olisiko ollut toisin jos...

[sorbet]

mietin tässä vain että, olisiko tarinani ollut toinen jos olisin tullut ovelta mukaan? Olen kasvanut jt-perheessä ja niellyt kaikki opit sun muut purematta. Olisinkohan ollut kriittisempi, jos olisin tullut ovelta mukaan? Kukaan muu miettinyt samaa? Ja toinen kysymys: oletko itse jt-aikanansi. "käräyttänyt" ketään? Siis kertonut vanhimmille jos nähnyt jonkun tekevän jotain "väärin"? Itselleni on tultu kertomaan eräästä puoli tutustani, että: "tiijätkö mitä mun kaverin kaverin kaveri kuulemma näki?" "et se sun tuttus teki silleen ja sähän tiijät et se on väärin ja se on sulle huonoa seuraa, ja jos pidät yhteyttä häneen niin kerron isälle (hänen isänsä oli vanhin). Ihme että pokka piti itelläni, kyseistä "tuttavaa" näin vilaukselta joskus konventissa...Itse en onneksi moiseen käytökseen sortunut, nyt kyllä kaduttasi jos niin olisi ollut...

[Jakke]

mietin tässä vain että, olisiko tarinani ollut toinen jos olisin tullut ovelta mukaan? Olen kasvanut jt-perheessä ja niellyt kaikki opit sun muut purematta. Olisinkohan ollut kriittisempi, jos olisin tullut ovelta mukaan? Kukaan muu miettinyt samaa? Ja toinen kysymys: oletko itse jt-aikanansi. "käräyttänyt" ketään? Siis kertonut vanhimmille jos nähnyt jonkun tekevän jotain "väärin"? Itselleni on tultu kertomaan eräästä puoli tutustani, että: "tiijätkö mitä mun kaverin kaverin kaveri kuulemma näki?" "et se sun tuttus teki silleen ja sähän tiijät et se on väärin ja se on sulle huonoa seuraa, ja jos pidät yhteyttä häneen niin kerron isälle (hänen isänsä oli vanhin). Ihme että pokka piti itelläni, kyseistä "tuttavaa" näin vilaukselta joskus konventissa...Itse en onneksi moiseen käytökseen sortunut, nyt kyllä kaduttasi jos niin olisi ollut...

En missään tapauksessa olis liittyny todistajiin, jos en olis syntynyt JT-perheeseen.

Toiseen kysymykseen vastaan, että en käräyttänyt, vaikka hyvinkin paljon kaikenlaista näin jonka perusteella olis komiteoita koottu ja ehkä kenkääkin tullut muutamille. Vähän kaksipiippuinen juttu oikeestaan... Jos olisin silloin ollut innokas "srk:n puhtaana pitämisen puolesta", niin ehkäpä muutama tuttu olis päässy irti koko järjestöstä

[kyrillos]

En missään tapauksessa olis liittyny todistajiin, jos en olis syntynyt JT-perheeseen.

Toiseen kysymykseen vastaan, että en käräyttänyt, vaikka hyvinkin paljon kaikenlaista näin jonka perusteella olis komiteoita koottu ja ehkä kenkääkin tullut muutamille. Vähän kaksipiippuinen juttu oikeestaan... Jos olisin silloin ollut innokas "srk:n puhtaana pitämisen puolesta", niin ehkäpä muutama tuttu olis päässy irti koko järjestöstä

juurikin näin.
tätä olen vuosikausia ihmetellyt.
enkä ymmärrä vieläkään vaikka olen näitä pakosta joutunut paljonkin pohtimaan viime aikoina.
paljonko luulette todistajien joukossa olevan ns. kaappi-maailmallisia?
itse arvioisin 15-25v 50% , 25-40v 30% jne. eli kaiken kaikkiaan paljon.

kyllä tiedän syitäkin. suku, ystävät ja armeijaan meno jne. ihmettelen silti.

[Tony]

juurikin näin. tätä olen vuosikausia ihmetellyt.
enkä ymmärrä vieläkään vaikka olen näitä pakosta joutunut paljonkin pohtimaan viime aikoina.
paljonko luulette todistajien joukossa olevan ns. kaappi-maailmallisia?
itse arvioisin 15-25v 50% , 25-40v 30% jne. eli kaiken kaikkiaan paljon.

kyllä tiedän syitäkin. suku, ystävät ja armeijaan meno jne. ihmettelen silti.

Jehovantodistajuus on todella otollinen ympäristö tuollaiselle puolivaloilla himmailulle. Se kun riittää, että on olevinaan uskovaista, ja suorittaa minimin, niin se riittää. Suorittamisenkin voi lopettaa lähes kokonaan jos pelkkä kirjoilla olo riittää. Kunhan nyt muistonvietossa käy kääntymässä, niin välttyy kaikista epäinhimillisimmiltä sanktioilta.

Esittämäsi luvut eivät varmasti todellisuudesta juurikaan eroa. Jehovantodistajuus on tapa-uskonto, eikä sille nyky-yhteiskunnassa olla valmiita koko elämää antamaan. Vaikka ollakseen 'oikea jehovantodistaja', sitä se juuri vaatisi.

[Witless]

En missään tapauksessa olis liittyny todistajiin, jos en olis syntynyt JT-perheeseen.

Samat sanat. Tämän muistan sanoneeni jopa ääneen joskus teininä, vaikka eroaminen ei ollut silloin käynyt pienessä mielessänikään.

[Camus]

En olisi minäkään missään tapauksessa liittynyt, ellen olisi syntyn JT:ksi.

Toisaalta olen jostain lukenut, en löydä lähdeviitettä, että tutkimusten mukaan sellaiset eronneet tai erotetut jotka ovat lapsesta asti olleet mukana jossain lahkossa, toipuvat helpommin ja lopullisemmin kuin sellaiset jotka ovat tulleet aikusena mukaan.

Uskoisin että jos näin on, se johtuu siitä että lapsesesta asti mukana ollut ei ole samalla tavalla hurahtanut ja sitoutunut lahkoon, eikä myöskään ole pettynyt saamalla tavalla koska on lapsesta asti nähnyt puheiden ja tekojen kuilun.

Edelleen vahvistamaton väite on että lapsesta asti mukana ollut ei eronsa jälkeen niin usein tunne tarvetta liittyä muihin uskontoihin, kuin sellainen aikuinen joka aktiivisesti etsii jotain.

[kyrillos]

En olisi minäkään missään tapauksessa liittynyt, ellen olisi syntyn JT:ksi.

Toisaalta olen jostain lukenut, en löydä lähdeviitettä, että tutkimusten mukaan sellaiset eronneet tai erotetut jotka ovat lapsesta asti olleet mukana jossain lahkossa, toipuvat helpommin ja lopullisemmin kuin sellaiset jotka ovat tulleet aikusena mukaan.

Uskoisin että jos näin on, se johtuu siitä että lapsesesta asti mukana ollut ei ole samalla tavalla hurahtanut ja sitoutunut lahkoon, eikä myöskään ole pettynyt saamalla tavalla koska on lapsesta asti nähnyt puheiden ja tekojen kuilun.

Edelleen vahvistamaton väite on että lapsesta asti mukana ollut ei eronsa jälkeen niin usein tunne tarvetta liittyä muihin uskontoihin, kuin sellainen aikuinen joka aktiivisesti etsii jotain.

hyvin kirjoitettu.
olen samoilla linjoilla. yksilöissä on toki kovasti eroja, mutta yleistyksenä pitänee paikkansa.

[Markku Meilo]

Uskoisin että jos näin on, se johtuu siitä että lapsesesta asti mukana ollut ei ole samalla tavalla hurahtanut ja sitoutunut lahkoon, eikä myöskään ole pettynyt saamalla tavalla koska on lapsesta asti nähnyt puheiden ja tekojen kuilun.

Samoin lapsesta jt:ksi pakotetun ei tarvitse kantaa samaa vastuuta todistajuudestaan, vastuu ikäänkuin vahvistuu hitaasti ajan myötä kun oma järki hitaasti kasvaa.

[Witless]

Toisaalta olen jostain lukenut, en löydä lähdeviitettä, että tutkimusten mukaan sellaiset eronneet tai erotetut jotka ovat lapsesta asti olleet mukana jossain lahkossa, toipuvat helpommin ja lopullisemmin kuin sellaiset jotka ovat tulleet aikusena mukaan.

Tuosta olisi kiinnostavaa nähdä matskua. Omista kokemuksistani lähtien ajattelen itse toisin päin, eli että ihan pienestä lapsesta asti istutettu "totuus" on enemmän selkäytimessä ja siksi siitä luopuminen saa mielessä aikaan suuremman järkytyksen kuin ajattelevana aikuisena omaksutusta "totuudesta" luopuminen.

Mutta lahkoon itse liittyneiden toipumiseen varmaankin vaikuttaa myös se, missä vaiheessa (sekä ikä- että elämän-) lahkoon on liittynyt ja kauanko altistuminen lahkon mielenhallintaan on kestänyt.

Tämä on varma mielipiteeni. Luulisin.

[Witless]

Uskoisin että jos näin on, se johtuu siitä että lapsesesta asti mukana ollut ei ole samalla tavalla hurahtanut ja sitoutunut lahkoon, eikä myöskään ole pettynyt saamalla tavalla koska on lapsesta asti nähnyt puheiden ja tekojen kuilun.

Samoin lapsesta jt:ksi pakotetun ei tarvitse kantaa samaa vastuuta todistajuudestaan, vastuu ikäänkuin vahvistuu hitaasti ajan myötä kun oma järki hitaasti kasvaa.

Tuo vastuukysymys on henkisesti tärkeä, ainakin oli itselleni kun olin jäänyt pois. Jehovantodistajuuteen liittyvää häpeää vähensi se että tajusi olleensa sellaiseksi "kasvatettu" (nimenomaan käytännössä pakotettu).

Itse kyllä havaitsin mainitun puheiden ja tekojen kuilun vasta yli parikymppisenä, saatan olla poikkeuksellisen hidas. Tai sitten tunnustin sen vasta siinä vaiheessa itselleni.

Ei taaskaan ole tilastotietoa, vaan näppituntumaa, että nimenomaan aikuistuessaan jotkut jäävät ihan automaattisesti pois. Eli he eivät ole koskaan "ostaneet" koko JT-uskontoa, vaan heti tilaisuuden tullen alkavat elää aidosti omaa elämäänsä. Todistajilla ei valitettavasti ole käytössään Amissien Rumspringa-vaihetta, jolloin nuori pääsisi kokeilemaan "maailmallista" elämää. Siinähän nähtäisiin kuinka moni tulee takaisin, kun on nähnyt vaihtoehdon.

[Marilyn]

Toisaalta olen jostain lukenut, en löydä lähdeviitettä, että tutkimusten mukaan sellaiset eronneet tai erotetut jotka ovat lapsesta asti olleet mukana jossain lahkossa, toipuvat helpommin ja lopullisemmin kuin sellaiset jotka ovat tulleet aikusena mukaan.

Tuosta olisi kiinnostavaa nähdä matskua. Omista kokemuksistani lähtien ajattelen itse toisin päin, eli että ihan pienestä lapsesta asti istutettu "totuus" on enemmän selkäytimessä ja siksi siitä luopuminen saa mielessä aikaan suuremman järkytyksen kuin ajattelevana aikuisena omaksutusta "totuudesta" luopuminen.

Itse olen tästä sekä samaa mieltä että erimieltä. Se on syntymä-jt:lle henkisesti raskasta mutta ei välttämättä ole sitä hengellisesti. Aikuisiällä mukaan tulleelle se on hengellisesti raskasta, mutta ei välttämättä ole sitä henkisesti.

Nimittäin kun kasvaa jt-perheessä, jehovantodistajuus on "normaali" olotila. Lapsi ei tiedä mistään muusta. Silloin on vaikeampi lähteä hakemaan mitään muuta, jos ei siitä ole kokemusta. Samoin luin eräästä lapsisotilaasta, jonka mielestä sotiminen oli arkipäiväistä ja normaalia, koska hän ei ollut koskaan nähnyt minkään muun laista maailmaa. Toki yksilöeroja löytyy, mutta yleisesti perustunnollisen jt-lapsen ajatusmaailma ei käsitä maailmallisia ystäviä, ajatuksia tms. Irrottautuminen on vaikeampaa silloin kun kaikki mikä on tuttua katoaa eikä ole tietoa mikä "siellä ulkona" varsinaisesti odottaa. Jos on tehnyt ennakkoon tiedusteluretkiä maailmaan tai omaa kontakteja sieltä, on lähteminen helpompaa.

Oletan kommentissani jt-lapsella tarkoitettavan sellaista, jonka kontaktit maailmallisiin on vain koulukavereita, joiden kanssa ei siis vapaa-aikaa saanut viettää ja hyvä jos jutella sai. Itseäni jos ajattelen, minulle irtautuminen oli henkisesti todella raskasta. Hengellisesti se ei sitä ollut.

Kuka pystyy määrittelemään kumpi on raskaampaa? Se vähän riippuu...

[Lehtiveli]

itse en koskaan lahkoon olisi sekautunutkaan ellen olisi siihen syntynyt. Elämä olisi siis hyvin toisenlaista jos en olisi ollut JT. En tiedä olisiko se parempaa, vai huonompaa, mutta siitä olen varma että se olisi hyvin erilaista. Lähes kaikki elämäni tapahtumat liittyvät jollain tapaa Jehovan todistajiin.

[Witless]

Toisaalta olen jostain lukenut, en löydä lähdeviitettä, että tutkimusten mukaan sellaiset eronneet tai erotetut jotka ovat lapsesta asti olleet mukana jossain lahkossa, toipuvat helpommin ja lopullisemmin kuin sellaiset jotka ovat tulleet aikusena mukaan.

Tuosta olisi kiinnostavaa nähdä matskua. Omista kokemuksistani lähtien ajattelen itse toisin päin, eli että ihan pienestä lapsesta asti istutettu "totuus" on enemmän selkäytimessä ja siksi siitä luopuminen saa mielessä aikaan suuremman järkytyksen kuin ajattelevana aikuisena omaksutusta "totuudesta" luopuminen.

Itse olen tästä sekä samaa mieltä että erimieltä. Se on syntymä-jt:lle henkisesti raskasta mutta ei välttämättä ole sitä hengellisesti. Aikuisiällä mukaan tulleelle se on hengellisesti raskasta, mutta ei välttämättä ole sitä henkisesti.

Hyvin sanottu! Itse arvelen että en olisi vapaasta tahdostani ryhtynyt Jehovan todistajaksi juuri siksi että tuota "hengellisyyttä" en itsessäni tunnista. Ymmärrän myös että jotkut taas kaipaavat "hengellisyyttä", en heitä väheksy, pidän sitä lähinnä kunkin yksilön ominaisuutena. Ehkä.

[Aaac]

Löysin BBC:n sivuilta artikkelin JT:stä, ja siinä sanottiin lähteitä mainitsematta, että vuosittain JT:stä erotetaan (ja eroaa?) 50-60 000 ja palaa 30-40 000. Eli lähtijöistä monet palaavat ainakin vähäksi aikaa oksennukselleen. Useimmat palaajat ovat käsittääkseni lahkoon lapsena saatettuja.

"Elders disfellowship 50,000 to 60,000 Witnesses around the world every year. Each year, however, 30,000 to 40,000 are reinstated having "come back to their spiritual senses"."

http://www.bbc.co.uk/religion/religions ... toms.shtml

[Ariadna]

Itse olen tästä sekä samaa mieltä että erimieltä. Se on syntymä-jt:lle henkisesti raskasta mutta ei välttämättä ole sitä hengellisesti. Aikuisiällä mukaan tulleelle se on hengellisesti raskasta, mutta ei välttämättä ole sitä henkisesti.

Tähän pystyn omasta puolestani vastaamaan, että henkisesti on ollut rankkaa, hengellisyys kuoli täysin todistajuudessa. Oikeastaan se hiukan harmittaakin, sillä ennen mukaan tuloa olin ihan tyytyväinen omaan lapsen uskooni.

Se taas , että menin mukaan, ei johtunut niinkään oikean uskon etsimisestä, vaan elämäni traumaattisesta tilanteesta.
Voiko enää parempaa uhria löytää, kuin sellaisen, jonka mies on tehnyt itsemurhan ja lapset ikävöivät isäänsä?