Veljesseura.org

Saako JT-lapsi olla "lapsi" vai pitääkö hänen olla "pikku saarnaaja". Julkaisin äsken omilla kotisivuillani sekä omani että lapsiasiavaltuutetun sähköpostin kyseisestä asiasta.

Minä sain ainakin olla pikku saarnaaja. Ei siinä paljoa kyselty, että mitä pieni 6v SuurinBabylon haluaa tehdä lauantaina. Oli itsestäänselvyys että päivä aloitettiin kenttäpalveluksella. En minä siitä traumatisoitunut, mutta en silti pidä lapsityövoiman käyttöä oikeana.

Ei saa. Jo kokouksissa istuminen on lapsen kannalta erittäin kyseenalaista toimintaa. Puhumattakaan, että ideologia on kaikin puolin mätä, ja pyrkii esimerkiksi estämään lapsen normaalit sosiaaliseet kontaktit mm. koulutovereiden kanssa.

Juu, nämä kaikki yllämainitut asiat ovat totta, mutta toisaalta myös sanoisin että lapsen toivotaan olevan lapsi ja vielä paljon kauemmin kuin "maailmallisten" vastineidensa.

Kunnioittavasti teidän
Nabander

nabander kirjoitti:Juu, nämä kaikki yllämainitut asiat ovat totta, mutta toisaalta myös sanoisin että lapsen toivotaan olevan lapsi ja vielä paljon kauemmin kuin "maailmallisten" vastineidensa.

On toki yhteiskunnassa ihan yleinen ongelma, että lapselta edellytetään, tai hänelle sallitaan "liian nopea" aikuistuminen.
Jehovantodistajuus ei kuitenkaan mitenkään suojaa tuolta ei-toivotulta ilmiöltä, päinvastoin. Esimerkiksi tietoisuus Jehvanan suunnitelmasta massamurhata 99% maailman väestöstä hetkenä minä hyvänsä, puhumattakaan tuon suunnitelman edellyttämään pelastustyöhön osallistumisesta, ei ole lapsen psyyken käsiteltäväksi kuuluva asia.

nabander kirjoitti:Juu, nämä kaikki yllämainitut asiat ovat totta, mutta toisaalta myös sanoisin että lapsen toivotaan olevan lapsi ja vielä paljon kauemmin kuin "maailmallisten" vastineidensa.

Osittain näin, mutta tässäkin Vartiotorni-seura on jakomielinen: alle 10-vuotias on kypsä tekemään koko loppuelämäksi sitovan kasteen, mutta lukiolainen ei saa hallintoelimen herrojen mukaan itse päättää opiskelustaan. Lapset ovat Watchtowerin valtapeleissä pelkkiä pelinappuloita.

Itse ainakin piti aina edustaa uskontoa joka paikassa. Vähän niin kuin olis lapsi laitettu edustamaan jotain poliittista ideologiaa joka paikassa. Piti käyttäytyä sopivalla tavalla, näyttää sopivalta ja luritella sopivaa propagandaa.

Koko lähisukuni oli jehovantodistajia tai/ja alkoholisteja. Koen, että jehovantodistajuudesta on ollut loppupelissä enemmän harmia, kuin alkoholismista.

Osasitpa JoPo kysyä kinkkinstä asiaa. Vastaus tuskin on yksiselitteinen.

Koen itse saaneeni olla lapsi, mutta siltäkin osin asia on jo hieman kaksipuoleinen. Lapseutta halveerattiin, ja lähes täysikäiseksi asti kuulin aina ollessani eri mieltä, että "kun olet lapsi, ajattelet kuin lapsi". Käytännössä tämä merkitsi sitä, että koska olin lapsi, näkemykselläni ei ollut minkäänlaista painoarvoa, eikä sitä tarvinnut ottaa missään tilanteessa huomioon. Olinhan "vain" lapsi, joka ei mistään tienyt eivätkä tunteetkaan olleet vielä "tarpeeksi kehittyneet" jotta niitä olisi kannattanut huomioida.

Kenttäilyssä lehtien antaminen oli helpohkoa jos sai roolin päälle (pue uusi persoonallisuus!). Tarjosin ihmisille luettavaa, en sen enempää. En koskaan ole halunnut johtaa mitään raamatun tutkisteluja, enkä kokenut tarvetta saada ketään aidosti kiinnostumaan. Maaseudulla ihmiset olivat lapselle ystävällisä kieltäytyessäänkin, mutta kaupungissa tyyli oli aivan toista. Jokaisen oven takana toivoo, ettei kukaan ole kotona, ettei tarvitsisi änkyttää vuorosanojaan jotka eivät todellakaan pulpunneet sydämestä. Teini-ikään päästyäni pelkäsin sitä, etten osannut selittää asioita, kun kaveritkaan eivät tuntuneet osaavan yhtään sen enempää. Juttelin vain lehden aiheista, enkä koskaan oppinut lukemaan Raamattua. Koin jotenkin typeräksi sen, että jae olisi pitänyt lukea pelkän kirjan tuoman auktoriteetin vuoksi, jos kerran osasin lainata jakeen sanat muistista.
Teini-iän alkupuolella taannuin tilanteeseen "tunti kuussa, loput maassa".

Kokoukset koin todella suureksi taakaksi. Niitä ollessa kolmena päivänä viikossaen koskaan käsittänyt miksei riittänyt että on jehovan todistaja ja toimii elämässään oikein = seuran käskyjen mukaan. Jäin jo muutaman vuoden vanhana kiinni siitä, että mellastin paikallani saadakseni "kurinpalautukseksi" mennä eteiseen yksin istumaan, kun koin sen mukavampana, ja ainakin vaihteluna.
Joka toinen koulupäivä (aikuisena työpäivä) oli kiireinen, ja tavallaan menetetty ilta. Kotona syötiin, tehtiin läksyt, vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin. Sama rulianssi kotiin palattua, ja sitten sänkyyn.
Viikonloput on laskettu lasten palautumisajaksi koulusta, mutta ehei, sunnuntaina ei saanutkaan nukkua! Herätyskello raastoi korvia ja sen jälkeen ruokaa naamaan, retkut ylle ja taas istumaan tuntikausiksi. Väsyneenä, innottomana, kiinnostumattomana, ajan piirrellen käyttäen. Koen edelleen joka sunnuntaiaamu helpotusta ja rauhaa saadessani kääntää kylkeä ja jatkaa torkkumista. Siitä on tullut minulle jo yksi viikon kohokohdistani nautinnollisuudessaan, joten onkohan se jo laskettavissa positiiviseksi lopputulokseksi aiemmasta kokouksissa käymisestä?

Järkevää olisi tosiaan miettiä tarkkaan kuinka turvallista on lasten tai hyvin nuorten käydä keskenään vieraiden ovilla, ja kuinka paljon tämä aiheuttaa yleistä turvattomuuden tunnetta lapsissa. Samoin tulisi pohtia millä tavoin lapseen vaikuttaa se että 3 (nyt 2) kertaa viikossa istutaan hiljaa paikallaan turhautumassa ja tukahduttamassa omia ajatuksiaan.

Kivikko kirjoitti:Lapseutta halveerattiin, ja lähes täysikäiseksi asti kuulin aina ollessani eri mieltä, että "kun olet lapsi, ajattelet kuin lapsi". Käytännössä tämä merkitsi sitä, että koska olin lapsi, näkemykselläni ei ollut minkäänlaista painoarvoa, eikä sitä tarvinnut ottaa missään tilanteessa huomioon. Olinhan "vain" lapsi, joka ei mistään tienyt eivätkä tunteetkaan olleet vielä "tarpeeksi kehittyneet" jotta niitä olisi kannattanut huomioida.

Oih, tämä on kyllä ihan harvinaisen totta! Siis tismalleen noin se meni omassakin lapsuudessa.
Mistähän tuo lasten mielipiteiden ja näkemysten halveksiminen oikein kumpuaa? Lienee itsestäänselvyys, ettei lapsilla monestikaan ole aikuiseen verrattavaa kokemuspohjaa saati kypsyyttä, mutta kukapa sitä olettaisi tai odottaisikaan? Tuossa väheksyvässä asenteessa ei pelkästään ignoorata lapsen mielipiteitä, vaan sillä myös opetetaan lapselle, ettei hän itse ole kovinkaan tärkeä.

Kivikko kirjoitti:Järkevää olisi tosiaan miettiä tarkkaan kuinka turvallista on lasten tai hyvin nuorten käydä keskenään vieraiden ovilla, ja kuinka paljon tämä aiheuttaa yleistä turvattomuuden tunnetta lapsissa. Samoin tulisi pohtia millä tavoin lapseen vaikuttaa se että 3 (nyt 2) kertaa viikossa istutaan hiljaa paikallaan turhautumassa ja tukahduttamassa omia ajatuksiaan.

*Nyökyttelyä*
Harmi vaan, ettei saleilla istumaan pakotettujen lasten etua oikein kukaan taida ajaa.

Itse sain vasta aikuisena tietää, että nyt jo edesmennyt sukulaiseni oli aikanaan kiivaasti vastustanut meidän lasten liittämistä todistajauskontoon. Lähinnä hän oli ollut huolissaan siitä, millainen todellisuudessa on lapsen sananvalta ja valinnan mahdollisuudet ko. uskonyhteisössä, jopa siinä määrin, että hän vaati tätä uskovaista huoltajaamme lupaamaan, että me lapset saamme milloin tahansa vapaasti jättää järjestön, ilman seuraamuksia. Tästä olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
On se vaan vielä aikuisenakin aika huojentavaa tietää, että silloin pentuaikoina edes yksi aikuinen ihminen on ihan oikeasti ollut meidän lasten puolella.

Kivikko kirjoitti:Lapseutta halveerattiin, ja lähes täysikäiseksi asti kuulin aina ollessani eri mieltä, että "kun olet lapsi, ajattelet kuin lapsi". Käytännössä tämä merkitsi sitä, että koska olin lapsi, näkemykselläni ei ollut minkäänlaista painoarvoa, eikä sitä tarvinnut ottaa missään tilanteessa huomioon. Olinhan "vain" lapsi, joka ei mistään tienyt eivätkä tunteetkaan olleet vielä "tarpeeksi kehittyneet" jotta niitä olisi kannattanut huomioida.

Tuosta tulikin mieleeni keskustelu sukulaisieni kanssa poisliukumisestani, mikä tapahtui teini-iässä, siinä kuudentoista kieppeillä. Pääsyyksi mainitsin, ettei oppi yksinkertaisesti vakuuttanut minua. Vasta-argumenttina esitettiin, etten missään tapauksessa olisi lapsena voinutkaan ymmärtää, koska tämä veli vanhinkaan ei ollut siinä iässä ymmärtänyt. No, tämä keskustelu palasi mieleen vuosien jälkeen, kun toisessa asiayhteydessä minulle selvisi, että tämä asiaa ymmärtämätön lapsi oli itse vihkiytynyt kasteella 13-vuotiaana. Lapsi on siis nähtävästi samanaikaisesti liian nuori ymmärtämään, mutta kyllin vanha kasteelle.

"Mistähän tuo lasten mielipiteiden ja näkemysten halveksiminen oikein kumpuaa? Lienee itsestäänselvyys, ettei lapsilla monestikaan ole aikuiseen verrattavaa kokemuspohjaa saati kypsyyttä, mutta kukapa sitä olettaisi tai odottaisikaan? Tuossa väheksyvässä asenteessa ei pelkästään ignoorata lapsen mielipiteitä, vaan sillä myös opetetaan lapselle, ettei hän itse ole kovinkaan tärkeä. "

Lapsella joo ei ole paljoakaan kokemuspohjaa eikä kypsyyttä, mutta jos lapsi siitä syystä ignoorataan ja lyödään henkisesti lyttyyn, voi olla ettei kyseinen ihmisenalku koskaan pääse kasvamaan henkisesti tasapainoiseksi aikuiseksi.

Kivikko kirjoittaa niin asiaa, ettei ole mitään lisättävää.

Kaarmis kirjoitti:"Mistähän tuo lasten mielipiteiden ja näkemysten halveksiminen oikein kumpuaa?

Pahoin epäilen viime vuosisadan alkua tai 1850-lukua, ellen peräti 1700-luvun kasvatustieteitä. Lapsihan oli pieni aikuinen pukeutumistaan myöten, kuten on todistajien kokoontumisissa nykyisin.

Mag Mell kirjoitti:Tuossa väheksyvässä asenteessa ei pelkästään ignoorata lapsen mielipiteitä, vaan sillä myös opetetaan lapselle, ettei hän itse ole kovinkaan tärkeä.

Jotenkin tuntuu, että monikaan "maailmallinen" isä ei availisi kahden teini-ikäisen todistajalapsen (nyt ajatellen) harvinaisen lapsellisia rakkauskirjeitä. Veli vanhimman jälkikäteinen perustelu kuului, että "olette edelleenkin liian nuoria avioliittoon". Raskauttavaa aineistoa ei löytynyt, mutta ainakin pari JT-teiniä sai osoituksen olemattomista oikeuksistaan (edes yksityisyyteen).

Mag Mell kirjoitti:Harmi vaan, ettei saleilla istumaan pakotettujen lasten etua oikein kukaan taida ajaa.

Johanneksen pojan lapsiasiainvaltuutetulta saama vastaus osoitti taas kerran, että JT-lasten oikeudet kuuluvat juhlallisiin lausuntoihin, niiden eteen ei tarvitse oikeasti tehdä mitään. Ja niin kauan kun viranomainen neuvottelee viran puolesta ainoastaan tiedotusjohtaja Veikko Leinosen kanssa, mikään ei tule muuttumaan.

Vieraas kirjoitti:Johanneksen pojan lapsiasiainvaltuutetulta saama vastaus osoitti taas kerran, että JT-lasten oikeudet kuuluvat juhlallisiin lausuntoihin, niiden eteen ei tarvitse oikeasti tehdä mitään. Ja niin kauan kun viranomainen neuvottelee viran puolesta ainoastaan tiedotusjohtaja Veikko Leinosen kanssa, mikään ei tule muuttumaan.

Itsekin olin hieman pettynyt lapsiasiavaltuutetun laimeaan "kannanottoon". "Kannanotto" oli paremminkin diplomaatin tekstiä kuin aidosti lapsista huolehtivan ihmisen sanoja. Mutta asia on vireillä, joten odotellaan.... ihan samalla tavalla kuin Vartiotorniseura Harmagedonia.