Hei vaan!
Valvoja: Moderaattorit
-
- Viestit: 19
- Liittynyt: 30.05.2012 10:19
Hei vaan!
Olen vasta 17-vuotias nuori eteläisestä Pohjois-Pohjanmaasta. Kiinnostuin Vartiotorni-seurasta ja Jehovan todistajista ollessani 16-vuotias. En koskaan ollut "kastettu", mutta tutkistelin "raamattua" melko paljon ja kävin aktiivisesti kokouksissa. Minulla ei ole minkäänlaista Jt-taustaa, tai siis, olihan minulla edesmenneitä sukulaisia (ei kovin läheisiä), jotka olivat kauan aikaa "totuudessa". Kiinnostuin sattumalta jt-jutuista, kun eräs vanhempi todistaja kävi ovellamme ja toi Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. Minulla kiinnostus oli enemmän tunneperäistä ja minusta oli vaikeaa päästä irti kontrollista, olin niin otettu, kun kaikki olivat "kiinnostuneita" minusta. Ajattelin kerran, että kyllä tässä pitää olla jotakin mätää: Kaikki kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. No, vielä onneksi siinä vaiheessa järjestöstä oli helppo päästä irti, eikä minua kartella. Sanoin vain tahdikkaasti, että en ole niin kiinnostunutkaan. Toivon, että saan keskustella järjestöstä, joka on vienyt ja vie, miljoonien ihmisten aikaa ja rahaa. En halua olla osallinen sellaisessa. Enkä tule olemaankaan.
-
- Viestit: 333
- Liittynyt: 09.10.2011 22:15
Re: Hei vaan!
Hyvä, että osasit itse ajatella kriittisesti, etkä langennut siihen ansaan, mitä Jehovan todistajat tekevät: Eli kaikki Vartiotornin argumentteja kritisoivat valehtelevat ja ovat väärässä, ja että Saatana pyrkii sinua ottamaan pois järjestön helmoista.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
-
- Viestit: 19
- Liittynyt: 30.05.2012 10:19
Re: Hei vaan!
Ajattelin aluksi, että tämähän on hyvä asia, sitten mieleeni tuli, että onkohan asiat oikeasti niin mustavalkoisia kuin ne esitetään. Miten/Millä voisin saada itselleni jotakin muuta ajateltavaa kuin Vartiotorni? Osaisitko neuvoa/Osaako joku neuvoa? Tuntuu edelleen tosi pahalta, että olen ollut suomeksi sanottuna tyhmä, ja langennut tämän kansainvälisen lahko/suuryrityksen ansaan.Masterpiece kirjoitti:Hyvä, että osasit itse ajatella kriittisesti, etkä langennut siihen ansaan, mitä Jehovan todistajat tekevät: Eli kaikki Vartiotornin argumentteja kritisoivat valehtelevat ja ovat väärässä, ja että Saatana pyrkii sinua ottamaan pois järjestön helmoista.
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Hei vaan!
Vt-seura kasvattaa jehovantodistajia nimenomaan mustavalkoajatteluun; "me ainoita hyviä - kaikki muut pahoja".-Johannes kirjoitti:Ajattelin aluksi, että tämähän on hyvä asia, sitten mieleeni tuli, että onkohan asiat oikeasti niin mustavalkoisia kuin ne esitetään.
Sinua ja tilannettasi tarkemmin tuntematta osaan äkkiä ehdottaa kahta asiaa:Miten/Millä voisin saada itselleni jotakin muuta ajateltavaa kuin Vartiotorni?
-Tee itsellesi riittävän selväksi se, että Vt-seura on ainoastaan yksi valehteleva ja orjuuttava kultti uskontomarkkinoilla. Se miten jatkossa suhtaudut uskonnollisiin liikkeisiin ja jumaluuksiin, muotoutuu kyllä itsekseen - oletan.
-Samalla kun saatat tuota edellistä vaihetta päätökseen, niin hanki (tai aktivoi olemassaoleva) harraste ja ystäväpiiri, joka vastaa mielenkiintojasi.
Tuttu tunne, joka kyllä laantuu ajan myötä. Voit olla tyytyväinen, sinullahan oli itse asiassa älliä, osasit lopettaa ennen kastetta.Tuntuu edelleen tosi pahalta, että olen ollut suomeksi sanottuna tyhmä, ja langennut tämän kansainvälisen lahko/suuryrityksen ansaan.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
- Viestit: 333
- Liittynyt: 09.10.2011 22:15
Re: Hei vaan!
Netistä löytyy kaikennäköistä lukemista Jehovan todistajista. Jos englanti taipuu, niin www.jwfacts.org on havaintojeni mukaan hyvä sivu.
Kannattaa myös lukea Pasi Turusen kirja Jehovan todistajista. Hyvää luettavaa Jehovan todistajista ja Vartiotornista. Taisit tosin haluta jotain muuta ajateltavaa, kuin Vartiotorni... Tutkimalla Jehovan todistajien väitteitä saa ainakin mielenrauhan siitä, että kuka on väärässä ja kuka on vähemmän väärässä.
Kannattaa myös lukea Pasi Turusen kirja Jehovan todistajista. Hyvää luettavaa Jehovan todistajista ja Vartiotornista. Taisit tosin haluta jotain muuta ajateltavaa, kuin Vartiotorni... Tutkimalla Jehovan todistajien väitteitä saa ainakin mielenrauhan siitä, että kuka on väärässä ja kuka on vähemmän väärässä.
-
- Viestit: 2455
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
-
- Viestit: 487
- Liittynyt: 14.10.2011 00:15
Re: Hei vaan!
Tervetuloa palstalle. Onneksi et mennyt kasteelle. Sieltä on vielä vaikeempaa lähteä. Keskity ihan "normaaliin" elämään. Joku uusi harrastus tms. missä saat nauttia maailmallisten seurasta. Omilla aivoilla ajattelu on mahtaavaa. Voi ihan ilman omantunnon tuskia olla jotain mieltä, ilman että etsii valmiiksi mietityt ratkaisut jt. kirjoista.
-
- Viestit: 19
- Liittynyt: 30.05.2012 10:19
Re: Hei vaan!
Kiitos kaikille kirjoittaneille! Saa toki kirjoittaa lisääkin. Onhan se totta, että nykyään maailmassa on niin paljon uskontoja, jotka väittävät olevansa "totuutta". Jehovan todistajat ovat tästä hyvä esimerkki. Minä itse uskon Raamattuun edelleen ja Jeesukseen, en vain enää ole minkään uskonnon alainen. Jeesushan sanoi, että viimeisinä aikoina tulee olemaan vääriä profeettoja, jotka sanovat että "totuus", mikä se sitten lieneekin, on täällä ja täällä. Jehovan todistajat ovat yksi heistä. Uskon, että en enää koskaan kuulu mihinkään kirkkoon. Enkä haluakaan. Onko uskominen ja henkilökohtainen usko ja pelastus riippuvaisia jostakin? Ei minun mielestäni ainakaan. Eikä varmasti olekaan. En ole luopunut uskosta, Jt-uskosta kylläkin.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Hei vaan!
Tuskinpa on. Elä vain iloisesti ja kanssaihmisiäsi ajatellen. Jos erityisiä raamatullisia perusteita tarvitaan, eräs parhaimista on tämä: "Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?" (Miika 6:8 KR33/38).-Johannes kirjoitti:Onko uskominen ja henkilökohtainen usko ja pelastus riippuvaisia jostakin? Ei minun mielestäni ainakaan. Eikä varmasti olekaan. En ole luopunut uskosta, Jt-uskosta kylläkin.
Huomaa Jumalaasi. Ei sanota mitään tiettyä jumalaa. Se, mistä ansaitset kiitoksen kaiken edellä kirjoittamasi lisäksi, on kirjautuminen. Ollos tervetullut.
Edit: lisäsinpä subjektin sivulauseeseen.
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 08.07.2012 08:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 1371
- Liittynyt: 02.01.2012 20:04
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Hei vaan!
Tervetuloa palstalle! Jehovan todistajien vaikutuspiiriin joutuminen on aina vaikea kokemus, varsinkin kun järjestön metodit uusien käännynnäisten eteen ovat arveluttavat: isketään silloin kun ihminen on heikoimmillaan, esimerkiksi omaisen kuoltua ja pidetään yllä teatteria henkilökohtaisesta kiinnostuksesta ("rakkauspommitus"). Kannattaa olla ylpeä siitä, että tajusit lopettaa ajoissa etkä erehtynyt ottamaan kastetta.
-
- Viestit: 19
- Liittynyt: 30.05.2012 10:19
Re: Hei vaan!
On tässä vuoden aikana ollut taas monenlaista; en ole vieläkään päässyt jehovalaisuudesta eroon. Johtunee kai siitä, että minulla on todella hyviä ystäviä, siis ihan oikeita ystäviä, jotka ovat 'totuudessa'. On henkisesti todella kuluttavaa olla minun ikäisten, 1990-luvulla syntyneiden Jehovan todistaja -perheiden nuorten kanssa. Sitä minä tässä mietin koko ajan, kun minulla on ollut mahdollisuus valita mutta heillä ei. Se on todella raakaa. He eivät ole tätä tietä itse valinneet, heidät on aivopesty. Minä olen tehnyt valintani ja nyt par'aikaa kärsin sen seuraamuksista...
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Hei vaan!
Tuo mainitsemasi ystävyys perustuu sille, että et ole kastettu ja peesailet heidän mielipiteitään. Se, ettet ole kastettu, antaa todistajille ainakin teoreettisen mahdollisuuden raportoida kanssasi viettettyä aikaa, joka on heille varmaan mielekkäämpää ajanhankintaa kuin ovilla kolistelu.-Johannes kirjoitti:On tässä vuoden aikana ollut taas monenlaista; en ole vieläkään päässyt jehovalaisuudesta eroon. Johtunee kai siitä, että minulla on todella hyviä ystäviä, siis ihan oikeita ystäviä, jotka ovat 'totuudessa'.
Ilmeisesti joudut teeskentelemään tietoisena siitä, että rehellisyys karkoittaisi nuo ehdollista ystävyyttä harjoittavat todistajat.On henkisesti todella kuluttavaa olla minun ikäisten, 1990-luvulla syntyneiden Jehovan todistaja -perheiden nuorten kanssa.
Sulla on elämä edessä, se yksi ja ainoa, älä katso velvollisuudeksesi tärvätä elämääsi siksi, että jotkin tuntemasi haluavat näin toimia.Sitä minä tässä mietin koko ajan, kun minulla on ollut mahdollisuus valita mutta heillä ei. Se on todella raakaa. He eivät ole tätä tietä itse valinneet, heidät on aivopesty. Minä olen tehnyt valintani ja nyt par'aikaa kärsin sen seuraamuksista...
-
- Viestit: 19
- Liittynyt: 30.05.2012 10:19
Re: Hei vaan!
Kiitos viestistäsi! Niin, harvoin sitä ajattelee itseään. Ei nämä nuoret sillä tavalla toimi, kun eivät vapaa-ajalla tunnu asiasta välittävän tuon taivaallista. Kummallista, miten tämä nuorempi Jt-sukupolvi on 'maailmallista' sakkia...
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Hei vaan!
Asia oli jo havaittavissa meissä, jotka synnyimme toisen maailmansodan jälkeen ja jouduimme alistumaan sodan kärsineiden vanhempiemme valintaan.-Johannes kirjoitti:Kiitos viestistäsi! Niin, harvoin sitä ajattelee itseään. Ei nämä nuoret sillä tavalla toimi, kun eivät vapaa-ajalla tunnu asiasta välittävän tuon taivaallista.
Tai ei niinkään kummallista, nykyään on melkoisen vaikeaa pakolla myydä menninkäisiä edes omille lapsilleen. Siis verrattuna aikaan yli puoli vuosisataa sitten, jolloin tiedon taso ja sen saanti ei ollut lainkaan nykyisen mallista. Kaiken kuulemani jälkeen minun on helppo yleistää, että nykyjehovantodistajuuden todella merkittävä osa on nuoria joihin voisi soveltaa jehovantodistajien omaa leimakirvestä "nimikristityistä". Toki havaintoni mukaan samalla leimalla voi käsitellä iäkkäämpääkin väkeä, siis vaikka niitä jotka ovat nähneet 1975-maailmanlopun ja vetäneet siitä omat johtopäätöksensä, työntäen kaikki aiemmat kulttiodotuksensa turvallisesti kuolemansa jälkeiseen aikaan.Kummallista, miten tämä nuorempi Jt-sukupolvi on 'maailmallista' sakkia...