Veljesseura.org

Kun jehovantodistajat saavat jälkikasvua, on päivän selvää, että myös tästä jälkikasvusta tulee jehovantodistajia. Se miksi näin on, johtuu tietenkin vt-seuran ohjeista jäsenille, joiden mukaan jehovantodistaja epäonnistuu lastensa kasvatuksessa pahemman kerran, mikäli ei saa kasvatettua näistä todistajia. Hyvänä motivaattorina todistajapariskunnille toimii myös seurakunnan taholta toteutettu kollektiivinen painostus jälkikasvunsa todistajiksi kasvattamisessa. Seurakunnassa on 'hieman' eri asia olla jehovantodistaja, joka onnistuu kasvattamaan jälkikasvunsa vt-seuran mallin mukaan, kuin sitten todistaja, jonka jälkikasvu valitsee "maailman".

Mutta mitä sitten jos ei kerta kaikkiaan usko, eikä näe tuolle mitään syytä? Jehovantodistaja lapsen on vain uskottava, muuten aiheuttaa vanhemmilleen suuren pettymyksen. Tästä seuraa se, että yhä useammat toisen, ja varsinkin kolmannen polven todistajat ovat mukana ainoastaan hengailumielessä, ja miellyttääkseen muita. Uskolla ei enää ole mukana olon kannalta suurtakaan merkitystä. Päämotivaattorina toimii muiden miellyttäminen ja pettymysten aiheuttamisen minimointi. Itselläni on tuollaisesta todistajuudesta henkilökohtaisen kokemuksen lisäksi muitakin esimerkkejä.

Uskon vakaasti, että vt-seura tiedostaa tilanteen ja on osaltaan myös siksi kehitellyt oppinsa ympärille paljon motivaattoreita järjestössä pysymiseen, joilla ei itse uskon kanssa ole mitään tekemistä. Karttamisoppi nyt radikaaleimpana esimekkinä (olkoonkin, että se kehiteltiin ensisijaisesti pitämään eräänkin Franzin kertomukset jehovantodistajuudesta pimennossa). Kysymys kuuluukin; mitä kuuluu jehovantodistajille neljännessä, tai viidennessä polvessa? Toisen tai kolmannen polven todistajat, jotka kasvattavat lapsensa jehovantodistajuuteen - siihen itsekään liiemmin uskoen - tuskin saavat aikaan lapsistaan todistajia, jotka panostaisivat todistajuuteen senkään vertaa kuin vanhempansa. Siksipä heitän ilmoille leikkimielisen ennustuksen siitä, että Suomessa jehovantodistajien lukumäärä vuonna 2020 alittaa 16 000:n rajan. Mitä mieltä muut ovat?

Voi pitää hyvin paikkansa, mutta aina välillä niiden ns. "lusmu-JT" vanhempien lapsista kehkeytyy kiihko-saarnamiehiä, joten aivan suora vaikutus vanhempien aktiivisuudella ei ole.

Toisaalta itse olen huomannut, että hyvin ahkerien JT-vanhempien lapsista joku aina eroaa. Lieköhän se sitten jonkinlainen inho järjestöä kohtaan?

Voisin kyllä yhtyä veikkaukseesi, että Jehovan todistajien määrä tulee 10 vuodessa tippumaan rutkasti.

Lehtiveli kirjoitti:Voi pitää hyvin paikkansa, mutta aina välillä niiden ns. "lusmu-JT" vanhempien lapsista kehkeytyy kiihko-saarnamiehiä, joten aivan suora vaikutus vanhempien aktiivisuudella ei ole.

Toisaalta itse olen huomannut, että hyvin ahkerien JT-vanhempien lapsista joku aina eroaa. Lieköhän se sitten jonkinlainen inho järjestöä kohtaan?

Olisiko sitten mahdollista, että karkeasti ajatellen nämä kaksi esittämääsi ajatusta (faktoja tietenkin kumpainenkin) kumoaisivat toisensa? Näin ollen esittämääni 'asioita oikovaan' malliin noilla 'tilastotappioilla' ei olisi suurtakaan merkitystä...

Tony Syrjänen kirjoitti:Kun jehovantodistajat saavat jälkikasvua, on päivän selvää, että myös tästä jälkikasvusta tulee jehovantodistajia. Se miksi näin on, johtuu tietenkin vt-seuran ohjeista jäsenille, joiden mukaan jehovantodistaja epäonnistuu lastensa kasvatuksessa pahemman kerran, mikäli ei saa kasvatettua näistä todistajia. Hyvänä motivaattorina todistajapariskunnille toimii myös seurakunnan taholta toteutettu kollektiivinen painostus jälkikasvunsa todistajiksi kasvattamisessa. Seurakunnassa on 'hieman' eri asia olla jehovantodistaja, joka onnistuu kasvattamaan jälkikasvunsa vt-seuran mallin mukaan, kuin sitten todistaja, jonka jälkikasvu valitsee "maailman".

Olen sekä samaa mieltä itse asiasta että rahani pistän suunnilleen noille numeroille. Jäsenmäärän lasku ei voi kuin kiihtyä, koska Seura on valinnut linjakseen vetää naruja tiukemmalle (esim. asiassa VT:n markkinointinumero vs. Pohjois-Korea-numero).

Mutta "tämähän on vapaaehtoista", kuten Veli Vanhin viimeksi ovella sanoi. Todellinen Watchtowerin viesti nykyisille jäsenilleen kuitenkin on samanlainen kuin mitä mainio Wagner-sika luki Sarasvuon opuksesta sohvallaan: "Jos et jaksa, on pakko."

Mielestäni vanhempien aktiivisuudella on monisäikeisiä vaikutuksia liittyen lapsien kehityskaareen ja kokemuksiin omassa alämässään. Aktiivisuus synnyttää lapsille vankemman uskonnollisen pohjan ja on todennäkäköisempää että lapsen on pysyttävä vaikkei kaidalla tiellä, mutta kuitenkin 'menossa mukana'. Koska lapsilla on taipumusta vanhempien jäljittelyyn, ennemmin tai myöhemmin elämässään (näkyy joko jo varhaisteini-iässä tai sitten nuoruudesta selvittyään) lapsesta tulee ainakin jotensakin aktiivinen jt, sikäli mikäli suhde on vanhempiin kunnossa ja lapsella on hyviä meikäläisiä ystäviä (nämä kaksi syytä tärkeimpänä positiivisena vaikuttajana). Toisaalta vaikka lapsi ei koe vanhempiaan läheisinä (sekin aihe on monisäikeinen) ja puuttuu se 'ystävärinki' seurakunnassa, tarvitaan vielä silti muitakin syitä jotta lapsen suhde järjestöön varsinaisesti löystyisi, ja näitä on maailmallinen elämä, opiskelu jne. jolloin todennäköisyys myös 'luopio'materiaaliin kurkkaamiseen kasvaa. Tässä lyhykäisyydessään omasta mielestäni vaikuttavimmat yleistekijät lapsen aktiivisuuteen kun vanhemmat ovat itse aktiivisia.

Jos vanhemmat (erityisesti jos esim yksinhuoltaja, tai vain toinen on jt) ovat löyhemmin aktiivisia, eivätkä odota varsinaisesti lapseltaan paljon vaan antavat tämän elää liberaalimmin elämää jota haluaa elää, riippuu lapsen todistajuus vieläkin voimakkaammin hänen ystävistään seurakunnan piirissä, sekä maailmallisuuden asteesta (opiskelu jne). Sehän on selväkin. Kiinnostavampi asia onkin mikä sitten tekee mahdollisesti lapsesta vanhempiaan aktiivisemman? Luulisin että siinä vaikuttaa erityisesti jos vanhemmilla on vaikeuksia omassa elämässään joka saattaa saada lapsen etsimään turvaa ja ystäviä seurakunnan yhteydestä, tosin melkein fifty fifty mahdollisuus on myös siihen että tämä turva löytyy maailmasta ja oikeikinkin rappiollisesta porukasta mikäli tällaiseen hiemankaan ajautuu, siis tilanteessa missä esim vanhemmat ovat alkoholisteja tms. Onhan totta että lapsen käyttäytymiseen vaikuttaa paljon vanhempien elämä. Mutta todella, saako lapsi seurakunnasta vai maailmasta ystävänsä (ja löytää siten sen oman paikkansa ja tiensä) riippuu kaiketi vain ympäristöstä, mistä sitten kaverinsa helpoiten saakin. Olivat nämä vähemmän aktiiviset vanhemmat täysin onnellisia tai eivät. Loppujen lopuksi en usko siinä niinkään paljon valintaan vaan sattumaan.

Itse siis uskon että vanhempien aktiivisuuden merkitys ei ole mikään selkeä tekijä lapsen tulevaisuuden todennäköisyyksiä määritettäessä, mutta toki se on iso peruselementti.

Voi pitää hyvin paikkansa, mutta aina välillä niiden ns. "lusmu-JT" vanhempien lapsista kehkeytyy kiihko-saarnamiehiä, joten aivan suora vaikutus vanhempien aktiivisuudella ei ole.

Toisaalta itse olen huomannut, että hyvin ahkerien JT-vanhempien lapsista joku aina eroaa.

Mun porukat on noita "lusmu- jehovan todistajia". Siskoni on tienraivaaja ja aivan täysillä mukana järjestössä eli täysin "kiihkosaarnaaja". Minä taas, no mä kirjottelen tänne palstalle ja suunnittelen eroomista. Pikkuveljestä ei vielä tiedä mitä siitä tulee.

Siskolla tosin on huomattavasti paremmat välit porukoihin kuin mulla, et sillä saattaa olla joku tarve miellyttää vanhempiansa ja sitä kautta hänen on helppo yrittää miellyttää jehovaa järjestön määräämällä tavalla.

nojoo, emminä tiiä... Kuiteski jokainen tapaus ja yksilö on erilainen; ei voi tietää mistä kaikki pohjimmiltaan johtuu.