Veljesseura.org

Hyvä ystäväni oli ja on jt, joskin nykyään emme enää ole paljoa nähneet, asumme kaukana toisistamme.
Asioita joita muistuu mieleen, esim. siitä kun olimme lapsia.
Ovatko nämä normaaleja käytäntöjä jt piireissä vai olinko tekemisissä jt kanssa, lähinnä siis hänen kiihko vanhempiensa kanssa, eikä ole täysin normia jt piireissä, eli esim.
-ystäväni sai säännöllisesti selkäsaunan (remmiä) , lisäys, olemme syntyneet 70-luvun alussa.
-vaikka olimme kavereita, tätä eivät selvästi hänen vanhempansa hyvällä katsoneet, koulussa vaikka yhdessä oltiin, niin tosi vähän saatiin olla vapaa-ajalla yhdessä, olin kai "haitallista seuraa".
-ruokaa oli aina vähän ja se oli mautonta siis heillä kotona, ystäväni olikin todella laiha
-ystävälläni ei ollut oikeastaan mitään harrastuksia
-mihinkään ei saanut osallistua koulussa, johon hiukan viittasikin esim. joulu tai syntymäpäivä tai vaikka pääsiäinen
-hirveä haloo koko ajan ettei vaaaaaan saa syödä verta, esim veriletut koulussa, ne olivat kuin suoraan paholaisesta
-ystäväni ei saanut oikeastaan mitään leluja
-ystäväni ei saanut esim viikkorahaa eikä muutenkaan rahaa mihinkään kivaan mitä lapset yleensä tekivät
-kaikki hänen vapaa-aikansa kului opetellessa kaikenmaailman puheita ja ulkoa lukiessa lehtiä ja kirjoja ja tutkiskellessa ja juostessa ovilta oville, aina kun oli konventti niin sitä kovasti odotti ja se oli sitten todella suuri tapahtuma
-televisio oli suoraan paholaisesta mutta siinä kyllä tuli hiukan löystymistä loppuaikoina, heillä nimittäin alunperin ei edes ollut teeveetä


tässä nyt jotain, minusta vaan etenkin kun näin aikuisena mietin, kauheita asioita jotenkin nämä ja hirvittävän kontrolloitu lapsuus

-ystäväni sai säännöllisesti selkäsaunan (remmiä) , lisäys, olemme syntyneet 70-luvun alussa.
-vaikka olimme kavereita, tätä eivät selvästi hänen vanhempansa hyvällä katsoneet, koulussa vaikka yhdessä oltiin, niin tosi vähän saatiin olla vapaa-ajalla yhdessä, olin kai "haitallista seuraa".
----Joo, olit.

-ruokaa oli aina vähän ja se oli mautonta siis heillä kotona, ystäväni olikin todella laiha
----Perhekohtainen juttu.

-ystävälläni ei ollut oikeastaan mitään harrastuksia
----Yleisesti kaikki harrastukset oli kiellettyjä, juu.

-mihinkään ei saanut osallistua koulussa, johon hiukan viittasikin esim. joulu tai syntymäpäivä tai vaikka pääsiäinen
----Noin se menee jeppuloilla.

-hirveä haloo koko ajan ettei vaaaaaan saa syödä verta, esim veriletut koulussa, ne olivat kuin suoraan paholaisesta
----Kyllä.

-ystäväni ei saanut oikeastaan mitään leluja
----Vanhemmat oli joko köyhiä tai kitupiikkejä. Okei, jotain pistoolileluja ei mullakaan tietty ollu.

-ystäväni ei saanut esim viikkorahaa eikä muutenkaan rahaa mihinkään kivaan mitä lapset yleensä tekivät
----viittaan edelliseen.

-kaikki hänen vapaa-aikansa kului opetellessa kaikenmaailman puheita ja ulkoa lukiessa lehtiä ja kirjoja ja tutkiskellessa ja juostessa ovilta oville, aina kun oli konventti niin sitä kovasti odotti ja se oli sitten todella suuri tapahtuma
----Monen kohdalla piti paikkansa. Onneksi omat vanhempani eivät olleet noin hikareita uskontonsa suhteen.

-televisio oli suoraan paholaisesta mutta siinä kyllä tuli hiukan löystymistä loppuaikoina, heillä nimittäin alunperin ei edes ollut teeveetä
----TV ei oo ollut kielletty, mutta toki useat piti sitä "huonona seurana.

-

hirveä haloo koko ajan ettei vaaaaaan saa syödä verta, esim veriletut koulussa, ne olivat kuin suoraan paholaisesta
----Kyllä

Meidän koulussa oltiin kylläkin kateellisia jt-lapsille jotka saivat verilettupäivinä muussia ja lihapullia,
ja me niitä kamalan pahoja mustia kiekkoja...

Olen itse syntynyt 70-luvun lopulla, meidän perheessä äiti oli/on jt. Synttäreitä ei vietetty ja oli tosi paha, jos meitä lapsia kutsuttiin joskus kavereiden synttäreille. Äiti ei tykännyt siitä yhtään, nurisi ja narisi niistä mutta monesti mentiin silti kun oli tietysti kiva päästä kavereille kylään. Nyt kun äidillä on lapsenlapsia, hän ei osallistu heidän synttäreilleen. Ei häntä kyllä kukaan kutsukaan.

Joulu, pääsiäinen ja oikeastaan kaikki muutkin juhlat oli ihan ehdoton nono, vaikka meidän perheessä isä jotain joulua olisi halunnut laittaakin. Jouluruoat ja -leivonnaiset äiti laittoi, niitä ei sitten ehkä ole kielletty. Mummolta saatiin joululahjoja, mutta äiti ei tietysti tykännyt siitäkään.

Meidän kotona syötiin oikeastaan aika hyvin, sillä äiti laittoi mielellään ruokaa ja leipoi. Veri ei tietenkään kuulunut meidän ruokapöytään, mitä nyt isä joskus paistoi itse itselleen verilettuja. Olisin halunnut maistaa niitä, mutta en uskaltanut pyytää lupaa.

Äiti ei osallistunut ovelta ovelle -kiertämiseen. En tiedä, millä perusteella hän siitä on saanut vapautuksen. Kokouksissa ja konventeissa hän kävi ja otti meidät lapset niihin mukaan. Minulle on jäänyt sellainen muistikuva, että äiti tykkäsi kun sai pukea meidät nätisti ja sitten lähdettiin yhdessä kokoukseen kuuntelemaan Tärkeää Asiaa. Lapsen kannalta kokoukset ja konventit olivat äärettömän tylsiä ja monesti tuijotin vain kelloa ja odotin tilaisuuden loppumista.

Harrastuksia meillä ei ollut, mutta en osaa sanoa, että johtuiko se uskonnosta vai muuten vanhempien asenteista.

Kaiken kaikkiaan lapsuudestani jt:na voin sanoa, että oli tosi inhottavaa jäädä aina kaiken kivan ulkopuolelle. Jokin nurja asenne äidillä oli muihin lapsiin, vaikka hän ei nyt kenestäkään mitään suoraan sanonut. Muita jt-perheitä meidän kylällä ei ollut, joten ne vähän kaverit sitten olivat niitä "vääräuskoisia". Joskus 12-vuotiaana olin itse hyvin innostunut uskonnosta, mutta sitten tuli vähän ikää lisää ja oma ajattelu kehittyi sen verran, että tajusin homman olevan aika ohuella pohjalla. 20-vuotiaana erosin sitten lopullisesti todistajista. En ollut käynyt enää vuosiin kokouksissa enkä lukenut kirjallisuutta. Nykyään saan Herätkää-lehdestä näppylöitä jos satun sen jossakin näkemään.

Viralllisestihan Jehovan todistajille elämän tärkein asia on Jehova. Ei se tietenkään tarkoita, etteikö vapaa-aikaa saa olla, mutta Jehova selvästikin on todistajille se tärkein asia.

Sivusta olen seurannut ja huomannut monien nuorten Jehovantodistaja-aikuisten olevan kuitenkin aika vapaa-aikapainotteisia: kavereita tavataan paljon ja viikonloppuja vietetään jopa eri paikkakunnilla ystävien (lue: toisten Jehovan todistajien) luona.

Saitko koskaan Jehovan todistajana ollessasi omantunnontuskia asiasta? Mietitkö koskaan, onko tämä Jehovan mielestä parhaalla mahdolliseslla tavalla vietyttä aikaa? Kun olit kolmen päivän viikonloppua viettämässä kaverin mökillä, tuliko mieleesi pitäisikö sittenkin olla heittämässä 10 tuntia kenttäpalvelusta? Kun olit kausikortilla jäähallilla katsomassa kauden 25:ttä ottelua, tuliko mieleesi pitäisikö ennemmin olla kotona lukemassa Raamattua?

Maailmallinen voisi luulla, että todistajat omistavat kaiken aikansa Jehovalle, mutta todellisuudessa ystävät tuntuvat olevan joillekin se elämän tärkein juttu, eikä niiden kanssa voi viettää "liikaa" aikaa. Onko asia tosiaan näin?

JK

Miten samankaltasta on vapaaseurakunnassa ehan samalla tavalla on maailma totuus jne. oli mielenkiintosta lukea:http://keskustelu.suomi24.fi/node/1391863

Mievaan kirjoitti:http://keskustelu.suomi24.fi/node/1391863

Mielenkiintoista:

"Mullakin on huonoja kokemuksia vapaaseurakunnasta. Kun vapaaseurakuntaan menee muut on tosi paljon kiinnostuneita sinusta mutta kun olet siellä tietyn aikaa pyörinyt niin vanhat piirit sulkeutuu."

Rakkauspommitusta sataa siis muuallakin kuin vain todistajien piirissä... Oikeita ystäviä on vaikea saada.

JK