Sivu 1/1

Vt-seuran perustelut haaratoimistojen laukkauttamisille

Lähetetty: 29.10.2012 20:18
Kirjoittaja SuurinBabylon
Jw.org:n uutissivulla kerrotaan haaratoimistojen yhdistämishankkeista. Sivustolla olevan uutisen mukaan yhdistämiset eivät johdu rahapulasta, vaan siitä että 1) tekniikka on kehittynyt 2) haaratoimistosta pois potkituilla on enemmän aikaa käännytystyöhön.

Tekniikan kehittyminen on johtanut uutisen mukaan siihen, että isojen haaratoimistojen väkeä on voitu vähentää, jolloin on saatu tilaa pienemmissä haaratoimistoissa työskenteleville henkilöille. Uutinen kertoo: "Nyt kussakin keskuspaikassa on enemmän kokeneita todistajia, jotka huolehtivat raamatullisesta opetustyöstä." Eli toisin sanoen haaratoimistoja on voitu lakkauttaa ja henkilöstöä keskittää, kun turhat ja epähengelliset beteliläiset on saatu tekniikan kehittymisen myötä pois jaloista. Painokoneen rassaajat, siivoojat ja muut työläiset kuulunevat tähän ryhmään. "Kokeneemmat todistajat" taas luultavasti ovat ylempää johtohenkilöstöä.

Vt-seura on nähnyt paljon vaivaa selittääkseen tämänkin asian mahdollisimman monimutkaisilla sanankäänteillä. Kysehän on puhtaasti irtisanomisista, ei "yhdistämisestä" tai "tekniikan kehittymisestä". Argumentti siitä että julistustyöhön saadaan enemmän työntekijöitä, kuulostaa naurettavalta. Mikäköhän vaikutus muutamalla sadalla(?) ex-beteliläisellä on käännytettyjen vuosittaiseen kokonaismäärään? Kaikesta päätellen melko vähäinen, kenties jopa olematon.

Ja vielä loppuun Vt-seura jaksaa piristää meitä rohkaisevalla kokemuksella:
jw.org kirjoitti:Muuan afrikkalainen todistaja, joka lähetettiin julistustyöhön, kirjoitti: "Elämäntapojen mukauttaminen uusiin olosuhteisiin tuntui muutaman kuukauden ajan vaikealta. Päivittäinen sananpalvelus on kuitenkin tuonut minulle suunnattomasti iloa ja siunauksia. Tutkin tällä haavaa Raamattua 20 ihmisen kanssa, ja jotkut heistä käyvät jo seurakunnan kokouksissa."
Linkki alkuperäiseen uutiseen

Re: Vt-seuran perustelut haaratoimistojen laukkauttamisille

Lähetetty: 29.10.2012 20:29
Kirjoittaja Vieraas
SuurinBabylon kirjoitti:Jw.org:n uutissivulla kerrotaan haaratoimistojen yhdistämishankkeista.
Hyviä uutisia pukkaa ja kehitys kehittyy jatkuvasti kuin Neuvostoliitossa ikään. Nyt tuotetaan enemmän hengellistä ravintoa per jäljelle jäävä haaratoimisto. Eli nyt toimitetaan enemmän kustakin. Ei enää pelkkää hevonpaskaa. (Pahoittelen, oli huono.)

Re: Vt-seuran perustelut haaratoimistojen laukkauttamisille

Lähetetty: 01.11.2012 19:41
Kirjoittaja vwk3
Täällä on jatkuvasti tunnettu pahaa mieltä siitä, että betelissä porukka tekee töitä ilman eläkekertymää (niin kuin eivät sitä itse tajuaisi). Nyt sitten pitää vinkua siitä, että uusimman tekniikan myötä ei tarvita niin paljon tuota säälittyä työvoimaa. Kyllä minulla on hyvin tiedosssa ettei tietenkään mikään asia ole oikein teki mitä tahansa, mutta se kuitenkin polttaa jatkuvasti verkkokalvoja tuollainen päätön valitus.

Re: Vt-seuran perustelut haaratoimistojen laukkauttamisille

Lähetetty: 01.11.2012 19:53
Kirjoittaja vwk3
"Kysehän on puhtaasti irtisanomisista, ei "yhdistämisestä" tai "tekniikan kehittymisestä".

Mitä sä nyt yrität mahdollisesti selittää? Eihän ne, jotka ko. paikkaan ovat anoneet ole tehneet mitään määräaikaissopimusta, vaan ovat siellä siellä niin kauan kuin tarvitaan. Tai niin kauan että itse päättävät lähteä. Ja se, että heitä siirretään johonkin muuhun seurakuntaan johtuu siitä, että he ovat halunneet olla käytettävissä siten, mihin tahansa työhön. Ei pelkästään betelissä työskentelemään.

Re: Vt-seuran perustelut haaratoimistojen laukkauttamisille

Lähetetty: 01.11.2012 20:14
Kirjoittaja Vieraas
vwk3 kirjoitti:Mitä sä nyt yrität mahdollisesti selittää?
Vaikka en mode olekaan, niin omalta osaltani haluan tässäkin ketjussa toivottaa tervetulleeksi uuden rekisteröityneen! Palsta kaipaa epäilemättä raikkaita ja rakentavia avauksia.

Re: Vt-seuran perustelut haaratoimistojen laukkauttamisille

Lähetetty: 01.11.2012 21:06
Kirjoittaja Seuraaja
>>""Nyt kussakin keskuspaikassa on enemmän kokeneita todistajia, jotka huolehtivat raamatullisesta opetustyöstä""

- Kun Brooklynin Beetelin "ovet suljettiin" 11/9 2001 oli aika lähellä että "enemmän aikaa käännytystyöhön" ei enää ollut.
Saarnaamistyö tuottaa edelleen satoa maailmanlaajuisesti mutta osassa maailmaa on jo suunta kääntynyt.
Jehova antaa aikaa, Jeesus kutsuu vielä lampaitaan, minäkin olen saanut tuota aikaa enemmän kuin voisin odottaa...

Re: Vt-seuran perustelut haaratoimistojen laukkauttamisille

Lähetetty: 01.11.2012 23:02
Kirjoittaja Mag Mell
vwk3 kirjoitti:Täällä on jatkuvasti tunnettu pahaa mieltä siitä, että betelissä porukka tekee töitä ilman eläkekertymää (niin kuin eivät sitä itse tajuaisi). Nyt sitten pitää vinkua siitä, että uusimman tekniikan myötä ei tarvita niin paljon tuota säälittyä työvoimaa.
Niin, onhan se toki reilumpaa samanaikaisesti sekä irtisanoa työstä että häätää asunnosta, kuin pelkästään jättää työuran jälkeen ilman eläkettä. Jepjep.

Re: Vt-seuran perustelut haaratoimistojen laukkauttamisille

Lähetetty: 02.11.2012 00:20
Kirjoittaja Johanneksen poika
vwk3 kirjoitti:Eihän ne, jotka ko. paikkaan ovat anoneet ole tehneet mitään määräaikaissopimusta, vaan ovat siellä siellä niin kauan kuin tarvitaan. Tai niin kauan että itse päättävät lähteä. Ja se, että heitä siirretään johonkin muuhun seurakuntaan johtuu siitä, että he ovat halunneet olla käytettävissä siten, mihin tahansa työhön. Ei pelkästään betelissä työskentelemään.
Tuo todistaa sen, että olet todellakin erittäin vahvassa mielenhallinnassa, kun et näe kuinka Betelin ilmaistyövoimaa käytetään härskisti hyväksi.

Oletko joskus kuunnellut konventeissa näytteitä, joissa haastatellaan kokoajanpalvelijoita ja muita "esimerkillisiä" Jehovan todistajia. He kertovat siunauksista, joita he ovat jatkuvasti saaneet pannessaan Valtakunnan edut koko ajan henkilökohtaisten etujen edelle.

Näetkö mitään "siunausta" siinä, että yhtäkkiä Betelin työntekijä huomaa olevansa ilman työtä, ilman asuntoa, ilman rahaa maailmassa mikä on reaalitodellisuutta. Maailmassa tarvitaan rahaa ja sitä saadaan tekemällä työtä. Työtä ei saa jos ei ole koulutusta tai muuten hankittua ammattitaitoa. Koulutuksen Betel on kieltänyt.

Jos Betel yhtäkkiä potkaisee pellolle vuosikaudet ilmaistyötä tehneen työntekijän, se varmasti kirpaisee, vaikka tämä kuinka yrittää itselleen selitellä (= valehdella). Mustaa ei saa valkoiseksi selittämällä.

Nykyinen Saatanan vallassa oleva paha maailma sentään tarjoaa kohtuullista sosiaaliturvaa kansalaisilleen, mutta Betel ei huolehdi sen työntekijöistä potkujen jälkeen mitenkään. Tulee mieleen Raamatusta tämä kohta:

(Jaakobin kirje 2:15-17)  – –Jos joku veli tai sisar on alastomana ja sen päivän ruokaa vailla 16 ja silti joku teistä sanoo heille: ”Menkää rauhassa, pysytelkää lämpiminä ja hyvin ravittuina”, mutta ette anna heille heidän ruumiinsa tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? 17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.

Tuossa asiassa Betel kunnostautuu. Tiedän tapauksia.