Sivu 1/2

Kauanko Martinlaakson valtakunnan salin korjaus kestikään?

Lähetetty: 16.09.2007 17:43
Kirjoittaja AchanBeroean
HS 12.10.2006
Jehovan todistajien yhteisö päätti keskiviikkona korjata valtakunnansalin. Tiedottaja Veikko
Leinonen kertoi, että töiden suunnittelu kestää kolme neljä viikkoa ja itse korjaaminen pari viikkoa.

"Pidimme paikalla lyhyen suunnittelupalaverin, jossa oli mukana korjauksia johtava työnjohtaja", Leinonen sanoi.

Leinosen mukaan korjaustyö tehdään kokonaan talkoilla, joihin seurakunnan jäsenet osallistuvat. Palon aiheuttamat vahingot ovat karkeasti arvioiden 100000 euroa. Talossa on palovakuutus.
Leinos-Veikko lupaili vuoden 2006 lokakuussa korjausten kestävän suunnittelun jälkeen pari viikkoa. Hommassa meni kuitenkin melkein vuoden päivät. Kun lahkojohtajien aikaennusteet menevät näinkin simppeleissä asioissa näin pieleen, niin kuinka uskoa heidän pikaisiin maailmanlopunennusteisiinsa.

Vai onko lahkolaisten into talkootöihin hiipunut?
HS 16.9.2007 "Viime lokakuussa tuhopoltetun Jehovan todistajien Martinlaakson valtakunnansalin korjaustyöt ovat valmiit. Sali rakennettiin käytännössä uudestaan talkootyönä.

Lauantaina uudessa rakennuksessa vietettiin avoimien ovien päivää. Vierailijoita oli noin viisisataa. Ensimmäiset kokoontumiset vielä keskeneräisessä rakennuksessa pidettiin jo viime helmikuussa."

Lähetetty: 16.09.2007 18:21
Kirjoittaja Lehtiveli
Hyvä huomio, veli AB :D

Jopas on arviot heittäneet runsaasti. Minkähänlaisella porukalla tuo on toteutettu?

Lähetetty: 16.09.2007 19:33
Kirjoittaja Kaarmis
Lehtiveli kirjoitti:Hyvä huomio, veli AB :D

Jopas on arviot heittäneet runsaasti. Minkähänlaisella porukalla tuo on toteutettu?
Ainakin remontin suunnittelijalla on sama sukunimi kuin minulla! :roll:

Lähetetty: 16.09.2007 20:03
Kirjoittaja Bergerac
Ehkä otti oman aikansa saada lahjoituslikviditeetit kohdalleen juuri saliin liittyen. Ehkä mahdollisesti näillä omantunnon paperilapuilla joissa nimettömästi kerrotaan paljonko voisi pistää kuukaudessa tähän hyvään asiaan.

Ehkä otti oman aikansa järjestellä Seuralta remonttilainaa salin korjaukseen. Toisin sanoen lainaa jonka Seurakunta maksaa korolla varustettuna takaisin Seuralle. Näiden korvamerkittyjen lahjoituksien lisäksi.

Ja mikä parasta. Ei ole poisuljettua sekään, että saatuja vakuutusrahoja ei olisi käytetty laisinkaan tähän remonttiin.

Onko Jehovan Todistajien lahjoitus ja talkoohenki murenemassa. Mielipiteenäni ilmaisisin että ko asia ei olisi todellakaan surullinen juttu.

Lähetetty: 16.09.2007 23:45
Kirjoittaja Istuva Härkä
En usko että talkoohengessä on mitään vikaa, sillä kyllä "hengessä" aktiivisten määrä on korkea, ja osoituksena tästä mm korkeat osa-aikaisten tienraivaajien määrät. Koskaan ei ole kai ollut niin paljon Suomessa ravareita kuin tällä hetkellä.. Kiitos toimivan propagandan.

Lähetetty: 17.09.2007 14:11
Kirjoittaja Vieras
Mitä Istuva Härkä on ajatellut tehtäväksi että ravareiden määrää saadaan alennetuksi ?

Lähetetty: 17.09.2007 15:05
Kirjoittaja Torninvartija
Istuva Härkä kirjoitti:Koskaan ei ole kai ollut niin paljon Suomessa ravareita kuin tällä hetkellä..
Tosin myös ravareiden vaatimukset ovat alhaisemmat kuin koskaan.

Lähetetty: 17.09.2007 16:25
Kirjoittaja Markku Meilo
Torninvartija kirjoitti:Tosin myös ravareiden vaatimukset ovat alhaisemmat kuin koskaan.
Vanhaan hyvään aikaan kaikki oli toisin. Vuonna 1943 oli tavoitteena käydä alue läpi 4 kertaa vuoden sisällä, erikoistienraivaajan tinki oli 175 h/kk + 50 UK, tavallisen tienraivaajan 150 h/kk ja perusjullen 60 h/kk. (w43 July 1 p. 204-206)

Lähetetty: 17.09.2007 18:44
Kirjoittaja Istuva Härkä
Anonymous kirjoitti:Mitä Istuva Härkä on ajatellut tehtäväksi että ravareiden määrää saadaan alennetuksi ?
Ei katsos, sehän on justiinsa hienoa että niin monet panevat nyt enemmän aikaansa ravarina pätemiseen, sillä vuosien saatossa nämä enemmän huhkineet myös väsähtävät todennäköisemmin ja alkavat epäillä kaiken työn tarkoitusta, vähintäänkin siinä vaiheessa kun Seura ilmoittaa saaneensa jälleen uutta valoa, ehkä 10-20 vuoden kuluttua, ja että paratiisi onkin vain kuvaannollinen ilmaisu raamatussa, ja se tarkoittaakin hengellistä paratiisia, josta tosin jo nyt monet puhuvat (eletään jo nyt hengellisessä paratiisissa eikä välttämättä fyysista paratiisia tarvitakaan ollenkaan, että onko sillä ny väliä).


Totta on nimenomaan että ravareiden vaatimukset ovat matalemmat kuin koskaan. Osa-aikaisuus on loistava keksintö jo sinällään, saavat kaikki asemaansa kohottavat täyttää helpommin halunsa, ei tartte sitoutua. Seuraavaksi Seura keksii juiori-osa-aikaiset, keksitään lapsille helpompi tapa saada nimeä seurakunnassa, esim. 20-30 tuntia/kk kenttää, siihenhän jokaisen lapsen tulee pystyä!

Lähetetty: 17.09.2007 18:44
Kirjoittaja Lehtiveli
Ilmeisesti Herran vaatimukset palvonnan kiireellisyyden suhteen ovat muuttuneet. :roll:

Lähetetty: 17.09.2007 19:01
Kirjoittaja Aamu
Minusta tuntuu että moni jt haluaa ravariksi juuri siksi että "pysyisi kiireisenä". Kun on koko ajan aktiivisesti "palvomassa" niin ei jää aikaa ajatella asioita. Monille se on ehkä helpompaa niin ja hyvä mieli säilyy.

Lähetetty: 17.09.2007 19:46
Kirjoittaja Lehtiveli
Olin huomaavinani hieman samaa. Suuri osa ravareista oli "entisiä epäilijöitä". Eräskin sanoi että kun pitää itsensä kiireisenä kenttätyössä, säästyy "houkutuksista järkeillä asioita". :twisted:

Lähetetty: 18.09.2007 10:23
Kirjoittaja Pehmoluopio
Lehtiveli kirjoitti:Olin huomaavinani hieman samaa. Suuri osa ravareista oli "entisiä epäilijöitä". Eräskin sanoi että kun pitää itsensä kiireisenä kenttätyössä, säästyy "houkutuksista järkeillä asioita". :twisted:
Olen 100% eri mieltä. Kenttäpalveluksessa kohtaa ihmisiä joilla on oikea elämä, vastakohdaksi Jehovan todistajien "hengelliselle paratiisille". Löytyy ihmisiä joilla on oikeasti toimiva parisuhde, homo -tai hetero, lapsia tai ilman lapsia, mies perheen päänä, nainen perheen päänä tai molemmat päättämässä. Löytyy myös uskoa, joka ei perustu pakkoon eikä uhkailuun.

Lähetetty: 18.09.2007 10:37
Kirjoittaja Lehtiveli
Olet kyllä oikeassa siinä, että kenttäpalveluksessa tapaa kaikenlaisia. Lähinnä Jehovan todistajien ajatusmaailma perustuu siihen ylemmyyden tunteeseen kun ollaan "ainoat oikeassa". Sillä on ihmeellisiä vaikutuksia, varsinkin yhdistettynä perinteiseen kognitiiviseen dissonanssiin.

Lähetetty: 18.09.2007 11:27
Kirjoittaja Bergerac
Kenttäpalvelus voi myös kohottaa Jehovan Todistajan itseluottamusta.

Esim.
Osa-aika siivousta tekevä Jehovan Todistaja saanee ison kasan itseluottamusta lisää, kun tavallaan pääsee pätemään Seuran kuvainnollisten voisiko sanoa värväys-oppaiden avulla.

Jos tämä päteminen ei onnistu tai innokas Todistaja saa liikaa kiusallisia kysymyksiä. Tällöin vastaanottaja ei ole tosi tm totuuden arvoinen ja Jehova hävittää hänet. Sekä en kuuntele en kuuntele voi myös esiintyä.
--> Mutta tämäkin voi nostaa Jehovan Todistajan itseluottamusta. Hänhän on oikeassa ja hänellä on tosi tm totuus , ja muut väärässä.

:lol: