Veljesseura.org

Eräs nuori jt-nuorukainen oli hyvin masentunut, niin masentunut että halusi kuolla.

Hän kertoi kerran masennuksensa huipussaan tädillensä, että olen rukoillut jehovaa että hän antaisi minun kuolla.

Täti vastasi siihen kylmäkiskoisesti että, mitä sinä olet mennyt tekemään - pyydä heti anteeksi jehovalta tuota rukoustasi, elämä on lahja - sitä pitää kunnioittaa.

"Mutta kun minä en koe sitä lahjaksi, vaan kärsimykseksi", ajatteli nuorimies, jonka olisi ikänsä puolesta pitänyt ajatella vain naisia ja pyöriä nuorten sisarten ympärillä.
Mutta hänen sydämensä oli musta,mielensä kuin palanut talo,musta kuin raunio,läpensä mätä.

Koskaan hänestä ei tullut mitään,hän oli itsensä pahin vihollinen.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti: Mutta hänen sydämensä oli musta,mielensä kuin palanut talo,musta kuin raunio,läpensä mätä.

Olen taipuvainen kuvittelemaan, että jehovantodistajuuden jätetyään tämän pojan mieli on pikkuhiljaa muuttunut.

Sydän ei ehkä enää ole ihan musta, toki siinä on mustia pilkkuja jäljellä.

Mielensä oli kuin palanut talo, mutta eiköhän samalle kohtaa jo pykätä uutta pytinkiä, vaikkakin se on vielä alkutekijöissään.

Edellisen talon mustat rauniot ja läpeensä mädät jäänteet on kärrätty siihen uuden talon viereen. Kunpa joku veisi ne pois, ehtiessään.

Kaiken kaikkiaan, tunnelma on varovaisen myönteinen.