Sivu 1/3

Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 08:28
Kirjoittaja Markku Meilo
Vartiotorniseuraa seuraamalla olen tullut siihen tulokseen, että Jehovan Jeesukselle valitsema morsian ja tuleva vaimo koostuu kuvaannollisesta mieslaumasta, jonka kuvaannollinen sijaintipaikka on Siionin vuori. Tämä mieslauma on kuvaannollisesti ostettu maasta, heidän otsassaan on kuvaannollista kirjoitusta ja heidän laulunsa on kuvaannollisesti kovaa jylinää. He laulavat kuvaannollista uutta laulua, jonka kuvaannolliset sanat ainoastaan he kuvaannollisesti osaavat. Morsiolauma soittaa myös kuvaannollista harppua kuvaannollisen valtaistuimen, kuvaannollisten neljän elävän olennon ja kuvaannollisten vanhinten edessä kuvaannollisella Siionin vuorella.

Jeesuksen tuleva vaimo koostuu kuvaannollisista miehistä, joista kukaan ei ole koskaan ollut kuvaannollisessa sukupuoliyhteydessä kuvaannollisten naisten kanssa. Tämä kuvaannollinen miesmorsiolauma seuraa jatkuvasti Jeesusta kuvaannollisesti kuvaannollisella Siionin vuorella. Jeesuksen kuvaannollisen tulevan vaimon yksikään kuvaannollinen miesjäsen ei ole koskaan kuvaannollisesti valehdellut ja he ovat muutenkin kuvaannollisesti moitteettomia. He koostuvat kuvaannollisilla nimillä mainituista kuvaannollisista kahdestatoista sukukunnasta ja heitä on kuvaannolliset 12000 per kuvaannollinen sukukunta.

Tottamooses se nyt on jo enemmän kuin luonnollista ja järkeenkäypää, että edes heidän kokonaismääränsä on kirjaimellinen 144000, vai mitä?

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 08:59
Kirjoittaja Vieraas
Markku Meilo kirjoitti:Tottamooses se nyt on jo enemmän kuin luonnollista ja järkeenkäypää, että edes heidän kokonaismääränsä on kirjaimellinen 144000, vai mitä?
Olen heikoilla hangilla kun lähden kommentoimaan Raamatun numerologiaa, täällä on oikeasti paljon paremmin asiaan perehtyneitä. Olen kuitenkin ihmetellyt konkreettisen 144000:n henkilön hallituksen suhteellisen massiivista lukumäärää, hallittavat ovat kuitenkin käsittääkseni täydellisiä?

Tähän liittyen: kuka ikinä onkaan Candace Contin esittämän haasteen räätälöinyt, ihailen suunnattomasti, että näiden 144000:n maalliset edustajat haastettiin maksamaan sentti per taivaallisen hallituksen jäsen. Sekä kohtuullista että tyylikästä.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 09:13
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieraas kirjoitti:Olen kuitenkin ihmetellyt konkreettisen 144000:n henkilön hallituksen suhteellisen massiivista lukumäärää, hallittavat ovat kuitenkin käsittääkseni täydellisiä?
Toi on vielä lievää verrattuna vuosisadan takaiseen siionistisuunnitelmaan, jossa suuri joukko oli taivaassa jeesaamassa morsioluokkaa (joka yksin oli Russelin The Plan Of The Ages -kirja sivun 17) arvion mukaan miljoona, plus sitten vielä suuri joukko ajatuspoliiseina:
Ilmestyskirja 7:15

”7:15. Sentähden. – Koska he loppukoetuksessa kärsivät marttyyrikuoleman ja puhdistivat vaatteensa mieluummin kuin kielsivät Herran.

He ovat Jumalan valtaistuimen edessä. –,,Seuraavana aikakautena tullaan Jumalan voimaa ihmismaailmaan nähden käyttämään suuren joukon luokan kautta morsiamen ylijohdon alaisuudessa. Se tulee olemaan suurena poliisivoimana, joka pitää silmällä kaikkea kansaa. Sillä tulee varmaan olemaan riittävästi työtä, sillä Jumala on taannut, ’etteikenkään pahaa tee, eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani (valtakunnassani).’ (Jes. 11:9) Tämä merkitsee huolellista silmälläpitoa. Niin, todellakin! Kuinka tullaan paha ja väärä estämään? Jos joku henkilö yrittäisi lausua häväistyksiä tai panetteluja, voitaisiin kieli silmänräpäyksessä lamauttaa. Hyvin helposti! Poliisi heti paikalla saapuvilla! – ei sellainen, joka tulee vasta sitten kun vahinko on tapahtunut rangaistakseen sitten, vaan sellainen, joka menee rikollisen edelle, niin ettei hän saa tilaisuutta tehdä pahaa, ja siten rankaisee häntä yrityksestä tehdä niin.” – Vastaus eräässä kysymyskokouksessa.” (Täyttynyt salaisuus – sivu 196)
Sekä kohtuullista että tyylikästä.
Kuvaannollinen korvaus.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 12:00
Kirjoittaja Vieras
tuo 144 000....

Sehän on annettu jonkinlaisena sukukuntaiseen jaotteluun liittyvänä Raamatussa.

Pelastukseen liittyvänä se olisi kummallisen epäjohdonmukainen. Kun pelastuminen suoritetaan esim. hyveellä, välttämällä pahetta sekä katumalla. Nii silloin kuitenkin tuollainen pelastuslukumäärä viittaisi siihen ettei se edellä olevista tekijöistä johtuisikaan,

144 000 tuhatta liittyykin vain lahkon jt- pelastukseen.

Taivaspaikat, ne 144 000 piti täyttyä vuonna 1935, mutteivat täyttyneetkään

Herätkää nro 23 v. 1968 esitti laskelman että maailmanloppu on v. 1975. sanoen olevan ylitsepursuavat todisteetkin.

numerotietämyskään ei vakuuta. selityksiä kai on, ne tulee vain uskoa.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 12:07
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Taivaspaikat, ne 144 000 piti täyttyä vuonna 1935, mutteivat täyttyneetkään
Ja sitä ennen piti täyttyä 1881, mutta ovi jäi raolleen.
Herätkää nro 23 v. 1968 esitti laskelman että maailmanloppu on v. 1975. sanoen olevan ylitsepursuavat todisteetkin.
Ovi jäi raolleen myös 1975.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 15:44
Kirjoittaja -seuraaja-
>> Se tulee olemaan suurena poliisivoimana, joka pitää silmällä kaikkea kansaa. Sillä tulee varmaan olemaan riittävästi työtä, sillä Jumala on taannut, ’etteikenkään pahaa tee, eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani (valtakunnassani).’ (Jes. 11:9) Tämä merkitsee huolellista silmälläpitoa. Niin, todellakin! Kuinka tullaan paha ja väärä estämään? Jos joku henkilö yrittäisi lausua häväistyksiä tai panetteluja, voitaisiin kieli silmänräpäyksessä lamauttaa. Hyvin helposti! Poliisi heti paikalla saapuvilla! <<

- Ylläolevan lauselman ( lainaus kirjasta; "Täyttynyt salaisuus" ) kirjoittaja ei ole tässäyhteydessä huomioinut sitä minkä profeetta kirjoittaa: Jes.65:20.
Hänellä on varmastikin tiedossa se mitä Raamatuntutkijat todistavat hyvänä uutisena maailmalle jonka "ruhtinas vaihtuu kuninkaaseen tuhatvuotisena tuomiopäivänä" ( Jes.11 )

Raamatuntutkijat eivät pidä kyseistä kirjaa "oikeana sanana jaettuna oikeaan aikaan".

Tässä yhteydessä esitänkin kysymyksen: onko Menta Sturgeonin ( Russellin sihteeri ) kuvaus "Russellin viimeisestä puhujamatkasta" täysin totuudenmukainen kun siinä erityisesti painotetaan kysymystä "Raamatun-tutkielmien 7:sta osasta ja mainitaan Russellin, ellei nyt kehottavan, mutta ainakin antavan luvan tuon "viimeisen osan" kirjoittamiseen; "joku toinen saa sen kirjoittaa" ja näin tulee Vartiotorni-lehden 1/12 _1916 lukijalle vahva kuva siitä että tuo "tutkielma" on kirjoitettava! ?
- lisäksi kuvauksessa on muitakin "erikoispiirteitä" joihin en nyt vielä tässäyhteydessä puutu.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 16:26
Kirjoittaja Markku Meilo
-seuraaja- kirjoitti:- Ylläolevan lauselman ( lainaus kirjasta; "Täyttynyt salaisuus" ) kirjoittaja ei ole tässäyhteydessä huomioinut sitä minkä profeetta kirjoittaa: Jes.65:20.
Hänellä on varmastikin tiedossa se mitä Raamatuntutkijat todistavat hyvänä uutisena maailmalle jonka "ruhtinas vaihtuu kuninkaaseen tuhatvuotisena tuomiopäivänä" ( Jes.11 )
Toi on raamatuntutkijoiden vuonna vuonna 1917 julkaiseman kirjan selitystekstiä Ilmestyskirjaan, näistä saa lähinnä huumoria irti kun ajattelee miten monta erilaista mielipidettä voi maailmalla olla jostain yksittäisestä raamatunjakeesta. Puhumattakaan siitä, että Ilmestyskirjan Vt-seura on selittänyt tähän mennessä neljästi, siis kolmasti uusiksi.
Raamatuntutkijat eivät pidä kyseistä kirjaa "oikeana sanana jaettuna oikeaan aikaan".
Tästä olen hyvin tietoinen, mutta se ei voi olla este ko. opuksen lainaamiselle
Tässä yhteydessä esitänkin kysymyksen: onko Menta Sturgeonin ( Russellin sihteeri ) kuvaus "Russellin viimeisestä puhujamatkasta" täysin totuudenmukainen...
Vaikea sanoa, olen lukenut näkemyksistä hänen vehkeilystään, jopa salaliitosta Russelin surmaamiseksi. En lainkaan yllättyisi tiedosta, että Menta olisi ollut jossain juonessa mukana. Joka tapauksessa ei olisi ollut ensimmäinen juoniminen, se tapahtui muistaakseni 1894 ja yksi taisi olla Henninges, Rose Ballin kanssa Melbourneen muuttanut heppu.
- lisäksi kuvauksessa on muitakin "erikoispiirteitä" joihin en nyt vielä tässäyhteydessä puutu.
Joo, koitetaan keskittyä Raamattuun ja sen profeetallisuuteen vuoden 1914 suhteen. Tämä avaus oli mulla semmoinen aamun humoristinen ahaa-elämys siitä kuinka jonkun asian yksityiskohdista yksi ainoa on kirjaimellinen ja kaikki muu sen ympärillä kuvaannollista.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 16:29
Kirjoittaja SuurinBabylon
Tuli mieleen kuinka VT-seura voi ratkaista Harmagedonin viipymiseen ja sukupolviin liittyvät ongelmat. Ilmoitetaan uutena valona että taivaspaikkoja onkin vielä täyttymättä, joten lopun aikojen täytyy kestää pidempään. Nykyisen tulkinnan mukaanhan "voideltuja" pitää olla elossa Harmagedonin alkaessa. Jos realiteetit (enemmän voideltuja kuin 144 000) tulevat vastaan, voidaan ilmoittaa että 144 000 onkin kuvainnollinen luku ja jokaisen omaan harkintaan jää onko hän voideltu vai suuren joukon jäsen.

Näin yhä suurempi osa luulee menevänsä taivaaseen, joten viipyvä Harmagedon ei haittaa, koska toivo ikuisesta elämästä ei ole maan päällä. Lisäksi silloin tuntuisi luonnolliselta että lopun ajat venyvät, koska onhan taivaspaikat vielä täyttämättä uskollisilla jehovantodistajilla. Jehova tietenkin häikäisee hallintoelintä uudella valolla kun nuo taivaspaikat on saatu täyteen. Sitä ennen on kuitenkin parasta vain keskittyä Vartiotornien kaupusteluun.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 16:35
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
SuurinBabylon kirjoitti:Jos realiteetit (enemmän voideltuja kuin 144 000) tulevat vastaan, voidaan ilmoittaa että 144 000 onkin kuvainnollinen luku ja jokaisen omaan harkintaan jää onko hän voideltu vai suuren joukon jäsen.
Mikäli näin käy (ja mikä on hyvin käypä uusi valo), alkavat todistajat olla luterilaisempia kuin luterilaiset ja Luther.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 17:14
Kirjoittaja Markku Meilo
SuurinBabylon kirjoitti:Tuli mieleen kuinka VT-seura voi ratkaista Harmagedonin viipymiseen ja sukupolviin liittyvät ongelmat.
Samalla tavalla kuin tähänkin asti, selittelemällä niitä näitä.
Ilmoitetaan uutena valona että taivaspaikkoja onkin vielä täyttymättä, joten lopun aikojen täytyy kestää pidempään.
Onhan ihmisille tehty selväksi, että "olet kakkoskastia ja sinut loppusijoitetaan taivaasta maapallolle". Johan nyt on menossa Vt-seuran toinen lopun aika ja kuinkahan monta kertaa maailmanloppua onkaan siirretty.
Nykyisen tulkinnan mukaanhan "voideltuja" pitää olla elossa Harmagedonin alkaessa. Jos realiteetit (enemmän voideltuja kuin 144 000) tulevat vastaan, voidaan ilmoittaa että 144 000 onkin kuvainnollinen luku ja jokaisen omaan harkintaan jää onko hän voideltu vai suuren joukon jäsen.
Alkuun Russelille 144000 oli kirjaimellisia juutalaisia Palestiinassa, en ole varma milloin muutos tapahtui, ellei se tapahtunut hänen kuusiosaisen painioksiin vasta Russelin kuoltua.

Koko 144000 on täyttä pelleilyä, ensimmäisen vuosisadan loppuun mennessä oli kuollut enemmän kuin 144000 kristittyä, osa luonnollisesti ja suuri määrä myös epäluonnollisesti.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 26.07.2012 18:44
Kirjoittaja Vieras
"Nykyisen tulkinnan mukaanhan "voideltuja" pitää olla elossa Harmagedonin alkaessa"

Niin, aktiivitodistaja, Raamatun mukaan ei tarvitse. Kun Jeesus lupasi pelastusta, niin lukumäärärajoitusta ei kerrottu koskaan. Pelastus ymmärrettiin taivaaseen, mikä on itse asiassa toinen ilmaus Jumalan valtakunnalle.

Voideltuja ei siis Raamatun mukaan tarvita, Raamattu ei edes kerro tuossa mielessä mistään voidelluista, mutta niitä tarvitaan vartiotorniseuran tarpeisiin, se on omat sääntönsä niin laatinut, että se jää ilman toimintakykyistä päättävää elintä, jollei ilmoittaudu riittävästi voideltuja. Koska vartiotorniseura edustaa varallisuusmassaa, jonka yhteydessä oikeus käytti hiljan yksikköä miljardi, on uskottavaa että voideltuja tulee aina ilmoittautumaan. Eikö sinustakin ole järkevää ajatella siten ?

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 27.07.2012 20:48
Kirjoittaja minnaliini 2
No huh huh
onpa todella eksytystä......

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 27.07.2012 20:54
Kirjoittaja Markku Meilo
minnaliini 2 kirjoitti:No huh huh
onpa todella eksytystä......
Tuota eksytystä jehovantodistajat kutsuvat humoristisesti totuudeksi.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 27.07.2012 20:57
Kirjoittaja Vieras
Paitsi jos kommentti koski edellistä lutikkatotuutta. Noita totuuksia saa jostain syystä heitellä muiden juttujen sekaan ilman pienintäkään huomautusta.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 27.07.2012 21:02
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Paitsi jos kommentti koski edellistä lutikkatotuutta.
Se sopii siitä huolimatta.
Noita totuuksia saa jostain syystä heitellä muiden juttujen sekaan ilman pienintäkään huomautusta.
Samoin saa huomautella "miksi kaikki eivät toimi niin kun minä tahdon."