psykologinen pakko
Lähetetty: 21.04.2012 21:42
Kun 1. kertaa kuulin skitso-jt-tädiltäni, että harmagedon on tulossa hyvin pian - jo parin vuoden sisällä vähintäänkin, niin en heti uskonut ja löin vähän leikiksi.
Olin tuolloin jotain 8, ehkä 9 vuotias, en tarkkaan muista, mutta jokatapauksessa en oikein uskonut ja selitin minua nuoremmalle serkulleni jotain sen tyyppistä, että sehän on vain semmoinen uskonto.
Serkkuni olikin jo huomattavasti nuorempana aivopesty - kuten lapset aivopestään helposti vanhempiensa uskonnollisiin pöljyyksiin.
No - vuosien kuluessa kuitenkin vähin erin ja jotenkin vaivihkaa tuo skitso-jt-tädin fanaattisuus ja jatkuva todistaminen vaikutti.
Minun äitini oli semmoinen, että aina halusi tutkia jehovantodistajien kanssa raamattua ikäänkuin jostain ihme säälistä kait ja puolusti jehovantodistajia, vaikka silloiset miehensä eivät hyväksyneet asiaa yhtään.
Ja minua äiti ei tietenkään puolustanut jehovantodistajia vastaan, vaan jopa toivoi kovasti että minusta tulisi jehovantodistaja, vaikka hän ei itse tupakin polton ja viinan ylettömän juonnin vuoksi pystynyt.
Äiti aina tutki ja tutki ja jehovantodistajat olivat innoissaan, kun oli uusintakäynti-tutkimispaikka.
Osa jehovantodistajista luopui toivosta äidin suhteen ja lopettivat tutkimisen ja uudet jehovan todistajat taas aloittivat äidin kanssa tutkimisen.
Ja äiti teki hullun lailla töitä ja joi ja poltti tupakkaa, ja oli aina oppimassa, muttei koskaan kyennyt uskomaan täysin mennäkseen kasteelle.
Se oli sairasta aikaa ja perheessämme oli aina synkkä ilmapiiri äidin juomisen ja riehumisen takia - oli aina ollut - mutta ÄITI MEIDÄT SILTI ELÄTTI, miksi siis olen katkera - minuthan elätettiin ja sisareni ja veljeni, mitä tässä itken?
Itken sitä, että äitillä ei ollut antaa sellaista omanarvon ja itsetunnon vaikutelmaa, vaan hän oli juoppo ja inhottava, paha ihminen päissään ja kuin enkeli selvinpäin. Luuseripaska, mutta silti hän meidät elätti.
Tervemielinen äiti olisi suojellut lapsiaan epäterveeltä uskonnolliselta vaikutukselta, mutta toisaalta äitikin oli saanut sen verran uskoa, että pelkäsi Harmagedonia, ja tietysti tuo Harmagedonin pelko tarttui minuun ja veljeeni myöskin.
Se vuosia kestänyt kotitutkistelujen pitäminen aiheutti tämän pelon syntymisen muutenkin rikkinäisessä ja sairaassa perheessämme.
Siskoni oli aina menestynyt koulussa hyvin ja meni lukioon ja pärjäsi hyvin, kunnes viimeisellä lukion vuodella sitten sairastui skitsofreniaan, ja persoonallisuus jotenkin jakautui hänellä ja kirjoitukset jäivät kirjoittamatta ja monien hulluttelujen jälkeen hänet vietiin sairaalaan.
Mutta siskoni on kuitenkin oppinut tulemaan toimeen jollainlailla sairautensa kanssa ja hän on ollut aina ateisti ja ei ole hyväksynyt tätä jt uskoa, vaikka skitso-jt-tätini on sitä tyrkyttänyt siskollenikin aina ja jatkuvasti.
Veljeni tapaus oli surullisempi - hän oli hyvä judossa ja tulossa hyvää vauhtia judon mestariksi, mutta jt-uskonto vaikutti häneen, hän lopetti judon, koska jt-usko niin vaati.
Tupakasta hän ei päässyt, eikä häntä kelpuutettu kasteelle - myöhemmin hän otti kaikki lääkkeet kerralla ja jätti vain viestin jossa luki "En jaksanut enää elää, anteeksi."
Meidän perheessämme jt-uskonnon vaikutus on ollut tuhoisaa ja hyvin psykologista pakkoa aiheuttavaa - vahingoittavaa.
Ja pahinta kaikessa on se, että se on ollut aivat turhaa - täysin turhaa...
...Harmagedonia ei ole tullut, mutta jt-uskon vaikutukset ovat silti peruuttamattomia.
Mutta toisaalta olen iloinen, ettei Harmagedonia ole tullut, koska en voinut koskaan todella hyväksyä sitä ajatusmaailmaa, että kaikki muut tapetaan ja jehovan todistajat vaan saavat jäädä eloon. En koskaan oikeasti hyväksynyt sitä ajatusta.
Mutta olinkin mukana vain psykologisesta pakosta, jonka Jehovan pelko aiheutti.
Olin tuolloin jotain 8, ehkä 9 vuotias, en tarkkaan muista, mutta jokatapauksessa en oikein uskonut ja selitin minua nuoremmalle serkulleni jotain sen tyyppistä, että sehän on vain semmoinen uskonto.
Serkkuni olikin jo huomattavasti nuorempana aivopesty - kuten lapset aivopestään helposti vanhempiensa uskonnollisiin pöljyyksiin.
No - vuosien kuluessa kuitenkin vähin erin ja jotenkin vaivihkaa tuo skitso-jt-tädin fanaattisuus ja jatkuva todistaminen vaikutti.
Minun äitini oli semmoinen, että aina halusi tutkia jehovantodistajien kanssa raamattua ikäänkuin jostain ihme säälistä kait ja puolusti jehovantodistajia, vaikka silloiset miehensä eivät hyväksyneet asiaa yhtään.
Ja minua äiti ei tietenkään puolustanut jehovantodistajia vastaan, vaan jopa toivoi kovasti että minusta tulisi jehovantodistaja, vaikka hän ei itse tupakin polton ja viinan ylettömän juonnin vuoksi pystynyt.
Äiti aina tutki ja tutki ja jehovantodistajat olivat innoissaan, kun oli uusintakäynti-tutkimispaikka.
Osa jehovantodistajista luopui toivosta äidin suhteen ja lopettivat tutkimisen ja uudet jehovan todistajat taas aloittivat äidin kanssa tutkimisen.
Ja äiti teki hullun lailla töitä ja joi ja poltti tupakkaa, ja oli aina oppimassa, muttei koskaan kyennyt uskomaan täysin mennäkseen kasteelle.
Se oli sairasta aikaa ja perheessämme oli aina synkkä ilmapiiri äidin juomisen ja riehumisen takia - oli aina ollut - mutta ÄITI MEIDÄT SILTI ELÄTTI, miksi siis olen katkera - minuthan elätettiin ja sisareni ja veljeni, mitä tässä itken?
Itken sitä, että äitillä ei ollut antaa sellaista omanarvon ja itsetunnon vaikutelmaa, vaan hän oli juoppo ja inhottava, paha ihminen päissään ja kuin enkeli selvinpäin. Luuseripaska, mutta silti hän meidät elätti.
Tervemielinen äiti olisi suojellut lapsiaan epäterveeltä uskonnolliselta vaikutukselta, mutta toisaalta äitikin oli saanut sen verran uskoa, että pelkäsi Harmagedonia, ja tietysti tuo Harmagedonin pelko tarttui minuun ja veljeeni myöskin.
Se vuosia kestänyt kotitutkistelujen pitäminen aiheutti tämän pelon syntymisen muutenkin rikkinäisessä ja sairaassa perheessämme.
Siskoni oli aina menestynyt koulussa hyvin ja meni lukioon ja pärjäsi hyvin, kunnes viimeisellä lukion vuodella sitten sairastui skitsofreniaan, ja persoonallisuus jotenkin jakautui hänellä ja kirjoitukset jäivät kirjoittamatta ja monien hulluttelujen jälkeen hänet vietiin sairaalaan.
Mutta siskoni on kuitenkin oppinut tulemaan toimeen jollainlailla sairautensa kanssa ja hän on ollut aina ateisti ja ei ole hyväksynyt tätä jt uskoa, vaikka skitso-jt-tätini on sitä tyrkyttänyt siskollenikin aina ja jatkuvasti.
Veljeni tapaus oli surullisempi - hän oli hyvä judossa ja tulossa hyvää vauhtia judon mestariksi, mutta jt-uskonto vaikutti häneen, hän lopetti judon, koska jt-usko niin vaati.
Tupakasta hän ei päässyt, eikä häntä kelpuutettu kasteelle - myöhemmin hän otti kaikki lääkkeet kerralla ja jätti vain viestin jossa luki "En jaksanut enää elää, anteeksi."
Meidän perheessämme jt-uskonnon vaikutus on ollut tuhoisaa ja hyvin psykologista pakkoa aiheuttavaa - vahingoittavaa.
Ja pahinta kaikessa on se, että se on ollut aivat turhaa - täysin turhaa...
...Harmagedonia ei ole tullut, mutta jt-uskon vaikutukset ovat silti peruuttamattomia.
Mutta toisaalta olen iloinen, ettei Harmagedonia ole tullut, koska en voinut koskaan todella hyväksyä sitä ajatusmaailmaa, että kaikki muut tapetaan ja jehovan todistajat vaan saavat jäädä eloon. En koskaan oikeasti hyväksynyt sitä ajatusta.
Mutta olinkin mukana vain psykologisesta pakosta, jonka Jehovan pelko aiheutti.
