Valehtelu mm. hautajaisissa
Lähetetty: 17.06.2012 19:40
Terve, olen tässä lurkannut näitä foorumeita jo pari/kolme vuotta ja päätin nyt pienen avautumisen tähän heittää.
Eli siis, ei kauaakaan sitten, rakas serkkuni, joka oli lahkosta eronnut, tuli tiensä päähän pahassa auto-onnettomuudessa. En ole vieläkään oikein sisäistänyt koko asiaa, me olimme toisillemme vertaistukea uskonnosta irrottautumisessa sekä kaikessa mahdollisessa ja puhuimme myös äärimmäisistä tabuista täysin vapautuneesti ilman leimatuksi tulemisen pelkoa.
No asiaan, eli hänen hautajais tilaisuutensa oli vähän aikaa sitten. Puheen siellä piti joku vanhin joka ei tietääkseni ollut ollut missään tekemisissä henkilön kanssa pitkään pitkään aikaan. Puheessaan hän sanoi mm. että vainaja oli kertonut eronneensa tutkiakseen maailmaa ja palaavansa sitten järjestöön kun on valmis, joka ei todellakaan pitänyt paikkaansa niiden puheiden perusteella joita näinä viime vuosina kävimme kiivaaseen tahtiin.
Suurin osa puheesta oli kuitenkin raamatun paikkoja jotka olivat yhtä hatusta otettuja kuin konventeissa eli ei mitään tekemistä tapahtuneen kanssa (uskonnollisista vertauskuvista puhumattakaan) ja tulin aivan raivoisaksi siitä miten vähän tästä edesmenneestä henkilöstä puhuttiin.
Mikä helvetti siinä on että pitää valehdella naama peruslukemilla satapäiselle yleisölle, ja miksei puhetta olisi voinut pitää joku joka tunsi henkilön. Joo pitäkää v**** hauskaa paratiisissa silittäkää tiikereitä triljoona vuotta ja miettikää sadatta tuhannetta kertaa maapallon ympäri kävellessänne mitä teette seuraavat biljoona vuotta...
Long story short; onko vastaavia kokemuksia tai muuta aiheeseen liittyvää?