Veljesseura.org

Minulta kysytään usein, "uskotko Jumalaan?" ja yhtä monta kertaa ihmiset sanovat uskovansa Jumalaan tai Jeesukseen, lähinnä noihin. Muhammediin on kaikkein helpoin uskoa, koska Muhammed oli kiistatta historiallinen henkilö. Muslimeilla "usko" tarkoittaa lähinnä sitä, että noudatetaan Allahin koraanissa esitettyjä käskyjä. Jehovan todistajien usko ei merkittävästi eroa tästä, koraanin tilalla on tietysti Seuran opetukset. Minä sitten yleensä vastaan, mitä on "usko" ja mikä on "Jumala". Jos nyt ajattelee minun maallista taivaltani ja Jumalan ikuista olemusta, niin se, että minä sanoisin tietäväni jotain Jumalasta pystyäkseni häntä arvioimaan on sama kuin jos ottaisin hiekanjyvän ja pyrkisin siitä kertomaan, minkälainen planeetta maa on.
Kun lähdetään siitä, että sielu on ajallinen, niin ainoa, mitä jää käteen on se hiekanjyvä, josta sitten pitäisi arvioida Jehova.
Jos taas lähdetään siitä, että ihmisellä on ikuinen sielu tai ihminen on yhteydessä maailmansieluun, niin ihmisen sielulla on huomattavasti kypsempi arvio Jumalasta kuin pelkällä älyllisellä kuorella. Arkitajunta ei pysty ikinä tajuamaan Jumalaa, se on valhetta ja hulluutta ja Jehovan todistajat päätyvät vain sokeasti tottelemaan. Sen takia ex-Jehovan todistajasta tulee yleensä ateisti. Ateismi ja agnostismi ovat ainoita rehellisiä ratkaisuja tähän ongelmaan.

Wikipediassa on hyvää pohdintaa siitä, mitä usko tarkoittaa. Se on yhteydessä myös sanaan "gnosis", josta wikipedia sanoo "It is often used for personal knowledge compared with intellectual knowledge (eidein), as with the French connaitre compared with savoir, or the German kennen rather than wissen".

Toisin sanoen, Jehovan todistajat tietävät (eidein) Jehovan sen sijaan, että tuntisivat (gnosis) Jehovan. Jotta asiat olisivat vielä hankalampia, on vielä sana "epignosis", joka tarkoittaa läheisempää tuntemista, UMK taitaa kääntää sen "täsmälliseksi tiedoksi". Raamatussa sen käyttö ei minusta vaikuta kovinkaan säännönmukaiselta, minun pitää perehtyä siihen paremmin.

Nyt tullaan siihen uskonnon typeryyteen. Uskonto, joka opettaa Jehovan tietämistä johtaa pintapuolisuuteen ja tottelemiseen ja pelkäämiseen kun taas jos on Jehovan tuntija, niin silloin vasta voi aidosti elää uskossa. Jehovan todistajat elävät näkemisessä. Jeesus sanoi, onnellinen on se, joka uskoo, vaikka ei näe. Se ei ole herkkäuskoisuutta, vaan se on juuri sitä, että näkee sielunsa silmin, vaikkei näe fyysisin silmin. Jehovan todistajat taas sanovat, että Jeesus on yhtä historiallinen kuin Julius Caesar ja että olisi tyhmää olla uskomatta Julius Caesarin olemassaoloon. Minusta nämä eivät vertaudu toisiinsa lainkaan. Usko Jeesukseen, siis siihen, mitä Jeesus edustaa ei edes tarvitse mitään fyysistä Jeesusta.

Yleensä siinä vaiheessa, kun Jehovan tietäjästä tulee Jehovan tuntija hän ryhtyy rasvatuksi.

Hyvää pohdintaa.

Saarnaajan suhdetta sieluun ja tuonpuoleiseen on pohdittu täällä. Ensiksi on päässyt Jehovan todistajien hokema, sen jälkeen löytyy järkevämpiäkin ajatuksia:

You forgot the major issue in interpretation...CONTEXT. The entire book of Ecclesiastes is written from the perspective of what the author calls, "under the sun", that is without considering God or anything beyond the here and now. The book speaks strongly to our current generation who also like to ignore the reality of God. They need to figure out what Qoheleth figured out, first, there is nothing new under the sun, and everything under the sun is held under the gloom of vanity.

ja

That belief in an sfter life didn't appear until late in the Old Testament period isn't news hot off the presses.


QUOTE: "Do Christians have to re-interpret this to fit their doctrine afterlife destinations somehow?"

All they have to do is accept the historical fact mentioned above.

Hyödyllinen on myös wikipedian artikkeli sielusta.

Usko on uskoa. Siksi uskovaiset ovat oikeastaan agnostikkoja, heillä on vain USKO jumalaan kun perinteisillä agnostikoilla on MAHDOLLISUUS että jumala on tai ei ole. Voisi puhua positiivisista ja negatiivisista agnostikoista.

Samuela kirjoitti: Raamatullisessa opetuksessa lähdetään siitä, että ihminen itse on sielu, niin kauan kuin sen ruumis ja henki ovat kimpassa.

Riippuu siitä, mitä pidät "raamatullisena opetuksena". Ensimmäisten vuosisatojen kirjoitukset, sekä kanonisoidut että kanonisoimattomat näyttävät tukevan platonilaista ajatusta sielusta.

In Patristic thought, towards the end of the 2nd century, Psūchê had begun to be understood in a more Greek than a Hebrew way, contrasted with the body. By the 3rd century, with the influence of Origen, there was the establishing of the Roman Catholic tradition of the inherent immortality of the soul and its divine nature. Inherent immortality of the soul was accepted among western and eastern theologians throughout the middle ages, and after the Reformation, as evidenced by the Westminster Confession

Joku mua fiksumpi voisi eritellä sen, mikä on uusplatonismin vaikutus Raamattuun kokonaisuudessaan, wikipedia hahmottelee ainakin sen suhdetta kristinuskoon.

Samuela kirjoitti:Pehmis:
"Riippuu siitä, mitä pidät "raamatullisena opetuksena"."

33/38 suomennoksellista, ja miksei kuulemma tarkinta, ja uusintakin v.2012,
Raamattu kansalle -käännöksellistä kun on sama:

"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen
sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu."
– 1. Moos. 2:7

Eli siis takerrut vain yhden kirjan yhteen lauseeseen?

Edelleen, kopioin wikipediaa:

In the Gospel of Matthew, Jesus asked his followers "For what is a man profited, if he shall gain the whole world, and lose his own soul?" (Matthew 16:26a) He also taught his followers to "fear not them which kill the body, but are not able to kill the soul: but rather fear him which is able to destroy both soul and body in hell." (Matthew 10:28)

Suuri osa juutalaisuutta ja islamia ovat tottelemisuskontoja: kun teet näin ja näin, muuta ei tarvita ja käy hyvin. Jehovan todistajat ovat samanlaisia. Ongelma tässä on se, että se vaatii alistumista. Ongelma taas alistumisessa modernin yksilön kannalta on että se vaatii hyviä perusteita, kuten nyt vaikkapa jumalan hyvyys, mutta esimerkiksi Jehovan todistajilla ei ole todisteita hyvyydestä. Auringonlasku on tietysti kaunis, koska me olemme tottuneet pitämään auringonlaskuja kauniina.
Lyhyen elämän aikana ei voi saada mitään relevanttia tietoa Jumalasta pystyäkseen arvioimaan tämän hyvyyttä. Mitäpä jos arvioisit vaikkapa onko Japani hyvä maa vai ei. Saisit käydä siellä tai sitten luottaisit kuulopuheisiin, mutta tuskin sinulle pystyisi tulemaan faktuaalista mielipidettä asiasta. Jumala on tietysti monta kertaluokkaa suurempi kuin Japani.

Pehmoluopio kirjoitti:Joku ...... voisi eritellä sen, mikä on uusplatonismin vaikutus Raamattuun kokonaisuudessaan,

Vuonna 160 syntynyt kristinuskoon kääntynyt juristi Tertullianus sanoi: Mitä yhteistä on Ateenalla ja Jerusalemilla? Mitä Akatemialla ja kirkolla?
Arvostellesssan filosofiaa hän kuitenkin unohti sen kuinka hän itse oli jo sulattanut filosofian niin,ettei huomannut käyttävänsä sen antamia välineitä oman asiansa ajamiseen.

Usko sokeuttaa siis viisaammankin, sillä Tertullianuksen aikaan tullessa kristillisyydessä oli silloin Vanhan testamentin näkemys jo platonilaisuuteen muotoutunut ja mm. Johanneksen evankeliumi uusplatonistista sellaisenaan ja huvittavaa onkin kun Tertullianus syyttää Markionia stoalaisuudesta ja kristillisestä harhaoppineisuudesta vedoten eritoten Johanneksen evankeliumiin.

Muuten Pehmis, onko ajattelusi suuntautunut Markionin suuntaan?

Ariadna kirjoitti: Muuten Pehmis, onko ajattelusi suuntautunut Markionin suuntaan?

Markionin suuntaan, kyllä.
Päinvastoin kuin JT:t, en näe mitään jatkumoa heprealaisista kirjoituksista kreikkalaisiin, tämä on samoin kuin Markionilla. Minä ajattelen vähän niin kuin stoalainen Marcus Aurelius, joka taas ajatteli, että jos hän tekee oikein, niin hän miellyttää Jumalaa, oli se Jumala sitten kuka tahansa tai mahdollisesti ei kukaan. Nämä gnostilaiset, kristityt ja uusplatonistit tuntuvat kiistelevän kovasti siitä, onko Jumala hyvä vaiko ei. Minun ajatukseni on lähinnä Jobia: "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!". Toisin sanoen, on mahdoton sanoa, onko paha loppupelissä pahaa ja hyvä loppupelissä hyvää. Jumala näkee ison kuvion, me emme. Ehkä sielumme kautta näemme jotain ja saavutamme gnosiksen, eli sen, mitä Jehovan todistajat kutsuvat "Totuudeksi".

Olen siis mystikko. Esoteriikka, salainen opetus on vastaukseni sille, kun Jehovan todistajat kyselivät "mitä tilalle?" ja antauduin aiheen pohdiskelulle. Ongelma on tietysti se, että harva tuntee viehtymystä esoteriikkaan.

Markionissa on se jännä, ettei hänestä Jeesus ollut tosi ihminen, vaan korkeintaan henkiolento. Minä pidän sitä vähintään mahdollisuutena. Fyysinen Jeesushan tarkoittaa, että jotkut voivat omistaa hänet ja hän oli sidottu aikaan ja paikkaan, mutta Jeesus jonkinlaisena Adamaksena, ihmisen arkkityyppinä, on demokraattinen, niin ettei hänellä ole näitä siteitä. Toisaalta, mihin häntä enää tarvitaan, kun on syzygokset ja aionit. Ensimmäisten vuosisatojen ihmisille oli tärkeää lajitella yläkerran henget kategorioihin ja antaa niille nimiä ja luokkia, ehkä se ei ole meille niin keskeistä. Jeesus, enkeli, Jumala tai vaikka Maria, mitä väliä? (Jehovan todistajille ne taas ovat kaikki demoneita ilmestyessään nykyaikana)

Pehmoluopio kirjoitti:Minä ajattelen vähän niin kuin stoalainen Marcus Aurelius, joka taas ajatteli, että jos hän tekee oikein, niin hän miellyttää Jumalaa, oli se Jumala sitten kuka tahansa tai mahdollisesti ei kukaan

Erittäin hyvä esimerkki meille kaikille,sillä hänelle riitti Kaitselmus (jumalan johdatus) ja pyrkimys hyvään tässä maailmankaikkeudessa, jossa jumalallinen järki hallitsee ja jossa myös oma järkemme on osa tuota kokonaisuutta.

Minun ajatukseni on lähinnä Jobia: "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!". Toisin sanoen, on mahdoton sanoa, onko paha loppupelissä pahaa ja hyvä loppupelissä hyvää. Jumala näkee ison kuvion, me emme. Ehkä sielumme kautta näemme jotain ja saavutamme gnosiksen, eli sen, mitä Jehovan todistajat kutsuvat "Totuudeksi".

Niin, mikä on Totuus? Markus Aureliuksen mukaan se on luonto, jossa kaikki on sisäisessä yhteydessä keskenään, Jehovan todistajille se on mielestäni Raamattu ja vain harvoille kristityille riittää pelkkä Jumala.

Olen siis mystikko. Esoteriikka, salainen opetus on vastaukseni sille, kun Jehovan todistajat kyselivät "mitä tilalle?" ja antauduin aiheen pohdiskelulle. Ongelma on tietysti se, että harva tuntee viehtymystä esoteriikkaan.

Onhan näitä: mm. esim. "sivistyneistön" suosima Steiner koulukunta.

Markionissa on se jännä, ettei hänestä Jeesus ollut tosi ihminen, vaan korkeintaan henkiolento. Minä pidän sitä vähintään mahdollisuutena.

Stoalaisuuden suuntaan ohjautuneena ainoa mahdollinen johtopäätös.

Ensimmäisten vuosisatojen ihmisille oli tärkeää lajitella yläkerran henget kategorioihin ja antaa niille nimiä ja luokkia, ehkä se ei ole meille niin keskeistä.

Ymmärtääkseen menneitä, eritoten Raamattua on perehdyttävä historiaan, jolloin juutalaisuus oli eristäytynyt muusta maailmasta ja siksi historia, etenkin 500 eKr.-100 jKr, selvittää henkimaailmojenkin muodot ja kehityksen. Tässä henkien kehityksessä muokkaajana on ollut papisto ja kansa saanut siinä Vain heidän sanaansa uskojan ja alistujan osan.....Jos joku ei ollut papin näkemyksen puolella, hän oli papin näkemystä vastaan. Tämä ajattelutapa pakotti ihmiset olemaan ryhmässä, aivan kuten todistajuudessa on edelleen näin.