Veljesseura.org

Pikkupoikana olin täysin vakuuttunut totuudesta josta perheellämme oli etu nauttia. Olin kokouksissa oppinut sen, että entisaikaan jumala oli kuullut rukouksia ja vastannut niihin. Hän oli kirjaimellisesti ja konkreettisesti tekemisissä palvelijoidensa kanssa. Kokouksissa kuulin myös kokemuksia kuinka toiset aikuiset seurakuntalaiset olivat saaneet vastauksia rukouksiinsa. Niinpä minäkin yritin.

Mitä sinnikkäämmin koitin rukoilla ties mistä pikkupojan päässä milloinkin liikkuneesta asiasta, sitä vähemmän koin yhteyttä jumalaan. Joskus teini-ikään tullessani yritin heittäytyä jumalan armoille sekä saada tukea ja apua elämääni. Tunsin jossain vaiheessa luisuvani huonoon seuraan ja anoin apua ja tukea. Yritin pinnistellä kaikessa ollakseni hyvä ja otollinen jt.

Mitää ei koskaan kuulunut ja vuosien kuluessa jumala ja rukoileminen alkoivat tuntumaan minusta alati vieraammalta ja oudommalta puuhalta. Aloin tuntemaan itseni hiljalleen tyhmäksi jos tein sitä tai kun kokouksissa piti hiljentyä rukouksiin. Minulla tuli vaikeuksia keskittyä niihin - ne tuntuivat hiljalleen kaikki niin ulkokultaisilta.

Kun ajauduin tilanteeseen että minun tuli johtaa rukouksia, niin ajauduin suoranaiseen rukouskammoon. Sisälläni huusi ääni joka sanoi: 'mitä sinä olet tekemässä, eihän sinun rukousyhteytesi ole koskaan toiminut eikä kukaan ole sinua milloinkaan kuullut'.
Tajusin aina rukoillessa että Jehovasta oli tullut minulle täysin vieras ja ulkopuolinen tyyppi jonka kanssa vain olin olevinani tekemisissä mutta todellisuudessa emme tunteneet toisiamme lainkaan.

Joka ikinen kerta kun johdin rukousta, nämä asiat huusivat sisälläni. Voitte arvata kuinka hankalaa oli pitää ajatuksia koossa ja saada edes jonkilaista johdomukaista rukousta aikaiseksi. Tästä asiasta muodostui minulle yksi vastenmielisimmistä asioista. Aloin inhoamaan omaa tekopyhyyttäni ja siinä samalla itseäni. Sen mukana aloin tajuamaan ja näkemään myös sen, millaista teeskentelyä koko jehovantodistajuus ympärilläni oli. Millaista harlekiinia valtakunnansaleilla esitettiin viikoittain niin vanhinten kuin yksittäisten todistajien osalta. Aloin itsekseen luokittelemaan ihmisiä sen mukaan, kuinka aitoja he olivat 'totuuden' suhteen. Pian huomasin että epäaitojen määrä oli oikeastaan käsittämättömän suuri vanhimmat mukaan lukien. Tunsin hiljalleen kuvotusta koko järjestelmää kohtaan ja mieleni alkoi kaipaamaan pois siitä kaikesta. Koska olin kuitenkin - sanotaanko että kiihkomielisen - jt-perheen kuopus ja isäni sekä veljeni olivat arvostettuja vanhimpia, tunsin olevani pahemman kerran jumissa elämässäni.

Tuolloin muistan yrittäneeni vielä viimeiset kerrat löytää rukousyhteyttä ja kasvaneen epäuskoisuuden keskellä huusin apua Jehovalta. Turhaan. Taivas ei vastannut, yhteydet olivat edelleen kokonaan poikki.

Miten sinulle on rukoilu toiminut? Oletko kokenut saaneesi vastauksia? Oletko edes uskotellut itsellesi saaneesi niitä?

theos kirjoitti: Miten sinulle on rukoilu toiminut? Oletko kokenut saaneesi vastauksia? Oletko edes uskotellut itsellesi saaneesi niitä?

Ei funkannut, ei. Sen mitä yritti, niin kyllähän siinä sellainen tyhjille seinille puhumisen meininki oli. Myöhemmin se alkoi tuntumaan ainoastaan typerältä.

Rukoilu on mielestäni yksi tärkeimmistä havahduttajista siihen, että ei ole uskonnollinen ihminen. Tällaista havahduttamistahan saattaa tarvita jos on kasvatettu uskovaksi, eikä ole saanut aidosti valita elämänkatsomustaan.

Sama tunne kuin olisin puhunut lasten leikkipuhelimeen. Ei vastauksia, eikä edes tunnetta, että joku kuuntelisi. Rakenna tuon pohjalle nyt sitten henkilökohtainen suhde.

Tulihan tuota harjoiteltua. Rukoilun toimimattomuus aiheutti minulle syyllisyyden tunteita. Olenko niin surkea jäbä, ettei Jehova lue lähettämiäni yksityisviestejä? Taustalla kummitteli tietysti vaatimus henkilökohtaisen suhteen luomisesta yläkerran ukkoon. En odottanut, että pyytämäni asiat olisivat toteutuneet. En odottanut, että olisin saanut palavan pensaan tai muun merkin eteeni. Odotin, että minulla olisi edes tunne siitä, että Seulasissa on korva edes pikkaisen höröllään, kun porisen omiani.

Nykyään minua kiinnostaa mekanismi, joka saa uskonnollisen ihmisen tuntemaan rukoilemisen olevan vuorovaikutusta jumalan kanssa. Mielenkiintoisia ovat ihmismielen syöverit. Joskus harmittaa, että tuollainen on niin täysin oman kokemusmaailmani tavoittamattomissa.

theos kirjoitti:Tajusin aina rukoillessa että Jehovasta oli tullut minulle täysin vieras ja ulkopuolinen tyyppi jonka kanssa vain olin olevinani tekemisissä mutta todellisuudessa emme tunteneet toisiamme lainkaan.

Täsmälleen samat fiilikset.

theos kirjoitti:Miten sinulle on rukoilu toiminut? Oletko kokenut saaneesi vastauksia? Oletko edes uskotellut itsellesi saaneesi niitä?

Joskus nuorena ja viattomana sitä kuvitteli välillä saaneensa jotain vastauksia. Kovin randomilla "vastaukset" kuitenkin tuntuivat tulevan. Jos arpakuutiota heittäessä rukoilee kuutosta, tuleehan se kaiken todennäköisyyden mukaan aina välillä.

Voidaanko olla aivan varmoja ettei Jumala kuule rukouksia huolimatta että Jumalalle esitetään tai on esitetty rukouksia uskoen Häneen? - ja koska Jumala ei näytä vastaavan, Häntä ei myöskään ole ja rukous esitetään turhaan.

- mutta voidaanko missään tilanteessa katsoa että Jumala olisi vastannut jossakin tilanteessa jonkun ihmisen kautta jollakin tavalla, vaikkapa odottamattomana apuna, myötäelämisenä, kuuntelijana, tai että olisi saanut vastauksen johonkin kysymykseen joka on askarruttanut pitkiä aikoja?
- Jumala voi Raamatun mukaan käyttää ihmistä sellaisena kanavana ja lähetettynä enkelinä mutta usein tämä voi jäädä huomaamatta tai tulla huomioiduksi vasta paljon myöhemmin...

...oman kokemukseni mukaan johon ei kuulu suorat vastaukset Jumalalta vaikka kauansitten rukoilin intensiivisesti eräinä öinä ja säilyin elossa.

Aikaajoin rukoilen keskittymättömästi, ajatukset lähtevät harhailemaan ja ajattelen ettei Jumala tällaista sekasotkua tule kuuntelemaan mutta silloin yritän muistaa sen miten yksinkertaisella tavalla Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan Isä-meidän rukouksen ja pyrin lausumaan rukoukseni sen sanoin.
Vuosia olen ollut väsynyt rukoilemaan, olen ainoastaan esittänyt "huokauksia" joista huomasin Raamatun kirjoittavan Jumalan Sanana Roomalaiskirjeen 8:ssa luvussa; 26 Samalla tavoin henki+ myös tulee heikkoutemme avuksi;+ sillä sitä, mitä meidän tulisi tarvitessamme rukoilla, emme tiedä,+ mutta henki+ itse puhuu meidän puolestamme lausumattomin huokauksin*. 27 Kuitenkin hän, joka tutkii sydämet,+ tietää mikä hengen+ tarkoitus* on, sillä se puhuu pyhien+ puolesta sopusoinnussa Jumalan kanssa.

_...22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta on yhdessä huokaillut..._

Rukoiluhan on Vt-seuran mukaan myös melkoista pykäläviidakkoa. Tullakseen kuulluksi, pitää rukoilla

- uskoa ilmaisten
- oikeassa hengessä
- vilpittömästi
- oikealla asenteella
- oikeita asioita
- säännöllisesti

Lisäksi rukouksen tulee olla muotoiltu oikein. Rukouksen tulee olla

- esitetty kunnioittavasti
- ei liian rutiininomainen
- allekirjoitettu Jehovalle Jeesuksen Kristuksen kautta
- viimeisen sanan tulee olla "aamen"

Rukouksen sisällön tulee myös olla sopivalla tavalla jyvitettyä. Rukouksen pääpaino tulisi keskittyä Jehovaan, Hänen valtakuntaansa sekä Hänen kiittämiseen että ylistämiseen. Tämän jälkeen Jehovaa voi lähestyä henkilökohtaisilla - tai muiden - huolilla. Omien huolien osuus ei kuitenkaan saa ylikorostua rukouksissa.

Jos meistä siis tuntuu että emme ole saaneet vastauksia rukouksiimme, niin saatamme olla unohtaneet jonkun kohdan rukousten sopimus-, vastaus- ja toimitusehdoista. Sopimusrikkomus on voinut tapahtua myös siinä, että kun rukouksen on tultava sydämestä, mutta siinä pitää kuitenkin noudattaa ylläolevia ehtoja, niin näiden yhteensovittamisessa saattaa esiintyä yhteensopivuusongelmia.

Tämän kaiken lisäksi rukousten tulee vielä olla Jehovan tahdon mukaisia. Jehovalla on myös oikeus vastata tai olla vastaamatta tahtonsa mukaan.

Yhteydenotto vt-seuraan on ollut sentään hieman todellisempaa elämää. Tosin jos esität sinne kysymyksiä teologiasta tai vastaavista muista mieltäsi painavista ongelmista on palaute yhtä olematonta kuin Jehovan osalta. Mutta jos tiedustelet kuinka voit lahjoittaa seuralle rahaa tai omaisuutta tulee yhteydenotto välittömästi ja erinomaisen runsaiden ohjeiden kera.

Tulipa tässä mieleeni, että kenties tuo rukousten yhdyshenkilö Jeesus oli tarkoitettu toimimaan vain menneessä historiassa ja meidän aikanamme eli ainakin vuoden 1914 jälkeen tulisi rukoukset esittää järjestön kautta. Tai ainakin hallintoelimen... ja jos niin toivottavasti jokaisen nimeä ei tarvitsisi erikseen muistaa ja mainita. Kenties kyseessä onkin ollut vain menettelytapavirhe ja siksi viestit eivät ole menneet perille.

Seuraaja kirjoitti:Voidaanko olla aivan varmoja ettei Jumala kuule rukouksia huolimatta että Jumalalle esitetään tai on esitetty rukouksia uskoen Häneen? - ja koska Jumala ei näytä vastaavan, Häntä ei myöskään ole ja rukous esitetään turhaan.

- mutta voidaanko missään tilanteessa katsoa että Jumala olisi vastannut jossakin tilanteessa jonkun ihmisen kautta jollakin tavalla, vaikkapa odottamattomana apuna, myötäelämisenä, kuuntelijana, tai että olisi saanut vastauksen johonkin kysymykseen joka on askarruttanut pitkiä aikoja?
- Jumala voi Raamatun mukaan käyttää ihmistä sellaisena kanavana ja lähetettynä enkelinä mutta usein tämä voi jäädä huomaamatta tai tulla huomioiduksi vasta paljon myöhemmin...

...oman kokemukseni mukaan johon ei kuulu suorat vastaukset Jumalalta vaikka kauansitten rukoilin intensiivisesti eräinä öinä ja säilyin elossa.

Aikaajoin rukoilen keskittymättömästi, ajatukset lähtevät harhailemaan ja ajattelen ettei Jumala tällaista sekasotkua tule kuuntelemaan mutta silloin yritän muistaa sen miten yksinkertaisella tavalla Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan Isä-meidän rukouksen ja pyrin lausumaan rukoukseni sen sanoin.
Vuosia olen ollut väsynyt rukoilemaan, olen ainoastaan esittänyt "huokauksia" joista huomasin Raamatun kirjoittavan Jumalan Sanana Roomalaiskirjeen 8:ssa luvussa; 26 Samalla tavoin henki+ myös tulee heikkoutemme avuksi;+ sillä sitä, mitä meidän tulisi tarvitessamme rukoilla, emme tiedä,+ mutta henki+ itse puhuu meidän puolestamme lausumattomin huokauksin*. 27 Kuitenkin hän, joka tutkii sydämet,+ tietää mikä hengen+ tarkoitus* on, sillä se puhuu pyhien+ puolesta sopusoinnussa Jumalan kanssa.

_...22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta on yhdessä huokaillut..._

Toisinuskovaiset ihmiset osoittavat omille jumaluuksilleen rukouksia, joihin samalla tavalla koetaan tai jätetään kokematta vastauksia. Aivan samalla tavalla vastauksia voi löytyä siihen leikkipuhelimeen huokailun jälkeen. Ilmiö on mielestäni aivan samanlainen kun napsauttaa valokatkaisimesta valot päälle ja samaan aikaan kuuluu ulkoa pamaus, niin voi tulla voimakas tuntemus, että nämä kaksi tapausta liittyvät toisiinsa. Voin kuvitella rukousvastauksen tuntuvan yhtä "maagiselta".

Minulla oli hyvin vahva henkilökohtainen yhteys Jehovaan. Tunsin omaavani sisäisen yhteyden Häneen. Jehovan ohjauksessa sain myös puolisokseni "sisaren", josta olin saanut "ennakkoilmoituksen" jo vuosia aiemmin.

Kerran seurakunnassamme ollut vanha voideltu tuli kokouksen jälkeen kehumaan julkista rukoustani.

Nykyisin minulla ei ole sellaista yhteyttä Jehovaan. Ajattelen nykyisin, että usko on voimakas henkinen voima. Monet ajattelijat ajattelevat, että rukous on keskustelu alitajunnan kanssa. Minä ajattelen samoin.

AAssa on paljon kokemuksia kuinka rukoileminen on auttanut ahdingon hetkinä. Tarvitaanko siihen jotain ulkopuolista voimaa tai henkeä? Jos joku taas kokee saaneensa ulkopuoliselta hengeltä apua, niin pitäisikö kieltää hänen kokemuksensa?

Avun saaminen on aina hyvä asia. Toinen asia on sitten se, että jotkut ihmiset haluavat valtaa muiden ihmisten yli tällaisten kokemusten avulla. Siksi olisi aina edullisempaa ymmärtää näiden kokemusten todellinen luonne.

Ei henkilökohtaisessa kokemuksessa ole ongelmaa niin kauan, kun sitä kokemusta ei tyrkytetä muille, kuin siitä kiinnostuneille.

Asiaa ei voi paljoa paremmin sanoa kuten SOJ tuossa kirjoittaa yllä.
Kaikille tuhansille eri jumaluuksia palvoville uskonnoille löytyy sellainen yhteinen piirre, että niistä jokaisesta löytyy kuitenkin yksilöitä jotka ovat täysin vakuuttuneita saaneensa jumalaltaan täsmällisiä ja aivan ilmeisiä vastauksia. Tosin yhdenkään toisen vääräuskoisen kilpailevaa samaa kokemusta he eivät pidä todellisena.
Mutta jos joku saa siitä avun esim. huumeisiin tai alkoholismiin niin ihan hyvä. Kunhan tyytyy pitämään sen avun omanaan.

Tony kirjoitti:

theos kirjoitti: Miten sinulle on rukoilu toiminut? Oletko kokenut saaneesi vastauksia? Oletko edes uskotellut itsellesi saaneesi niitä?

Näin:

p0ter0 kirjoitti:Sama tunne kuin olisin puhunut lasten leikkipuhelimeen. Ei vastauksia, eikä edes tunnetta, että joku kuuntelisi. Rakenna tuon pohjalle nyt sitten henkilökohtainen suhde.

Melko nopeasti aloin vain "rukoilla" lapsena, eli kun sitä minulta odotettiin esim. konventin ruokailussa niin painoin pääni nöyrästi alas ja laskin mielessäni kymmeneen. Onneksi en ole mies joten ei sentään tarvinnut rukoilla missään ääneen! Samaa kaavaahan kaikki tuntuivat kokouksissa vetävän, vaikka ylpeilläänkin sillä etteivät rukoukset muka ole ulkoluentaa kuten "maailman ihmisillä". Näiden rukousten aikana ajattelin omia asioitani ja sitten seurasikin jo automaattinen kuoroaamen.

theos kirjoitti:Mutta jos joku saa siitä avun esim. huumeisiin tai alkoholismiin niin ihan hyvä. Kunhan tyytyy pitämään sen avun omanaan.

Toisaalta ymmärrän, miksi moni tuossa tilanteessa alkaa elämöimään yleispätevyyden puolesta. Hommelin voi kuvitella omalle kohdalle.

Jos olisin 100% varma, että olen keskusteluyhteydessä Jumalaan, ja hän henkilökohtaisesti auttaa minua ongelmissani, miksi ihmeessä en suosittelisi käyttämääni menetelmää toisille? Hyväähän minä tarkoittaisin. Pitäisin uskomattomana, jos minua ei uskottaisi.