Sivu 1/3

Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihtaneet

Lähetetty: 24.05.2012 02:21
Kirjoittaja Markku Meilo
Palstalla kirjoittelevat ja Vt-seuran hylänneet ovat suunnilleen kolmessa pääryhmässä, uskonnon hylänneet, puhtaasti henkilökohtaisessa uskossa olevat sekä uskonnollisia liikkeitä/näkemyksiä kannattavat.

Kapteenin kommentit herättivät minut (jälleen kerran) ihmettelemään miksi uskonnon hylänneiden kriittiikki ohitetaan, mutta esimerkiksi heidän ajankäyttöönsä tai henkilökohtaiseen elämään kiinnitetään huomiota? Jos sitten Vt-seurassa ei sallita kritiikkiä, eikä anneta rehellisiä vastauksia, niin ei tilanne uskonnollista näkemystä jonkinlaisena autuutena pitävienkään entisten jehovantodistajien asenne kritiikiin ole sen kummallisempi kuin Vt-seurankaan.

Puhtaasti henkilökohtaisen jumaluskon omaavaksi lukemani entisen jehovantodistajan en ole koskaan havainnut takertuneen henkilön ajankäyttöön tai muuhunkaan epäoleelliseen.

Minusta jotain on pielessä jumaluskossa jos sitä on puolusteltava/perusteltava esimerkiksi henkilön ajankäytöllä tällä palstalla. Loogisestihan se tarkoittaisi, että ko. mielipiteen omaavan olisi vaihdettava seurakuntaa, jotta tunnit eivät yhdessä ja samassa yhteisössä tule täyteen. Toki tällaistakin poukkoilua on havaittavissa.

Me/maailmalliset -asenne elää

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 24.05.2012 09:01
Kirjoittaja Vieras
Jokainen Raamattuun ja sen Jumalaan uskova kammoksuu ko. kirjaa ja sen oppeja kohtaan esitettyä kritiikkiä. On kyse sitten mistä lahkosta tahansa. He eivät toivo sitä kritiikkiä esitettävän edes tällä palstalla, vaikka se kulminoituisikin ensisijaisesti Jehovan todistajiin. He eivät toivo ateistien käyttävän aikaa ko. kirjan kritisoimiseen vaan Jehovan todistajat tulisi osoittaa Raamatun avulla Raamatun vastaiseksi lahkoksi. Ja siitä he toki myös pitävät että lahkoa kritisoidaan sen omalla materiaalilla kuten teet. Se kun ei kohdistu heidän omaan Raamattu perustaiseen uskoonsa.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 24.05.2012 10:28
Kirjoittaja Voimantorni
Vieras kirjoitti:Jokainen Raamattuun ja sen Jumalaan uskova kammoksuu ko. kirjaa ja sen oppeja kohtaan esitettyä kritiikkiä.
Että siis Vt-seuran opetuksista saa kyllä puhua tosiasioiden pohjalta, mutta Raamatun tekstistä ei saa?

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 24.05.2012 13:37
Kirjoittaja Filippos
Vieras kirjoitti:Jokainen Raamattuun ja sen Jumalaan uskova kammoksuu ko. kirjaa ja sen oppeja...
Onko toi lainaus oikein otettu? :mrgreen:

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 24.05.2012 18:22
Kirjoittaja Vieras
Ilmiselvästi vt-seuran kouluttama lainaaja.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 24.05.2012 18:35
Kirjoittaja Mag Mell
Vieras kirjoitti:Jokainen Raamattuun ja sen Jumalaan uskova kammoksuu ko. kirjaa ja sen oppeja kohtaan esitettyä kritiikkiä.
Heitän tähän yhdeksi motiiviksi pelon.
Mielikuvitukseltaan (ja/tai) henkisesti rajoittunutta uskovaista pelottaa sellainen kammottava skenaario, ettäkö joku ihminen oikeasti saisi, kykenisi, saati haluaisi elää täysin ilman uskontoa/raamattua. Sitä kun ei järjestäytyneissä uskonnoissa yleensä anneta valintavaihtoehdoksi, joten kiltin kunnon uskovaisen on kovin vaikeaa kuvitella moista.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 00:47
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Jokainen Raamattuun ja sen Jumalaan uskova kammoksuu ko. kirjaa ja sen oppeja kohtaan esitettyä kritiikkiä.
Se siinä vaan kun ja jos oman näkemyksen asettaminen kritiikin yläpuolelle saa tuekseen kritiikinesittäjiin - ei siis lainkaan kritiikkiin - kohdistuvaa arvostelua?
On kyse sitten mistä lahkosta tahansa. He eivät toivo sitä kritiikkiä esitettävän edes tällä palstalla, vaikka se kulminoituisikin ensisijaisesti Jehovan todistajiin. He eivät toivo ateistien käyttävän aikaa ko. kirjan kritisoimiseen vaan Jehovan todistajat tulisi osoittaa Raamatun avulla Raamatun vastaiseksi lahkoksi.
Minulla ei ole tietoa yhdelläkään uskonnollisella liikkeellä olevasta ylivertaisesta todistusmateriaalista jumalansa olemassaolosta. Tämä oikeuttaa sarjan kysymyksiä aina kun keskustelussa tarjotaan ao. aiheesta esitettyjä väitteitä omaksuttavaksi.
Ja siitä he toki myös pitävät että lahkoa kritisoidaan sen omalla materiaalilla kuten teet. Se kun ei kohdistu heidän omaan Raamattu perustaiseen uskoonsa.
Jollain sitä eroa on saatava aikaiseksi.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 01:02
Kirjoittaja Markku Meilo
Voimantorni kirjoitti:Että siis Vt-seuran opetuksista saa kyllä puhua tosiasioiden pohjalta, mutta Raamatun tekstistä ei saa?
Uskontomarkkinoilla ei ole yhteisiä pelisääntöjä, jumala/henki/Jeesus (tarpeeton yliviivattava) antaa liikkeelle omat pelisäännöt ja vaihtelevanvahvuisen tunteen omien näkemysten ainutlaatuisuudesta.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 01:14
Kirjoittaja Markku Meilo
Mag Mell kirjoitti:Mielikuvitukseltaan (ja/tai) henkisesti rajoittunutta uskovaista pelottaa sellainen kammottava skenaario, ettäkö joku ihminen oikeasti saisi, kykenisi, saati haluaisi elää täysin ilman uskontoa/raamattua.
Asettaahan Raamattukin rajoituksia tuollaiseen elämään.
Sitä kun ei järjestäytyneissä uskonnoissa yleensä anneta valintavaihtoehdoksi, joten kiltin kunnon uskovaisen on kovin vaikeaa kuvitella moista.
On siinä tietysti vaikka sokeassa mielenhallinnassa olevalle jehovantodistajalle itselle selittämistä jos ei entisestä jehovantodistajasta löydä merkkejä sukupuolitaudista, alkoholismista, huumeidenkäytöstä, homoseksuaalisuudesta jne.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 05:31
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Tietenkin jokaisen henkilökohtainen vakaumuksen valinta on vapaa. Kysyn silti, mikä pakko on hypätä ojasta allikkoon, lähteä sutta pakoon ja kohdata karhu?

Mutta mikäli henkilökohtaiset perustelut tätä edelyttävät: Lycka till. Tokihan tällaisessakin tilanteessa myötäelän ja kannustan. Mitään akuuttia pakkoa en kuitenkaan näe.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 07:31
Kirjoittaja Vieras
Itsensä jumalointi ei kaikille riitä....

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 08:32
Kirjoittaja ex.jt:t uskossa
Minusta tämän keskusteluketjun otsake pitäisi olla:Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja se uskoon vaihtaneet.

Kommenttini on lyhyesti Paavalin sanojen mukainen:2.Tim.1:12."...sillä minä tiedän,keneen uskon..."
(Huom.ei:..mihin uskontoon uskon..")
Kiitos!Ei mulla muuta.Amen

Käyn täällä taas joskus.Edellisestä käynnistä ennen näitä uskontoaiheita taisi mennä puolitoista vuotta.Ehkä tapaamme ennen vuoden 1914 satavuotisjuhlia.:-)

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 08:51
Kirjoittaja Vieras
Ja taas karkuun. Tätä se keskusteleminen on uskovaisen kanssa. Nyt jäi vain puuttumaan ettei enää koskaan milloinkaan ikipäivinä tätä palstaa. 24n puolella hyökkäilysi palstalaisia kohtaan saanee kuitenkin taas hetkeksi uutta puhtia. Vaikka punasilmä ei taida siellä apunasi paljoakaan enää mellastaa.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 11:08
Kirjoittaja ex jt:t uskossa
Lisätietoa:mjn55@suomi24.fi
Mihinkään turhaan läpänheittoon en ryhdy.Elän uskoni mukaan,en läpänheitonmukaan.

Re: Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja sen toiseen vaihta

Lähetetty: 29.05.2012 11:26
Kirjoittaja Markku Meilo
ex.jt:t uskossa kirjoitti:Minusta tämän keskusteluketjun otsake pitäisi olla:Järjestäytyneen uskonnon hylänneet ja se uskoon vaihtaneet.
Onneksi avauksen tekijä saa ihan itse rätkäistä otsikon. Tässä tapauksessa näin, koska kokemani mukaan aniharvoin, jos silloinkaan, puhtaan henkilökohtaisen uskon omaavat ryydittävät näkemyksiään uskonnottomien henkilöönkäymisellä tai ainoan oikean totuuden omaamisella.
Kommenttini on lyhyesti Paavalin sanojen mukainen:2.Tim.1:12."...sillä minä tiedän,keneen uskon..."
(Huom.ei:..mihin uskontoon uskon..")
Kiitos!Ei mulla muuta.Amen
Paavali se siinä vielä luuli Jeesuksen palaavan lupauksensa mukaisesti Paavalin aikalaisten elinaikana. Hyvä esimerkki siitä kuinka läheiset synonyymit usko ja luulo -sanat ovat.