Veljesseura.org

Ulkoisesti kaikki on kunnossa,mutta pinnan alla kiehuu. Jätin Jehovan todistajat kolme vuotta sitten jättämällä erokirjeen. Olin kiinnostunut historian lukemisesta niin paljon, että lähdin lukemaan sitä kansanopistoon. Lukeminen kannatti sikäli, että pääsin lukemaan historiaa yliopistoon vuosi sitten.

Minulla menee kuitenkin päin hel......Kysmys miiksi näin menee on mielestäni tosi monitahoinen. Perheestäni minä ja äitini olemme kastetut todistajat. Siskoni ja isäni eivät onneksi ole koskaan liittyneet todistajiin. Äitini liittyi todistajiin olessani kolmevuotias. Todistajat ja äitini vaikuttivat huomattavasti minunkin käsityksiini ihmisistä ja maailmasta hyvin varhaisella iällä. Ehkä voimakas vaikutus johtuu tietynlaisesta herkkyydestäni.

Pahin asia koko lapsuudessani oli kuitenkin äitini. En kerro sen kummemmin, mutta hän oli hyvin väkivaltainen ja hän käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Siskonikin joutui ainakin äitin hakkaamisen kohteeksi, mutta en tiedä jos hän on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Asia on hyvin arka kysyttäväksi. Siskoni ja äitini välit ovat erinomaiset. Minä taas vihaan häntä syvästi.

Tuleminen todistajaksi oli omalta kohdaltani poikkeuksellinen. Esimerkiksi kävin kasteella vasta 20-vuotiaana. Ennen sitä en edes käynyt säännöllisesti kokouksissa. Kohdallani todistajaksi päätyminen liittyy varmasti tietynlaieen yksinäisyyteen. Samalla olin helkkarin typerä ja naiivi. Kastettuna jehovan todistajana olin kuitenkin vain vuoden. Kiitos siitä kuuluu myös tälle sivustolle.

Tällä hetkellä minua vaivaa oma mielenterveyteni. Saan esimerkiksi pahoja aggresiivisuuskohtauksia. Esimerkiksi tänään hakkasin itseäni niin pahasti, että nenästä tuli verta. Koen, että tilanne on samanlainen kuin lapsena, kun äitini hyväksikäytti minua.Silloin huusin. Nyt kun hakkaan itseäni huudan samalla. Molempia tapauksia yhdistää toivottomuus.

Paras ystäväni sai kuukausi sitten lapsen. Lapsen syntymä sai minut ajattelemaan perhettä ja sen perustamista. Itse asiassa olen miettinyt sitä jo pitkään. Mielestäni minunkaltaiseni henkilö ei ole edes oikeutettu saamaan lasta. Todennäköisesti olisin hyvin väkivaltainen isä. Väkivaltaisuuteni ei ole ainoa ongelma. Vihani ei rajoitu pelkästään äitiini vaan naisiin ylipäänsä. Se johtuu varmasti omasta taustastani. Luin viime talvena kirjan, joka käsitteli lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Kirjassa todettiin, että monet seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneet lapset vihaavat aikuisena vastakkaista sukupuolta. Tämä pätee ainakin omalla kohdallani.

Tämä viha ei kuitenkaan näy ulkoapäin. Esimerkiksi aggressivisuuskohtaukset tapahtuvat aina ollessani yksin. No, aina ja aina. Tänään tai siis eilen sain aggressivisuuskohtauksen niin, että isäni näki sen. Hän tietysti säikähti omaa käytöstäni. Samalla hän oli oudon hiljaa.

Yhteenvetona voin sanoa, että tietynlaiset lapsuudenkokemukset yhdistettynä tietynlaiseen ympäristöön ja luonteseen, saa minut uskomaan etten kovin onnellista elämää tule elämään. Eteenpäin voi pyrkiä, mutta se on päivä päivältä helve... vaikeaa.

Tuo seksuaalinen hyväksikäyttö hajoaa ainakin
-seksipuoli
-oikeudenloukkaus ja
-luottamuksen väärinkäyttö

Seksistä ei ole kaikille helppo puhua, ruotsal. naisten nettipalstalta sai käsityksen että siellä voisi olla luonnellisempaa olla avoin (mitä sitten nykyään kainostelevatkaan) siellä puhuttiin paras peniksen pituus (ei kuulema liian pitkäkään, mutta saisi olla riittävän paksu kuitenkin) ym. Siitä siis sinänsä voisi puhua. (sai käsityksen että ns anaaliseksistä tykkäävät pojat kirjoittivat siit'ä kivana kokemuksena naisnimimerkillä manipuloidakseen)

Tuo oikeudenloukkaus, rikos, yleensähän niistä puhutaan mutta häpeällisiksi koetustuista kohtaloista on tietysti vaikeampi. Olennaista on ajatella että on uhri, joka ei rikokselle mitään voinut, tietenkään, sellaisia rikoksiahan tehdään päivittäin.

Luotttamuksen väärinkäyttö, väärinteko on myös voimakkaita tunteita herättävä kuinka se sitten helpottaakaan, periaatteessa sekin jos sen tunteen kohtaa ja kohtaa uudestaan niin se laimenee. Puhuminen olisi siinäkin helpottava.

Kuka ei olisi potkaissut harmissaan seinään joskus ja nuo aggressioiden itseen kohdistumisetkin siten laimenevat, voisiko joskus ajatella että hyväksyy kokevansa sen voimakkaan tunteen ja päättää olla satuttamatta itseään, vaikka kelloa katsomalla kuinka se menee ohi. Se olisi alku joka voisi toistua

Koska tuo puhuminen on purkautumista kuten kirjoittaminenkin on tämä kirjoittelu auttava ja parempaan johtava juttu jota kannattaa jatkaa.

Äläkä anna meidän maallikoiden puoskaroida vaan harkitse itse.

Tsemppiä

Vieras kirjoitti:
Vihani ei rajoitu pelkästään äitiini vaan naisiin ylipäänsä. Se johtuu varmasti omasta taustastani. Luin viime talvena kirjan, joka käsitteli lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Kirjassa todettiin, että monet seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneet lapset vihaavat aikuisena vastakkaista sukupuolta. Tämä pätee ainakin omalla kohdallani.

Mun äiti ei ollut aivan noin paha, mutta hän joi joka viikko viinaa ja päissään oli katkera isälle ja hakkasi ja potki isää ja kyllä se isäkin välillä hermostui ja löi silmät mustiksi äidiltäkin.

Mutta se vaikutti minuun siten että jo lapsena minulle kehittyi viha naisia kohtaan, olin kuulemma lapsena aikonut kuskata kaikki naiset kaatopaikalle, eli jo lapsena sarjamurhaaja(ajatuksiltaanko?).

Nykyään aikuisena en ole kirjaimellisesti vihannut naisia, mutta en ole oikein pystynyt suhteisiinkaan heidän kanssaan, edes silloinkaan vaikka joku nainen on minusta ollut kiinnostunut. Se on tuhlausta,muttei sille mitään voi.

Lisäksi äiti iskosti minun päähäni , että olen aivan isäni näköinen ja isäni oloinen ja moitti minua siitä usein, kerran hän kävi uhkaavaksi ja soitin poliisit ja äiti vietiin putkaan, olin silloin kait 16-17 vuotias,kuitenkin jo.

Tämä äidin vertaaminen minua isääni ja se että kuinka olen ollut isäni kaltainen, ja siis huono koska isäni oli huono jne...
... johti siihen, etten kehittynyt normaalisti , kuten miehen pitäisi kehittyä, sellaiseksi miehekkääksi ja kunnolliseksi,
vaan minulle kehittyi erittäin huono itsetunto ja minusta tuli luuseri, sellainen joka vihaa ja inhoaa itseään.

Mutta eipä minulla ole sitten kyllä mitään hävittävääkään, kun ei ole mitään ainakaan aineellista hyvinvointia.
No, eihän se raha kaikkea merkitse, mutta olisi kiva jos voisi rakastaa itseä edes vähän.
Ja jos menestyisi aineellisestikin, voisi olla ylpeä ja rakastaa itseään,edes vähän

Tosin nyt kun olen täällä muutaman vuoden kirjoitellut, olen ihan pikkuisen alkanut välittämään itsestänikin, että solmuja on auennut tuolla pääkopassa, onneks edes vähän.

Vieras kirjoitti:Yhteenvetona voin sanoa, että tietynlaiset lapsuudenkokemukset yhdistettynä tietynlaiseen ympäristöön ja luonteseen, saa minut uskomaan etten kovin onnellista elämää tule elämään. Eteenpäin voi pyrkiä, mutta se on päivä päivältä helve... vaikeaa.

Luettuani kertomuksesi jäin ajattelemaan, voisiko ammattiavusta olla Sinulle hyötyä. Voisit ainakin kertomalla purkaa niitä tunteitasi, jotka ovat itseesi kohdistuvan aggression taustalla. Tämä tie on tietenkin pitkä ja vaivalloinen, mutta ehkä kokeilemisen arvoinen.

Vieras kirjoitti:Yhteenvetona voin sanoa, että tietynlaiset lapsuudenkokemukset yhdistettynä tietynlaiseen ympäristöön ja luonteseen, saa minut uskomaan etten kovin onnellista elämää tule elämään. Eteenpäin voi pyrkiä, mutta se on päivä päivältä helve... vaikeaa.

Arvoisa vieras,

Tulin kovin surulliseksi lukiessani elämäntarinaasi. Olet joutunut elämässä koville jo pienenä ja ilman omaa syytäsi.

Olisiko Sinun mahdollista käydä esim. ylioppilaiden terveydenhuollossa tai terveyskeskuksessa keskustelemassa tilanteestasi ja jaksamisestasi? Voisit hyötyä siitä, että käsittelisit jonkun terveydenhuollon ammattilaisen (esim. psykologin) kanssa kokemasi hyväksikäytön ja laiminlyönnin, joiden kohteeksi olet lapsuudessasi joutunut.

Toivon Sinulle voimia jatkossa ja toivottavasti saat tarvitsemaasi tukea.

Rankkoja on kokemukset. Omien vanhempien väärinteot ovat erityisen vaikeita ymmärtää ja käsitellä. Vanhemman pitäisi olla lapsensa tuki ja turva, eikä pelkoa aiheuttava tuhoaja.

Asioiden selvittämiseen kannattaa käyttää kaikki mahdolliset keinot, niin täällä vertaistukipalstoilla, kuin ammattilaisten pakeilla. Haluan omasta puolestani toivottaa voimia, jaksamista ja peräänantamattomuutta tuon prosessin läpikäymiseen.

Niin, voihan se olla mahdollista, että kun on kepin kanssa kävelevä, ja kiikkustuolissa keikkuva vanha 90v. ukko, niin on pystynyt antamaan anteeksi vanhemmilleen - pelkästään siitä lohdutuksesta, että pian kuolo korjaa.

Voimakkaita kielteisiä kokemuksia lapsuudesta oli mm. Elis Askilla, hän oli monesti joutunut kotoa karkuun juovuksissa olevan isänsä, alkoholistin takia. Hänellä oli sitten sellainen suhde alkoholiin, että kun hänen järjestämänsä ammattilaisnyrkkeilyillan loputtua joku julkisuuden henkilö tuli häntä taputtelemaan olalle, oli hän poistanut tämän paikalta sellaisin ottein että tämä oli käynyt lääkärissä olan sijoiltaanmenon tai peräti murtuman takia.

Jotta taas tuo "Pahin asia koko lapsuudessani" saisi tarpeellista etäisyyttä, kuvaus viittaa sellaiseen luonnevikaisuuteen jonka hän on puolestaan omaksunut. tulisiko ajatella että hän käytöksellään on piirtänyt esiin oman lapsuutensa