Veljesseura.org

Kesäkuun 2014 Herätkää! -lehti antaa ohjeita ystävien "hankkimiseen". Pitää olla "aidosti kiinnostunut" toisestä ihmisestä. Pitää osata "kommunikoida". Ystävältä ei saa odottaa liikaa. Herätkää! -lehti myös ehdottaa "ystäväpiirin" laajentamista.

Kun joku ovenavaaja lukee ottamansa Herätkää! -lehden, hän saattaa ajatella, että Jehovan todistajat ovat avarakatseisia ja suvaitsevaisia ihmisiä, jotka voivat ystävystyä monien erilaisten ihmisten kanssa. Onko tämä totta? Mitä muu Vartiotorniseuran kirjallisuus ja monien kokemukset osoittavat?

Lue lisää...

Lueskelin tuon linkin ja aloin miettiä ystävyyttä.
Minulla on pari hyvää ystävää. Saatetaan pitää hiljaisuutta vaikkapa vuosi, mutta tarpeen tullen sitten asutaan yhdessä.
Todellinen ystävyys ei mielestäni tarvitse kamalan paljon työtä. Se ystävyys vain tulee ilman sen suurempia ponnisteluja. Toisaalta ystävän vuoksi on valmis tekemään mitä tahansa.
Ehdollinen ystävyys on sitten tietenkin ihan eri asia, mutta sehän ei liity millään tavalla todelliseen ystävyyteen.

Kirjoituksen loppupuolella huomasin 1993 vartiotornin kirjoituksen: maailmalliset ystävät ovat tarpeettomia. Kyseenalaistaako tämä sivallus jopa "maailmallisten" ihmisyyden? Meitä ei toisinsanoen tarvita!

"Hädässä ystävä tunnetaan", on tapana sanoa ja tämä on totta. Todistajuuden näkökulmasta he ovat olleet maailmallisia tai luopioita, mutta nämä muutamat harvat eivät ole minua jättäneet silloin, kun minulla on ollut tosi vaikeaa. Olen Rippelin kanssa samoilla linjoilla.

Uhhuh, olipa lehdessä ystävyydestä tehty teknistä puurtamista.

Ystäväni kuin villasukka. Ystävä on kuin riemulaulu. Ystävä on ilo. Ystävä on pilvi. Ystävä on ilmapuntari. Ystävä on oma pepun paita.

Ja ystäviä on turha etsiä, sellainen monesti tulee yllättäen ja pysyy loppu iän, ei sen ystävyyden kanssa tarvita mitään teknisiä apuja kuten. herätkään neuvoja. Mutta tietenkin jos ystäviksi sallii vain ihmisiä mitkä on seuran ehdollisuuden(tm) hyväksynnän saamia ja jäävätkin matkasta siinä vaiheessa jos tosi tm.usko ei maita.

Miulle on käyny jo monta kertaa niin että olisin oikeasti tarvinnut apua, isäni kuoli, äiti sairastui syöpään ja sittemmin itse masennukseen. Olen vielä kirjoilla jeppenä joten virallista syytä karttamiseen ei ole. Kuitenkaan apua en ole seurakunnan jäseniltä saanut. Paljon pa*kaa on kyllä satanut niskaan milloin mistäkin syystä.

Koulussa tutustumani maailmalliset, silloin teini-ikäiset kuitenkin osasivat auttaa. Varsinkin tämän masennuksen kanssa ovat pitäneet pystyssä, välillä jopa pitäneet hengissä kun en olisi itse osannut jatkaa. Näitä ystäviäni rakastan täydestä sydämestäni.

Jtn ystävyydet kaatuu 95%sti siihen samantien kun yksi osapuoli ilmoittaa ettei ole kiinnostunut tästä uskonnosta. Tällaisella mielipiteellä ainakin minä liidän