Tulevaisuuden ennustelun vaikeus
Lähetetty: 09.05.2012 00:50
Vuonna 1981 Vartiotorniseura ennusti kirjoituksessa ”Teloittaako Jumala pahat? Habakuk vastaa myöntävästi!”, että ennen maailmanloppua maapallon kaikki väki kääntyy ateisteiksi, poislukien tietysti jehovantodistajat:
Ja Kambodzan tilanne puolestaan tällainen: Theravada-buddhalaisuus, jota punakhmerit sortivat, on jälleen maan pääuskonto, jota harjoittaa 96,4 prosenttia väestöstä. Muslimeja väestöstä on 2,1 prosenttia ja muita 1,3 prosenttia.[1]
Ehkä suurin opillinen ongelma tuon 1981-kirjoituksen jälkeen oli kuitenkin Neuvostoliiton lakkauttaminen, ei niinkään kommunismiin liitetyn ateismin kannalta kuin siksi, että siinä palautui pohjankunkun mantteli Vt-seuran oppinaulakkoon odottamaan taas uusia hartioita. Russelin aikaan mantteli kun oli vasta eurooppalaisilla rosvovaltioilla.
Lainatun tekstin loppuosassa viittataan ateimin yleistymisen jo alkaneen, ja siis maailmanlopun lähestyvän. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että (vuonna 1995 hylätty) maailmanloppua ajoittanut 70-vuotiaiden 1914-sukupolvi oli tulossa elinkaarensa päähän vuonna 1984. Kirjoitukseen oli vahvistukseksi liitetty (lihavointi lisätty):”Jehovan kansa voi luottaa siihen, että Jehova tulee sen avuksi Harmagedonin sodassa. Kaikki maailmalliset kansat, jotka siihen mennessä tulevat olemaan ateistisia, ryhtyvät silloin kansainväliseen hyökkäykseen Jehovan palvojia vastaan. Miksi kansat ovat ateistisia? Koska ne ovat kääntyneet järjestäytynyttä väärää uskontoa vastaan ja ovat pyyhkäisseet sen pois maan pinnalta. Siten tämä hyökkäys Jumalan tosi palvojia vastaan tapahtuu sen hämmästyttävän tuhon jälkeen, joka kohtaa ”Suurta Babylonia”, väärän uskonnon maailmanmahtia, johon sisältyy kristikunta. (Ilm. 17:1–5, 16–18) Uskonnottomat kansat, jotka saavat aikaan tämän tuhon, keskittyvät silloin yritykseen pyyhkäistä ainoan elävän tosi Jumalan, Jehovan, puhdas palvonta pois maan päältä. Jo nyt on näyttämö valmiina tätä järjestäytyneen väärän uskonnon tuhoa varten. Jotkin kansat ovat jo ilmoittaneet kannattavansa ateismia.” (Vartiotorni 1. joulukuuta 1981 sivu 26-30)
Alaviiteisiin valitut esimerkkivaltiot ovat hyvä osoitus tulevaisuuden ennustelun vaikeudesta, joka vaikeus ei tosin ole koskaan sanottavammin masentanut Vt-seuraa. Nimittäin nyt kolme vuosikymmentä myöhemmin on Albanian tilanne tällainen: Noin seitsemänkymmentä prosenttia väestöstä on muslimeja, kaksikymmentä prosenttia ortodokseja ja kymmenen prosenttia katolisia. Luvut ovat arvioita, koska virallisia tilastoja ei ole. Kaikki kirkot ja moskeijat suljettiin vuonna 1967 ja uskonnonharjoittaminen kiellettiin aina vuoteen 1990 asti.[21]”[Alaviitteet]
National Geographic -lehti sanoi lokakuussa 1980: ”Muut kommunistiset maat tukahduttavat uskonnon; Albania kieltää sen ja julistautui vuonna 1967 ’ensimmäiseksi ateistiseksi valtioksi maailmassa’. Kaikki 2169 moskeijaa, kirkkoa, luostaria ja muuta ’ajatuksenvapauden vastustuksen ja mystisismin keskusta’ on suljettu, purettu tai muutettu ajanvietekeskuksiksi, klinikoiksi, varastoiksi tai talleiksi. . . . Albanian uusi sukupolvi tuntee vain ateismin.”
Myös Time-lehti sanoi marraskuun 17. päivän numerossaan 1980 Kambodžasta, jota nykyisin kutsutaan Kamputseaksi: ”Punaiset khmerit aloittivat uskonnon jokaisen rahdun järjestelmällisen hävittämisen. Kristittyjen papit tapettiin ja muhamettilaiset moskeijat tuhottiin. Suurimmat häväistykset odottivat kuitenkin buddhalaisia, jotka muodostivat 90 % Kamputsean väestöstä. Viidakosta tulleet kapinalliset ryöstivät maan 2800 temppeliä. ’Buddhan patsaita heitettiin jokiin tai käytettiin polttopuuna’, muistelee Oum Soum (62), Phnom Penhin buddhalaisinstituutin apulaisjohtaja. ’Temppeleistä, joita ei tuhottu, tehtiin lannoitevarastoja.’ Munkit, leimattiin ’loiseläjiksi’. Onnekkaat vain ajettiin temppeleistään pelloille. 80000 kamputsealaisesta munkista 50000 murhattiin.””
Ja Kambodzan tilanne puolestaan tällainen: Theravada-buddhalaisuus, jota punakhmerit sortivat, on jälleen maan pääuskonto, jota harjoittaa 96,4 prosenttia väestöstä. Muslimeja väestöstä on 2,1 prosenttia ja muita 1,3 prosenttia.[1]
Ehkä suurin opillinen ongelma tuon 1981-kirjoituksen jälkeen oli kuitenkin Neuvostoliiton lakkauttaminen, ei niinkään kommunismiin liitetyn ateismin kannalta kuin siksi, että siinä palautui pohjankunkun mantteli Vt-seuran oppinaulakkoon odottamaan taas uusia hartioita. Russelin aikaan mantteli kun oli vasta eurooppalaisilla rosvovaltioilla.