähän en vielä saanut vastausta.

kiitos kaikille vastaajille!

Voisi sanoa että olin täsmälleen samassa tilanteessa aikoinani kuin sinä perheinesi nyt. Ainoa ero että olin vanhempi, vaimoni kääntyi todistajaksi ja armeija eli vankila oli jo takana. Jos haluat jutella enemmän aiheesta niin alla on sähköpostini.

Onnea uusille silmille

On vaikeampia ja helpompia asioita.
Väistämättömiä ja valinnaisia. Ne normaalit suhteet maailmallisiin kannattaisi edistää, että on kiinnostunut, ystävystyy eikä pelkästään norkoile vartiotornin myyntitilannetta. Asiat etenee joka tapauksessa ja jos osoittautuu että puhuu lahkosta (siihen on kuitenkin muilla kiinnostusta vain rajoitetusti) voi tärkeämmätkin menettelyt vain tuntua valinnoiltaan sitten ainoilta mahdollisilta.

Ideaalista olisi jos vanhemmat ja suku saisi sellaista lahkosta vieroittavaa valoa ettei teitä epäiltäisi toimittajiksi, kun vielä on lahkoperinteinen suhde tarpeen. Suorasta menettelystä on vaikea antaa neuvoa koska kokemukset ovat eri ihmisillä olleet kirjoitustensa mukaan riipaisevia.

Lähestymistapana se, että jotain kautta saisivat vanhemmat tiedoksi ja perustelluksi näitä asioita joissa lahko valehtelee, niin selvästi että asia täytyy tulla selväksi. (vuosi 1914 ensin ?) jolloin sitten voisi lähestyä siten että tuo ja erinäiset muut valheet ovat tiedossa ja nyt koko keskushermosto huutaa lahkojäsenyyttä vastaan. Mutta että vanhempiin haluaisi joka tapauksessa säilyttää ihmisen arvoiset suhteet, kuten katsoo Raamatunkin vaativan.

Vieraas kirjoitti:Tästäkö uusi slogan? Jehovan todistajat: ulkoa korea, sisältä Pohjois-Korea.

silmänsä avannut kirjoitti: Ehkä vanhempani ja muut sukulaiset ja ystävät hyväksyisivät helpommin eroamisen jos toinen eroaa ensin... Tosin tämäkään ei ole hirveän hyvä vaihtoehto, koska en halua elää valheessa..

Toisaalta sekin on elämistä valheessa, että eläisitte uskonnollisessa järjestössä uskomatta ehdottomasti sen höpinöihin.

Suunnitelma vaimon eroamisesta ensin kuulostaa hyvältä, mutta vaimo saattaisi saada kyllä aika ikävän leiman Jt-sukulaisten silmissä, mutta jos vaimosi on ajatellut asian sydämessään valmiiksi ja tietää voivansa KESTÄÄ sen ryöpytyksen, jota sukulaiset syyllistäen saattavat puhua, niin hyvä.

Onko vaimosi siis varmasti valmis? Kestäisikö hän esimerkiksi, että sukulaiset sanoisivat häntä luopioksi, joka yrittää houkutella miehensäkin Saatanan ansaan?

Tällaiseen pahaan puheeseen on hyvä valmistautua , koska sitä kuitenkin tulee muodossa tai toisessa.

Ja kun te olette vielä nuoria, niin ottaen huomioon uskonhaaksirikon tuomat murheet ja masennukset, se vie 10 vuotta elämästänne päästä jaloillenne.

Mutta kun pääsette henkisesti jaloillenne, te olette vahvempia kuin koskaan ja lapsenne näkevät teissä kaikkea hyvää, esim omien aivojen käyttöä vt-kirjojen ja vtopusten sijaan.

Ja lapsenne kasvavat myös maailmallisiksi ja hyvin toisten ihmisten kanssa toimeentuleviksi.

Onnea matkallenne, maailmaan.

Tai jos haluatte ruveta toiseen ääripäähän ja poistaa kaikki epäilyksenne ja nimittää epäilyksiä Saatanan ansaksi, niin onnea myöskin sille matkalle, koska sitä kestää aikansa ja epäilykset saattavat kuitenkin tulla ja katumus 50 ikävuoden tienoilla että kun tuli elämä heitettyä hukkaan uskonnollisen järjestön orjina, turhien höpötysten hössöttäjinä, ettekä saaneet elämässä mitään tärkeää aikaan.

Eikä lapsenne todennäköisesti kuitenkaan enää ryhtyisi Jt:ksi, koska raamatulla ei ole nykynuorisolle mitään merkitystä, se on heidän mielestään vain ihmisten kirjoittama kirja, niinkuin se onkin, ja turha lisätä tähän "niin, mutta se on Jehovan henkeyttämä"

Mutta koska jotkut pahimmista asioista maailmassa on saatu aikaan hyvää tarkoittaen , niin älkää toki kuunnelko minua, sillä se mikä minulle olisi hyväksi teidän tilanteessanne, ei välttämättä olisi hyväksi teille.

Siksi pitäkää minun sanojani joita tässä kirjoittelen vain suuntaa antavina ajatuksina, joita voitte miettiä jos katsotte sen aiheelliseksi.

Mutta uskon haaksirikosta vielä sen verran, että se tuntuu siltä kuin maailma musertuisi ympärillänne ja teillä on paha ahdistus silloin. Tätä ei voi kai välttää mitenkään.

Sitä kestää aikansa, mutta teillä on toisenne ja rakkautenne ja vertaistukisivut,kuten tämä sivusto.

On selvää että mitä korkeammalta tipahtaa sitä pahemmin se sattuu, ja te olette korkealla, koska molemmat ovat syntyneet Jt-perheissä.

Mutta tämä on tie joka pitää käydä läpi, ei siinä ole oikotietä. Ainoa vaihtoehto on tosiaan että rupeatte niin teokraattisiksi, että epäilykset eivät kerkeä ajatuksii, mutta se on melko uuvuttavaa ja pitkällä tähtäimellä sitä valheessa elämistä.

Onnea ja hyvää vointia Teille !

Onneksi teillä on toisenne, itse menetin erottamiseni yhteydessä niin kaikki kaverit kuin vaimonikin!

Vaikka roikkuisit jeppuloissa näennäisesti, on silti mahdollista että joudut sivariin, nythän puolustusministeri on juuri ottanut kantaa niin, että jeppuloiden vapautus tulisi perua.

Hankkikaa maailimallisia ystäviä. Tulkaa meiän miitteihin jos pääsette, ei niitä ole oikeastaan koskaan vakoiltu.