Vt-seuran omalaatuinen kirjallinen tyyli
Lähetetty: 04.11.2013 18:24
Ja niin edespäin. Kyseinen teksti ei ole Valtakunnan palveluksemme -lehtisestä tai Vartiotornista, vaan omasta päästäni. Jokainen entinen ja nykyinen jehovantodistaja tunnistaa silti varmasti kirjoitustyylin. Vastaavaan törmää harvoin Jt-julkaisujen ulkopuolella.Olemme varmasti iloisia saadessamme tietää uusista julkaisuista, joita on saatavilla palvelusvuoden 2014 aikana. Ne vahvistavat uskoamme Jehovaan ja hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Jokainen kypsä kristitty haluaa varmasti osallisutua niiden levittämiseen niin ovelta ovelle -työssä, kadulla kuin vapaamuotoisesti todistaen. Siten seuraamme Jeesuksen esimerkkiä, kuten on mainittu: [raamatunkohta tähän].
Olennaista on monikon käyttö ja ehtolauseet. Esimerkiksi: "kypsät kristityt tekevät asiaa X". Lause sisältää oletuksen, että jos jätät asian X tekemättä, et ole kypsä kristitty, vaikka sitä ei sanota suoraan.
Myös Vt-seuran tuottamien kirjoitusten laajempi rakenne noudattelee samaa kaavaa. Vartiotornin tutkittavien kirjoitusten rakenteen voi tiivistää seuraavasti: johdanto, "perusteluja" ja nimettömiä anekdootteja, jonka jälkeen opetus väännetään rautalangasta ja kerrataan.
Aikoinaan minulle on opetettu, että Vt-seuran julkaisujen takana on mystinen kirjoitusosasto, jossa työskentelevät nimettömänä pysyttelevät pyhät miehet. Selväksi on käynyt, etteivät he ole mitään kaunokirjailijoita. Teksit tuotetaan mekaanisesti.
Vt-seuran kirjallisen tyylin oppii tahattomasti, minkä vuoksi useimmat esitelmät ja harjoituspuheet kuulostavat samalta. Mitä lähempänä puheen tyyli on Vt-seuran kirjallista tyyliä, sitä paremmat pisteet koulunvalvoja antaa ja sitä runsaammin satelee kehuja yleisöltä kokouksen jälkeen. Jehovan todistajat tuntevat turvallisuutta ja luottamusta jo pelkästä Vt-seuran tekstiä mukailevasta esityksestä.
Koska todistajat altistuvat pääasiassa Vt-seuran kirjalliselle tuotannolle niin tekstien kuin puheiden muodossa, puhe- ja kirjoitustyyli kehittyy yksipuoliseksi. Siksi monilla veteraanipuhujillakaan ei ole kykyä tuottaa uutta, vaihtelevaa, saatika luovaa sisältöä. Sama pätee hallintoelimeen.
Ei ihme, että yleisö nukahtelee puheiden aikana.