Sivu 1/2
Omahyväisyys
Lähetetty: 16.12.2011 15:02
Kirjoittaja Vieras
JT:tä sanotaan usein omahyväisiksi. Tuleeko se opetuksen kautta, jossa omaa paremmuutta kaikkiin muihin maailman ihmisiin ja uskontoihin nähden suitsutetaan?
Onko myös omahyväisyyttä eronneita / erotettuja kohtaan? JT pitää itseään oikeutettuna katkomaan esimerkiksi toisten perhesuhteita ja kokee sen oman paremmuutensa tuottamaksi tulokseksi. Mielestäni kyse on lähinnä siitä, että "hedelmistään puu tunnetaan". Huono uskonto tuottaa huonoa hedelmää. JT ei omahyväisyydessään huomaa ehkä itse tehneensä väärin tai ei tiedosta sitä, kun on keskittynyt palopuheisiin, joka korostaa omaa ylivoimaista paremmuutta. Tämä silloi, kun seura on sulkenut mielen kanavat oikeilta tiedoilta.
Jos seurasta ja perheestään / sukulaisistaan väkisin erotettu alkaa elää jotenkin levottomasti, tämä on osoitus saatanan ja maailmallisuuden vaikutuksesta. Tuo ihminen ei ole yhtä "hyvä" kuin JT ja käytös on selvä osoitus moraalittomuudesta, joka muuten perheitä hajottavalla JT:llä voi olla paljon suurempi synti, vaikka hän itse mielestään on ehdottomasti oikeassa. Hänen pahat tekonsa on yleensä kätketty pukua pitävän, ulkoisesti hyväkäytöksisen ja nöyrän rooliin. Vanhinten asemaa tavoittelevat ja sen saavuttaneet eivät useinkaan ole kovin nöyriä, vaan kaipaavat arvostusta ja seura tarjoaa kanavan päteä ja olla erittäin tyytyväinen itseensä
Tyytymättömyyttä srk:sa ilmenee, mutta sitä ei saa ainakaan koskaan sanoa ääneen.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 16.12.2011 16:10
Kirjoittaja Natsku
Muistan varmaan lopun ikääni, kun äitini aina paheksui ja halveksui helluntailaisia ja kirkkoväkeä heidän mennessään jumalanpalveluksiinsa samaan aikaan, kuin itsekin jouduin pakotettuna salille menemään. Aina piti sanoa jotain: "Siinä sitä mennään Suureen Babyloniin, vääräuskoiset". Sanoin aina vastaan, että mielestään he ovat oikeassa uskonnossa. Ei mennyt perille. Varmaan vielä tänäkin päivänä äitini siunailee noita "vääräuskoisia" näkemättä lainkaan, että on sitä itsekin...
Muutenkin ärsytti aina toisten ihmisten tuomitseminen, mm. homoseksuaalien. Miksei voi antaa toisten elää rauhassa omaa, heille sopivaa elämää ilman, että sitä kauhistellaan ja tuomitaan? Onneksi ei tarvitse olla tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa!
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 16.12.2011 17:18
Kirjoittaja Raimo Mylly
Vieras kirjoitti:JT:tä sanotaan usein omahyväisiksi. Tuleeko se opetuksen kautta, jossa omaa paremmuutta kaikkiin muihin maailman ihmisiin ja uskontoihin nähden suitsutetaan?
Asia on tarkalleen ottaen juuri noin. Maailman onnellisin, viisain ja paras kansa. Tästä tittelistä kamppailee heidän kanssaan vain Pohjois-Korea.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 16.12.2011 17:45
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Raimo Mylly kirjoitti:Tästä tittelistä kamppailee heidän kanssaan vain Pohjois-Korea.
Taannoittain tehtiin Pohjois-Koreassa äänestys maailman onnellisemmasta kansasta. Voittajaksi selviytyi, yllättävää kyllä, Kiina.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 16.12.2011 18:10
Kirjoittaja Vieras
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Raimo Mylly kirjoitti:Tästä tittelistä kamppailee heidän kanssaan vain Pohjois-Korea.
Taannoittain tehtiin Pohjois-Koreassa äänestys maailman onnellisemmasta kansasta. Voittajaksi selviytyi, yllättävää kyllä, Kiina.
Hauska juttu, mutta jotenkin tuntuu uskomattomalta, että Pohjois-Koreassa äänestettäisiin yhtään mistään tai tehtäisiin edes galluppeja.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 16.12.2011 18:52
Kirjoittaja Mag Mell
Natsku kirjoitti:Muistan varmaan lopun ikääni, kun äitini aina paheksui ja halveksui helluntailaisia ja kirkkoväkeä heidän mennessään jumalanpalveluksiinsa samaan aikaan, kuin itsekin jouduin pakotettuna salille menemään. Aina piti sanoa jotain: "Siinä sitä mennään Suureen Babyloniin, vääräuskoiset". Sanoin aina vastaan, että mielestään he ovat oikeassa uskonnossa. Ei mennyt perille. Varmaan vielä tänäkin päivänä äitini siunailee noita "vääräuskoisia" näkemättä lainkaan, että on sitä itsekin...
Samanlaisia kokemuksia.
Ihan ehdottomalla varmuudella sitä toisia alaspäin katsottiin. Ehkä hienoisesti sääliä mukana, ainakin joillakin empatiakykyisillä yksilöillä, että 'voi ihmisparat, kun eivät tiedä miten väärässä ja harhapoluilla oikeasti ovatkaan'...
Todistajien oman suuren illuusion huomioiden tämähän olisi melkeinpä ironisen hauskaa, ellei olisi niin ikävällä tavalla totta.
Muistan minäkin muutamaan otteeseen tiedustelleeni äidiltä, että miten niiden samojen ihmisten luo voi mennä kentälle vilpittömänä tarkoituksenaan auttaa, kun muutoin pitää samaa porukkaa harhan vallassa olevina jääräpäisinä vääräuskoisina tolloina.
Tosin huomasin, että tällaisen yksinkertaisen kysymyksen esittäminen todistajalle ymmärrettävässä muodossa on yllättävän hankalaa.

Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 16.12.2011 18:58
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Vieras kirjoitti:Hauska juttu, mutta jotenkin tuntuu uskomattomalta, että Pohjois-Koreassa äänestettäisiin yhtään mistään tai tehtäisiin edes galluppeja.
Totuus on tarua ihmeellisempää, ja riisilastit.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 17.12.2011 14:25
Kirjoittaja Kivikko
Omahyväisyys ei kuitenkaan ole JT:n yksinoikeudella. Minua häiritsee enemmänkin se, että he kiistävät sen, että he olisivat tällaisia. Aidan toisella puolella ihmiset ymmärtävät, että se on yksi ihmisen (huonoista) piirteistä, ja että sitä esiintyy "kaikissa roduissa, kansoissa ja kielissä".
Hyvin useat ihmiset (pitää muistaa katsoa peiliinkin välillä) nostavat itsensä muiden yläpuolelle juuri lyömällä muita alemmas. Tämä ei muutu miksikään, oli uskonto mitä oli. Ihminen vertaa itseään muihin, ja tuomitsee helposti muut ihmiset omien mielipiteidensä perusteella.
Uskonnollisissa yhteisöissä tämä kärjistyy helposti siinä, että voidaan laittaa selvät kastijaot hyvien, tavallisten ja huonojen välille pelkästään sen perusteella, kuinka paljon aikaa käyttää uskonnon toimintaan. Millään muulla ei tunnu olevan merkitystä. Ja ulkopuoliset ovat ehdottomasti kaikkien näiden alapuolella. Kyllähän sitä JT saa ylemmyydentunteen vähemmälläkin.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 17.12.2011 19:33
Kirjoittaja Markku Meilo
Raimo Mylly kirjoitti:Maailman onnellisin, viisain ja paras kansa. Tästä tittelistä kamppailee heidän kanssaan vain Pohjois-Korea.
Pohjois-Korea on vaan siinä hieman niskan päällä, että sitä on tituleerattu maailman itsenäisimmäksi kansaksi. Toki sillä on kana kynimättä Etelä-Korean kanssa, oliko niin, ettei niillä ole edes tulitaukoa sovittuna. Siinä on Etelänkunkku ja Pohjoisenkunkku parhaimmillaan kun ovat edelleen sotatilassa.
Pohjois-Koreassa ollaan huomattavasti omavaraisempia kuin Vt-seurassa, jonka on huseerattava siellä ja täällä ympäriinsä riskirahoitusta myöten.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 17.12.2011 19:38
Kirjoittaja Vieras
Huomionarvoista on myös se, että jotkut Jehovan todistajat pitävät itseään tosi erilaisina kuin muut ihmiset [maailmalliset].
No, käyväthän he toki Valtakunnan salilla ja kentällä, mutta muutoin meno ei paljon poikkea maailmallisten ajanvietteistä: elokuvissa ja teatterissa käyntiä, jääkiekon seuraamista, festareita ja rock-konsertteja, mökkiviikonloppuja, ulkomaan matkoja, tv-sarjojen seuraamista, kahvilassa istumista kavereiden kanssa ja shoppailua. Itse en sanoisi itseäni "tosi erilaiseksi kuin muut" jos tekisin asioita, joita suurin osa maailmallisista(kin) tekee...
Ehkä tämä on juuri sitä omahyväisyyttä: kuvitellaan, että ollaan niin erilaisia ja paljon parempia kuin tavalliset ihmiset.
JK
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 18.12.2011 08:09
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Itse en sanoisi itseäni "tosi erilaiseksi kuin muut" jos tekisin asioita, joita suurin osa maailmallisista(kin) tekee...
Omahyväisen ylemmyyden osoittaminen edellyyttää nk. Ainoan Oikean Totuuden omaamista, ihminen on ilman Vt-kytköstä tuhoontuomittu, mutta ainoastaan Vt-mallisen AOT:n omaavien ajatuksissa.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 18.12.2011 09:12
Kirjoittaja Vieraas
Vieras kirjoitti:JT:tä sanotaan usein omahyväisiksi. Tuleeko se opetuksen kautta, jossa omaa paremmuutta kaikkiin muihin maailman ihmisiin ja uskontoihin nähden suitsutetaan?
Sitten ovat tietysti vielä muita veljiään paremmat Jehovan todistajat. Hakematta tulee mieleen 4-5 tienraivaajapariskuntaa (erityisesti muutama lähetystyöntekijä), joiden sandaalinnauhoja ei rivitodistaja ollut kelvollinen solmimaan. Nämä herran enkelit eivät edes yrittäneet peitellä halveksuntaansa "taviksia" kohtaan.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 18.12.2011 09:18
Kirjoittaja ajoulupukisti
Vieras kirjoitti:Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Raimo Mylly kirjoitti:Tästä tittelistä kamppailee heidän kanssaan vain Pohjois-Korea.
Taannoittain tehtiin Pohjois-Koreassa äänestys maailman onnellisemmasta kansasta. Voittajaksi selviytyi, yllättävää kyllä, Kiina.
Hauska juttu, mutta jotenkin tuntuu uskomattomalta, että Pohjois-Koreassa äänestettäisiin yhtään mistään tai tehtäisiin edes galluppeja.
Et ole vain ymmärtänyt tätä juttua. Kansa kimittää johtajansa välityksellä (onhan tämä maa kaikista demokraattisin). Vähän samalla lailla, kuin uskollinen ja ymmärtäväinen orja puhuu hallintoelimen välityksellä (ja on yllätys yllätys samaa mieltä aina hallintoelimen kanssa).
Aiheeseen
Muistelisin konventeissa kuulleeni kehotuksia tuntea ylpeyttä siitä, että kuuluu harvoihin ja valittuihin ja että saa kantaa kaikkivaltiaan nimeä. Todistajuushan taitaa olla suurenmoinen etu.
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 18.12.2011 11:32
Kirjoittaja Vieras
Todistaja tunteekin aitoa ylpeyttä ja kiitollisuutta siitä,
että kuuluu harvoihin ja valittuihin ja että saa kantaa kaikkivaltiaan nimeä.
Todistajuushan on suurenmoinen etu.
Onhan heitä ,Jumalan luokseen vetämiä, kohta lähes 8 miljoonaa,
-harvat ja valitut ;)
Re: Omahyväisyys
Lähetetty: 18.12.2011 11:53
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
On myös toisenlaisia todistajia, heitä, joita aivan oikeasti ja todella, voidaan sanoa nöyräsydämisiksi ja todistajuudessaan vilpittömiksi, jopa inhimillisiksi. Lienevät kuitenkin katoava luonnonvara.