Sivu 1/3

Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 06.08.2013 13:00
Kirjoittaja Drontti82
Vartiotorni-järjestön mukaan Jeesus ei noussut kuolleista ruumiillisesti, vaan Jehova tuhosi hänen ruumiinsa.

"Hänet herätettiin kuolleista, mutta ei liharuumiissaan, joka annettiin lunastusuhriksi; tuo liharuumis ei kuitenkaan turmeltunut, vaan Jumala hajotti sen, niin kuin uhri poltettiin alttarilla." (lähde)

Mihin tämä oppi perustuu? Ei ainakaan Raamattuun.

Apostolien teot 2:25 Sillä Daavid sanoo hänestä: "Minulla oli Jehova alati silmieni edessä, sillä hän on oikealla puolellani, jotta en koskaan järkkyisi. 26 Tämän vuoksi sydämeni ilahtui ja kieleni iloitsi suuresti. Sitä paitsi lihanikin tulee lepäämään toivossa, 27 sillä sinä et jätä sieluani Haadekseen etkä salli uskollisesi nähdä turmeltumista. 28 Sinä olet tehnyt elämän tiet minulle tunnetuiksi, sinä tulet täyttämään minut hyvällä mielellä kasvojesi edessä." (Uuden maailman käännös)

Miten voidaan sanoa, että Jeesuksen fyysinen ruumis (σάρξ, 'liha') lepää toivossa, kun hänet oltiin haudattu, jos hänen ruumiinsa hajotettiin, eikä sitä herätetty kuolleista?

Johannes 2:18 Sen tähden juutalaiset sanoivat hänelle vastaukseksi: "Mikä tunnusmerkki sinulla on näytettäväksi meille, koska teet tällaista?" 19 Jeesus sanoi heille vastaukseksi: ”Hajottakaa tämä temppeli, niin pystytän sen kolmessa päivässä." 20 Sen tähden juutalaiset sanoivat: "Tätä temppeliä rakennettiin neljäkymmentäkuusi vuotta, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?" 21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä. (Uuden maailman käännös)

Jeesus puhuu tässä omasta ruumiistaan, jonka juutalaiset tulisivat naulitsemaan ristille, ja lupaa herätää sen kuolleista.

Luukas 24:36Heidän tästä puhuessaan hän itse seisoi heidän keskellään [ja sanoi heille: "Olkoon teillä rauha."] 37 Mutta koska he olivat kauhistuneita ja olivat säikähtäneet, he kuvittelivat näkevänsä hengen. 38 Niin hän sanoi heille: "Miksi olette levottomia, ja minkä vuoksi sydämessänne nousee epäilyksiä? 39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani, että se olen minä itse; tunnustelkaa minua ja katsokaa, sillä hengellä ei ole lihaa eikä luita, niin kuin näette minulla olevan." 40 [Ja kun hän sanoi tämän, hän näytti heille kätensä ja jalkansa.] (Uuden maailman käännös)

Näyttämällä kätensä ja jalkansa Jeesus vakuutti opetuslapsilleen, ettei hän ole henkiolento. Hän ilmestyi omassa liharuumiissa (hänen kehossaan oli arvet, katso Joh. 20:25-28).

Järjestö käyttää 1. Kor. 15:45 ja 1. Piet. 3:18 kohtia tukeakseen omaa oppiaan, jonka mukaan Jeesus "tuotiin esiin henkiruumiissa". (lähde) Näitä jakeita voin kommentoida myöhemmin, mikäli saan aikaiseksi.

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 07.08.2013 11:07
Kirjoittaja Kaarmis
Missä mielessä tämä on oleellinen kysymys?

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 07.08.2013 11:42
Kirjoittaja Drontti82
Miten totuutta opettava ja Raamattuun perustuva järjestö voi olla ristiriidassa Raamatun kanssa?

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 07.08.2013 13:00
Kirjoittaja Kaarmis
Onhan raamattukin ristiriidassa jopa itsensä kanssa.

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 07.08.2013 13:40
Kirjoittaja Drontti82
Kaarmis kirjoitti:Onhan raamattukin ristiriidassa jopa itsensä kanssa.
Nimenomaan tässä asiassako? Jos haluat keskustella Raamatun ristiriitasuudesta yleisemmin, niin ole hyvä ja aloita sitä varten uusi keskustelu. Kannattaa huomioida se, että todistajat eivät (virallisesti) usko Raamatun olevan ristiriitainen.

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 07.08.2013 20:58
Kirjoittaja SonOfJesus
Drontti82 kirjoitti:
Kaarmis kirjoitti:Onhan raamattukin ristiriidassa jopa itsensä kanssa.
Nimenomaan tässä asiassako? Jos haluat keskustella Raamatun ristiriitasuudesta yleisemmin, niin ole hyvä ja aloita sitä varten uusi keskustelu. Kannattaa huomioida se, että todistajat eivät (virallisesti) usko Raamatun olevan ristiriitainen.
Tässä on hyvä muistaa, että me emme ole Jehovan todistajia tai ainakaan useimmat meistä. Itseäni ei moinen aihe kiinnosta. Onkohan kohdeyleisösi väärä, koska oletat meidän olevan kovin kiinnostuneita keskustelemaan siitä, voiko Jehovan todistajien opetus olla ristiriitainen.

Minun mielestäni se on tietenkin ristiriitainen sekä oman sisältönsä kanssa että raamatun kanssa. Mitä keskustelemista siinä on?

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 07.08.2013 21:05
Kirjoittaja Drontti82
Tämän foorumin (tai alafoorumin) nimenä on "Oppinäkemyksiä ja raamatuntulkintaa" ja kuvauksena: Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua.

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 07.08.2013 21:15
Kirjoittaja SonOfJesus
Drontti82 kirjoitti:Tämän foorumin (tai alafoorumin) nimenä on "Oppinäkemyksiä ja raamatuntulkintaa" ja kuvauksena: Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua.
No, niinpä onkin. Temmellä vapaasti.

Minä olen aina naiivisti ajatellut että keskustelut tällä palstalla ovat Jehovan todistajien ja ex-Jehovan todistajien välisiä.

Edit: Minä ... lisätty.

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 11.08.2013 12:07
Kirjoittaja Viljo
Ei täällä varmaan kovin moni jaksa näistä keskustella, mutta mielenkiinnolla seuraan millaista keskustelua viriää.

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 11.08.2013 14:51
Kirjoittaja Kaarmis
Jeesus uudelleensyntyi paiseeksi Paavalin vasempaan pakaraan. Siitäkäsite "piikki lihassa".

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 11.08.2013 22:02
Kirjoittaja Pehmoluopio
Kaarmis kirjoitti:Missä mielessä tämä on oleellinen kysymys?
Apostolisen seuraannon kannalta. Jeesuksen kuoleman jälkeen, jos nyt ylipäätään sellainen oli, niin kuin Raamatussa on kerrottu, oli paljon eri henkilöitä, jotka olivat nähneet Jeesuksen erilaisina kummituksina. Apostolit veivät ajatuksen askeleen pitemmälle ja sanoivat nähneensä hänet lihassa. Apostolien kirkosta tuli tietysti katolilainen kirkko, joka perustuu siihen, että sen perustajajäsenillä oli suora todiste Jeesuksesta, mikä gnostilaisilta puuttui.

Uskon tämän Jehovan todistajien opin tulevan Jehovan todistajien katolilaisuuden vastustamisesta.

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 13.08.2013 20:32
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Pehmoluopio kirjoitti:Uskon tämän Jehovan todistajien opin tulevan Jehovan todistajien katolilaisuuden vastustamisesta.
Juups. Jo otsikko sinänsä on mielenkiintoinen. Eräästä näkökulmasta asiaa valaisee Lars Aejmelaeuksen trilogia "Jeesuksen Ylösnousemus", sopii vilkaista, suosittelen.

Löytyy: Suomen egsegeettisen seuran julkaisusarjasta nro:t 57, 59 ja 66

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 24.09.2013 14:19
Kirjoittaja Ariadna
Kaarmis kirjoitti:Onhan raamattukin ristiriidassa jopa itsensä kanssa.


Drontti82 kirjoitti:
Nimenomaan tässä asiassako? Jos haluat keskustella Raamatun ristiriitasuudesta yleisemmin, niin ole hyvä ja aloita sitä varten uusi keskustelu. Kannattaa huomioida se, että todistajat eivät (virallisesti) usko Raamatun olevan ristiriitainen.
Onko tässä nyt kysymyksessä keskustellä siitä mitä todistajat uskovat vaiko siitä mitä raamattu kertoo?

Muutama kysymys aiheesta. Niihin vastaaminen selvittänee Kaarmiksen vastausta.

Oliko Aadam historiallinen henkilö? Nousiko Jeesus henki-vai liharuumissa taivaaseen?

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 24.09.2013 17:08
Kirjoittaja Kaarmis
Todisteita siitä, syntyikö Jeesus liharuumiissa vai lihapiirakassa ei ole puoleen eikä toiseen. Lähdettäiskö siitä faktasta?

Re: Herätettiinkö Jeesus liharuumiissa?

Lähetetty: 24.09.2013 19:28
Kirjoittaja Drontti82
Kaarmis kirjoitti:Todisteita siitä, syntyikö Jeesus liharuumiissa vai lihapiirakassa ei ole puoleen eikä toiseen. Lähdettäiskö siitä faktasta?
Millä perusteella se on fakta?