Lasten pelottelu
Lähetetty: 18.03.2012 11:03
En muista onko tällaisesta aiheesta varsinaisesti keskusteltu, ainakin usean topicin sivutuotteena kylläkin.
Mutta siis te lapsina järjestöön pakotetut, peloteltiinko teitä minkä verran ja millä aiheilla, kenen toimesta?
Mä en näin lonkalta muista, että kukaan esim. vanhin olisi suoranaisesti pelotellut, mutta oma äiti kylläkin, ja tutkistelun (hlökoht) johtaja.
Oikein avuliaasti kerrottiin erilaisista vainoista joita kristityt on aikojen kuluessa osakseen saaneet, esim. että kristittyjä (siis todistajia, kertomuksen mukaan ainakin) on poltettu elävältä kun ei haluttu tuhlata soihtuja, syötettiin leijonille, jne. Näin vanhempana tunnistan kertomuksen taustalla roomalaisen gladiaattoriperinteen, mutta en tiedä mitä tekemistä sillä on (koskaan ollut) todistajien kanssa.
Toinen asia mistä yksityiskohtaisesti avauduttiin, olivat keskitysleirit. Muistan joskus 7-vuotiaana kysyneeni äidiltä, että mikä se semmoinen keskitysleiri oikein on? No, se on kuulemma semmoinen paikka, jossa todistajia (ja ehkä joitain muitakin, mutta pääasiassa todistajia, myös lapsia) pidettiin siksi, että ovat todistajia. Ei annettu ruokaa, ja jos ryösti vaikka edes perunankuoria syödäkseen, niin ammuttiin. Niin, ja kaikkia ei ammuttu, vaan joillekin esim. syötettiin betonia, että kuolivat. Ja joitakin sitten kaasutettiin myrkkykaasulla hengiltä, kerrottiin että pääsette suihkuun ja sitten sieltä suihkujen suuttimista tulikin myrkkykaasua. Ja sitten ne kuolleet ihmiset poltettiin, kun niitä oli niin paljon.
Näiden kertomusten tarkoitus, jos sellaista ylipäänsä oli, lienee ollut valottaa järjestön historiaa vainojen näkökulmasta. Erityisesti siis korostettiin oman uskon vahvuuden tärkeyttä, ettei sitten sovittelisi, kun vainot tulevat. Siis ei JOS ne tulevat, vaan KUN ne tulevat. Tästä ei ollut koskaan mitään epäilystä, etteikö vainon aika vielä lähitulevaisuudessa koittaisi. Pitää olla vahva usko ja tottelevainen Jehovalle.
Oma lukunsa olivat sitten nämä demonijutut, että missä kaikissa esineissä semmoinen demoni voi oikein asustaa. Emme saaneet lapsena ottaa vastaan mitään käytettyjä tavaroita keneltäkään, saati käydä kirppiksellä tai antikvariaatissa, koska demonit. Muistan, kun heppatyttönä joskus löysin tallilta hevosenkengän, ja toin sen sitten kotiin. Äiti meni hyvin vakavaksi kun sen näki, ja sanoi että se on heitettävä pois, koska se on onnenkalu ja semmoisissa monesti voi olla demoni. Asiasta juteltiin (kerrottiin) juuri ennen nukkumaanmenoa, ja suora viittaus siihen, että minussakin nyt voi olla demoni ei ollut ihan omiaan saamaan nopeasti unen päästä kiinni. Muistan miettineeni siinä silmät ymmyrkäisinä, että mistä sen tietää jos itsessä on demoni??
Hieman vanhempana sitten kiellettiin menemästä koulun diskoon, koska diskotanssi on saatananpalvontaa (jep, ihan näillä sanoilla vielä). Jos tanssii diskotansseja, niin saatana voi ottaa vallan mielestä. Sama voi tapahtua myös jos kokeilee joogaamista. Isoäitini (ei-uskova siis) harrasti joogaa, ja meille lapsille kerrottiin että isoäiti harrastaa saatananpalvontaa.
Mulla ei ole (vielä) omia lapsia, mutta täytyy sanoa ettei tulisi pieneen mieleenkään _ikinä_ pelotella lapsia tuolla tavoin kuin mitä itseäni on pentuna peloteltu! Siis ei oikeasti ikinäkoskaanmilloinkaan. Kuka oikeasti tekee jotakin tuollaista??
Asiassa voisi olla havaittavissa periaatteessa myös sadistisia piirteitä, ja varmaan joissakin tapauksissa näin onkin, mutta oman äitini kohdalla tiedän varmaksi, että hän toimi hyvässä uskossa. Ilmeisesti kun salilta oli ohjeistettu (ja pari voimakastahtoisempaa vanhempaa lapsetonta todistajasisarta olivat varoittaneet) lasten kasvattamisesta jehovan kurissa ja mielenohjauksessa, niin tämä oli sitten lopputulema. Fakta on, että tässä on ollut lasten etu nimenomaan ajatuksena, äidilläni siis, mutta sopii toki kysyä, että millainen uskonto pitää ja ohjeistaa tuommoista toimintaa lasten etuna?
Kertokaahan muutkin, että peloteltiinko teitä lapsena uskonnolla missä määrin, vai eikö ollenkaan?
Mutta siis te lapsina järjestöön pakotetut, peloteltiinko teitä minkä verran ja millä aiheilla, kenen toimesta?
Mä en näin lonkalta muista, että kukaan esim. vanhin olisi suoranaisesti pelotellut, mutta oma äiti kylläkin, ja tutkistelun (hlökoht) johtaja.
Oikein avuliaasti kerrottiin erilaisista vainoista joita kristityt on aikojen kuluessa osakseen saaneet, esim. että kristittyjä (siis todistajia, kertomuksen mukaan ainakin) on poltettu elävältä kun ei haluttu tuhlata soihtuja, syötettiin leijonille, jne. Näin vanhempana tunnistan kertomuksen taustalla roomalaisen gladiaattoriperinteen, mutta en tiedä mitä tekemistä sillä on (koskaan ollut) todistajien kanssa.
Toinen asia mistä yksityiskohtaisesti avauduttiin, olivat keskitysleirit. Muistan joskus 7-vuotiaana kysyneeni äidiltä, että mikä se semmoinen keskitysleiri oikein on? No, se on kuulemma semmoinen paikka, jossa todistajia (ja ehkä joitain muitakin, mutta pääasiassa todistajia, myös lapsia) pidettiin siksi, että ovat todistajia. Ei annettu ruokaa, ja jos ryösti vaikka edes perunankuoria syödäkseen, niin ammuttiin. Niin, ja kaikkia ei ammuttu, vaan joillekin esim. syötettiin betonia, että kuolivat. Ja joitakin sitten kaasutettiin myrkkykaasulla hengiltä, kerrottiin että pääsette suihkuun ja sitten sieltä suihkujen suuttimista tulikin myrkkykaasua. Ja sitten ne kuolleet ihmiset poltettiin, kun niitä oli niin paljon.
Näiden kertomusten tarkoitus, jos sellaista ylipäänsä oli, lienee ollut valottaa järjestön historiaa vainojen näkökulmasta. Erityisesti siis korostettiin oman uskon vahvuuden tärkeyttä, ettei sitten sovittelisi, kun vainot tulevat. Siis ei JOS ne tulevat, vaan KUN ne tulevat. Tästä ei ollut koskaan mitään epäilystä, etteikö vainon aika vielä lähitulevaisuudessa koittaisi. Pitää olla vahva usko ja tottelevainen Jehovalle.
Oma lukunsa olivat sitten nämä demonijutut, että missä kaikissa esineissä semmoinen demoni voi oikein asustaa. Emme saaneet lapsena ottaa vastaan mitään käytettyjä tavaroita keneltäkään, saati käydä kirppiksellä tai antikvariaatissa, koska demonit. Muistan, kun heppatyttönä joskus löysin tallilta hevosenkengän, ja toin sen sitten kotiin. Äiti meni hyvin vakavaksi kun sen näki, ja sanoi että se on heitettävä pois, koska se on onnenkalu ja semmoisissa monesti voi olla demoni. Asiasta juteltiin (kerrottiin) juuri ennen nukkumaanmenoa, ja suora viittaus siihen, että minussakin nyt voi olla demoni ei ollut ihan omiaan saamaan nopeasti unen päästä kiinni. Muistan miettineeni siinä silmät ymmyrkäisinä, että mistä sen tietää jos itsessä on demoni??
Hieman vanhempana sitten kiellettiin menemästä koulun diskoon, koska diskotanssi on saatananpalvontaa (jep, ihan näillä sanoilla vielä). Jos tanssii diskotansseja, niin saatana voi ottaa vallan mielestä. Sama voi tapahtua myös jos kokeilee joogaamista. Isoäitini (ei-uskova siis) harrasti joogaa, ja meille lapsille kerrottiin että isoäiti harrastaa saatananpalvontaa.
Mulla ei ole (vielä) omia lapsia, mutta täytyy sanoa ettei tulisi pieneen mieleenkään _ikinä_ pelotella lapsia tuolla tavoin kuin mitä itseäni on pentuna peloteltu! Siis ei oikeasti ikinäkoskaanmilloinkaan. Kuka oikeasti tekee jotakin tuollaista??
Asiassa voisi olla havaittavissa periaatteessa myös sadistisia piirteitä, ja varmaan joissakin tapauksissa näin onkin, mutta oman äitini kohdalla tiedän varmaksi, että hän toimi hyvässä uskossa. Ilmeisesti kun salilta oli ohjeistettu (ja pari voimakastahtoisempaa vanhempaa lapsetonta todistajasisarta olivat varoittaneet) lasten kasvattamisesta jehovan kurissa ja mielenohjauksessa, niin tämä oli sitten lopputulema. Fakta on, että tässä on ollut lasten etu nimenomaan ajatuksena, äidilläni siis, mutta sopii toki kysyä, että millainen uskonto pitää ja ohjeistaa tuommoista toimintaa lasten etuna?
Kertokaahan muutkin, että peloteltiinko teitä lapsena uskonnolla missä määrin, vai eikö ollenkaan?