Veljesseura.org

Tää on nyt kai kolmas päivä, kun oon itkenyt sitä kauheaa pettymystä koko jt touhuun. Ihme, että pääsin tänään edes töihin, on tää niin koville ottanut.
Ei siksi, että pätkääkään katuisin, mutta mä olen tällainen tunneihminen ja kaikki suuret muutokset ovat stressiaihe ja sopivat mun sairauden kanssa erinomaisen huonosti yhteen.
Viimeksi eilen aattelin, että pitäiskö vetää kiikkuun, kun ihan sama, kaikki menee aina pieleen. Ei niinkuin mihinkään voi luottaa.
Ehkä tää on jollekin muulle ihmiselle pelkkä läpihuutojuttu erota järjestöstä. Ei se mullekaan noin konkreettisesti tule varmaankaan olemaan vaikeaa, mutta tää tyhjyyden tunne on ihan hirvee. Matto vetäistiin jalkojen alta kertakaikkiaan.
Kaikki, mitä mulle on opetettu, meneekin uusiksi.
Tänään kun tulin kotiin, niin saatuani oven perässäni kiinni, aloin -yllätysyllätys- itkeä taas.

Tosin viime viikolla varasin kirjastosta kolme kirjaa, jotka hain tänään: Orwellin 1984, Åbergin Baabelin orjat ja Crisis of conscience. Että tästäpä lähtee lukemistalkoot

Mua vaan tympii, kun mä oikeesti haen täältä jonkinmoista ymmärrystä, niin aletaan ihme tenttailuihin
No, siitä viis, pysyn kuitenkin mukana, koska ei oo vaihtoehtoja. Ei mua kukaan muukaan ymmärrä.
Mun mies on ollut jo niin kiukkuinen, kun se on joutunut katsomaan mun ahdinkoa, että ehdotti sanoutumista irti koko jt- touhusta. Minä heti: kannatetaan

saara kirjoitti:Tosin viime viikolla varasin kirjastosta kolme kirjaa, jotka hain tänään: Orwellin 1984, Åbergin Baabelin orjat ja Crisis of conscience. Että tästäpä lähtee lukemistalkoot

Varauksen kautta ainakin Franzin kirjaa joutuu odottamaan. Hyvä että sait varauksen lävitse. Tuo kirjoittamasi kirjajärjestys on oiva myös ko teosten lukujärjestyksenä.

saara kirjoitti:Mua vaan tympii, kun mä oikeesti haen täältä jonkinmoista ymmärrystä, niin aletaan ihme tenttailuihin

Parempi satunnainen tenttailu täällä (johon ylläpito tarvittaessa puuttuu) johon halutessaan voi vastata tai vaihtoehtoisesti olla vastaamatta (miten parhaaksi itse kokee), kuin vuosien päästä äärimmäisen julma tenttailu mahdollisten sanktioiden kera vilpittömien Jehovan Todistajien oikeuskomiteassa. Seuran määräyksien mukaisessa sellaisessa.

saara kirjoitti:Mun mies on ollut jo niin kiukkuinen, kun se on joutunut katsomaan mun ahdinkoa, että ehdotti sanoutumista irti koko jt- touhusta. Minä heti: kannatetaan

Kertomasi vaikuttaa jokseenkin kohtuulliselta tilanteelta. Pahempi skenaario on se, että toinen osapuoli haluaisi irtautua Seuran määrittelemästä kuvainnollisesta uskontoliiketoiminnasta ja toinen osapuoli ei halua. (mutta kertomassasi tilanteessa et jää yksin)

saara kirjoitti:Tää on nyt kai kolmas päivä, kun oon itkenyt sitä kauheaa pettymystä koko jt touhuun. Ihme, että pääsin tänään edes töihin, on tää niin koville ottanut.
Ei siksi, että pätkääkään katuisin, mutta mä olen tällainen tunneihminen ja kaikki suuret muutokset ovat stressiaihe ja sopivat mun sairauden kanssa erinomaisen huonosti yhteen.
Viimeksi eilen aattelin, että pitäiskö vetää kiikkuun, kun ihan sama, kaikki menee aina pieleen. Ei niinkuin mihinkään voi luottaa.
Ehkä tää on jollekin muulle ihmiselle pelkkä läpihuutojuttu erota järjestöstä. Ei se mullekaan noin konkreettisesti tule varmaankaan olemaan vaikeaa, mutta tää tyhjyyden tunne on ihan hirvee. Matto vetäistiin jalkojen alta kertakaikkiaan.
Kaikki, mitä mulle on opetettu, meneekin uusiksi.
Tänään kun tulin kotiin, niin saatuani oven perässäni kiinni, aloin -yllätysyllätys- itkeä taas.

Oletko harkinnut että kävisit lääkärissä hakemassa hieman sairaslomaa ja apua jotta saisit energiaa hoitaa tunnepuolen kuntoon? Järjestöstä eroaminen on monelle kova paikka ja haavat parantuvat vain ajan kanssa. Tärkeintä on juuri se, ettei ala katumaan päätöstä, koska silloin on kahdessa tuskassa. Tuska harmagedonin pelosta, ja tuska eroamisesta.

Itselleni järjestöstä eroaminen oli ehkä helpompaa kuin monella, mutta ei se silti helppoa ollut. Koko elämän ajan jatkunut "tukipilari" otetaan pois, ystävät, perhe monella tasolla ja niin edelleen. Jaksamisia sinne toivotan!

Tosin viime viikolla varasin kirjastosta kolme kirjaa, jotka hain tänään: Orwellin 1984, Åbergin Baabelin orjat ja Crisis of conscience. Että tästäpä lähtee lukemistalkoot

Lukemisesta oli itselleni suurta hyötyä. Samaten netin ja palstojen tarjoamasta vertaistuesta.

Mua vaan tympii, kun mä oikeesti haen täältä jonkinmoista ymmärrystä, niin aletaan ihme tenttailuihin
No, siitä viis, pysyn kuitenkin mukana, koska ei oo vaihtoehtoja. Ei mua kukaan muukaan ymmärrä.
Mun mies on ollut jo niin kiukkuinen, kun se on joutunut katsomaan mun ahdinkoa, että ehdotti sanoutumista irti koko jt- touhusta. Minä heti: kannatetaan

Jos tenttailulla tarkoitat sitä anonyymin heittelyä tänään niin siihen puututtiin kyllä heti. Jos jotkut viestit ärsyttävät, koita olla kiinnittämättä niihin huomiota.

Jos tunnet, että sinua loukataan tai ärsytetään tarkoituksella jossain viestissä, niin ota yhteyttä joko minuun tai Alueveljeen yksityisviestin tai sähköpostin avulla niin katsotaan mitä asialle voidaan tehdä. Tarkoitus on kuitenkin yrittää taata kaikille mahdollisimman mukava sivuston vierailukokemus, kuitenkaan sananvapautta uhkaamatta. Tämän kanssa tasapainoilu on joskus hankalaa!

Ymmärrystäkin täältä kuitenkin saa, koska palstalta löytyy ihmisiä jotka ovat painiskelleet samojen kokemusten kanssa! Vielä kerran jaksamista sinne, ja kirjoittelehan ajatuksiasi jatkossakin niin toivottavasti saat niihin ymmärrystä.

saara kirjoitti:Tää on nyt kai kolmas päivä, kun oon itkenyt sitä kauheaa pettymystä koko jt touhuun. Ihme, että pääsin tänään edes töihin, on tää niin koville ottanut.

Saara. Vaikka tunnet olevasi ainutlaatuisessa ja varmasti myös toisaalta hyvin kurjassakin tilanteessa, niin muista yksi asia. Et sinä ole ainutlaatuinen kun olet tuossa tilanteessa. Meistä palstalaisista yksi jos toinenkin on ollut aivan samassa tilanteessa jossain vaiheessa. Monilla on ollut vielä Jt-sukukin siinä ympärillä tekemässä tilannetta kipeäksi.

Tämä asia ei ole myöskään ainoastaan Jehovan todistajuuteen liittyvää. Olin 80-luvun lopulla silloisessa Neuvostoliitossa työreissussa. Illalla ravintolan yökerhossa aikuinen mies kyynelehti baaritiskillä (toki osavaikutus oli nautituilla juomillakin) ja kun kysyin häneltä, mikä on vialla hän sanoi: 'Tiedätkö miltä tuntuu, kun kaikki mihin ihminen on elämänsä aikana uskonut, osoittautuukin huijaukseksi. Minä olen ollut ikäni kommunisti ja tulin ensimmäistä kertaa lomamatkalle Neuvostoliittoon. Nyt olen täällä nähnyt ja kuullut sellaisia asioita, jotka ovat vieneet uskoni kommunismiin kokonaan'.
Kuulostaako yllättävän tutulta? Siinä oli kyseessä aikuinen mies, joka ITKI elämäänsä.

Sinulla on oikeus olla aivan yhtä järkyttynyt ja sinusta saa tuntua yhtä pahalta. Ajattele kuitenkin niin, että sinun on paljon parempi huomata huijaus edes tässä vaiheessa, kuin joskus myöhemmin.
Mieti myös sitä, millälailla huomaavaisesti ja hellävaraisesti auttaisit miestäsi parhaiten.

Kiitos kaikille
Mulla on onneksi piakkoin terapiakäynti (missä muutenkin käyn säännöllisesti tämän sairauden takia) Mä jo viimeksi hiukan sivusin terapeutille tätä asiaa.

Joo. mä kyllä ymmärrän, että täälläkin käy monenlaisia ihmisiä kirjoittamassa, itseni mukaan lukien. Sitä on vaan tällä hetkellä niinkuin avohaava, että pienikin asia tekee kipeetä

Mä olen jo ylittänyt rajan, paluu todistajuuteen on mahdotonta enää. Joku viisas on sanonut: "Tieto tekee kipeää ennenkuin se vapauttaa." Ei ole heppuli ollut aivan väärässä

Jatkoa seuraa taas...

Hei Saara!

Harvemmin minäkin tänne kirjoittelen, mutta kokemukses on aivan samanlainen kuin minulla.

Reilu vuos sitten erosin järjestöstä ja muutin toiselle paikkakunnalle rakkaani luokse, meni kolme kuukautta ennenkuin sain edes töitä. se aika oli sitä kamalaa ahdinkoa, sukulaiset ja tutut hävisivät ympäriltä täydellisesti, ja itkin ja kirosin melkein joka päivä sitä tyhjyyttä. Oli rakkaallani kestämistä.

Kun pääsin työelämään takaisin ja arki lähti rullaamaan, olo parani päivä päivältä, ja nyt voin sanoa, että olen aivan eri ihminen kuin silloin.

Rakkaani kanssa olen monasti puhunut ja se on kertonut miten paha sen oli katsoa sitä mun olemustani, sitä miten rikki olin, ja ero entiseen on valtava. Joka aamu kun herään, olen valmis uuteen päivään, ei ole tuntemusta et "haluan jääädä sänkyyn ja olla vaan yksin".

Ja toisaalta positiivinen asia on se, että mutsi rupesi ottamaan yhteyttä noin kuukausi sitten, ja faija kanssa. (vanhin) ensin sähköpostilla, tekstareilla ja sitten jopa puhelimitse. Olin täysin yllättynyt muutoksesta, koska ne haluavat tavata meidät, olla kuin ennenkin. Katsellaan miten tämä tästä kehittyy...

ps.. rakkaani kanssa suhteemme vain syveni kriisistäni huolimatta, menimme naimisiin viime perjantaina...

suikki kirjoitti: ps.. rakkaani kanssa suhteemme vain syveni kriisistäni huolimatta, menimme naimisiin viime perjantaina...

Onneksi olkoon!

suikki kirjoitti: Ja toisaalta positiivinen asia on se, että mutsi rupesi ottamaan yhteyttä noin kuukausi sitten, ja faija kanssa. (vanhin) ensin sähköpostilla, tekstareilla ja sitten jopa puhelimitse. Olin täysin yllättynyt muutoksesta, koska ne haluavat tavata meidät, olla kuin ennenkin. Katsellaan miten tämä tästä kehittyy...

Tuohon tyyliin se minullakin meni. Äitee otti yhteyttä kun tilanne eroamisestani vähän tasaantui, sitten yks kaveri ja pari muutakin järjestössä vahvasti mukana olevaa.

Jos puolisosi ei ole JT, varmasti haluavat tutustua häneen ja ehkäpä jopa tarjota hengellistä antia

.

suikki kirjoitti: ps.. rakkaani kanssa suhteemme vain syveni kriisistäni huolimatta, menimme naimisiin viime perjantaina...

Hei, onneksi olkoon tosi paljon! Ihanaa kuulla iloisia uutisia

Aspis kirjoitti: Halusin vain olla hetken syrjässä elämästäni. Saada levätä ja vain olla... ja tunnelin päässä on valoa

Jep, noin mäkin ajattelen; en niinkään kuolemaa vaan sais olla vähän aikaa rauhassa.
Heh, olen tuskissani ajatellut, että se valo on tuleva juna, muttei se kai ookaan

Tänään jo kerroin töissä pomolle, kun se tietää mun jt-urasta. Oli aika järkyttynyt mun puolesta, mutta oli täysillä heti tsemppaamassa.
Mun miehen kaa menee oikein hyvin. Minä olen aina ollut se aktiivisempi jt-puoli, hän ei edes juurikaan käy kokouksissa.

Ihana saada kannustusta täällä Kiitos, ystävät!

Alkuperäistä haluaisin jotenkin lohduttaa eli itsekin lähdin 26 vuoden jälkeen ja päivääkään en ole katunut lähtöäni. Tukipilari jonka kuvittelin elämässäni olevan paljastuikin harhaksi, tosipaikan tullen olin yksin. Lähtöni tein tietoisesti pienin askelin, vanhimmat hätyyttelivät jonkin verran, mutta kuitenkin liian myöhään, olin jo irrottautumassa seurakunnasta ja elämääni alkoi tulla muita ihmisiä ja asioita. Huomasin, ettei mitään kamalaa tapahtunutkaan, vaikka jätin kokoukset yms.

En sano, etteikö JT:ssä olisi hyvääkin, mutta minä kasvoin siitä ulos ja tänä päivänä en voi uskoa mihin kaikkeen suostuin Jumalan miellyttämisen vuoksi. Uskonto ei kuulu enää millään tavoin elämääni, enkä koskaan halua kuulua mihinkään yhteisöön, koska haluan olla niin vapaa kuin mahdollista. En ole kuitenkaan katkera menneisyydelle. Minun paikkani JT ei enää ollut, mutta ymmärrän, että jonkun toisen se voi olla.

Sinä aloittaja, yritä elää päivä kerrallaan, usko siihen, että jos Jumala on olemassa hän on kohtuullinen odotuksissaan ja rakastaa meitä kaikkia olemme missä vain. Tee päätös ja toimi sen mukaan. Mikäli päätät lähteä tee se vähitellen, niin ehdit sopeutua. Hanki uusia asioita ja ihmisiä elämääsi. Ota huomioon, että ajankäyttösi myös muuttuu ja se voi aiheuttaa tyhjyyden tunteen. Mikäli seurakuntalaisesi eivät sinua eroamisen jälkeen tervehdi, niin onhan paljon ihmisiä, jotka tervehtivät sinua mielellään! Ristiriitaiset fiilikset kestävät oman aikansa, mutta vähitellen elämä asettuu uusiin uomiinsa.

Sanoisin, että jos sinulla on paha olla nykyisessä asemassasi, tee muutos.

Kyllä Saara näytät olevan jo voiton puolella.

Irtoamiskivut kuuluvat yleensä mukaan kuvaan, muistelen että aaac:n uutisissa on scannattu artikkeli Me naiset lehdestä, jossa eronnut todistaja muisteli että hän tyypillisesti kotiin tullessaan vajosi vain sohvaan odottamaan maailmanloppua. Mutta niin oli hänkin toipunut että kertoi jo lehdelle kokemuksestaan.

Vastaavasti Sinäkin vaikutat käänteen kohdanneelta. Monesti korostetaan myös asiantuntijatasolla ihmissuhteiden merkitystä lahkon ulkopuolelle, nämä nettijutut on yksi hyvä osa niitä

Tsemppiä

Sorry Saara, luin vain tuon aloituksesi, enkä ole tutustunut aiempiin mahdollisiin kirjoituksiisi. Sain sen käsityksen, että vasta mietit lähtöä, mutta oletkin jo päätöksesi tehnyt. Terapeutille sinun täytyy voida kertoa koko juttu, hän on ammatti-ihminen ja jo hänen ammattieettisiin periaatteisiin kuuluu se, että hän pystyy katsomaan uskontoasi objektiivisesti. Hänen tulee tukea sinua mitä sitten päätätkin ja auttaa sinua löytämään se valo tunnelin päässä. Jos et kerro kaikkea, hänen on mahdoton tukea sinua parhaalla mahdollisella tavalla, terapia perustuu hyvin pitkälti luottamukseen. Suuret ratkaisut elämässä tuovat myös mukanaan kriisin ja shokin, jota seuraa siirtymävaihe ja olosi tasoittuu kun tilanne ja sinä itse rauhoitut hieman ja pystyt katsomaan jonkun matkan päästä elämääsi.

saara kirjoitti:Tosin viime viikolla varasin kirjastosta kolme kirjaa, jotka hain tänään: Orwellin 1984, Åbergin Baabelin orjat ja Crisis of conscience. Että tästäpä lähtee lukemistalkoot Smile

Erinomainen lukemisto! Itsekin luin juuri noita kirjoja pyristellessäni irti lahkon aivopesusta ja yrittäessäni poisoppia lahkoajattelusta.

Älkää suotta nuukailko, vaan ostakaa internetistä tilaamalla omaksenne noita hyviä kirjoja, älkääkä jonottako kunnan kirjastoissa. Jos olette elämässänne kantaneet tuhansia ja taas tuhansia euroja Vartiotorni-seuran kirstuihin, niin eikö luopiokirjallisuuteenkin kannata investoida.

Mainos! UUT myy Pasi Turusen kirjaa halvalla. http://www.uut.fi/UUT_tuotteiden_tilauslomake.pdf