Anonymous kirjoitti:Mielestäni kuitenkin vähän outoa, että lehdet julistavat asian varmana. Tietääkseni työryhmän pitäisi saada asiaa koskeva mietintö valmiiksi marraskuun loppuun mennessä.
Sen jälkeen puolustusministeri päättää jatkotoimista. Mikäli esitys menee eteenpäin, jokin valiokunta käsittelee sitä ja lopuksi eduskunta äänestää lain kumoamisesta tai muuttamisesta.
Asia voi olla käytännössä varma ja vain muodollisuuksia vailla. Jos suuret puolueet ovat keskenään sopineet asian, ei se enää muutu suuressa salissa.
Mielenkiintoinen ajatus on, miten jehovantodistajien lahkojohto yrittää vaikuttaa poliitikkoihin. Yrittääkö tarjota jopa euroja avainpoliitikkojen vaalikassoihin, jotta nykylaki saa olla voimassa?
Jos mietitään kuinka arvokas vapautuslaki on lahkolle, niin tarkasteluun voidaan ottaa vaikkapa kymmenen vuotta.
Kymmenen vuoden aikana arviolta noin 1000 jehovantodistajamiestä joutuvat asevelvollisuusasian eteen. Jos lahko saisi markkinoitua heille lahkojäsenyyden kautta saatavaa vapautusta ja toisaalta vain aktiiviselle lahkolaiselle suotavaa vapautusta, voi ainakin muutama kymmen tai jopa satoja jehovantodistajamiestä jäädä vapautuksen motivoimana kymmeneksi vuodeksi lahkoon eli kunnes ovat asevelvollisuusiän ylittäneet. Noista lahkoon jäävistä iso osa rakentaa elämänsä lahkoon ja jää sinne myös yli 28-vuotiaaksi vartuttuaan. Näin lahko kerää lisähyötyä kymmenen vapautuslakivuoden aikana lahkossa pidätettyjen jäsenten avulla vielä monina vuosikymmeninä vapautuksen jälkeenkin. Kun noiden satojen lahkolaisten rahallinen arvo on lahkolle vuositasolla satoja tai jopa tuhansia euroja vuodessa nuppia kohden ja vuosia, jolloin tuota hyötyä kerätään on kymmeniä, on helpolla kertolaskulla selvää, että kyse on miljoonien eurojen hyödystä lahkolle.
Esimerkki: sata lahkolaista jää vapautuksen vuoksi kymmeneksi vuodeksi lahkoon ja maksaa vuodessa lahkon kassaan 1000 euroa = 100x10x1.000 = 1.000.000 euroa ja oltuaan nuoruutensa lahkossa jäävät vielä loppuelämäkseen eli 50 vuodeksi lahkoon = 5.000.000 euroa. Lisäksi kymmenesosa noista sadasta antaa lahkolle omaisuutensa testamentilla eli 10x200.000 = 2.000.000 euroa. Kymmenen vuoden vapautus voisi tuottaa lahkon kassoihin siis 8.000.000 euroa (pitkän ajan odotusarvona). Näin laskettuna vapautuksen arvo on lahkolle vuositasolla lähes miljoona euroa.
Lahkoon jäävät saavat muitakin jäämään ja kasvattavat lapsia ja lapsenlapsia eli potentiaalinen hyöty lahkolle on vielä suurempikin.
Erityislaki saa paradoksaalista kyllä jehovantodistajat tuntemaan itsensä erityiseksi eliitiksi tavallisen rahvaan yläpuolella, vaikka laki tulisi nähdä "haureutena maan kuninkaiden kanssa", onhan laki valheellisin keinoin saatu erityinen suosionosoitus Saatanan maailmalta. Erityislailla on myös siis tiettyä mainosarvoa.
Lahkojohdon kannattaisi tarjota pääpuolueiden kellokkaille muutama satatuhatta euroa vapautuslain säilyttämisestä silläkin uhalla, että rahastukseen palattaisiin pian taas uudestaan.
Jos vapautuslakia ei kumota, pidän selvänä, että puolueet ovat käyneet lahkon kassalla. Vapautuslaki on niin räikeän epäoikeudenmukainen ja vino laki, että sen kumoamiseen on jo korkea aika.
"Mutta emme usko enää tällaiseen hölynpölyyn, vaan pidämme Vartiotorni-seuran aatetta fanaattisena ja vaarallisena ideologiana, koska se orjuuttaa ihmiset aivopesuohjelmansa avulla" - Herrick Åberg