Sivu 1/2

Joonaasta

Lähetetty: 13.09.2012 20:00
Kirjoittaja Seuraaja
""1Ja Joonalle, Amittain pojalle, tuli aikanaan Jehovan sana, joka kuului:2”Nouse, mene Niniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja julista sitä vastaan, että heidän pahuutensa on tullut eteeni.”"

Profeetta Joonan saama tehtävä on erikoinen, Israelilainen lähetetään sanansaattajana puhumaan Jumalan tuomiosta Assyrian mahtavaa kaupunkia Niniveä vastaan, miksi?, tuollainen tehtävä kuulostaa mahdottoman vaikealta, eivätkä Assyrialaiset ole JHWH:n palvelijoitakaan, eivätkä omaisuuskansaa?
- miksi he siis alkuunkaan kuuntelisivat mitä Joonalla on sanottavaa?

Keille siis Joona oikeastaan lähetetään viemään profetiaa Niniven tuomiosta?
- olisiko mahdollinen kohderyhmä kuitenkin ne pohjoisen valtakunnan v.712 pakkosiirtoon viedyt Israelilaiset joiden tilalle Assyrian kuningas *Sanherib toi kansaa muualta Mesopotamiasta?
Tällöin Joona profetoisi omaan kansaansa kuuluville jotka edelleen saisivat myös Niniven kuninkaan muuttamaan tapojaan ja kaupunki säästyi:

Joona 3:
5Ja Niniven miehet alkoivat uskoa Jumalaan, ja sitten he julistivat paaston ja pukeutuivat säkkikankaaseen suurimmastaan aina vähäisimpäänsä asti.6Kun sana tavoitti Niniven kuninkaan, niin hän nousi valtaistuimeltaan ja riisui yltään virkavaatteensa ja verhoutui säkkikankaaseen ja istuutui tuhkaan.

Jumala ilmoitti Joonalle seuraavasti:
Joona 4:11Enkö minä puolestani säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia, jossa on yli satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät edes tiedä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä, sekä paljon kotieläimiä.

- Mielenkiintoinen piirre on myös seuraava arkeologian esiintuomana:
""Sumerilaisissa ja akkadilaisissa piirtokirjoituksissa Niinive eli ”Nina” kuvataan suurena kalana, jonka sisällä on asuinhuone tai hauta."" lähde: Risto Santala: Rukouksen juurilla. pdf

- Tunnetusti Joona on "suuren kalan sisällä kolme päivää", ( Joona 1:17 - 2:1-10 ) joten onko Raamatun kuvaus tästä profeetallinen metafora, eikä siten todellinen tapahtuma jonka välittämisestä profeetta Hesekielkin tuskastuneena lausui:
Hesekiel 20:49Ja minä sanoin: ”Voi, Suvereeni Herra Jehova! He sanovat minusta: ’Eikö hän sepitä sananparsia?’”

Jeesus itse käytti Joonan tehtävää profeetallisena lainauksena "Joonan merkistä tälle sukupolvelle" ( Mat.12 ) joten Joona on tunnustettu kuuluvaksi profeettojen joukkoon kaikessa selittämättömyydessään.

* korjattu nimi.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 13.09.2012 20:25
Kirjoittaja Markku Meilo
Seuraaja kirjoitti:- Tunnetusti Joona on "suuren kalan sisällä kolme päivää"---
Kerro ihmeessä lisää, vaikka tuosta suuresta kalalajista ja ihmisen selviytymismahdollisuudesta suuren kalan sisuksissa.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 10:12
Kirjoittaja Lothar II
Nähtävästi emme saa lisätietoa asiasta, olisi ollut tosi kiinnostavaa kuulla.

Myytinmurtajille tässä olisi hyvä aihe. Veikkaisin, että ihminen heittäisi henkensä ½-tunnissa lopullisesti.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 11:28
Kirjoittaja Markku Meilo
Lothar II kirjoitti:Nähtävästi emme saa lisätietoa asiasta, olisi ollut tosi kiinnostavaa kuulla.
Toistaiseksi olen aiheeseen saanut GODDIDIT-tyylilajin vastauksia, itse en em. tyylilajia enää hallitse.
Myytinmurtajille tässä olisi hyvä aihe. Veikkaisin, että ihminen heittäisi henkensä ½-tunnissa lopullisesti.
En toistaiseksi tunne kalalajia, joka kykenisi nielaisemaan täysikasvuisen ihmisen, puhumattakaan kalasta, jolla olisi mahassa ilmaa hengitettäväksi, eikä pahempia mahahappoja.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 13:57
Kirjoittaja Seuraaja
Keskustelu näyttää siirtyvän epäolennaisuuksiin joten kertaan esittämäni kysymykset:
- Miksi he ( Niiniveläiset )siis alkuunkaan kuuntelisivat mitä Joonalla on sanottavaa?
- Keille siis Joona oikeastaan lähetetään viemään profetiaa Nniven tuomiosta?
- mikä on "kohderyhmä"?
- onko Raamatun kuvaus tästä ( Joona on suuren kalan sisässä kolme päivää ) profeetallinen metafora, eikä siten todellinen tapahtuma?

Vastaukset edellyttävät jossakin määrin historiallisten seikkojen tuntemusta, että myös Raamatun profeetallisten vertausten ja kielikuvin tuntemusta esim. Matteuksen 12:n luvun kontekstissa?

Pohtiessa vastauksia on hyvä myöskin palauttaa mieliin mitä Jehovan todistajat Joonan-kirjasta opettavat joten laitan kohdan keskustelun innoittajaksi:

Muinainen esimerkki
Joona puhui muiden israelilaisprofeettojen tavoin pääasiassa israelilaisille. Hän profetoi aikana, jolloin uskoton kymmenen heimon valtakunta syyllistyi avoimesti Jumalaa häpäiseviin tapoihin (2. Kuninkaiden kirja 14:23–25). Kuvittele, miltä Joonasta on mahtanut tuntua, kun hän sai erikoistehtävän lähteä kotimaastaan Assyriaan saarnaamaan Niniven asukkaille, joilla oli aivan erilainen uskonto ja kulttuuri. Joona ei ehkä edes puhunut heidän kieltään, ainakaan sujuvasti. Olipa asia miten tahansa, Joona ilmeisesti piti tehtävää ylivoimaisena ja pakeni. (Joona 1:1–3.)
Joonan täytyi selvästikin oppia, että Jehova Jumala ei näe pelkkää ulkokuorta, vaan hän tutkii sydämen (1. Samuelin kirja 16:7). Pelastettuaan Joonan ihmeen välityksellä hukkumasta Jehova antoi hänelle toistamiseen käskyn mennä saarnaamaan Niniven asukkaille. Joona totteli, ja tämän ansiosta niniveläiset katuivat joukoittain. Silti Joonalla ei ollut oikeanlaista näkemystä. Voimakkaan havainto-opetuksen avulla Jehova osoitti hänelle, että hänen täytyi muuttaa asennettaan. Jehova kysyi Joonalta: ”Enkö minä – – säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia, jossa on yli satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät edes tiedä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä?” (Joona 4:5–11.) Entä me nykyään? Miten voimme auttaa ihmisiä, jotka ovat lähtöisin erilaisista oloista kuin me itse? *

- odotan mielenkiinnolla vastauksia :)

* Lähde: Vartiotornin verkkokirjasto w02 1/4 s. 21-24
Jumala ottaa tervetulleina vastaan kaikki kansat

Muokattu yhden kerran, syy: Tiedostokopioinnissa tapahtunut virhe.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 15:16
Kirjoittaja Markku Meilo
Seuraaja kirjoitti:Keskustelu näyttää siirtyvän epäolennaisuuksiin joten kertaan esittämäni kysymykset:
Otetaanpa muistin virkistämiseksi uusiksi, kirjoitit näin:
Seuraaja kirjoitti:
- Tunnetusti Joona on "suuren kalan sisällä kolme päivää"---
Nyt tarkennusten kysyminen onkin epäolennaista - ei käsitä?
- onko Raamatun kuvaus tästä ( Joona on suuren kalan sisässä kolme päivää ) profeetallinen metafora, eikä siten todellinen tapahtuma?
Jos Joonaa ei kyetä sijoittamaan fisun magaan järjellisesti, niin koko tarinan uskottavuus on kovalla koetuksella. Jos sitten profeetallisuuden takapiruikksi esitettyjä yliluonnollisia voimiakaan kyetä osoittamaan todellisiksi, niin jäljelle ei jää mitään muuta kuin paimentolaismuistelo.

Vakavasti otettavan keskustelun logiikka kun menee niin, että positiivisen väitteen esittäjä perustelee väitteensä viimeistään siinä vaiheessa kun perusteita kysellään. Harjoittamasi perustelujen puute on täällä uskonnollisen näkemyksen saarnaamista/julistamista, johon tätä palstaa ei ole tarkoitettu.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 16:27
Kirjoittaja Seuraaja
Tämä kohta kirjoituksessani ilmeisesti aiheutti vastareaktiona moittimaan allekirjoittanutta "vastaamattomuudesta":
> "" tunnetusti Joona on "suuren kalan sisällä kolme päivää"" <

Käyttämäni termi "tunnetusti" viittaa tässäyhteydessä ainoastaan lähdetekstiin jona olen käyttänyt Raamatun Joonan-kirjan kertomusta jonka lainaan nyt tähän vastaten samalla kysymykseen "tunnetusti" ja täsmentäen tuon terminologian ilmaisulla:

_"Raamatun tunnetun kertomuksen mukaan Joona on tunnetusti suuren kalan sisällä kolme päivää."_ :
Joona1:17Ja Jehova toimitti suuren kalan nielaisemaan Joonan, niin että Joona oli kalan sisuksissa lopulta kolme päivää ja kolme yötä.

Ja sitten tähän liittyen kysyn seuraavasti: "" onko Raamatun kuvaus tästä "profeetallinen metafora", eikä siten todellinen tapahtuma?""

- sitten ilmeisesti minun tulisi jollakin tapaa perustella miksi uskaltaudun esittämään kysymykseni enkä ole ilmeisesti tarpeeksi nöyrämielinen hyväksymään tapahtunutta todellisuudessa tapahtuneeksi tapahtumaksi josta tosin "vastaväittäjillä ja keskusteluun osallistujilla ei ole muuta realisoitumaa kuin huonosti hahmottunut mielikuva siitä ettenkö missääntapauksessa olisi valmis tunnustamaan myös Jumalan järjestäneen ihmeen mahdollisuutta Joonan tapauksessa _ suuren kalan sisuksissa_...

- Lopulta päädytään "käytössä hyväksi todettuun totuttuun kaavaan " ja kerrotaan keskustelijoille/lukijoille, minun ""saarnaavan ja julistavan"" vaikka tosiasiallisesti olen esittänyt kysymyksiä mielenkiintoisesta aiheesta pohdittavaksi ja näin menetellen käydään kiinni persoonaani ja ilmaisuuni?

Tässä yhteydessä tulee mieleen että olenko keskustelemassa "inhorealismia" edustavien kirjoittajien kanssa joidenka logiikalla voitaisiin väittää esim. seuraavasti:
<< " Jehovan-todistajia ei ole olemassa koska ei ole olemassa Jumalaa" ja jotta kyettäisiin osoittamaan Jehovan-todistajien olemassa olo, tulisi ensin osoittaa että Jumala on olemassa." >>

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 16:32
Kirjoittaja Ariadna
Seuraaja kirjoitti:- Miksi he ( Niiniveläiset )siis alkuunkaan kuuntelisivat mitä Joonalla on sanottavaa?
- Keille siis Joona oikeastaan lähetetään viemään profetiaa Nniven tuomiosta?
- mikä on "kohderyhmä"?
- onko Raamatun kuvaus tästä ( Joona on suuren kalan sisässä kolme päivää ) profeetallinen metafora, eikä siten todellinen tapahtuma?
Kysymyksessähän on opettava kertomus, satiiri uppiniskaisesta Jahven palvojasta, joka pakenee tehtäväänsä ja joka osaa sanoa vain hebrean ??? viisi sanaa "Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään".
Tämän johdosta lehmätkin katuvat ja pukeutuvat säkkiin, siis samaa mieletöntä kerrontaa, kuin kalanvatsassa olo.

Kohderyhmähän on maanpakolaisuudesta palannut itseensä käpertynyt kansa, esimerkkinä käytetään Joonaa, joka puhuu vain itsestään ja kun hän rukoilee jumalaansa hän kertoo vain omasta mieliharmistaan, siitä mitä pakanallisen suurkaupungin kääntyminen hänelle tuottaa.
Vastaukset edellyttävät jossakin määrin historiallisten seikkojen tuntemusta, että myös Raamatun profeetallisten vertausten ja kielikuvin tuntemusta esim. Matteuksen 12:n luvun kontekstissa?
Niin!
Sanoma perustuu 2.Moos.34:6 ja kertomukseen laupiaasta jumalasta ja henkilö on lainattu 2.Kun.14:25:stä , joten Joonan kirjan sankarilla ei ole paljonkaan tekemistä tuon 700 eaa. eläneen profeetan kanssa.

Hänen nimensä Joona/kyyhkynen, jota Hoosea vertaa Israelin horjuvaan kansaan soveltui hyvin tälläiseen humoristiseen/satiiriseen kerrontaan.
Pohtiessa vastauksia on hyvä myöskin palauttaa mieliin mitä Jehovan todistajat Joonan-kirjasta opettavat joten laitan kohdan keskustelun innoittajaksi:
Kuten tiedämme, Jehovan todistajat uskovat kirjaimellisesti kaiken mitä Raamattu sisältää. Ja näin Joonan kirjaa onkin oivallista käyttää seurakuntalaisten vastahakoisuuteen kenttäpalveluksen suhteen.

Vapaaehtoisuus on siitä kaukana, se on pakkoa, kuten Joonan kirja kirjaimellisesti luettuna sen esittää, jumalahan näkee kaiken vastahakoisuuden.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 16:53
Kirjoittaja Seuraaja
Kiitos vastauksesta Ariadna, sinulla on näkemystä ja historiallisten näkökohtien huomioonottamisen taitoa sekä kykyä nähdä oleellinen.
Todistajien kirjallisuus tosiaankin esittää Joonan saarnanneen 800-luvulla kuningas Jerobeam II:n aikoina joten esitämämme näkemys ei siten ole yhdenmukainen todistajien näkemyksen kanssa. Itse tosin olen tullut siihen johtopäätökseen että Joona saarnaa jo pakkosiirtoon Samariasta viedylle Israelilaisille eli n. vuoden 712 eaa jälkeen?

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 17:19
Kirjoittaja Markku Meilo
Seuraaja kirjoitti:..lainaan nyt tähän vastaten samalla kysymykseen "tunnetusti" ja täsmentäen tuon terminologian ilmaisulla:
Niinpä niin, eli tarjoamasi tunnettuus onkin samaa luokkaa kuin Kalevalamme Sampo josta ei ole havaintoa ennen eikä jälkeen katoamisen.
Ja sitten tähän liittyen kysyn seuraavasti: "" onko Raamatun kuvaus tästä "profeetallinen metafora", eikä siten todellinen tapahtuma?""
Niin kauan kun Jehovasta eikä kokonaisen ihmisen nielaisemaan kykenevästä kalasta, jonka magassa on ilmava huone, on profeetallisuuskin poissuljettu.
- Lopulta päädytään "käytössä hyväksi todettuun totuttuun kaavaan " ja kerrotaan keskustelijoille/lukijoille, minun ""saarnaavan ja julistavan"" vaikka tosiasiallisesti olen esittänyt kysymyksiä mielenkiintoisesta aiheesta pohdittavaksi ja näin menetellen käydään kiinni persoonaani ja ilmaisuuni?
Esität ladattuja kysymyksiä, joihin kysymyksiin liittämiesi latausten olemassaoloa et ole kykenevä osoittamaan. Niin kauan kun kysymysten lähtökohta on uskonnollisten yliluonnollisten voimien olemassaolo, niin kauan on kyse uskonnollisen näkemyksen levittämisestä.
Tässä yhteydessä tulee mieleen että olenko keskustelemassa "inhorealismia" edustavien kirjoittajien kanssa joidenka logiikalla voitaisiin väittää esim. seuraavasti:
<< " Jehovan-todistajia ei ole olemassa koska ei ole olemassa Jumalaa" ja jotta kyettäisiin osoittamaan Jehovan-todistajien olemassa olo, tulisi ensin osoittaa että Jumala on olemassa." >>
Osoita esimerkkisi tyylinen kommenttini tai ryhdistäydy.

Olet keskustelemassa sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät usko menninkäisiin.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 18:32
Kirjoittaja Seuraaja
" Latautuneisuutta " voidaan nähdä yhden ja toisenkin kirjoittelijan vastineissa mikäli niin halutaan.

En ole olettanutkaan että keskustelijat "uskoisivat menninkäisiin", puolestani saavat uskoa tai olla uskomatta; mihin tahansa, enkä halua tehdä luokittelua keskustelijan "kelpoisuudesta" hänen uskomuksiensa mukaan mutta on myös nähtävä ettei minun tarvitse olla ateistisen maailmankatsomuksen puolestapuhuja ollakseni oikeutettu kirjoittamaan palstalle?

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 18:58
Kirjoittaja Markku Meilo
Seuraaja kirjoitti:" Latautuneisuutta " voidaan nähdä yhden ja toisenkin kirjoittelijan vastineissa mikäli niin halutaan.
Ja? Tarkoitatko ettei sinun tarvitse vastata huutoosi, koska haluat kokea jonkun toisenkin toimivan palstan sääntöjen vastaisesti?
En ole olettanutkaan että keskustelijat "uskoisivat menninkäisiin"...
Kovasti kuitenkin tarjoat menninkäisjuttua toisensa jälkeen?
...mutta on myös nähtävä ettei minun tarvitse olla ateistisen maailmankatsomuksen puolestapuhuja ollakseni oikeutettu kirjoittamaan palstalle?
Riittää kun vastaa huutoonsa ja jättää menninkäiset sikseen.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 20:38
Kirjoittaja SuurinBabylon
Seuraaja kirjoitti:- mikä on "kohderyhmä"?
Luulisin, että aikansa juutalaiset ovat olleet tarinan kohderyhmä.
Seuraaja kirjoitti:- onko Raamatun kuvaus tästä ( Joona on suuren kalan sisässä kolme päivää ) profeetallinen metafora, eikä siten todellinen tapahtuma?
Tarinan epäuskottavuudesta voisi päätellä, että kyseessä ei ole todellinen tapahtuma.
Markku Meilo kirjoitti:Niin kauan kun kysymysten lähtökohta on uskonnollisten yliluonnollisten voimien olemassaolo, niin kauan on kyse uskonnollisen näkemyksen levittämisestä.
Äärimmilleen tulkittuna tämähän tarkoittaisi sitä, ettei JT-opistakaan voisi keskustella koska monesti opista keskustellessa oletuksena on yliluonnollisten voimien olemassaolo. Sitä paitsi, JT-opista keskustellessa levitetään samalla myös jehovantodistajien uskonnollisia käsityksiä. Mielestäni ei sinänsä ole mitään väärää, että otetaan yliluonnollisia oletuksia keskustelun lähtökohdaksi (esim. "Mitä jos ufoja / enkeleitä / menninkäisiä olisi olemassa ja ne tulisivat maan päälle?").
Seuraaja kirjoitti:En ole olettanutkaan että keskustelijat "uskoisivat menninkäisiin", puolestani saavat uskoa tai olla uskomatta; mihin tahansa, enkä halua tehdä luokittelua keskustelijan "kelpoisuudesta" hänen uskomuksiensa mukaan mutta on myös nähtävä ettei minun tarvitse olla ateistisen maailmankatsomuksen puolestapuhuja ollakseni oikeutettu kirjoittamaan palstalle?
Maailmankatsomus ei ole kriteeri pastalle kirjoittamiseksi.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 21:17
Kirjoittaja Markku Meilo
SuurinBabylon kirjoitti:Äärimmilleen tulkittuna tämähän tarkoittaisi sitä, ettei JT-opistakaan voisi keskustella koska monesti opista keskustellessa oletuksena on yliluonnollisten voimien olemassaolo.
Kukin tulkitsee omat äärensä, itse näen eron Raamatun jumalasta keskustelun sekä Raamatun jumalan olemassaolon itsestäänselvyyden välillä.
Sitä paitsi, JT-opista keskustellessa levitetään samalla myös jehovantodistajien uskonnollisia käsityksiä.
Uskoakseni joku saattaa nähdä eron Vt-opetusten kritiikittömän ja kriittisen käsittelyn välillä. Siinä saa lukija sitten ihan vapaasti valita mietteensä.

Re: Joonaasta

Lähetetty: 15.09.2012 23:25
Kirjoittaja Seuraaja
Minun täytyy tarkistaa näkemystäni koskien Joonan mahdollista profetoimisaikaa ja "kohderyhmää", luulenpa että olen erehtynyt ainakin profetoimisen ajankohdan määrittelemisessä sekä siinä mitä "seura" tästä kertoo.
- tiedoksi Ariadnalle, palaan asiaan kun olen perehtynyt tarkemmin.