Veljesseura.org

Heh.. eilen kun katselin aamulla ikkunasta ulos niin näin kaksi vanhempaa jt veljeä kenttäilemässä asuinalueellamme nuoremman veljen kanssa. Vanhukset ilmeisesti menivät toiseen rappuun, mutta nuorempi tuli meidän rappun yksin ja mielenkiinnolla kyttäsin, mitä tulee tapahtumaan. Kenttäily ei ollut ilmeisesti kovin tehokasta, koska soitti vain yhtä ovikelloa ja lähti sitten pois (rapussa 11 ovea). Tai itseasiassa en kuullut ulko-oven käyvän eli jäi lämmittelemään ainakin 5 minuutiksi rapun sisäpuolelle .

Ei taida kenttäpalvelus olla jt-nuorien lempipuuhaa. Ei ainakaan tämä yksilö hirveästi pyrkinyt tavoittamaan ihmisiä, vaan nopeasti pois. Mielenkiintoista että pari vuotta ollaan tässä samassa kämpässä asuttu ja kertaalaan ei ole ovikelloa vielä soiteltu. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ovikoodi yms talosta, vaan kyllä tänne pääsee pimpottelemaan jos vaan haluaa..

Kitty kirjoitti:Ei taida kenttäpalvelus olla jt-nuorien lempipuuhaa.

No eihän se olekaan.
Tai no, sanotaanko että ne yksittäiset yksilöt, jotka oikeasti ehkä tykkäsivät kenttäilystä, eivät sitten yleensä viettäneet vapaa-aikaansa muun jt-nuorison kanssa.

Ompa outoa jos laitetaan kokematon nuori yksinään oville?
Yhdessä kokeneemman todistajan kanssa on tapana ovilla käydä.

-taisi olla niin että meni soittamaan jotain tiettyä ovikelloa,
jossa on hänelle jo entuudestaan tuttu kiinnostunut henkilö..joka ei nyt ollut kotona...

Oliko siis sinun rappusi tämän nuoren virallisesti itselleen merkkaamaa aluettakaan, kun ei muita ovikelloja soitellut?
Salillahan varataan itselle tietty alue/osoite, otetaan sen aluekortti mukaan salilta...
muuten menisi aika sekavaksi koko kenttäily.

Uusintakäyntejä sitten käydään, vaikka olisi alue annettu jo pois mutta on joku kiinnostusta osoittanut.
Silloin käydään vain kiinnostuneen ovella, ei taatusti rimputella rapun kaikkia ovikelloja :)

^Eiköhän täällä suurin osa tiedä, miten aluekorttisysteemi toimii.

Jos kyseessä olisi ollut pelkkä uusintakäynti, niin siihen tuskin tarvitaan niitä kahta muuta vanhinta soittelemaan viereisen rapun ovikelloja. Aloituksessa ei lisäksi tuotu esille, ettäkö iältään nuorin veli olisi ollut todistajuuden/kenttäilyn suhteen uusi ja kokematon. Ei vaan välttämättä napannut koko touhu siinä määrin kuin vanhoilla parroilla.

Nostakaapa käsi ylös, ketä nuorena kenttäily kiinnosti :/

Ketä kenttäily nuorena kiinnosti,
on monasti edelleenkin todistaja.
"kokosydämiset kenttäilijät"

En usko nuorten kenttäilyinnostukseen. Syyn täytyy olla pääsääntöisesti muualla. Lähinnä tulevat mieleen pakko tai painostus. Jos kenttäily ei ollut miellyttävää 1960-luvulla (ainakaan Topin kertomana), tuskin tämä tästä on parantunut. Ei ole inhimillistä saada enemmän tai vähemmän kielteisyyttä korvilleen näin jälkikäten ajatellen.

Aaac kirjoitti:Nostakaapa käsi ylös, ketä nuorena kenttäily kiinnosti :/

Ei sytyttänyt mua, enkä muista yhtään aikani nuorta, jolle homma ei olisi ollut enemmänkin pakkopullaa.

Kokonaan oma huumorinsa oli se, että arvokkaammassa tilanteessa kyettiin kyllä nauramatta valehtelemaan kuinka nautimme tervanjuonnista.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Ei ole inhimillistä saada enemmän tai vähemmän kielteisyyttä korvilleen näin jälkikäten ajatellen.

Itse en kokenut niinkään sitä ovenavaajan kielteisyyttä ongelmana, sehän oli (ennen oppimuutosta) jakoa vuohiin ja lampaisiin, jolloin vastaansanoja (vaikka saattoi hyvin olla oikeassakin) oli tuhoon tuomittu vuohi. Muistuu mieleen kun olin toisen hulivilin kanssa kentällä ja ovenavaaja oli aivan oikeassa puhuessaan ristin historiasta. Kun ovi meni kiinni, niin hetken kuluttua R.T. sanoi minulle uhmakkaasti "kyllä tuokin vielä joskus oppii".

Hukkaan menneen vapaa-ajan ohella minusta oli vastenmielistä soitella ovikelloja ja selitellä samoja asioita ihmisille, jotka sitten pääsääntöisesti kuuntelivat kohteliaisuudesta. Nykyään ihmiset tuntuvat suhtautuvan ovikellonsa soitteluun vielä nuivemmin kuin puoli vuosisataa sitten.

"En usko nuorten kenttäilyinnostukseen"

-Työ ei tekijäänsä kiitä. Töllö näytti joskus, taisi olla Ruåttista, erityistä karahkaa, jolla pellolla käytiin nuijimassa lehmän läjät hajalle. ideana että typpipitoinen läjä kokonaisuutena kasvattaisi esim. niittyleinikkiä, joka myrkyllisenä ei lehmille kelpaakaan. Tuokin työ on tekijälleen mielekästä ja senn vaikutuksesta voi olla tyytyväinen.
ovella saa taas hyvin eri tavoinkin vastaansa arkitodellisuuden, johon joutuu valitettavasti joskus valehtelemaan itselleen vastineen kunn on asiantunteva toisella puoleln, koska koulutuksessa neuvotaan lähinnä vastaamaan "kiitos".

Vieras kirjoitti:-taisi olla niin että meni soittamaan jotain tiettyä ovikelloa,
jossa on hänelle jo entuudestaan tuttu kiinnostunut henkilö..joka ei nyt ollut kotona...

Silloin käydään vain kiinnostuneen ovella, ei taatusti rimputella rapun kaikkia ovikelloja

Joo, tiedän kyllä miten kenttäily toimii, kun sitä on itsekkin tullu valitettavasti tehtyä..

Mutta ovenavaaja oli naapurini, joka torjui nopeasti koko homman eli ei tainnu olla kiinnostuneesta kyse eikä uusintakäynnistä.

Mielestäni kentällä käyminen oli kivaa aivan eri paikoissa kuin itse asuin - toisin sanoen maaseudulla, missä ei ollut mahdollista tavata ketään maailmallisia tuttuja - noin 8 vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen hyvin kiusallista; erityisesti alueella missä oli mahdollista tavata samasta koulusta olevia. Kerran kentällä olessa ovelle sattui rinnakkaisluokalla oleva kaveri, mutta heppu taisi olla sen verran herrasmies, ettei levitellyt asiaa sen kummemmin, vaikka oma esitykseni meni lähinnä änkyttämiseksi.

Mag Mell kirjoitti:

Kitty kirjoitti:Ei taida kenttäpalvelus olla jt-nuorien lempipuuhaa.

No eihän se olekaan.
Tai no, sanotaanko että ne yksittäiset yksilöt, jotka oikeasti ehkä tykkäsivät kenttäilystä, eivät sitten yleensä viettäneet vapaa-aikaansa muun jt-nuorison kanssa.

No ei taatusti ole Nuoriahan näkyy kenttäpalveluksessa vähiten, vaikka heissä pitäisi olla se suurin kasvu- ja kehityspotentiaali. Eläkeläisiä näkyy eniten. Heillä on vapaata aikaa enemmän kuin nuorilla tai ovat paremmin motivoituneita ajankäyttöön kenttäpalveluksen muodossa.

Koulukavereihin törmääminen oli äärimmäisen kiusallista. Ensinnäkin hävetti olla kyseisellä asialla, ja toisekseen kun en yläasteella ollut mikään pikku kerubi, niin hävetti sitten jeesustella koulutoverin ovella.

Kerrankin eräs rinnakkaisluokan tyttö tokaisi kotiovellaan, että "etpä se sinäkään mikään Herran enkeli ole ollut". Lausuntoa oli haastavaa selittää parhain päin kenttäparilleni, joka oli vanhin.

Kaksi "vauhdikasta" jermua meidän seurakunnasta olivat kentällä eräällä asutusalueella, kun toisen koulu/muutenvaan kaveri tuli vastaan. Kenttäilijämme tervehti kaveriaan sillä tavalla näppärästi, että kun käsi nousi "lippaan" niin samalla kenttälaukku lensi kaaressa lumihankeen (tuohon aikaan olivat muodissa sellaiset vetoketjulliset lätyskälaukut, en tiedä miten on nykyään).

Kenttäily saattoi olla hetkittäin mukavaa jossain himputin kaukana maaseudulla, jossa a)ei ollut vaaraa että törmää tuttaviin b)oltiin liikkeellä hyvällä porukalla c) kun istui autossa odottamassa, hyvää musiikkia kuunnellen, että toinen pariskunta hoitaa ovensa ennenkuin seuraavalla talolla on oma vuoro.

sinner74 kirjoitti:Kenttäily saattoi olla hetkittäin mukavaa jossain himputin kaukana maaseudulla...

Tätä mielipuolta oli sekin britti, joka pakkasi kimppakenttäautoon fillarinsa ja päivän päätteeksi polki maaseutualueelta kotiin, tiputtaen trakun johonkin luukkuun kotikulmalla, että sai tuntien tulvan poikki.