Sivu 1/1

Vartiotorni ja firman muu kirjallisuus

Lähetetty: 26.06.2012 04:52
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Myönnän, etten ole ollut Vartiotornin tai muunkaan VTBTS:n kirjallisuuden erityisen ahkera tutkija, eikä moiseen ole ollut toistaiseksi erityistä syytäkään. Tämän sijaan olen pannut peliin koko elämäni luterilaisessa seurakunnassa seitsenvuotiaasta aina eläkkeelle jäämiseeni ja sitä seuranneeseen erooni nähden.

Mikäli Holopaisen Topi olisi aikanaan oivaltanut, olisin saattanut panna yhtä suuren tai suuremmankin panoksen todistajuuteen, mutta Topi oli hieno mies. Jo edesmenneenäkin suon hänelle kaiken kunnioitukseni hyväntahtoisena ja viisaana ihmisenä.

Nyt, kun aikaa on ollut, olen koittanut korvata laiminlyöntini todistajien kirjallisen materiaalin suhteen. Lukeminen on ollut varsin vaivalloista ja materiaalia on ollut yllin kyllin. Siitä riittää tutkittava vielä useiksi vuosiksi ja uutta painetaan.

Eihän minulla toki kaikkea ole, vaikka näille eläkepäivilleni olen pyriknyt materiaalia keräämäänkin. Vanhaakin materiaalia saisi toki jenkkilästä, mutta elämäntilanteistani johtuen minulla ei ole ollut niitä hankkia ja kielitaitonikin aiheuttaa omat puuttensa.

Kuitenkin muutama asia on tähän mennessä Vartiotorneista ja Herätkää-lehdistä ja muusta sinänsä roskasta syöpynyt mieleni. Olen vähitellen alkanut ymmärtää ex-todistajia ja heidän kriittisyyttään. Olen vähitellen alkanut ymmärtää niitä moniaita mielenterveydellisiä probleemeita, joita tämän kirjallisuuden tutkiminen ja niihin holellisesti paneutuneiden vilpittömien todistajien mielissä on aiheuttanut.

On syötetty vuosikymmeniä ja edelleen syötetään amerikalaista ja muuta vilpilistä muka uskonnollista propagandaa, mihin suomalaisuuteen istutetulla jumalanpelolla edelleen uskotaan ja mikä ei millään muotoa istu paikallisiin olosuhteisiin. Kaiken tämän Ovat tehneet ne henkilöt, jotka ovat pistäneet Jehovan, Jahven, Jumalan tai Allahin piikkiin enemmän omaa tulkintaansa, mitä edes kohtuus edellyttää.

Kunnioitan suuresti niitä muutamaa terävää ja asiansa tuntevaa kommentoijaa näillä sivustoilla, jotka eivät tässä suhtesa ole sanansa säilää säästäneet. Kiellänkö tässä uskoni Jumalaani. En. Kritisoin ainoastaan tapaa millä eri lahkoliikkeet Jumalalla ratsastavat. Jokainen näistä Jumalan nimissä kiristää lähimmäisensä kurkkua aina epätoisvoisiin tekoihinsa asti, mitä eivä edes häpeä anteeksi pyytää, saati uskomuksiaan tarkistaa. Tämä on hyvin surullista, eikä tee oikeutta uskonnon olemukselle sinänsä.

Todistajuudessa tämä hirttoköysi, näin olen havainnut, liittyy täysin järjettömään yhä kasvavaan ponnistelujen, kiireen, riittämättömyyden ja ahdistuksen kasvattamiseen orja-luokan jumalallista kunnioitusta itselleen lisääntyvässä määrässä vaatien. Valtakunnan irtohymyn taakse peittyy usein suunnaton tuska. Kuinka pitkään me sallimme jonkun kollektiivisen ja kasvottoman orja-luokan nöytyyttää ja ahdistaa itseämme muka Jehovan kanavana. Tekeepä mieleni Paavalia ronskimmasti lainaten sanoa: Oi te älyttömät! Kuka on lumonnut teidät?

En itse tarvitse mitään välittäjäsaastaa ympärilleni. Minun yhteyteni yläkertaan ja vice versa toimivat ihan moitteettomasti ja suoraan ilman mitään uskollista ja ylen pöljää tai heidän masinoimiaan lehdyköitä ja kirjasia, joihin edes pääosa todistajista, näin rohkenen väittää, jaksa paneutua. Oi autuaat valmiit kysymykset ja vastaukset. Tekokratiaa parhaimmillaan. Jees.

Re: Vartiotorni ja firman muu kirjallisuus

Lähetetty: 26.06.2012 05:10
Kirjoittaja SuurinBabylon
Ironisintahan on, että suurin osa ns. orjaluokasta ei edes osallistu millään tavalla päätöksentekoon Jehovan todistajien järjestössä. Kulttia johtaa vain itseoikeutettu "hallintoelin" (mikä muu ryhmä edes käyttää itsestään tätä nimeä?), joka on vuosien saatossa ainoastaan keskittänyt valtaansa sen jakamisen sijaan.

Mitä tulee orjaluokan (=hallintoelimen) tuottamaan materiaaliin, on se pelkästään kirjalliselta näkökannalta uskomatonta roskaa. Kirjoitukset eivät ole millään muotoa mielenkiintoisia. Kirjoitustyyli on puiseva ja itseään toistava.

Sisältö puolestaan on jatkuvaa syyllistämistä, pelon lietsontaa ja vaatimusten esittämistä. En ihmettele miksi suuri osa todistajista ei jaksa itsekään kyseistä materiaalia lukea. Enkä näe, miksi kukaan muukaan haluaisi mieltään moisella roskalla syövyttää.

Re: Vartiotorni ja firman muu kirjallisuus

Lähetetty: 26.06.2012 09:52
Kirjoittaja -seuraaja-
Kirjallisuudesta puheenollen...
- mikäli mielenkiintoa riittää, kannattaa tutustua myös vanhempaan Raamatuntutkijoiden kirjallisuuteen.
- itse luin juuri Chicagon Raamatuntutkijoiden sivuille tallennettua Vartiotornia 2/12 -1916 jossa oli mielenkiintoinen kertomus "kadonneesta matkalaukusta"; kuvaus pastori Russellin viimeisestä puhujamatkasta hänen sihteerinsä kertomana joka oli henkilökohtaisesti läsnä tuolla matkalla.
( valitettavasti saatavilla ainoastaan englanninkielisenä, ehkä hyvä käännösohjelma auttaa lukemisessa, mikäli sellainen on käytettävissä. )

- Myös Raamatuntutkielmien ensimmäinen osa; "Jumalan aikakausisuunnitelma" on varsin avartavaa lukemista, se on myös suomeksi käännettynä netissä.

Re: Vartiotorni ja firman muu kirjallisuus

Lähetetty: 26.06.2012 10:14
Kirjoittaja -seuraaja-
Korjaus: WT. 1/12 -1916

Re: Vartiotorni ja firman muu kirjallisuus

Lähetetty: 26.06.2012 10:22
Kirjoittaja Markku Meilo
SuurinBabylon kirjoitti:Ironisintahan on, että suurin osa ns. orjaluokasta ei edes osallistu millään tavalla päätöksentekoon Jehovan todistajien järjestössä.
Tuon ironian pieni osanen on orjaluokan naisten asema, heillä kun on samanaikainen opetusvelvollisuus sekä -kielto. Mennyt ironian osanen on myös C.T. Russelin ura orjana/palvelijana, viimeiset 11 vuotta kuolleena. Siis vuodesta 1879 vuoteen 1896 palvelija/orja oli henkilöryhmä, sitten vuodesta 1896 vuoteen 1927 palvelija/orja oli Charles Taze Russell ja vuodesta 1927 eteenpäin palvelija/orja oli taas henkilöryhmä.

Re: Vartiotorni ja firman muu kirjallisuus

Lähetetty: 26.06.2012 16:37
Kirjoittaja Vieraas
SuurinBabylon kirjoitti:Ironisintahan on, että suurin osa ns. orjaluokasta ei edes osallistu millään tavalla päätöksentekoon Jehovan todistajien järjestössä. Kulttia johtaa vain itseoikeutettu "hallintoelin" (mikä muu ryhmä edes käyttää itsestään tätä nimeä?), joka on vuosien saatossa ainoastaan keskittänyt valtaansa sen jakamisen sijaan.
Tätä Jehovan todistaja ei saa nähdä. Pitää uskoa kuten hallintoelin opettaa: Jehovan todistajilla ei ole papistoa. On vain "ruokaa oikeaan aikaan" jakava nöyrä seitsemän miehen ryhmä ja seurakunnassa kaikki ovat tasa-arvoisia.

Ulkopuolisille puolestaan kerrotaan totuus sitten kun on aivan pakko. Aivan tuoreissa oikeudenkäynneissä kaksoisajattelu on tullut räikeästi ilmi. Watchtowerin asianajaja Calvin Rouse Menlo Parkin oikeudenkäynnissä: "Me olemme hierarkkinen uskonto aivan kuten katolinen kirkko." Watchtowerin asianajaja Jim McCabe Conti-oikeudenkäynnissä: "[syytetty] Jonathan Kendrick ei ollut johtaja tai pastori, hän oli pelkkä rivijäsen."