Puhu perustellen

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Witless
Viestit: 1477
Liittynyt: 04.05.2007 00:06
Paikkakunta: Helsinki

Puhu perustellen

Viesti Kirjoittaja Witless »

JT-vanhin (tienraivaaja oli ainakin kauan sitten) kävi ovella kymmenisen minuuttia sitten (eri kuin viimeksi, ja erikoiseen aikaan...). Ehkä vielä joskus opin puhumaan perustellen käyttämättä Raamattua, keskustelu jäi taas hävettävän lyhyeksi. Kirjaan sen nyt heti ylös, kun vielä muistan. Veli Vanhimman kanssa olin asioinut kerran muinaishistoriassa, mutta hän ei minua tuntenut. Soveltunen agentiksi, koska JT-vanhimmat eivät tahdo muistaa kasvojani. :)

Veli Vanhin painoi ovisummeria kolmeen eri kertaan ja joka kerta pätkittäiseen tyyliin, niin että kuulin vaikka oli kuulokkeet päässä. Veli Vanhimmalla oli uusin Herätkää! esillä (ei Vartiotornia mukana), esitteli sen aiheen (meni ohi). Kerroin että asia on hyvin tuttu, olen itse ollut Jehovan todistaja pikkulapsesta lähes kolmekymppiseksi.
- No mikä sinulla oli meidän säännöistä vaikea noudattaa? (Huomioi avaus!)
- En siksi eronnut, vaan sain tietää uskonnosta asioita jotka saivat minut eroamaan. Erosin siis itse. (Tarkkaan ottaen kyllä erosin näppituntumalla ja luin Franzini vasta sen jälkeen, nopeasta tilanteesta johtunut puolitotuus...)
- No ei siinä sitten mitään. Tässä on vaan ollut nainen, joka on ottanut lehdet joskus...
- Niin, me tähän muutettiin keväällä.
- No, jokainen tekee tietysti päätöksensä itse, tämähän on vapaaehtoista. Hyvää jatkoa!
- Hyvää jatkoa! Moikka!

Tuosta vapaaehtoisuudesta olisin halunnut sanan pari sanoa, mutta tässä vaiheessa Veli Vanhimmalla oli jo kiire. Suurin havainto oli, että taas kerran Veli Vanhin tulee yksin ovelle. Mikäli on edelleen tienraivaaja, niin raivauskaverit ovat todellakin vähissä. Ja kenttäilyajat siirtyneet myöhäisempään. Ja eronneet ovat tietysti tehneet jotain syntiä. :)

Tämä kaveri oli vanhojen vaikutelmieni perusteella sen verran... mitä nyt sanoisin... ruutia keksimätön, että keskustelusta ei ehkä olisi tullut kuitenkaan mitään kovin syvällistä. Potkin silti itseäni persiille kun en mitään yksityiskohtaisempaa tähän lyhyeen keskusteluun saanut sisällytetyksi. Pitäisiköhän tästä aiheesta tehdä opaskirja? :) Mitä, vaikka hölmömmällekin todistajalle mieleen jäävää, voi luontevasti sanoa lyhyessä keskustelussa, vinkkejä?

EDIT: Sen verran pätkii että yksi osa jäi pois avauslauseen loppuosa kuului jotenkin niin että: "mikä sinulla oli meidän säännöistä vaikea noudattaa, vai vastustatko niinku aktiivisesti..."
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Puhu perustellen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Witless kirjoitti:Kerroin että asia on hyvin tuttu, olen itse ollut Jehovan todistaja pikkulapsesta lähes kolmekymppiseksi.
Noin minäkin toimin vuosikausia, kunnes äkkäsin saavani asiasta enemmän irti ilman tuota oma-aloitteisuutta.

Kun sitten ryhdyn puhuttamaan ovelleni tullutta jehovantodistajaa pussiin, sain hänet valehtelemaan hyvin helposti. Yllättävintä olikin, että tuo jt käytti poistumistaktiikkanaan UK-pyyntöä. Yllättävyys ei kuitenkaan ollut siinä, että hän ei ole palannut.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Witless
Viestit: 1477
Liittynyt: 04.05.2007 00:06
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puhu perustellen

Viesti Kirjoittaja Witless »

Markku Meilo kirjoitti:
Witless kirjoitti:Kerroin että asia on hyvin tuttu, olen itse ollut Jehovan todistaja pikkulapsesta lähes kolmekymppiseksi.
Noin minäkin toimin vuosikausia, kunnes äkkäsin saavani asiasta enemmän irti ilman tuota oma-aloitteisuutta.

Kun sitten ryhdyn puhuttamaan ovelleni tullutta jehovantodistajaa pussiin, sain hänet valehtelemaan hyvin helposti. Yllättävintä olikin, että tuo jt käytti poistumistaktiikkanaan UK-pyyntöä. Yllättävyys ei kuitenkaan ollut siinä, että hän ei ole palannut.
Ymmärrän. Henk.koht. pokkani ei kuitenkaan ehkä riitä ilman että kerron jo tuntevani asian. :(
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman
Ellen
Viestit: 139
Liittynyt: 24.09.2007 19:57
Paikkakunta: Österbotten

Puhuttu perustellen

Viesti Kirjoittaja Ellen »

Hämmentävää ja seinälle selittämistä. Neljä tuntia 43 minuutiia puhuin perustellen veli Vanhimmaiseni kanssa Seuran kytkennöistä a) YK-järjestöön, b)osakesalkkujen yllätyksiin,c)pedofiilioikeudenkäynteihin d)Seuran taivasvaltuuksista, e)Russelin vuodesta 1874 ja hautapyramidista f) totuuden lisääntyvästä valosta. Kommentit seuraavanlaisia:
"No.niin kyllä minä kuulen mistä sinä nuo tiedot olet saanut.Nuo ovat luopioiden tietoja. "
Lupasin kuitenkin printata hälle kirjalliset näytöt VT-seuran itsensä allekirjoittamasta dokumentista,joka koskee kohtaa a. Lisäksi hän ei nähnyt kovin suurta ristiriitaa siinä,että Seuralla oli mahdollisuus käyttää YK:n kirjastoa. Sehän oli vain hienoa.
B. Luopiotieto,joskin myös se,että aina ei voi tietää osakkeiden tuoton alkulähdettä.
C.Uskotko sinä lehtikirjoituksiin? Ai,että Seurako olisi sopinut suiden tukkimisesta? Ja toisaalta on hyvä ,että valhetodistajat saadaan ulos lannaksi maailmaan,jonne kuuluvatkin.
D.He ovat vain ihmisiä ,jotka hartaasti tutkivat totuutta.Minä tiedän sen.
E. Ei ole totta. Russell muutti ja oivalsi 42 vuotta etukäteen vuoden 1914. Kirjasi ei ole R:n kirjoittama. (R:n oma teos"Jumalan aikakausisuunnitelma" jossa on hieno taitettu pyramidikaavio ja sen perinpohjaiset selitykset. Tämän kirjan olen useasti esitellyt ja näyttänyt molemmille veli Vanhimmilleni)
F. Raamatunkohdat lisääntyvästä valosta otettiin esille. En vaan huomannut kytkentää Seuran totuuksiin. Sitäpaitsi Sananlaskut puhuivat oikeamielisen ihmisen tajusta ymmärtää
oikea ja väärä.
Lisänä ajoittain melko katkuiseen keskusteluun tuli Brooklyn- pappojen rahankäyttö ja seurakuntien tilitykset ym. Se tuntui olevan selvää,että kaikki rahat tulevat todistajilta. Kysyessäni esim.tuleeko WT vastaan taloudellisesti Valtakunnansalien rakentamisessa niin hän totesi,että sieltä saadaan hallinnollista apua,jonka jälkeen keksitään ja katsotaan miten Sali saadaan pystyyn.
Varsinainen teemamme Omatunto jäi loppurutistukseksi.
Ikäväkseni sain huomata sen näillä sivustoilla usein todetun seikan,että kuulevat korvat eivät kuule,näkevät silmät suljetaan ja paetaan turvaan itsepetoksen taakse.
Lupasin kuitenkin ottaa edelleen esille ja tuoda tiedoksi kaikkea mahdollista ikävää ja pimennossa olevaa joka minun nähdäkseni on ehdottoman tärkeää . Onhan kyseessä "totuuden " tietävä Seura eikä mikään bluffi-seura.
Omnia mea mecum porto
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Puhuttu perustellen

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Ellabella kirjoitti:Lupasin kuitenkin ottaa edelleen esille ja tuoda tiedoksi kaikkea mahdollista ikävää ja pimennossa olevaa joka minun nähdäkseni on ehdottoman tärkeää . Onhan kyseessä "totuuden " tietävä Seura eikä mikään bluffi-seura.
Hyvä periaate. Tosin täytyy huomauttaa,ettei uskonnon suhteen kannattaisi asettaa kovin korkeita laatuvaatimuksia. Jos 1,2 miljardia ihmistä palvoo katolista kirkkoa, jonka jo historia osoittaa olevan saatanasta, ei pieneltä jehovalahkolta kannata liikoja vaatia.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Puhuttu perustellen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Ellabella kirjoitti:"No.niin kyllä minä kuulen mistä sinä nuo tiedot olet saanut.Nuo ovat luopioiden tietoja. "
Ihan omakohtaista tietoa; kun vanhimmalle osoitetaan pelkästään Vt-seuran omalla materiaalilla 1975-vedätystä, niin se on luopiomateriaalia.
Lisäksi hän ei nähnyt kovin suurta ristiriitaa siinä,että Seuralla oli mahdollisuus käyttää YK:n kirjastoa.
Vanhin ohitti turhan kevyesti ohjeen, että jt:n ei tulisi työskennellä YK:ssa. Siis kirjasto kelpaa, mutta putiikista ei saa ansaita elantoaan. Tuo on hieman samaa sarjaa kuin se, että jakeluajossa voi ansaita toimeentulonsa, mutta jakelureitti ei saa kulkea puolustusvoimien kanttiinin kautta.

Kaikki tuo on pikkuasia UN/DPI/NGO-liitännäisjäsenyyden rinnalla, jonka perusedellytys oli YK:n peruskirjan ihanteiden hyväksyminen sekä edistäminen.
Luopiotieto,joskin myös se,että aina ei voi tietää osakkeiden tuoton alkulähdettä.
Miksi Vt-seura sitten ohjeistaa varmistumaan ko. alkulähteestä (Herätkää! 8. lokakuuta 2000 sivu 27)?
Uskotko sinä lehtikirjoituksiin?
Asiasta on ollut lukuisia TV-dokkareita ja metritolkulla lehtipalstaa, miksi Vt-seura ei ole kertaakaan haastanut ketään oikeuteen. Semminkin kun sen pelkästään omaa materiaalia (ilman kommentteja) lainannut tyyppi pantiin koville?
He ovat vain ihmisiä ,jotka hartaasti tutkivat totuutta.
Vt-seura katsoo edustavansa Jehovan voideltua profeettaa, joka lähtökohtaisesti tarkoittaa enemmän kuin kuka tahansa hartaasti Raamattua tutkiva.
Russell muutti ja oivalsi 42 vuotta etukäteen vuoden 1914.
Ei sitten vähässäkään määrin, Russell kopioi britti John Aquila Brownin vuonna 1823 julkaisemasta kirjasta 'The Even Tide' lähtöisin olleen ja (second) adventistien muokkaaman ajanlaskun ja sovitteli sen omiin tarkoituksiinsa. Russell ei oivaltanut vuoden 1914 suhteen yhtään mitään. Se kun muuta väittää on hyvä ja esittää todisteensa.

Se, mitä Russell odotti vuodelta 1914 oli maailmanloppu, jonka tuli alkaa vuonna 1874. Se mitä Vt-seura nyt väittää Russelin odottaneen on lopun ajan alku. Kuitenkin vuosi 1914 oli Russelille lopun ajan loppu, alku kun hänelle oli 1799.
..sieltä saadaan hallinnollista apua,jonka jälkeen keksitään ja katsotaan miten Sali saadaan pystyyn.
Sali saadaan pystyyn keräämällä rahaa, joka siirretään Vt-seuralle ja lainataan takaisin salin rakennusta varten sekä maksetaan takaisin korkojen kanssa. Lisäksi salin omistus siirtyy Vt-seuralle.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Turhapuro
Viestit: 137
Liittynyt: 28.05.2007 10:39
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Viesti Kirjoittaja Turhapuro »

Odotan innolla, että joku tulisi tietämättään ovelleni. Ei kuitenkaan ole tullut. Pyysin erotessani, että minun luonani ei käytäisi ja tuntuvat olevan ajan tasalla missä asun =)

Nyt lukemani perusteella olisi kiva jutellakkin ajankuluksi. Hyvän ystäväni luona käy joka viikko uk tapaus. Viimeeksi vain ehdin juuri lähteä, kun nämä saapuivat. Herätkäässä oli muistaakseni aihe "onko ehkäisy sallittua"? Voi herranen tähen niitä aiheita!

Pistäisivät mieluummin aiheiksi vaikka siviilipalveluksen hyödyllisyyden yhteiskunnalle.
-Joskus näin mustavalkoisena kaiken, mutta nyt kun näkee värit, niin paljon kauniimpi on maailma- -tp07-
Witless
Viestit: 1477
Liittynyt: 04.05.2007 00:06
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Witless »

Turhapuro kirjoitti:Odotan innolla, että joku tulisi tietämättään ovelleni. Ei kuitenkaan ole tullut. Pyysin erotessani, että minun luonani ei käytäisi ja tuntuvat olevan ajan tasalla missä asun =)
Itselleni kävi niin että viiteen vuoteen ei käyty, ja nyt yhtäkkiä kahden vuoden sisällä kolme kertaa sattumalta. Siksi en ole ollut kovin varautunut keskustelemaan. :(
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Puhuttu perustellen

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Polyester kirjoitti:Jos 1,2 miljardia ihmistä palvoo katolista kirkkoa, jonka jo historia osoittaa olevan saatanasta, ei pieneltä jehovalahkolta kannata liikoja vaatia.
Niillä on ollut lähes kaksi tuhatta vuotta enemmän aikaa hioa petoksensa täydelliseksi kuin Jehovan todistajilla, mormoneilla, aduilla sun muilla Uuden Englannin höynähtäneillä.
Witless
Viestit: 1477
Liittynyt: 04.05.2007 00:06
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puhuttu perustellen

Viesti Kirjoittaja Witless »

Ellabella kirjoitti: C.Uskotko sinä lehtikirjoituksiin? Ai,että Seurako olisi sopinut suiden tukkimisesta? Ja toisaalta on hyvä ,että valhetodistajat saadaan ulos lannaksi maailmaan,jonne kuuluvatkin.
Pedofiilitapauksista kyllä taitaa löytyä ihan oikeuden pöytäkirjatkin, Barbara Andersonin kokoamina.
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman
Vastaa Viestiin