Millaiseksi ihminen luotiin?
Lähetetty: 27.09.2012 15:08
Käsittelen siltä pohjalta, mitä Raamattu sanoo, tai mitä järjestö sanoo asiasta, en ota kantaa siihen, onko luomistarina tai ylipäänsä Jumala todellisia.
Millaiseksi Jumala loi ihmisen? "Kuvakseen" sanotaan.
Alastomaksi, kodittomaksi, työkaluttomaksi, säiden armoilla kaikilta elinolosuhteiltaan eläimen kaltaiseksi. Ulosteet peitettiin, mutta niin tekevät kissatkin. Yhteinen puhekieli oli, mutta niin on lähes kaikilla nisäkkäillä, vähintään viittomakieleen verrattava elekieli. Lisäännyttiin aivan kuten eläimetkin tekevät. Ruoka kerättiin puista, pensaista ja maasta aivan kuten eläimetin tekevät.
Kun ihminen (Nimrod) alkoi rakentaa kaupunkia, ja sinne tornia, Jumala suuttui tai pelästyi niin paljon että aiheutti hajaannuksen. Ylpeys annetaan syyksi, mutta mielestäni kyseessä oli enemmänkin Jumalan kuin ihmisen ylpeys, joka kolahti.
Ilmeisesti ihmisen luonteenpiirteiden ja tekojen ja olemuksen oli tarkoitus toimia "Jumalan kuvana". Jostain syystä puolet ihmisille annetuista tunteista (kaikki negatiiviset) tuomittiin tiukasti. Ne asiat, mihin Jumala on jatkuvasti läpi vanhan testamentin syyllistynyt, kiellettiin ihmisiltä pahoina ja tuomittavina tekoina, kuten vihastuminen, raivonpuuskat ja ylpeys. Näyttää vahvasti siltä, että Jumala halusi luoda tätaalisen alistuvan olennon, joka ei kehittyisi eläimen asteelta liikaa, eikä selviäisi itsenäisesti hengissä. Tässä hän epäonnistui. Sen sijaan hän huomasi että ihmisen oma tahto, oma järjenkäyttö, ja omanarvontunto olivatkin todellisia uhkia mukavuudenhaluisuuden kanssa. Nämä piirteet piti saada tuhottua. Tässäkin hän epäonnistui.
Miksi opetetaan, että positiivisten tunteiden osoittaminen on Jumalasta, ja negatiiviset Saatanasta? Loiko Jumala ihmisen omaksi kuvakseen, vai sekä itsensä että Saatanan kuvaksi?
Vai loiko hän erillisen elämänmuodon, minkä lopputuloksesta ei ollut itsekään selvillä?
Miksi hän sai kaikki eläimet pysymään "synnittömänä", totaalisen hyvinä, kun ihmistä ei? Eikö hänen olisi kuulunut suojella ihmistä pahuudelta?