Jehovantodistajien 607-raamattumatikka
Lähetetty: 30.11.2012 01:39
Minulle on useammaltakin jt-taholta vakuutettu, että he luottavat 607-matikkaan nimenomaan siksi, että Raamattu on tässä(kin) asiassa luotettavampi lähde kuin historioitsijat, joilta Vt-seuran mukaan on luotettavaa ainoastaan 539 (vaikka se perustuukin täysin samoille todisteille kuin historioitsijoiden näkemykset Jerusalemin muidenkin tapahtumien ajoituksesta). Tässä sitten Raamatun kehutun tarkkuuden ihastelua, näyte 1:
Mesullam
Hananja
Hasuba
Ohel
Berekja
Hasadja
Jusab-Hesed
Näyte 2:
Estaol
Sora
Asna
Sanoah
En-Gannim
Tappuah
Enam
Jarmut
Adullam
Soko
Aseka
Saaraim
Aditaim
Gedera
Gederotaim
Jos kerran raamatunkirjoittaja ei kyennyt laskemaan edes viiteentoista, niin Laodikean sanansaattajan olikin jo aika tulla apuun 1800-luvulla, tosin ylimääräisen nollavuoden poisto menikin sitten jo 1900-luvun puolivälin tienoille. Tuolloin Jerusalemin ikivanhoja tapahtumia siirrettiin vuoden verran vanhemmiksi. Se kävi kevyesti kuin kynällä tehty kenttätunti, selityksiäkin oli saman verran kuin raporttilomakkeessa kynätuntien ohessa.
Ihastellaan Raamatun ihailtavaa numerollista tarkkuutta vielä kolmannen esimerkin valossa. Kuinka monta poikaa Raamatun mukaan oli Saulin tyttärellä Mikalilla:
Ja Serubbabelin viisi poikaa omilla riveillään:...ja Serubbabelin pojat olivat Mesullam ja Hananja (ja heidän sisarensa oli Selomit) sekä Hasuba ja Ohel ja Berekja ja Hasadja, Jusab-Hesed, viisi. (1. Aikakirja 3:19, 20)
Mesullam
Hananja
Hasuba
Ohel
Berekja
Hasadja
Jusab-Hesed
Näyte 2:
Ja Sefelassa olleet neljätoista kaupunkia omilla riveillään:Sefelassa olivat Estaol ja Sora ja Asna ja Sanoah ja En-Gannim, Tappuah ja Enam, Jarmut ja Adullam, Soko ja Aseka ja Saaraim ja Aditaim ja Gedera ja Gederotaim; neljätoista kaupunkia ja niiden asutusalueet. (Joosua 15:33-36 UMK)
Estaol
Sora
Asna
Sanoah
En-Gannim
Tappuah
Enam
Jarmut
Adullam
Soko
Aseka
Saaraim
Aditaim
Gedera
Gederotaim
Jos kerran raamatunkirjoittaja ei kyennyt laskemaan edes viiteentoista, niin Laodikean sanansaattajan olikin jo aika tulla apuun 1800-luvulla, tosin ylimääräisen nollavuoden poisto menikin sitten jo 1900-luvun puolivälin tienoille. Tuolloin Jerusalemin ikivanhoja tapahtumia siirrettiin vuoden verran vanhemmiksi. Se kävi kevyesti kuin kynällä tehty kenttätunti, selityksiäkin oli saman verran kuin raporttilomakkeessa kynätuntien ohessa.
Ihastellaan Raamatun ihailtavaa numerollista tarkkuutta vielä kolmannen esimerkin valossa. Kuinka monta poikaa Raamatun mukaan oli Saulin tyttärellä Mikalilla:
Viisi? Annetaan Jehovan henkeyttämän ja täsmällisyydestään tunnetun Raamatun vastata:Niinpä kuningas otti Rispan, Ajjan tyttären, kaksi poikaa, jotka hän oli synnyttänyt Saulille, Armonin ja Mefibosetin, ja Mikalin, Saulin tyttären, viisi poikaa, jotka hän oli synnyttänyt Adrielille, meholalaisen Barsillain pojalle. (2. Samuel 21:8 UMK)
Eikä Mikal, Saulin tytär, saanut kuolinpäiväänsä mennessä yhtään lasta. (2. Samuel 6:23 UMK)