Veljesseura.org

Voiko jehovantodistajuudesta irtautua kokonaan? Moni sanoo, että on päässyt siitä irti, mutta jopa vuosien päästä voi iskeä jonkin sortin ahdistus. Miksi?

UUT:n järjestämässä seminaarissa Jukka Timosen puheessa tuli esiin juuri tämä piirre. Lainaan yhden kappaleen tähän:

"Eri kehyksissä oma minä nähdään eri tavoilla. Samoin uskonto on monitasoinen. Usko, tieto ja käyttäytyminen muuttuvat eri aikaan. Oma minä ajatellaan aina nykyhetkessä, mutta suhteessa aikaisempiin kokemuksiin. Vanhoista kokemuksista syntyy uusia tulkintoja. Tällaisesta näkökulmasta katsottuna irtautumisprosessit eivät lopu, ja sen takia Jukka Timonen on päätynyt puhumaan irtautujista eikä irtautuneista. Eroaminen on tapahtuma, jossa luovutaan muodollisesta jäsenyydestä, ja irtautuminen on prosessi, jossa tapahtumat saavat merkityksen."

Jukka Timonen on työkseen tutkinut paljon irtautumisprosesseja ja tehnyt siitä väitöskirjan, ja siksi hän tietää, miten asia on. "Irtautumisprosessit" eivät lopu. Hän puhuu siksi mieluummin "irtautujista" kuin "irtautuneista".

Jos joku vuosien jälkeen vielä ahdistuu jehovantodistajuudesta, vaikka eroprosessin piti olla jo valmis, se on hyvin luonnollista.

Tässä vielä Jukka Timosen tekstiä: "Perimmäinen löytö ei ole se, että epävarmuuteen löytyy ratkaisu vaan se, että löytyy kyky sietää epävarmuutta."

Joten meidän ex-ihmisten täytyy vain oppia sietämään tätä tilannetta. Jukka Timonen vakuuttaa kuitenkin, että elämä on elämisen arvoista, ja kannattaa tavoitella normaalia elämää.

"Nämä kertomusten päätepisteet, tai ennemminkin nykyiset vaiheet, eivät ole todellakaan ongelmattomia, ja tulkinnat eivät välttämättä ole pysyviä. Mutta vapauttavana oivalluksena tulee kuitenkin esiin se, että toimiva elämä on tavoittelemisen arvoista. Tämä nimenomaan ei ole ollut itsestään selvää, jos on jotenkin kasvettu siihen, että oma onnellisuuden tavoitteleminen on itsekästä ja väärin. Ja on vapauttavaa tajuta se, että hyvinvointi itsessään voi todistaa siitä, että kaikesta huolimatta se lähteminen oli oikein."

Suosittelen lämpimästi ainakin Jukka Timosen seminaaripuheen lyhennelmän lukemista, jos ei koko seminaaria jaksa kahlata läpi.

http://johanneksenpoika.fi/uut_seminaar ... monen.html

Itse olen sitä mieltä ( oma kokemus), että tuskin jehovantodistajuudesta voi irtautua täysin koskaan. Varsinkin, jos olet syntynyt jehovan todistajaksi, niin tuo identiteetti on hyvin vahva ja syvä. Koko elämän ajan nousee uusia asioita, jotka joutuu pohtimaan uudelleen. Asettamaan ne vastakkain jt- oppien kanssa ja kyseenalaistamaan ne tai olemaan joistain asioista samaa mieltä kuin jt- aikoina. Toki uskonnon vaikutus laimenee ajan myötä, mutta tuskin häviää kokonaan. Sen olen hyväksynyt, että se on vahva osa menneisyyttäni ja vaikuttanut hyvin monella elämän alueella. Ainakin menetettyjen sukulaisten kautta se pysyy hyvin vahvasti läsnä. Tähän vaikuttaa surun tunne, joka johtuu menetyksestä, vaikka eroon on liittynyt myös helpotusta.

Kiitos tästä JP, paikalla olleena harmitti, kun en kuullut aivan kaikkea.

Oli mukava tavatakin

mymmeli kirjoitti:Itse olen sitä mieltä ( oma kokemus), että tuskin jehovantodistajuudesta voi irtautua täysin koskaan. Varsinkin, jos olet syntynyt jehovan todistajaksi, niin tuo identiteetti on hyvin vahva ja syvä. Koko elämän ajan nousee uusia asioita, jotka joutuu pohtimaan uudelleen.

Täsmälleen sama kokemus minulla. Aika ajoin palstalle ilmaantuu "mitä te enää valitatte" ja "menkää jo elämässä eteenpäin" -kommentteja. (Vähemmän nyt, kun on pakko rekisteröityä.) Jehovan todistajaksi lapsesta aikuiseksi kasvatettu ihminen voi lähteä pois jehovantodistajuudesta, mutta jehovantodistajuus ei kokonaan lähde ihmisestä.

Ei uutta lapsuutta voi saada, vaikka hömppäkonsultti niin väittääkin. Juuri mainitsemallasi pohtimisella oireita saa kyllä ajan kanssa vähennettyä, alkaa nähdä miten kauttaaltaan naurettavasta ihmisjohtajien oppirakennelmasta on kysymys. Toivottavasti niin naurettavasta, että osaa nauraa eikä enää itkeä. Ja kyllä elämään uusiakin asioita tulee jos vaan niin haluaa, ei menneisyytensä pohtiminen uusia kiinnostuksen kohteita pois sulje. Nyt kun niitä saa kenenkään kieltämättä hankkia.

Ja niin hölmöö kun se on, itse mietin nykyään miten joku VOI uskoa tuohon hömppään mihin itse aikoinani niin raudalujasti uskoin, nykyään mietin että kuinka kauan tuolla on uskovia,milloin ne tajuaa saman kuin minä !

Kaikki opetukset ovat kyllä korvautuneet loogisella ajattelulla ja faktoilla. Mutta joka kerta kun vanhemmat surkuttelevat miten kamala olen, kun en käy kokouksissa, alkaa miettimään että onko sittenkin väärässä. Hirveä syyllistäminen ja emotionaalinen kiristys heidän suunnaltaan ei auta täysin irtautumista.

Emmy kirjoitti:Kaikki opetukset ovat kyllä korvautuneet loogisella ajattelulla ja faktoilla. Mutta joka kerta kun vanhemmat surkuttelevat miten kamala olen, kun en käy kokouksissa, alkaa miettimään että onko sittenkin väärässä. Hirveä syyllistäminen ja emotionaalinen kiristys heidän suunnaltaan ei auta täysin irtautumista.

Emotionaalinen kiristys on sitä julminta mitä toiselle voi tehdä, varsinkin kun se tulee itselleen rakkaimmilta ihmisiltä.Tosin tuo on ainakin itselleni ihan tuttua huttua. Jopa srk:n vanhimmat käyttävät tunnepuolen kortteja, syyllistämiskorttien lisäksi. Hyviähän ne on kätensä pelaamaan...
minä olen valitettavasti parempi

Löytyy toki aika, kun nuo pesivät minut tuossa pelissä mennen tullen ja palaten.
Kuten sinä Emmy, loogisuudella ja faktoilla eletään. Voi olla ettei tuosta elämästä pääse koskaan täysin irti, vaan se seuraa hautaan asti.Eihän nuo jutut elämässä mitään pikkuasioita ole.

Hyvin moni Vanhimman "ässä" on osoittautunut 2&7 pariksi, kun pyytää faktoja.

Vastaus otsikon kysymykseen: en usko että voi. Tämä mielestäni pätee kaikkien niiden kohdalla, jotka jossakin elämän vaiheessa ovat "omaksuneet totuuden". Vilpittömästi. Paha olo, joka on seurausta kaikesta siitä puoskaroinnista mitä Järjestön sisällä tapahtui omana aktiivi aikoina, kyllä vesittyy ajanvirtaan. Tuon pahan olon armelias aika muuttaa säälin-/myötä häpeän tunteeksi. Anteeksi anto itselleen onkin sitten eri juttu... Luoja mitä itsekin on tullut tehtyä "totuuden" nimissä!!! Itselläni ainoa tapa puolustella omia tekojani on: "uskoin siihen mitä tein!!!". Vilpittömästi. Ja tässä kohtaa aina vihlaisee: ensinnäkin, miten saatoin olla niin sinisilmäinen??? Toiseksi, miksi en ollut rohkeampi??? Aktiivi vuosistani on jo jonkin aikaa mutta toimeliaisuudestani aktiivi todistajana johtuen keskuudessamme on paljon ihmisiä, joille koen olevani selityksen "velkaa". Mikä pahinta, ainoa rehellinen selitys alkaa ajatuksella "olin väärässä kun suosittelin tätä teillekin!". Anteeksi anto itselleen vaatii niin paljon NÖYRYYTTÄ, että jo sen takia on johdonmukaista että "nöyrät perivät maan".

Minä uskon, että sen voi saada olemaan "vain" osa historiaani. Toisaalta Jehovan todistajuus oli itselläni suuri osa lapsuuttani ja nuorta aikuisuutta. Sen vaikutukset ovat hyvin syvät.

Ajattelun sain muutettua, vaikka sekin oli väliin vaikeaa, mutta rehellisyys itselle loi mahdollisuuden ajatella asioista toisin. Seurauksena oli ajattelun yleinen laajeneminen, joka ehkä osittain johtui analyyttisesta työstäni. Analysointi on toinen minäni.

Niinpä nykyisin helposti näen ajatuksissa näkökulmia, jotka toiselta jää huomaamatta. Esimerkiksi "he ovat kuin enkelit taivaassa" tarkoittaa sitä, että ei harrasteta seksiä vai sitä, että enkelit harrastavat seksiä kenen kanssa haluavat ja miten haluavat.

Tunne-elämän muuttaminen on ajattelua hitaampaa ja vaikeampaa. Etenkin lapsuudessa hankitut tunne-elämän kokemukset tuntuvat olevan hyvin syvässä - niiden muuttaminen vaatii työtä ja aikaa.

Ajattelua voi muuttaa ajattelemalla. Uskomuksia voi tarkastella ajattelemalla. Uskomuksen muuttuminen on yksi tunnereaktioiden muuttaja. Jos sen mitä aiemmin ajatteli itsestään selvyytenä eli uskomuksena saa muuttumaan vähemmän itsestään selväksi, niin uskomuksen laukaisema tunnereaktio voi olla laukeamatta. Esimerkiksi lapsena opitaan, että vanhemmat ovat aina oikeassa ja he ovat oikeudenmukaisia ja vanhemmista ajatellaan kaikkea hyvää, koska lapsi saa koko elämänsä: vaatteet, ruoan, suojan jne. vanhemmiltaan. Teini-iässä tämä kyseenalaistuu ja aikuisena pyritäänkin kohtaamaan vanhemmat uudelleen aikuisina eli kehittämään aikuinen-aikuinen suhde aikuinen-lapsi suhteen sijaan. Silloin lopulta voidaan myöntää vanhemillakin olevan vikoja. Seura pyrkii vanhemman asemaan. Tämä on sairasta.

Tunne-elämässä on osa-alue, jota kutsun tunnetottumukseksi. Tämä syntyy lapsena, kun toistuvasti polttaa kätensä tulessa, niin oppii varomaan tulta. Tunnetottumus on voimakas opettaja.

22:6 Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.

Tunnetottumus käsitteenä tuli kuuluisaksi Pavlovin koirakokeitten myötä. Tällaista tunnetottumusta on vaikea kyseenalaistaa, koska se on hermoratojen reaktio.

Itse olen onnistunut tunnerekatioideni hallinnassa ja muuttamisessa eri tavoin. Sydäntäni ei enää "sykähdytä" kuullessani termin Totuus, mutta pystyn paremmin ymmärtämään ihmisten suhteen Maamme -lauluun. Toisaalta ollessani ahdistunut tai allapäin laulan edelleen itsekseni Valtakunnan lauluja 1970 -luvulta.

Uskon, että harjoittelemalla voi muuttaa tunnetottumuksiaan. Harjoittelu vaatii toistoja. Mutta ennen kaikkea se vaatii omien reaktioidensa syiden näkemistä. Reaktioiden syiden havaitseminen ei yleensä onnistu ensimmäisella reaktiokerralla, mutta ensimmäisen reaktion kun havaitsee, niin seuraavalla kerralla voi päästä eteen päin kysymyssarjassa: miks?, mutta miksi?... Tämä vaatii aikaa. Toisaalta se on osa harjoittelua. Ja kun pystyy havaitsemaan, että sama tilanne ei aiheuta enää samaa reaktiota (ainakaan yhtä voimakasta), voi tuntea kiitollisuutta ettei enää tarvitse olla Jehovan todistaja.

Johanneksen poika kirjoitti:Voiko jehovantodistajuudesta irtautua kokonaan? Moni sanoo, että on päässyt siitä irti, mutta jopa vuosien päästä voi iskeä jonkin sortin ahdistus. Miksi?

Miksi Jehovantodistajuudesta pitäisi irtautua kokonaan? Minulle tulee ahdistus aina, kun puhutaan Jeesuksesta, silloinkin, kun joku teosofi puhuu Jeesuksesta tai esimerkiksi "Kristus-tietoisuudesta". Huomaan, että olen menettänyt neitsyyteni suhteessa Raamattuun. Toisaalta, ehkä jos uudestaan lähtisin lukemaan Raamattua, niin päätyisin samaan tulokseen, kuin mitä Jehovan todistajien jälkeen: ei ollut mitään yhtä yhtenäistä, meidän tuntemaamme Jeesusta.
Yleisesti minulla koko kristinusko aiheuttaa negatiivisen reaktion, koska nyt tiedän kokemuksesta, ettei kristinusko fundamentalistisesti toteutettuna toimi.

Johanneksen poika kirjoitti: Jukka Timonen on työkseen tutkinut paljon irtautumisprosesseja ja tehnyt siitä väitöskirjan, ja siksi hän tietää, miten asia on. "Irtautumisprosessit" eivät lopu. Hän puhuu siksi mieluummin "irtautujista" kuin "irtautuneista".

Elämä on shakkia, jo tehtyä siirtoa ei voi perua. Uusi tilanne johtuu edellisistä siirroista ja niinpä se Jehovantodistajuus on aina siellä. Siirrot JT-ajan jälkeen määrittää, oliko siitä yksinomaan haittaa vai jopa hyötyä. Tuppaan uskomaan, että kaikella on tarkoitus ja se tarkoitus on opettaminen.

Johanneksen poika kirjoitti: Jos joku vuosien jälkeen vielä ahdistuu jehovantodistajuudesta, vaikka eroprosessin piti olla jo valmis, se on hyvin luonnollista.

Noin 100% ihmisistä ahdistuu Jehovan todistajista, vaikkei ole koskaan JT ollutkaan.

Johanneksen poika kirjoitti: Joten meidän ex-ihmisten täytyy vain oppia sietämään tätä tilannetta. Jukka Timonen vakuuttaa kuitenkin, että elämä on elämisen arvoista, ja kannattaa tavoitella normaalia elämää.

Olen eri mieltä tuosta "normaalista", siihen on kätkettynä sana "normi". JT-aika vaikuttaa minuun niin, että minusta on tullut normikriittinen. Se, mihin ihmiset eivät uhraa aikaa eikä ajatusta on se, missä mielenhallinta tapahtuu. Todellisuudessa normaalius on erittäin äärimmäistä jo siinäkin mielessä, että normaali elämä johtaa ekokatastrofiin ja ilmastonmuutokseen ja lopulta ihmisen sukupuuttoon, puhumattakaan muista eläinlajeista.

Johanneksen poika kirjoitti: "Nämä kertomusten päätepisteet, tai ennemminkin nykyiset vaiheet, eivät ole todellakaan ongelmattomia, ja tulkinnat eivät välttämättä ole pysyviä. Mutta vapauttavana oivalluksena tulee kuitenkin esiin se, että toimiva elämä on tavoittelemisen arvoista. Tämä nimenomaan ei ole ollut itsestään selvää, jos on jotenkin kasvettu siihen, että oma onnellisuuden tavoitteleminen on itsekästä ja väärin. Ja on vapauttavaa tajuta se, että hyvinvointi itsessään voi todistaa siitä, että kaikesta huolimatta se lähteminen oli oikein."

Hyvinvointi tulee "palkintona" vapauden uhraamiselle. Tämä kapitalistinen järjestelmä jakelee keppejä ja porkkanoita, lähinnä keppiä. Mikään menestys missään koulussa ei riitä, jos olet kriittinen yhteiskunnan normeja kohtaan. Se ei eroa paljon siitä, että kaikki sun tienraivauksella kasaamasi tunnit ovatkin yht'äkkiä nollan arvoisia, kun sut erotetaan. Jos sä kaahaat autolla ja jäät siitä kiinni, niin se ei ole lainkaan sama, kuin jos jäät kiinni ruoan pihistämisestä kaupasta, vaikka jälkimmäisen kanssa et vaaranna kenenkään henkeä. On normaalia laiminlyödä omia lapsiaan ja sen sijaan tehdä pitkää päivää duunissa.

Olen sitä mieltä, että voi. Olen itse jt perheestä syntyisin, en ole itse "löytänyt" uskoa vaan se minulle lapsesta lähtien syötettiin. Lapsena oli ihan kivaa olla jt, vanhempani oli rentoja eikä isäni kuulunut vanhimmistoon. Aloin n.. 16v miettiä asioita enemmän omilla aivoillani, ei enää asia ollut itsestäänselvyys. Koin etten pysty olemaan jt, koska en ollut itse hakeutunut ja löytänyt uskontoa, kaipasin jotain suurta löytämiksen illuusiota, että olisin itse saanut löytää ja valita uskonnon. Irtauduin jt:ta ja koen näin yli 20 v myöhemmin, että olen täysin irtautunut jepeistä. Ei mitään pelkoja, syyllisyyttä tms. Omen kokenut jt:nä henkistä väkivaltaa vanhempieni ja ex- miehen taholta. Ja tällä hetkellä nuorin tyttäreni ei pidä mitään yhteyttä, on siis jt, koska olen paha luopio. Minut jopa hänen häistään käännytettiin, koska lupio ei voi edes hääjuhlissa syödä heidän pöydässä. Olen tietysti surullinen, mutta jotenkin olen osannut silti irtautua kaikesta, yks hailee, miten minuun suhtsudutaan. Elän vapaana ja onnellisena omaa elämää. EI PIDÄ ELÄÄ MENNEISYYDESSÄ,ELETÄÄN TÄTÄ PÄIVÄÄ NYT! Neuvo niille joiden vaikea päästä irti. Mulla meni vaan pari vuotta lähtöni jälkeen kun olin irtautunut ja vahdistus poissa. Uskoisin, että vaikeetaa on ehkä niillä jotka tulleet jt-uskoon tavallaan heränneenä, aikuisena, voi olla että on vaikeampaa irtautua, en tiedä

Olen ennen alaluokkia ollut ruotsikielisessä (ankdam) päivähoivassa (dagis). Suunnilleen parin vuoden välein tulee tilanteita, joissa muistuu mieleen se kuinka väärin opin jonkun, minulle nyt täysin yhdentekevän, lastenlaulun sanat. Kotona väitin mutsille, että osa menee dää du di dammal -malliin, vaikka ruåtsia stikkaavan mutsin mielestä se meni ennemminkin när du blir gammal -malliin (tjsp).

Ajallisesti toi dagis on ollut minimaalisen lyhyt verrattuna vaikka lyhyeen jt-uraani, joka sekin jäi lyhyemmäksi kuin jehofiiliura, joka sekin jäänee lyhyemmäksi kuin nykyurani uskonnottomana. Miten ihmeessä ehdinkään työstää irtaumiset kaikista noista kun ankkalammikkovaikutekin vaivaa mieltä? Niin ja kansakoulussa kiusattiin jehovantodistajuudesta, onneksi kostuttautumisen jälkeen opin salaamaan jehovantodistajuuteni ja ammattikoulu sujui hienosti.

Jos kaikesta menneestä haluaa irti, niin alzheimerin tauti lienee tehokkain tunnettu menetelmä.

eihän mennyttä voi muuttaa. Se oli ja tulee olemaan osa minua. Lapsuudessa monet asiat opitaan ja muistoille ei voi mitään. Niinkun ei voi mitään koulukiusaamiselle tai muille tapahtumille. Perikymppisenä uuden elämän luominen ei ole helppoa, piti täysin opetella elämään omaa elämää miten minä itse haluan, ei minkään järjestön sääntöjen mukaan. Tuliko ylilyöntejä...taatusti ja muutamat jutut olis ollu hyvä jättää tekemättä. Olenko onnellinen kyllä=) päästä yli...hmmm en ehkä käyttäs sitä termiä mutta jt. ajasta voi oppia, niin ainakin uskottelen itselle että ikävistäkin asioita voi oppia...tulla paremmaksi ihmiseksi.

Mielestäni jehovantodistajuudesta ei pysty kokonaan irroittatumaan. Menneet kokemukset tulee aina vaikuttamaan elämässä ja kukaan ei pysty pyyhkimän 1-50 vuoden kokemuksia elämästään.

Vois verrata, että olis tullut huijatuks Wincapitasta. Siitä pääsee yli sanan tietyssä merkityksessä, mutta se vaikuttaa loppuelämän moniin päätöksiin.

Samoin jt -touhusta voi päästä irti tietyssä merkityksessä. Me kaikki olemme kuitenkin menneiden kokemuksien vankeja. Täydellinen irtautuminen on siis mahdotonta.

Ei voi irtautua lopullisesti, jos ei valehtele itselleen, on mun kanta. Mutta ottakaamme se voimavarana ja yleissivistyksenä!