Ruotsinmimmi41 kirjoitti:ei sitten millään lähe pois päästä. Onks mitään neuvoja tai kuinka te muut teitte?
Pelottavaa tää elämä aina silloin tällöin.
minulla on ollut teini-ikäisenä voimakkaita demoni-pelkoja, varsinkin kun olin salaisissa synneissä rypevä pojankoltiainen, jolla oli vanhurskauden ulkokuori, mutta sisältä pelkkää mätää,
no sellainenhan on demoneille mukava kohde, käyttää pelinappulana, ja tunsinkin kuinka minua käytettiin, jopa kenttäpalveluksessa ajoin saatanan asiaa, vaikka halusin jehovaa palvella,
sieluni oli musta,
oikeasti se oli sairaan pojan päässä olevaa mielikuvitusta, mutta todelisen tuntuista silloin,
vaikka olin kasteella käynyt, niin olin jatkuvasti huono ihminen, mutta eihän se jehovakaan kyllä mitään kunnon apua antanut, enkä enää jaksanut häntä oikein totena pitää, suhdetta häneen ei ollut,
sillä tavalla ajauduin vähitellen etäämmäs ja etäämmäs, koska oli huono ihminen, enkä voinut olla hyvä missään,
mutta nuo pelot , joista mainitsit, ne hellittävät vasta sitten kun on voinut lopettaa uskomisen niihin,
ei kannata mennä kokouksiin, eikä tutkia vanhinten kanssa, koska erotettu tulee oikeasti erotetuksi vasta silloin, kun on kauan aikaa elänyt omillaan, ilman kokouksia ja tutkimisia yms.
täytyy kasvaa järjestöstä eroon ja erottautua siitä kokonaan, näin minä olen tehnyt ja olen saanut olla rauhassa niin etten säiky risahduksia, ja demoneitakaan en pelkää enää,
päinvastoin , jos saatana näyttäytyisi minulle, voisin pelon sijasta olla kiinnostunut kuulemaan, mitä hänellä on sanottavanaan, ja miksi olisin niin tärkeä ihminen, että itse saatana tulisi luokseni, ja pitäisi minua V.I.P - henkilönä
äitinikään kanssa en enää ala keskustelemaan siitä hömpötyksestä vaikka hän on nyt vanhoilla päivillään tullut siihen uskoon ja yrittää toisinaan "pelastaa poikaansa tulesta" niin sanoakseni, mutta kun on erotettu, niin luulis saavansa olla rauhassa siltä asialta, mutta ei saa näköjään
täytyy itse ruveta kieltämään, jos ei saa olla muuten rauhassa ja sanoa että, minulla on oma maailmankatsomus, että ei kiitos, poistukaa - tämä on käsky !
Äidille sanoin kerran puhelimessa, että turpaan tulee, jotta tukka lähtee, jos mun oven taa tulevat, ja se saikin tuloksia aikaan, äitikään ei ole enää niin kovasti yrittänyt paasata.
Voi koira parka! Toivottavasti ei joutunut ravamaan pitkin kylää kenttälläkin.
. Itse tosin luulin silloin että se oli ihan normaalia 