Kokousten määrä

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Olen aina miettinyt, mistä JT seura on repinyt kokoustensa määrän.

Ennen oli kirjantutkistelukin. Nyt se otettiin pois. Kuitenkin edelleen luetaan samaa rt paikkaa kuin mantraa: älä jää pois kokouksista niinkuin muutamilla on tapana" (syyllistävästi).

Seuralla on oma lehmä ojassa.

Paavalin aikana kokoontuivat vain kerran viikossa su iltana, kun suurimmalla osalla orjista oli vapaa-aikaa.

Ennen Jeesusta Jumala vaati juutalaisilta, että miettisivät hengellisiä asioita kerran viikossa sapattina.

Näin kun vertaa JT kokousmääriin (esitelmä,vt-tutkistelu,teokraattinenkoulu,palveluskoulu)+nykyään pakollinen perheen palvonta ilta.

Niin ollaan jo pitkällä siitä mitä raamattu opetti!

Seura tietoisesti mielestäni pakottaa ihmiset sellaiseen hurlum heijjaan, ettei heille jää:

a) aikaa pysähtyä miettimään, että onko tämä totta tai kuuntelemaan ja tutkimaan etiäistä, joka silloin tällöin olkapäällä sirrittää, että tuo ei pidä paikkaansa
b) tulostavoitteellisuus, vartiotorniseuraa tulee julistaa ja levittää, se olisi tehotonta ilman jatkuvia kokouksia, joissa asiasta aina mainitaan
c) pelkoa menettää oma kannatusjoukko ja pelko siitä etteivät nämä vain avaisi silmiään. Sehän olisi katastrofi, nääs rahan saannin kannalta. Palveluskokouksessa tänään taas kerrotaan, että anna lahjoituksia, luetellaan niin testamentit, asunnot, osakkeet ja uutena rahan ryöväyskeinona henkivakuutukset, että laita seura niihin edunsaajaksi

Seuralla on tarvetta rikkoa Jumalan antamaa esimerkkiä 1x viikossa, omien pimeiden tarkoitusperiensä mukaisesti.. Money money money mooooooneyyyy (Apprentice sävelellä) heh...
Mir

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Mir »

Raamatun aikoihin valo ei hohtanut kirjaimellisestikaan yhtä voimakkaana kuin nykyään. Oltiin yksinkertaisesti himmeämmissä tunnelmissa, joka heijastui sen aikaisiin kirjoituksiin.

VT-seura ja ne muutamat yhteiskunnasta erillään elävät patavanhoilliset satraapit määräävät tahdin kaikessa. Myös kokousten määrässä. Vartiotornin sana on laki ja jumalan totuus. Sitten vasta kaikki muu.
Vieras

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tuntuisi että paljossa kokousten määrässä on hyvät puolensa ja huonot puolensa.
Samoin vähissä kokouksissa on hyvät ja huonot puolensa.

Siten ei voimassa olevan määrän vahvistaminen ole helppoa ja myös kun jehovan kanavan kuulolle äänioikeuden kanssa pääsee uusia taivaaseen jo aiemmin kutsukortin saaneita kun vanhoja kuolee, niin tulee myös uusia painotuksia näkökohtiin ja muutoksia.

Jos kokouksia on tolkuttoman paljon, niin mielenhallintavaikutuksen täytynee lisääntyä. Toisaalta siellä ei jakseta niin käydä ja on aina totalitäärisille systeemeille vaarallinen normi hiipimässä käytännöksi, että normeja ei niin viimeisen päälle tarvitse noudattaakaan. Lisäksi lahkon maine muuttuu vastenmielisemmäksi, "aina istuvat kokouksissa vain", ovenavaajien suhtautuminen muuttuu varauksellisemmaksi.

Mikä lie ollut syynä vähentelyihin ? Kysymyspalstalle osoitetut kirjeet ? Vai olisiko kokousmäärää pyritty normeeraamaan jo käytännössä toteutuneelle tasolle ?
Lothar II
Viestit: 412
Liittynyt: 08.12.2009 10:52

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Lothar II »

"Ennen oli kirjantutkistelukin. Nyt se otettiin pois."

Sanoisin, että suuntaus on erittäin hyvä. Kysymyspalstalle on tullut varmaan paljon kiitoskirjeitä.
Vieras

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Paljonko niitä kokoontumisia nyt sitten on nykyään? Siihen ei ketju vastaa.

Käsittääkseni paikalliset todistajat kokoontuvat kaksi kertaa viikossa Valtakunnan Salille: tiistaina tai torstaina (vaihdellen) ja sunnuntaisin. Siihen päälle perhepalvontailta, jota paikalliset nuoret Jt-aikuiset tuntuvat viettävät omien ystäviensä (lue: Jehovan todistajien) kanssa.

Onko tämä yleistä? Palvontailta kavereiden kanssa?

JK
Vieras

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Lothar II kirjoitti:"Ennen oli kirjantutkistelukin. Nyt se otettiin pois."

Sanoisin, että suuntaus on erittäin hyvä. Kysymyspalstalle on tullut varmaan paljon kiitoskirjeitä.
Kirjantutkiskeluhan liitettiin torstain kokouksiin.
Nyt on menossa erittäin kiinnostava kirja, joka käsittelee Apostolien teot-osiota Raamatussa.
Siinä luetaan Raamatusta, mitä varhaiskristityt tekivät ja kuinka kristityt sitten myöhemmin käyttäytyvät
esim. vastustusta kohdatessaan.
Kannustava kirja, todellakin.

Kirjantutkiskelun tilalle yksityiskodeissa on tullut palvontailta,
oman perheen parissa t. muuten.
Edistystä, ja kannustavaa.Omassa kodisssa toteutettu palvontailta säästää aikaa ,joten jää
enemmän aikaa tutkia raamatullisia aiheita.
Monilla on ollutkin melko pitkä matka kirjantutkiskeluun....
Vieras

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ennen Jeesusta Jumala vaati juutalaisilta, että miettisivät hengellisiä asioita kerran viikossa sapattina.

Näin kun vertaa JT kokousmääriin (esitelmä,vt-tutkistelu,teokraattinenkoulu,palveluskoulu)+nykyään pakollinen perheen palvonta ilta.

Niin ollaan jo pitkällä siitä mitä raamattu opetti!
5.Moos.6.luku
. 5 Ja sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, kaikella sydämelläsi ja kaikella sielullasi ja kaikella elinvoimallasi.
6 Ja näiden sanojen, jotka minä tänään annan sinulle käskyiksi, on oltava sydämelläsi,
7 ja sinun on teroitettava niitä pojillesi ja puhuttava niistä kotona istuessasi ja tietä kulkiessasi ja maata mennessäsi ja ylös noustessasi.
Joka päivä, ei pari krt viikossa, on Raamatun ohje... ;)
Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Kivikko »

Eräs tuttavani vertasi kokousmäärää siihen, että huumeriippuvainen palaa annokselleen joka toinen päivä, ja samalla siihen, että maaorjana piti ilmoittautua paikalle joka toinen päivä (kokoukset).
Tähän ei sinällään ole mitään Raamatullisia perusteita, mutta eihän niitä muihinkaan oppeihin olla tarvittu.

Ottaen huomioon, ettei henkilökohtaisella uskolla ole mitään arvoa Jehovan todistajille, vaan ainoastaan kulisseilla, en ihmettele asiaa lainkaan. Mitä enemmän saat ihmiset sitoutettua omaan ajatusmaailaasi ja toimintoihin, sitä vähemmän jää aikaa oikealle, vapaalle ajattelulle. Moni (yksinkertainen) ihminen myös haluaa "valmiiksi pureskellun" uskonnon, joka sanelee elämän ohjeet, ettei tarvitse itse ajatella, voi vain seurata sääntöjä, ja vaivuttautua ajatukseen, että kaikki on hyvin.
Vieras

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

[quote="Kivikko"Ottaen huomioon, ettei henkilökohtaisella uskolla ole mitään arvoa Jehovan todistajille, vaan ainoastaan kulisseilla, en ihmettele asiaa lainkaan. Mitä enemmän saat ihmiset sitoutettua omaan ajatusmaailaasi ja toimintoihin, sitä vähemmän jää aikaa oikealle, vapaalle ajattelulle.[/quote]

Hyvä tietää. Ensi kerralla kun Jehovan todistaja saapuu ovelleni lienee turha hehkuttaa, että yksin raamattua lukemalla olen löytänyt Jumalan ja saanut muodostettua upean, kaksisuuntaisen henkilökohtaisen suhteen Jumalan kanssa! Heitä asia ei siis liikuta pätkän vertaa. Mikä sinänsä on outoa. Sitähän he tyrkyttävät ovilla: "Elä elämääsi raamatun mukaan!" Tarkoittanee käytännössä elämistä Vt-seuran pillin mukaan tanssien...

JK
Vieras

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ottaen huomioon, ettei henkilökohtaisella uskolla ole mitään arvoa Jehovan todistajille,
vaan ainoastaan kulisseilla
Olipa törkeän loukkaava "yleistys" todistajista.
Tunnen paljon todistajia, joilla on henkilökohtainen suhde Jehovaan.
He arvostavat sitä yli kaiken.

Selllaiset ovat aitoja todistajia,
ei feikkejä jotka "roikkuvat mukana" ties mistä kummallisista syistä....
Kaksinaamaisia , kaksoiselämää viettäviä muka-todistajiakin on,
mutta eivät ole enemmistö.
Vieras

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Tunnen paljon todistajia, joilla on henkilökohtainen suhde Jehovaan.
He arvostavat sitä yli kaiken."

Miten voi olla henkilökohtainen suhde jumalaan kun kaikkien on oltava jokaisesta oppiasiasta samaa mieltä?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:
Ottaen huomioon, ettei henkilökohtaisella uskolla ole mitään arvoa Jehovan todistajille,
vaan ainoastaan kulisseilla
Olipa törkeän loukkaava "yleistys" todistajista.
Tunnen paljon todistajia, joilla on henkilökohtainen suhde Jehovaan.
He arvostavat sitä yli kaiken.
Kun ottaa huomioon kaiken Vt-seuran todistajille tarjoaman valheellisuuden ja oppidynamiikan, niin valheellisuuden sekä oppidynamiikan sieto lienee merkittävin ominaisuus tuossa henkilökohtaisessa suhteessa Jehovaan? Etenkin kun ja jos tuota suhdetta Jehovaan ei haluta pitää henkilökohtaisena, vaan kuljetaan ympäristössä selittäen, että ellei kuulija omaksu samaa valheellista oppidynamiikkaa, niin hän kuolee pian ennenaikaisesti. Terveeltä ihmiseltä tuollainen ei tietenkään suju muulla tavalla kuin laiminlyömällä moraalinen velvoite ottaa selvää tuon henkilökohtaiseksi katsotun suhteensa todellisista perusteista.
Selllaiset ovat aitoja todistajia
Käsittääkseni epäaidon ja aidon todistajan pääasiallisin ero on mielenhallinan syvyydessä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Olipa törkeän loukkaava "yleistys" todistajista.
Tunnen paljon todistajia, joilla on henkilökohtainen suhde Jehovaan.
He arvostavat sitä yli kaiken.
Onko siis niin, että minulla voi olla henkilökohtainen suhde Jehovaan ihan näin Jehovan todistajien järjestön ulkopuolella? Raamatun mukaan ei tarvitse kuulua mihinkään järjestöön pelastuakseen. Jumala kuulee kyllä yksityisihmisen äänen.

Mihin minä tarvitsen järjestöä eli Vt-seuraa? Eikä riitä, että minulla on em. suhde Jehovaan ja elän raamatun ohjeiden mukaan? (Sen tiedän mihin järjestö tarvitsee minua: money, money, money moooneeey...)

JK
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Markku Meilo kirjoitti:valheellisuuden sekä oppidynamiikan sieto lienee merkittävin ominaisuus tuossa henkilökohtaisessa suhteessa Jehovaan?
Hyvin kiteytetty! Yksittäinen Jt kokee oppidynamiikan tulevan jumalalta, mutta järjestön aktiivisesta valheellisuudesta ei jokaisella jäsenellä ole hajuakaan. Erityisen huolestuttava piirre on se, että järjestön sanoman levittäjät on saatu siinä määrin passivoitua, että he kokevat omatoimisen oppiensa perusteiden tutkimisen ja "totuudestaan" varmistumisen lähinnä saatanalliseksi synniksi.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kokousten määrä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Onko siis niin, että minulla voi olla henkilökohtainen suhde Jehovaan ihan näin Jehovan todistajien järjestön ulkopuolella?
Tuollainen järjestön ulkopuolinen suhde ei Vartiotorniseuran mukaan kelpaa Jehovalle:
"Sinun täytyy kuulua Jehovan järjestöön ja tehdä Jumalan tahto saadaksesi hänen ikuisen elämän siunauksensa. - Ps.133:1-3" (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä 1983 sivu 255)
Raamatun mukaan ei tarvitse kuulua mihinkään järjestöön pelastuakseen. Jumala kuulee kyllä yksityisihmisen äänen.
Vartiotorniseuran mukaan Jehova kuulee ainoastaan jehovantodistajien rukoukset (mitä nyt sitten konventtikokemuksissa kerrotaan poikkeuksista). Toisaalta jehovantodistajille Raamattu on toisella sijalla, siis vasta Vt-seuran materiaalin jälkeen.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vastaa Viestiin