Nokia ja Vartiotorniseura
Lähetetty: 27.05.2012 11:56
Nokia oli matkapuhelinvamistajien ykkönen. Suuri ja Mahtava Nokia hallitsi maailmanmarkkinoita. Siitä tuli ajan mittaan hyvin itsevarma ja hieman ylimielinenkin. Nokian "brändi" kantaisi sitä myötätuulessa eteenpäin kohti uusia ennätyksiä ja taloudellista hyvää. Nokia porskutti eteenpäin laput silmillä. Sitten tuli kilpailijoita, jotka loivat uusia tuotteita uudella tavalla. Tuli uudet kilpailevat käyttöjärjestelmät. Apple ja Android alkoivat horjuttaa Nokian mahtiasemaa. Ison yhtiön Espoon pääkonttorissa ei tajuttu tilannetta riittävän hyvin ja riittävän nopeasti. Porskutettiin menemään Symbian-käyttöjärjestelmällä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kunnes oli aika painaa "paniikkinappulaa". Ison Weden takaa haalittiin uusi Johtaja hoitamaan asioita, kun alamäki oli jo jyrkkä. Uusi johtaja toimi suomalaisen sananlaskun vastaisesti. "Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin". Kuitenkin Uusi Iso Eeloppi ilmoitti, että Symbian lopetetaan ja myös kehitteillä oleva MeeGo lopetetaan, vaikka sen ensimmäinen ja ainoa tuote, N9, ei ollut edes valmis. Kaikki ponnistelut suunnataan uuteen käyttöjärjestelmään, Microsoftin Windowsiin, vaikka sen hyvyydestä ei ollut mitään varmuutta. Nyt on tilanne se, että Nokia kyntää hyvin syvällä mustassa aallokossa vastavirtaan. Vain aika näyttää, oliko Eelopin strategia hyvä vai tuhoon johtava, vai joutuuko Nokia lopulta sulautetuksi Microsoftiin. Mikä oli Nokian suurin vika? Ylpeys. Ylimielisyys. Rehellisyyden puute. "Väärä käyttöjärjestelmä". Kaikki nämä seikat johtivat käyttöjärjestelmän paniikinomaiseen muutokseen. Mutta oliko se jo liian myöhäistä?
Vartiotorniseura on iso kansainvälinen toimija uskontobisneksen alalla. Se kuvittelee "brändinsä" kantavan, vaikka nykyaikainen tiedonvälitys kampittaa sitä jatkuvasti tosiasioilla. Vartiotorniseuran "käyttöjärjestelmä" perustuu sen oman historian pimittämiseen, oppikysymysten jatkuvaan veivaamiseen jopa edestakaisin, valehteluun, peittelyyn, rahanahneuteen ja alamaisten pitämiseen tietämättöminä. Työkaluna se käyttää järjestönpalvontaa. Nyt se on havahtunut todellisuuteen. Rahan puute tai rahan himo ajaa sitä miljardikauppoihin ja kiinteistöbisneksen uudelleenjärjestelyyn. Beteleitä ajetaan alas ja yhdistellään. Lehtiä supistetaan puoleen entisestä. Paniikkinappulaa painetaan toistamiseen ja yhä uudelleen. "Pian", aivan pian tuleva Harmagedon toimii pelotteena. Olisiko Vartiotorniseurankin aika vaihtaa käyttöjärjestelmää? Mitäpä jos Vartiotorniseura alkaisi panostaa näihin piirteisiin: Rehellisyys, avoimuus, ajatusten vaihto toisin ajattelijoidenkin kanssa, asioiden oikaiseminen, ystävällisyys, nöyryys, anteeksipyynnöt. Onko jo liian myöhäistä vaihtaa paremmat arvot huonojen tilalle?
Mitä yhteistä on Nokialla ja Vartiotorniseuralla? Ei välttämättä yhtään mitään.