Sivu 1/2
Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 12:18
Kirjoittaja SuurinBabylon
Vartiotorni 1.6.2012, s. 6 kirjoitti:Odottaisitko minkään muun pyhän kirjan olevan sopusoinnussa nykytieteen kanssa, vai onko Raamattu ainutlaatuinen?
1. Moos. 1:6-8; KR 92 kirjoitti:Jumala sanoi: "Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan." Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.
Eipä taida nykytiede tuntea "taivaankantta", niin kuin ei litteää maatakaan.
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 15:31
Kirjoittaja Vieras
Jos ajattelet että uskovaiset ryhtyisivät pohdiskelemaan kanssasi tätä aihetta, lienet väärässä. Niin hyvä kun avauksesi onkin. Kristinuskon ydin on Jeesus josta tulee julistaa, ei keskustella, ja nämä Raamatun järkevyyden ja tieteellisyyden kyseenalaistavat aiheet pitää kierää kaukaa. Niiden kohdalla on parasta työntää pää pensaaseen ja lisäksi vielä pitää silmät ja korvat tiukasti suljettuine. Palstalla hiipparoivat hellarit tai vapaakirkkolaiset pysyvät kaukana tästä keskustelusta. Minustakaan ei sinänsä ole muuta iloa kuin korkeintaan syventämään tuon ongelman todellista luonnetta.
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 15:46
Kirjoittaja Vieras
"hellarit tai vapaakirkkolaiset " ... ... -ovat Herramme enkeleitä valkoloistavin siivin tuohon lahkoon verrattuna, jonka, jos tarkastat, julkaisusta tuo alkurepliikki on.
Ja kuten kirjoittaja SuurinBabylon on osoittanut, on vartiotorniseura kirjoituksineen semmoisessa torniutuneessa tilanteessa, että sen olemassaolon kysymys on tosiaankin kieltää jehovantodistajia lukemasta muuta aiheeseen liittyvää kuin noita omia vartiotornejaan.
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 16:11
Kirjoittaja Vieras
1.Moos 1.luku
6 Ja Jumala sanoi edelleen: ”Tulkoon vesien väliin laajuus, ja erotkoot vedet vesistä.”
7 Sitten Jumala ryhtyi tekemään laajuutta ja erottamaan toisistaan vesiä,
jotka olisivat laajuuden alapuolella, ja vesiä, jotka olisivat laajuuden yläpuolella.
Ja tuli olemaan niin.
8 Ja Jumala nimitti laajuutta ”taivaaksi”. Ja tuli ilta ja tuli aamu; toinen päivä.
http://www.watchtower.org/fi/raamattu/g ... er_001.htm
KR:n "kannesta " tulee mieleen kattilankansi...
toi UM "laajuus" vaikuttaa ilmakehältä,
jonka nykytiedekin kertoo Telluksellamme sijaitsevan...
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 17:11
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Jos ajattelet että uskovaiset ryhtyisivät pohdiskelemaan kanssasi tätä aihetta, lienet väärässä.
Tämä avaus sopii tänne kuin suutarin sormi sian korvaan. Jehovantodistajuudessa Raamattu on muka jumalan henkeyttämää virheetöntä tekstiä. Joten kaikki Raamatun mokat Telluksesta sinapinsiemeneen on joko ohitettava tai selitettävä. Vt-seuran selittäjänosassa on vaikeinta selityksen keksiminen, jehovantodistajat nielevät sitten minkä tahansa selityksen.
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 17:28
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:KR:n "kannesta " tulee mieleen kattilankansi...
Ja kun sen mieleentulleen kattilankannen takoo Raamatun innoittamana (Job 37:18) puolipalloksi, niin siinä on sumerien ja babylonialaistenkin ajatus taivaankannesta. Siinä kannessa sitten aurinko, kuu ja muut kipaleet kuleksivat, joka ajatus viimeistään kertoo itselleen rehelliselle, että teksti on puhtaasti ihmislähtöistä ja menneeseen aikaan sidottua. Jos uskaltaa tutkailla Raamatun maailmankuvaa edemmäksi ja vaikka ohittaa ylä- sekä alapuoliset vedet, niin tulee vastaan pylväät joiden varassa maa lepää. Siinä voi sitten uskovainen itsekseen arvuutella kauanko tieteeltä menee ennen kuin se löytää nuo maata kannattavat pylväät.
toi UM "laajuus" vaikuttaa ilmakehältä,
jonka nykytiedekin kertoo Telluksellamme sijaitsevan...
Se on yritys hämärtää
Raamatun epätieteellistä kertomusta, yrityksen toteutus edellyttää alkukielen sanan merkityksen ohittamista.
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 18:15
Kirjoittaja Vieras
Vieras kirjoitti:1.Moos 1.luku
6 Ja Jumala sanoi edelleen: ”Tulkoon vesien väliin laajuus, ja erotkoot vedet vesistä.”
7 Sitten Jumala ryhtyi tekemään laajuutta ja erottamaan toisistaan vesiä,
jotka olisivat laajuuden alapuolella, ja vesiä, jotka olisivat laajuuden yläpuolella.
Ja tuli olemaan niin.
8 Ja Jumala nimitti laajuutta ”taivaaksi”. Ja tuli ilta ja tuli aamu; toinen päivä.
http://www.watchtower.org/fi/raamattu/g ... er_001.htm
KR:n "kannesta " tulee mieleen kattilankansi...
toi UM "laajuus" vaikuttaa ilmakehältä,
jonka nykytiedekin kertoo Telluksellamme sijaitsevan...
Olisiko sinulla rohkeutta pysähtyä hetkeksi miettimään sitä, MIKSI tuollaista kansa-sanaa on ylipäätään käytetty? Onko siitä kirkolle jotain hyötyä?
Samalla voisit selittää mikä on taivaan 'vahvuus' ja mihin sana 'vahvuus' perustuu?
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 18:27
Kirjoittaja Vieras
Ehkäpä seuraavaksi voisit valaista näiden jakeiden sisältöä, jonka lainasin tuosta linkistäsi.
"Ja Jumala ryhtyi tekemään kahta suurta valonlähdettä, suurempaa valonlähdettä hallitsemaan päivää ja vähäisempää valonlähdettä hallitsemaan yötä, ja myös tähtiä. Sitten Jumala pani ne taivaiden laajuuteen paistamaan maan päälle"
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 19:07
Kirjoittaja Vieras
"mihin sana 'vahvuus' perustuu?"
-Se on vakuuttanut, että se kestää eivätkä tähdet tipahda niskaan ?
(Nythän kerrottaisi eri tavalla, mikä astronomeja esim. on mahtanut askarruttaa kun venus näkyi aurinkoa vasten).
"rohkeutta pysähtyä hetkeksi miettimään sitä, MIKSI tuollaista kansa-sanaa on ylipäätään käytetty? Onko siitä kirkolle jotain hyötyä"
-Pikemminkin kokee vaikeutta jäsentää kysymystä vastaukseen työstettävään asetelmaan.
Sanat syntyvät kai alkujaan tarpeeseen, toki myös vasiten suunniteltuina tarvetta varten. Käyttö rupeaa sitten jo laajenemaan uusien merkitysten piiriinkin.
hyötyä on monenlaista jos on kirkkojakin, meille tuttu valtakunnansali ja muut pyhätöt.
Entinen musikantti sanoi laulavansa nuotin vierestä jottei nuotit kulu, olisiko tuossa arvoituksessa vastauksena että mikään muu sana ei kulu ? (rohkea rokan syö, alltså modiga män äter ärtsoppa).
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 19:49
Kirjoittaja Vieras
Vieras kirjoitti:
-Pikemminkin kokee vaikeutta jäsentää kysymystä vastaukseen työstettävään asetelmaan.
Tuo vaikeutesi ei ole jäänyt oletettavasti kenellekään epäselväksi. Toivoisinkin että älyäisit itsekin luopua koko yrityksestä ainakin omien kommenttieni suhteen.
Voisikohan sinulle hakea lähestymiskieltoa tällä palstalla?
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 20:05
Kirjoittaja Vieras
Se asia jäi sitten sinullekin arvoitukseksi, ellei joku muu sitten työskentele asiaa vastaukseen asti. Toivottavasti hän sanoo sitten olevansa varma niin emme jää epävarmuuteen.
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 20:49
Kirjoittaja mikkuitti
Vieras kirjoitti: Palstalla hiipparoivat hellarit tai vapaakirkkolaiset pysyvät kaukana tästä keskustelusta. Minustakaan ei sinänsä ole muuta iloa kuin korkeintaan syventämään tuon ongelman todellista luonnetta.
joo niin.. homma on sillai, että toiset etsivät raamatusta epäkohtia ja todistelevat niillä raamatun satukirjaksi ja toiset etsivät raamatusta sitä, mikä toimii käytännössä ja todistelevat raamatun olevan totuudellinen kirja.
kyllä olen tietoinen raamatun ongelmista, mutta kuitenkin raamattu on antanut mulle tosi paljon, se on rukouselämän rikastuttaja, ihmissuhteiden syventäjä, oman elämän puhdistaja ja vieläpä toi minulle ruumiillisen terveydenkin. tämän kaiken hyvän jälkeen ei paljon kiinnosta raamatun vaikeasti ymmärrettävät kohdat, jos niiden selvittäminen on hyvin vaikeata.
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 21:04
Kirjoittaja Vieras
Eihän Jumalan sanassa pitäisi olla epäkohtia. Ja mikäpä parempi tapa sen osoittamiseen, kuin tämän kaltaisten asioiden järkevä selittäminen. Sitä ei liene kuitenkaan odotettavissa. Muutoinhan tuo muilta osin turha kommenttisi olisi sisältänyt sen. Ja itse kun vielä kritisoit sitä ettei palstalla voi keskustella Raamatusta.
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 22:02
Kirjoittaja Markku Meilo
mikkuitti kirjoitti:kyllä olen tietoinen raamatun ongelmista, mutta kuitenkin raamattu on antanut mulle tosi paljon, se on rukouselämän rikastuttaja, ihmissuhteiden syventäjä, oman elämän puhdistaja ja vieläpä toi minulle ruumiillisen terveydenkin.
Minkä arvoiseksi koet esimerkiksi sellaisen islaminuskoisen jumalyhteyden, joka henkilö on kyllä olen tietoinen Koraanin ongelmista, mutta kuitenkin Koraani on antanut hänelle tosi paljon, se on rukouselämän rikastuttaja, ihmissuhteiden syventäjä, oman elämän puhdistaja ja vieläpä tuonut hänelle ruumiillisen terveydenkin?
tämän kaiken hyvän jälkeen ei paljon kiinnosta raamatun vaikeasti ymmärrettävät kohdat, jos niiden selvittäminen on hyvin vaikeata.
Mitä sinulle merkitsee esimerkiksi Raamatun helposti ymmärettäviin todellisuuden vastaisuuksiin, helposti ymmärrettäviin täyttymättömiin ennustuksiin?
Re: Taivaankansi sopusoinnussa nykytieteen kanssa?
Lähetetty: 06.06.2012 22:28
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Jos taivaankansi olis niin siinä olisi sekin probleema että vesisade olisi aina samoissa kohdissa, missä taivaanakkunat ovat. Vai?
