Havahtumiseni

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

SonOfJesus
Viestit: 742
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus » 13.09.2012 21:15

Poikkean hiukan tavanomaisesta esittelystä. Sen sijaan että kertoisin tarinan siitä kuinka jouduin erotetuksi, mutta minulle ei osattu/haluttu sanoa syytä, kerron ajasta noin kahdeksan vuotta erottamiseni jälkeen.

Kahdeksan vuotta erottamisestani jälkeen tapahtui yksi havahtumiseni. Termin lainaan Anthony de Mellon kirjasta "Havahtuminen". Jotkut kutsuvat sitä hengelliseksi heräämiseksi tai ehkä henkiseksi heräämiseksi, koska nykyään usein englannin "spiritual" käännetään myös henkiseksi. ("spiritual (values henkiset arvot; leader johtaja; growth kasvu; heir of jkn henkinen perillinen; resources henkiset voimavarat);" WSOY Elektroninen suomi-englanti-suursanakirja). En käytä termiä hengellinen herääminen, koska se monilla assosioi asiaan liittymättömään uskonnollisuuteen. Havahtumisella tarkoitan tässä tekstissä henkistä havahtumista samalla tavoin kuin unesta tai torkkumisesta voi havahtua. Tässä tapauksessa havahtuminen merkitsi selkeää harppausta henkisessä kasvussa eli itsetuntemuksessa.

Sen verran kuitenkin vielä taustastani, että olen lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset. Olin nuorena hyvin innokas julistaja. Olen kuitenkin alkoholisti. Viina aiheutti kahteen otteeseen erottamiseni seurakunnasta. Kolmas erottamiseni johtui oikeastaan raitistumisesta. Alkoholistin on raitistuakseen tunnettava itsensä hyvin. Tätä kehitetään itsetutkistelulla ja siinä hyödynnetään myös toisten apua keskusteluilla - vertainen huomaa, jos valehtelet itsellesi. Vanhimmille puheeni itsetuntemuksesta oli myrkkyä, jota tuli kavahtaa. He ajattelivat sen olevan samaa kuin knostikkojen knosis.

Olin siis ollut jo pitkään erotettuna ja ajatukseni Jehovan todistajista ja uskonnoista yleensä oli muuttunut radikaalisti. Olin mm. huomannut, että Jehovan todistajien historiasta voi helposti löytää samoja vaiheita kuin kirkonkin alkuajoista. Jehovan todistajat tosin pääsivät sadassa vuodessa siihen, mihin kirkolla meni tuhat vuotta. Olin irtautunut lapsuuden uskostani. Olin jo ennen erottamistani tutustunut "Peterin Periaatteeseen" muistaakseni vuoden 1972 Herätkää! -lehdestä. Ostinkin kyseisen kirjan. Peterin Periaatteen kehittäjä oli Laurenz J. Peter, joka toimi taloustieteiden professorina jossain englannin yliopistoista. Hän oli tutkinut sitä pitkään ja lopulta erään lehtimiehen avustuksella tuotti ajatuksistaan kirjan. Peterin Periaate kuuluu: "Jokainen hierarkinen organisaatio pyrkii täyttymään pätemättömyytensä tason saavuttaneista ihmisistä." Minua huvitti, koska Russel kielsi organisoimisen. (Olikohan hän nähnyt liike-elämässä mihin se johtaa?) Jehovan todistajien toiminta on mennyt henkisyydessään alaspäin siitä lähtien, kun sen organisaatiota on kehitetty. Hierarkisen organisaation perusongelma on, että se palkitsee korottamalla hierarkiassa. Tätä toistetaan niin kauan kuin henkilö on on onnistunut hyvin työssään. Mutta kun hän ei enää onnistu työssään, häntä ei alenneta, vaan hän jää asemaan, jota ei pysty kiitettävästi hoitamaan.

Olin siis irtautunut Jehovan todistajista hengellisesti, mutta en ilmeisesti henkisesti. Kerron nyt siitä.

Minulle oli jo aiemmin huomauteltu siitä, että puhetapani oli kovin saarnaava ja kannanottoni kummallisen yksisilmäisiä. No, olin ajatellut, että "opeta lapsonen tiensä suuntaan, niin hän ei siitä vanhanakaan poikkea". Ajattelin, että kyse on taustastani eikä sille mitään voi. En muistanyt siihen aikaan ensimmäistäkään raamatunpaikkaa ulkoa, vaikka niin olin tehnyt aiemmin. (Opettelin yhteen aikaan ulkoa psalmeja.) Ajattelin, että muistamattomuuteni todisti, että olin niin irtautunut kuin olla voin.

Viitisen vuotta erottamiseni jälkeen olin kokeillut erilaisia henkisen kasvun tapoja. En kuitenkaan löytänyt mitään. Olin kyllä parantunut psyykkisesti ja kasvanut henkisesti, mutta pahoittelin oliko tässä nyt kaikki. Onnekseni olen alkoholisti. Koska en löytänyt selvää suuntaa elämääni, aloin lopulta uudelleen juoda. Juominen johtaa kohdallani aina pakkomielteiseen alkoholin käyttöön, alkoholista tulee minulle hapen veroinen hengissäpysyminen edellytys. Mikään ei voi olla esteenä juomiselle. Se on todella kokosydämistä!

No, minulla oli jo pitkä kokemus raittiina elämisestä. Niinpä raitistuin uudelleen, vaikkakin yritin eri tekniikoilla saada siirrettyä raitistumisen pakkoa myöhemmäksi. Join osia lähes kolmesta vuodesta. Sitten luovutin ja ilmoitin työnantajalleni ja asiakkaalleni, että alkoholin käyttöni on karannut käsistäni. Ennen tätä ilmoitusta olin hakenut paikan Kalliolan Klinikoilta, joka on Settlementtiliiton ylläpitämä alkoholistien hoitolaitos. Se on erittäin kovan paikan maineessa. Tekemäni ilmoituksen jälkeen minun ei tarvinnut enää juoda.

Hoitoon sisältyy luentoja ja pienryhmäkeskusteluja. Itse asiassa klinikka ylläpitää vertaistukeen perustuvaa prosessia, jota valvovat koulutetut psykologit. Heistä usealla jos ei kaikilla on omakohtainen kokemus raitistumisesta. Hoitoon sisältyy myös eri AA-ryhmissä käyntejä. Hoidon aikana alkoivat raamatunpaikatkin palata mieleeni, mutta niillä oli jotenkin erilainen merkitys - itseasiassa usein havaitsin useita erilaisia tulkintoja samasta lauseesta.

Havahtumiseni tapahtui kolmen peräkkäisen samankaltaisen kokemuksen seurauksena. Muistan niistä ensimmäisen. Se tapahtui eräässä AA-ryhmässä, jossa olin vierailijana. Yksi osanottajista oli juonut lasin tai kaksi viiniä ikään kuin vahingossa. (Jotkut ovat juoneet vahingossa pullon Koskenkorvaakin.) Tälle osanottajalle annettiin julkinen ojennus! Tämä on vastoin AAn perinteitä enkä ennen ollut kohdannut sellaista. Toisaalta jokainen ryhmä on täysin itsenäinen, se saa tehdä omat virheensä jos niin haluaa: siihen ei ole toisilla sanomista. Hetki oli järisyttävä. Julkisen ojennuksen saanut piti ensimmäisen puheenvuoron ja minä olin toisena! Menin sanattomaksi. (Osasin kuitenkin puhua omasta kokemuksestani) Tätä ei ollut koskaan tapahtunut tätä ennen eikä toiste tapahdu, ei. Mutta tapahtuipa vain alle viikossa jo kolmannenkin kerran. Olin aivan äimänä.

Havahtumiseni oli siis tämä sanattomaksi meneminen. AAn 10. askel kuuluu: "Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä myönsimme sen heti." Tämän askelen avulla tutkailin, mitä oikeastaan olin kokenut. Olin mennyt sanattomaksi kolmasti. Ei kai tuo nyt ole mitään, joku voi ihmetellä, mutta minulle se oli maailmanloppu. Minä huomasin, etten tiedäkään kaikkea. Sen jälkeen huomasin, ettei minun tarvitse tietääkään. Ja sitten havaitsin, ettei kaikkea voi tietääkään. Kaikki ihmiset näkevät todellisuuden sellaisena kuin näkevät. Huomasin, ettei ollut minun asiani sanoa heille, miten heidän se pitäisi nähdä. Itse asiassa suuri taakka oli lähtenyt harteiltani. Lapsena olin oppinut, että minun pitää pelastaa maailman ihmiset saarnaamalla heille totuutta. Sitten huomasin totuuden totuudesta, mutta vanha tapa jäi: minä tiedän totuuden, ei ole olemassa kuin yksi totuus ja kaikkien pitää ajatella tämän totuuden mukaisesti, muutenhan he elävät valheessa (Hyi!).

Olen pikkuhiljaa päässyt eroon saarnaavasta keskustelutyylistäni. Pystyn sietämään muitakin mielipiteitä. Havaitsin, että minulle on helpompaa nähdä toisen mielipiteen oikeutus, jos en ajattele, että minun ajatukseni on ainoa oikea. Toisaalta en koe tarvetta muuttaa mielipidettäni toisen painostuksesta, vaan pyrin ajattelemaan asioiden eri puolia pidempään, jos kaipaan mielipiteeni muuttamista. Tiede on osoittanut minulle senkin, että totuutena pidetyt asiat eivät ehkä ole ikuisia. Niinpä pidän vapauteni pitää mielipiteeni. Ei minun sitä tarvitse toiselle tyrkyttää. Jehovan todistajat vaativat kaiken todistamista. No, heillä on siihen oma erityinen tapansa. Minua oudoksuttaa, jos minulta kysytään mielipidettä tai jos esitän mielipiteeni, ja minun pitäisi perustella mielipiteeni. Keskustelut eivät mielestäni ole väitöstilaisuuksia, joissa pyritään muuttamaan toisten aiempi käsitys asiasta.

Kertomalla omaa kokemustani vältän ainakin saarnaamiseni. Jos jollakulla on erilainen kokemus, niin se johtuu siitä, että hän elää eri elämää kuin minä, eikä se tarkoita, että olisimme jompi kumpi väärässä. Voi olla useita totuuksia yhtä aikaa.

Jatkan edelleen sisäisen minäni tutkimista. Oman todellisen minäni. Se lienee eliniän pituinen projekti. Ehkä edistyn hitaasti tai ehkä joskus taas koen havahtumisen. Tärkeintä on suunta.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

Mievaan
Viestit: 489
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Mievaan » 14.09.2012 01:44

Tervetuloa joukkoon. "Voi olla useita totuuksia yhtä aikaa." Yksi asia mikä valkeni vasta vuosien jälkeen itsellenikin. Se taas johti siihen, että pikkuhiljaa pääsi eroon musta-valko ajattelusta. Onnea projektille. "Minä huomasin, etten tiedäkään kaikkea. Sen jälkeen huomasin, ettei minun tarvitse tietääkään. Ja sitten havaitsin, ettei kaikkea voi tietääkään. Kaikki ihmiset näkevät todellisuuden sellaisena kuin näkevät. Huomasin, ettei ollut minun asiani sanoa heille, miten heidän se pitäisi nähdä." Niin totta=)

SonOfJesus
Viestit: 742
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus » 14.09.2012 12:25

SonOfJesus kirjoitti:Havahtumiseni tapahtui kolmen peräkkäisen samankaltaisen kokemuksen seurauksena. Muistan niistä ensimmäisen. Se tapahtui eräässä AA-ryhmässä, jossa olin vierailijana. Yksi osanottajista oli juonut lasin tai kaksi viiniä ikään kuin vahingossa. (Jotkut ovat juoneet vahingossa pullon Koskenkorvaakin.) Tälle osanottajalle annettiin julkinen ojennus! Tämä on vastoin AAn perinteitä enkä ennen ollut kohdannut sellaista. Toisaalta jokainen ryhmä on täysin itsenäinen, se saa tehdä omat virheensä jos niin haluaa: siihen ei ole toisilla sanomista. Hetki oli järisyttävä. Julkisen ojennuksen saanut piti ensimmäisen puheenvuoron ja minä olin toisena! Menin sanattomaksi. (Osasin kuitenkin puhua omasta kokemuksestani) Tätä ei ollut koskaan tapahtunut tätä ennen eikä toiste tapahdu, ei. Mutta tapahtuipa vain alle viikossa jo kolmannenkin kerran. Olin aivan äimänä.
Sanattomaksi meneminen oli ehkä väärä termi, koska osasin kuitenkin puhua omasta kokemuksestani. Mutta minulla ei ollut selkeää mielipidettä asiasta. Mietin syytänkö häntä kuten julkisessa ojennuksessa oli tehty vai lohdutanko. Mutta alkoholistille yksikin lasi on tosi vaarallinen, koska alkoholi muuttaa aivokemian tasapainoa siten, että ainakin minulla alkoholista tulee happeen verrattava elinehto. Ojennus oli siis paikallaan, mutta ojennus on kuitenkin julmaa. Olen itse kokenut sen. Sitä paitsi ainakin minulla alkoholin käytön uudelleen aloittaminen oli loppupeleissä itsessään tosi nöyryyttävää. AAn kirjallisuudessa sanotaankin että alkoholi on paras asianajajamme. Siksi AAssa ei tarvita rangaistuksia. Väärä suuntautuneisuus henkisesti johtaa vääjämättä juomiseen, joka päättyy kuolemaan tai raitistumiseen. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Sisäinen maailmani tärähti ja se johti minuuden muutokseen. Ylpeys rapisi. Suunnaton itsevarmuus lohkesi. Ymmärsin, ettei asian yhden puolen tunteminen vielä kerro koko totuutta. Huomasin, että muutkin mielipiteet ovat yhtä oikeutettuja kuin omani. Tajusin, etten ole ajattelupoliisi, jonka pitää valvoa oikean ainoan Totuuden pysymistä kaikkien ajatuksissa. Tajusin, että olen vain pieni osa kokonaisuutta.

Minulle eräs sanoikin vuosia myöhemmin: "Kyllä sinä silloin olitkin melkoinen kusipää". Ehkä minussa kuitenkin on vielä potentiaalia kehittyä.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 14.09.2012 21:09

SonOfJesus kirjoitti:Huomasin, että muutkin mielipiteet ovat yhtä oikeutettuja kuin omani. Tajusin, etten ole ajattelupoliisi, jonka pitää valvoa oikean ainoan Totuuden pysymistä kaikkien ajatuksissa.
Tosiasioiden ja mielipiteiden erottaminen toisistaan sekä niiden erillään pitäminen toisistaan vaatii ponnistelua. Etenkin uskonnon saralla tuo ponnistelu jää pääsääntöisesti tekemättä ja ajatuspoliisin rooli on päällä kaiken aikaa.
Minulle eräs sanoikin vuosia myöhemmin: "Kyllä sinä silloin olitkin melkoinen kusipää".
Näköjään mulla on ollut sen verran hienovaraisempia kavereita, että ei ole tuollaista oikeutettua kommenttia tullut vastaan. Jos viina jätetään sivuun, niin mä olen laukonut jt-taustan takia tosi kusipäisiä mielipiteitä ja käyttäytynyt tuon taustan pohjalta kusipäisesti.
Ehkä minussa kuitenkin on vielä potentiaalia kehittyä.
Itse katson kehittyneeni, koska nyt lähinnä mielenhallinnassa olevat jehovantodistajat luokittelevat minut kusipää-tasolle.

Sen miktä sinua olen seurannut, niin olet monia edellä ajatuksinesi.

Kaarmis
Viestit: 3887
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Kaarmis » 15.09.2012 02:14

Vaikka en ymmärrä mitä tarkoittaa sana mitkä, olen pitkälti samaa mieltä tämän topicin kanssa. Paitsi siltä osin, että minä olen aina oikeassa, bipolaaridiagnoosistani johtuen. Ainakin silloin kun "up" on päällä. On hienoa olla aina oikeassa, aina toisia parempi sekä lähes täydellinen. :D
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

SonOfJesus
Viestit: 742
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus » 15.09.2012 20:37

Markku Meilo kirjoitti:
Ehkä minussa kuitenkin on vielä potentiaalia kehittyä.
Itse katson kehittyneeni, koska nyt lähinnä mielenhallinnassa olevat jehovantodistajat luokittelevat minut kusipää-tasolle.

Sen miktä sinua olen seurannut, niin olet monia edellä ajatuksinesi.
Kiitos positiivisesta palautteesta! Sitä saa liian harvoin.

Kun nyt olen niin avoimeksi ruvennut, niin kerronpa samalla mikä arvoitus nimimerkkiini sisältyy. Alkaessani käyttää tätä nimimerkkiä kerroin että se on arvoitus eli se voi johtaa harhaan. Monet jo tämän tietävätkin niin voin kertoa lopuillekin.

Olen SonOfJesus, koska olen Jeesukseksi kutsutun puusepän poika. Pakkohan sitä oli käyttää. Isäni nimi ei siis ollut Jeesus, vaan häntä kutsuttiin sillä nimellä, koska hän oli niin kova puhumaan. Näin kertoi pappi hänen hautajaisissaan. Hän ei ollut koskaan Jehovan todistaja. Hän oli väkivaltainen alkoholisti, jonka äitini ajoi pois vähän ennen syntymääni. Niin sanotusti tapasin hänet kerran. Se tapahtui pian syntymäni jälkeen, kun hän kiipesi ikkunastamme sisään meitä hakkaamaan. Äitini pääsi kuitenkin pakoon minä sylissään. Tietenkään en muista asiasta mitään, joten olen äitini kertomuksen varassa.

Loppukevennykseksi ajatteluharjoitus Seuralle. Tämä tuli mieleeni useammista totuuksista, joista kirjoitin. Kuitenkin johtopäätökset vaikuttavat ristiriitaisilta?

Jeesus sanoi: "millä tuomiolla te tuomitsette, sillä tuomitaan teidät" ja "hyvä puu ei voi kantaa pahaa hedelmää eikä huono puu tuottaa hyvää hedelmää".

Minä olen Seuran kannalta huono hedelmä, koska arvostelin vanhimpia ja minut erotettiin. Näin ollen Seura on omalta kannaltaan huono puu, koska se on kantanut tällaista huonoa hedelmää.

Omalta kannaltani minä olen hyvä hedelmä, koska Seura toimi minulle kasvattajana ja minä olen pystynyt edistymään. Seura on siis minun kannaltani hyvä puu, koska se on tuottanut tällaista hyvää hedelmää.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

SonOfJesus
Viestit: 742
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus » 15.09.2012 21:12

Mievaan kirjoitti:Se taas johti siihen, että pikkuhiljaa pääsi eroon musta-valko ajattelusta
Oikeuskomiteassa totesin vanhimmille, jotka syyttivät minua musta-valkoisesta (!) ajattelusta, että musta-valkoisuushan sisältää kaikki vaihtoehdot. Musta on nimittäin pinta, joka ei heijasta mitään valoa ja valkoinen pinta heijastaa kaikki aallonpituudet eli värit. :)
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

Kaarmis
Viestit: 3887
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Kaarmis » 15.09.2012 22:22

Niih, värejä ei ole olemassa, on vain pintojen erilaista valonheijastuskykyä.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

SonOfJesus
Viestit: 742
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus » 16.09.2012 13:45

Kaarmis kirjoitti:Niih, värejä ei ole olemassa, on vain pintojen erilaista valonheijastuskykyä.
No, kyllä itse asiassa värit ovat olemassa kuten voi havaita, kun valkoinen valo jaetaan prismalla eri väreihin, esim. sateenkaari. Valkoinen valo on kaikkien värien summa. Väri on valon tietty aallonpituus. Tätä voi kokeilla valaisemalla valkoista pintaa, joka heijastaa kaikki värit, tietyn värisellä valolla, niin pinta näyttää sen väriseltä.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

Kaarmis
Viestit: 3887
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Kaarmis » 16.09.2012 13:50

Kun tietyn väriselle pinnalle valaistaan tiettyä aallonpituutta, valon "väri" ei näy. "Väri" on täysin riippuvainen pintansa valonheijastuskyvystä. I rest my case.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Viljo » 16.09.2012 15:49

Nyt arvoisa Käärmis on sekoittanut käsitteet. Värithän ovat olemassa vain pään sisäisinä havaintoina. Värejä voi nähdä ilman valoakin esim. unissa. I rest my case.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon

SonOfJesus
Viestit: 742
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus » 16.09.2012 17:16

Mutta voiko jotain pintaa perustellusti sanoa tietyn väriseksi? Kyseinen pinta imee (absorboi) itseensä kaikki muut värit ja heijastaa sen värin, jonka näemme, eli ko pinta hylkii juuri sitä väriä, jonka väriseksi me sitä kutsumme. Eli valkoinen pinta onkin musta, koska se hylkii kaikkia aallonpituuksia, ja muun väriset ovat itse asiassa vastavärisiään. I rest my case.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

Kaarmis
Viestit: 3887
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Kaarmis » 16.09.2012 18:00

Pään sisäiset (unien) värit ovat vain muistikuvien vääristymiä pintojen värinheijastuskyvyistä. :)
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

Kaarmis
Viestit: 3887
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Kaarmis » 16.09.2012 18:01

SonOfJesus kirjoitti:Mutta voiko jotain pintaa perustellusti sanoa tietyn väriseksi? Kyseinen pinta imee (absorboi) itseensä kaikki muut värit ja heijastaa sen värin, jonka näemme, eli ko pinta hylkii juuri sitä väriä, jonka väriseksi me sitä kutsumme. Eli valkoinen pinta onkin musta, koska se hylkii kaikkia aallonpituuksia, ja muun väriset ovat itse asiassa vastavärisiään. I rest my case.
Nimenomaan ei voi sanoa. Pinta itse ei ole minkään värinen, vaan pinta ominaisuuksiensa takia heijastaa tiettyjä valontaajuuksia.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Havahtumiseni

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 16.09.2012 18:22

Viljo kirjoitti:Värejä voi nähdä ilman valoakin esim. unissa.
Pää on oiva värkki, ilman kyseistä energiaa voi sitä aistia myös valveilla. Kaveri aisti sitä Jehovan puhutellessa häntä Stadissa Stokkan edustalla. Häntä ihmetytti kun yksikään muu kulkija ei kiinnittänyt huomiota tuohon taajuuskirjoltaan ihmissilmien herkkyysalueelle osuneen sähkömagneettisen värähtelyn poikkeukselliseen intensiteettiin.

Vastaa Viestiin