Sivu 1/2
”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 12.05.2012 04:45
Kirjoittaja Markku Meilo
Tuo on Lähesty Jehovaa -kirjan 18. luvun otsikko, sen alta pari Vt-mallista järkeilyä (lihavointi lisätty):
”Entä jos Lakia ei olisi lainkaan kirjoitettu muistiin? Olisiko Mooses kyennyt muistamaan tuon yksityiskohtaisen kokoelman täsmällisen sanamuodon ja välittämään sen virheettömästi muulle kansalle? Entä myöhemmät sukupolvet? Olisiko heidän pitänyt luottaa pelkkään puhuttuun sanaan? Se tuskin olisi ollut luotettava menetelmä siirtää eteenpäin Jumalan lakeja. Kuvittelehan, mitä tapahtuisi, jos sinun pitäisi välittää jokin kertomus monelle ihmiselle siten, että jokainen kertoisi sen vuorollaan seuraavalle. Tarina, jonka viimeinen kuulisi, olisi todennäköisesti hyvin erilainen kuin alkuperäinen kertomus. Jumalan lain sanat eivät olleet tällaisessa vaarassa.” (cl-FI sivu 181)
Jaa, tuota mites esimerkiksi se luomistaru ja muut VT:n hauskuudet säilytettiin ennen kirjallista asua? Onko esimerkiksi Raamatun kuvailema litteä maa, jota aurinko kiertää, paimentolaisten vai jumalan käsitys maan muodosta? Sama kysymys koskee vaikka toisistaan poikkeavia kertomuksia Jeesuksen puuhastelusta, jotka saivat kirjallisen asun kymmeniä vuosia tapahtumien jälkeen? Kolmantena piirteenä voi miettiä sitä kuinka monta alkuperäistä kirjallista muistiinpanoa Raamatun kirjoista on säilynyt tähän päivään, vai olemmeko pelkästään kopionkopionkopionkopioiden varassa?
”Kun sitä vastoin tutkimme Raamattua huolellisesti vilpittömin sydämin, opimme näkemään Jehovan koko Raamatun valossa. Emme siksi häiriinny, jos jostakin kertomuksesta herää kysymyksiä, joihin ei heti löydy vastauksia. Tätä voisi valaista suuren palapelin kokoamisella. Jotakin palaa ei ehkä löydy heti, tai emme näe, mihin pala sopii. Meillä voi silti olla koossa jo sen verran paloja, että hahmotamme, miltä koko kuvan täytyy näyttää. Samalla tavoin kun tutkimme Raamattua, opimme vähitellen näkemään, millainen Jumala Jehova on, kunnes hänestä muodostuu selkeä kuva. Vaikkemme heti ymmärtäisikään jotakin kertomusta tai näkisi, miten se sopii Jumalan persoonallisuuteen, olemme Raamattua tutkiessamme jo oppineet Jehovasta enemmän kuin riittävästi tajutaksemme, että hän on pettämättömän rakkaudellinen, tasapuolinen ja oikeudenmukainen Jumala.” (cl-FI sivu 186)
”Siistii” toteasi nuoriso. Eli arkikielelle tulkittuna: “Ei pienintäkään huolta jos et käsitä Vt-seuran perusteluja. Koska olet jo totuudessa, niin ei sinun tarvitsekaan käsittää.”
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 12.05.2012 10:24
Kirjoittaja Vieras
"Vaikkemme... ymmärtäisikään ... Jumalan persoonallisuuteen, ... Raamattua tutkiessamme jo oppineet Jehovasta ... "
-ja varmaan Pyhän Kolminaisuuden, eikö seura kehu kovapäisyydellään kuin Jukolan Jussi konsanaan, kun tulee sen ymmärtäminen puheeksi.
" rakkaudellinen, tasapuolinen ja oikeudenmukainen Jumala.”
-Tasapuolisuudella nimenomaan ei meikäläinen muista jehoovan itteään kehumeen. Proffansa laittanna kyl rakkauvella kehhuu.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 12.05.2012 12:28
Kirjoittaja Voimantorni
Markku Meilo kirjoitti:"Kuvittelehan, mitä tapahtuisi, jos sinun pitäisi välittää jokin kertomus monelle ihmiselle siten, että jokainen kertoisi sen vuorollaan seuraavalle. Tarina, jonka viimeinen kuulisi, olisi todennäköisesti hyvin erilainen kuin alkuperäinen kertomus." (cl-FI sivu 181)
Ennen oli kaikki paremmin, sanotaan. No, en tiedä kuinka tuo pitää paikkansa maailman tilanteesta laajemmin, mutta Vartiotorni-seura ainakin oli
joissakin asioissa rehellisempi kuin nykyään. 1920-luvulla myönnettiin rehellisesti jopa Raamatun erehtyväisyys (tarkoituksena tietysti saada jäsenet hyväksymään auliimmin Vt-seuran omat ilmi tulleet virheet):
"That it [Studies in the Scriptures, Vol VII] contains some mistakes is freely admitted. Even the Bible contains some."
(The Watchtower, April 1, 1920, p. 103)
"Sometimes a member of a class will refuse to engage in the canvassing for the books because there are some mistakes in the books, and says his conscience will not permit him to put books in which there are mistakes into the hands of the people. Of course this is another method that the enemy adopts to confuse the minds and furnish an excuse for not being faithful to the Lord. As every one knows, there are mistakes in the Bible and there has never been a book written yet that is perfect that has been written by any human hand."
(The Watchtower, April 15, 1928, p. 126)
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 12.05.2012 12:46
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:-ja varmaan Pyhän Kolminaisuuden, eikö seura kehu kovapäisyydellään kuin Jukolan Jussi konsanaan, kun tulee sen ymmärtäminen puheeksi.
Kolminaisuus tuntuu olevan vaikea pala, ainakin siitä päätellen, että sitä on vastustettava epärehellisin lainauksin.
-Tasapuolisuudella nimenomaan ei meikäläinen muista jehoovan itteään kehumeen. Proffansa laittanna kyl rakkauvella kehhuu.
Kun Raamatun VT:n väkivaltatilastoja katsoo, niin siinä on vedenpaisumuksenkin jälkeen nuoret sekä vanhat menneet samanlailla kuin jenkantahdin soidessa Vesivehmaalla.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 12.05.2012 12:53
Kirjoittaja Markku Meilo
Voimantorni kirjoitti:Ennen oli kaikki paremmin, sanotaan. No, en tiedä kuinka tuo pitää paikkansa maailman tilanteesta laajemmin, mutta Vartiotorni-seura ainakin oli joissakin asioissa rehellisempi kuin nykyään.
Russell oli havaittavasti vapaamielisempi, esimerkiksi eklesioiden nokat valittiin vaaleilla paikallisesti. Vaikka kyllä esimerkiksi vuonna 1909 närkästyi kun tekemänsä oppimuutos otettiin esille ja sen seurauksena tietysti porukkaa lähti kävelemään.
Rutherford nimenomaan lopetti paikallishallinnon, jolloin esimerkiksi Chigacossa noustiin vastarintaan laajemminkin ja kerrotaan siellä sen takia olevan edelleen merkittävästi enemmän raamatuntutkijoita kuin muualla USA:ssa.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 12.05.2012 13:03
Kirjoittaja Voimantorni
Markku Meilo kirjoitti:Rutherford nimenomaan lopetti paikallishallinnon, jolloin esimerkiksi Chigacossa noustiin vastarintaan laajemminkin ja kerrotaan siellä sen takia olevan edelleen merkittävästi enemmän raamatuntutkijoita kuin muualla USA:ssa.
Jep, tätä se uskomusten ja uskontojen evoluutio on. Varhaisemmasta kannasta haarautuu uusia itsenäisiä vesoja, jotka sitten myöhemmin edelleen haarautuvat (luopioituvat) omasta oksastaan uusiin suuntiin. Samaa olosuhteiden sanelemaa kehitystä on nähtävissä myös Raamatussa, kuten oikeastaan kaikkialla muuallakin.
Nähdäkseni nykyisen jehovantodistajuudenkin yksi kannatteleva ja elossasäilyttävä voima on ollut nopea muuntautumis- ja sopeutumiskyky olosuhteiden muutoksiin. Tätä sopeutumista ei toki ole tehty harmoniassa julistettujen arvojen (mm. johdonmukaisuus ja rehellisyys) kanssa, mutta sopeutumista se silti on ollut.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 12.05.2012 13:18
Kirjoittaja Vieras
"Kun Raamatun VT:n väkivaltatilastoja katsoo, niin siinä on vedenpaisumuksenkin jälkeen nuoret sekä vanhat menneet samanlailla kuin jenkantahdin soidessa Vesivehmaalla."
Vesivehmaa ja jenkka on ihan jees, mutta tasapuolisuusymmärrys ei riitä kun jopin, vaimotko ne oli jotka kuolivat testattaessa, toisaalta muistelisi siellä olleen etuoikeutettuja kuten Leevipappeja.
Kaitpa tuo kuitenkin noin ylimalkaisesti otettuna on tasapuolisuusmies...siis jumala.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 14.05.2012 15:34
Kirjoittaja Lothar III
Eli arkikielelle tulkittuna: “Ei pienintäkään huolta jos et käsitä Vt-seuran perusteluja. Koska olet jo totuudessa, niin ei sinun tarvitsekaan käsittää.”
Sellainen punk bändi oli aikoinaan kuin "Lama". Niiden biisissä "Jeesukset" laulettiin: 'ei tarvi kattoo telkkarii kun ei enään mitään tajuu...' tuli vaan mieleen..ei kyllä asiaan liitynyt.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 14.05.2012 15:59
Kirjoittaja Vieras
"ymmärrys ei riitä kun jopin, vaimotko ne oli jotka kuolivat testattaessa, "
montakos muijaa jopilta kuolikaan?
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 14.05.2012 22:30
Kirjoittaja Vieras
Oliko se Salomo jolla oli sitä vaimopuolta ja lanseerasi sen haaremitavan vissiin ?
Jopilla oli niitä lapsia 11:ko joiden jehoova salli saakutin... tehän tiedätte.
Mutta siitä éttä vt sanoo jehovata tasapuoliseksi, niin ei kuitenkaan kysynyt sen ensimmäisen jopin lapsisukupolven mielipidettä. Helppohan se olisi sanoa tähän kuinka suuri kunnia se oli heille kuolla jotta jopi saattoi osoittaa saakutille ...uskollisuuttaan jehovalle.
Näkökulmat ovat rajallisia teologeilla. Kun Joosef esim. oli kaivossa, niin ei tasapuolisuus vaatinut käsittelemään Potifarin rouvan kannalta, joka sai olla puutteessa, jos oikein muistaa.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 15.05.2012 01:54
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Vieras kirjoitti:Näkökulmat ovat rajallisia teologeilla. Kun Joosef esim. oli kaivossa, niin ei tasapuolisuus vaatinut käsittelemään Potifarin rouvan kannalta, joka sai olla puutteessa, jos oikein muistaa.
Mutta omat näkökulmasi ovat rajattomat, niinkö?
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 15.05.2012 06:14
Kirjoittaja Vieras
"omat näkökulmasi ovat "
-Jos hän ei itse rupea vastaamaan itsensä puheenaiheeksi otettuna, niin voitaneen kuitenkin todeta että rouva Potifar toimi tavallaan raamatullisin motiivein, sillä jehova on itse ilmoittanut vastaavansa ihmisen luomisesta ja seksuaalisten tarpeet eivät voi muualle kuulua.
Ihminen muutoin ymmärtää sukupuolimoraalin vaatimusten syntyneen ihmisen evoluution myötä, samoin muiden henkisten tarpeiden, joista tuo tasapuolisuuskin olisi yksi.
Näinhän ei olisi pakko olla. Joillakin hyönteisillä onkin toisin. Kusiaiset vai mitkä herhiläiset ovat saaneet jehovalta sen edun, että yhteisö syötää jollekin yksilölle erityisruokaa, jolloin siitä tulee seksuaalisesti aktiivinen, mutta myös sen ainoa elämäntehtävä, synnytyskone. Muista tulee aseksuaalisia piikoja taikka työhyönteisiä. Seksuaaliset, viriilit koiraat saavat syntyä syksyllä, kokea hekumanhuippunsa jos saavat ja siihen se elämänkaari sitten päättyykin.
Mutta miksi sitten nämä eivät valita ja marise jehovalle epätasapuolisuudesta ? Joo, evoluutio ei ole suonut heille vielä mahdollisuutta henkisten arvojen punnintaan.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 16.05.2012 19:43
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Kohdistin kysymykseni lähinnä teologien rajoittuneisiin käsityksiin, en niinkään potifaariskan mahdollisiin puutteisiin. Tämän olisi tullut kyllä käydä esiin vastauksestani, mutta tokihan ymmärrän kymmenvuotiaan jt-pojan olevan viisaampi kaikkia teologeja, saati sitten aikuisen.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 16.05.2012 22:01
Kirjoittaja Vieras
Markku Meilo kirjoitti:Vieras kirjoitti:-ja varmaan Pyhän Kolminaisuuden, eikö seura kehu kovapäisyydellään kuin Jukolan Jussi konsanaan, kun tulee sen ymmärtäminen puheeksi.
Kolminaisuus tuntuu olevan vaikea pala, ainakin siitä päätellen, että sitä on vastustettava epärehellisin lainauksin.
No todellisuudessa kolminaisuutta puolustetaan vieläkin epärehellisemmin lainauksin. Se kun ei yksinkertaisesti kuulu Raamatun oppeihin.
Re: ”Jumalan sanan” viisaus
Lähetetty: 16.05.2012 22:17
Kirjoittaja Vieras
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Kohdistin kysymykseni lähinnä teologien rajoittuneisiin käsityksiin, en niinkään potifaariskan mahdollisiin puutteisiin. Tämän olisi tullut kyllä käydä esiin vastauksestani, mutta tokihan ymmärrän kymmenvuotiaan jt-pojan olevan viisaampi kaikkia teologeja, saati sitten aikuisen.
Tätä näkökulmaa voitaisiin laajentaa kysymällä, onko yksi kymmenvuotias katolilais- tai luterilaispoika viisaampi kuin sadat miljoonat hindut tai budhalaiset.