Veljesseura.org

Luin juuri Hesarin jutun, ja sitä kautta sain tietää tämän foorumin olemassaolosta. Itse olen noin lähes 20 vuotta sitten lafkasta eronnut. Omat kokemukseni eivät ole mitenkään negatiivisia, yhä tänäkin päivänä saattavat seurakuntaan kuuluneet tervehtiä. Vanhimmat ovat vaihtaneet kadulla jopa jokusen sanan. Järjestöön kuuluvat sukulaiset ovat olleet aivan normaalisti yhteyksissä. Muutamia nihkeitä ilmeitäkin näkee, mutta ei se tervehtimistä estä.Onko tässä kuitekin lopulta kyse siitä, mistä seurakunnasta ja mistä päin Suomea olet lähtöisin? Tai siitä, mistä syystä olet eronnut tai erotettu? Tai kenties asemakin on vaikuttanut. Me lapsena järjestöön kuuluneet ja niin ja näin mukana olleet olemme ehkä toiselaisessa asemassa? Elämään on kuulunut aina muita ihmisiä, maailmallisia harrastuksia, opiskelua yms, joten lähteminen ei ole ollut mikään yllätys. Mutta tuo seikka, etteivät ihmiset tervehdi, on minulle joka tapauksessa täysin uutta ja outoa.

Kaikki eivät noudata sääntöjä täydellisesti. Esimerkiksi itse kuulun niihin, johon omat vanhemmat pitävät yhteyttä. Muutama muukin jt kontakti löytynee. Sitten taas löytyy SRKsta osa jotka kaupungilla katsovat läpi, eivät tervehdi tai kääntävät päänsä toiseen suuntaan . Kyllä se tavallaan sattuu kun on ollut näiden kanssa tekemisissä melkein koko elämän.

Pidän itseäni onnekkaana kun kaikki eivät karttamisohjeita noudata.

Karttamiskäskyn noudattamatta jättäminen on varmaan eniten rikottu jeppulasääntö. Rangaistuksena kun siitäkin on erottaminen.

Oma isäni sanoi joskus, että ne säännöt eivät ole enää niin tiukat. Lehden juttu antoi aivan toisenlaisen kuvan. Porukkaan mahtuu varmasti mukaan monelaista hiihtäjää. Ikäkin voi vaikuttaa.

Säännöt on edelleenkin yhtä tiukat jopa ei tiukemmat. Jo vuodesta 1981. Eri asia että kaikkien moraali ei hyväksy moisia rajoitteita, ja siksi niitä pehmennetään.

Kaarmis kirjoitti:Karttamiskäskyn noudattamatta jättäminen on varmaan eniten rikottu jeppulasääntö. Rangaistuksena kun siitäkin on erottaminen.

"Muinoin" tuo tarkoitti sitä, että ne jotka rupesivat esimerkiksi vapaa-ajalla liikkumaan erotettujen seurassa, olivat ongelmissa.Ajateltiin, että huonot vaikutteet tarttuvat. Mutta kyllä silloinkin erotettujen kanssa voitiin vaihtaa sana tai toinen, jos kadulla törmättiin. Ei tietenkään pätenyt kaikkiin.

Bono kirjoitti:Järjestöön kuuluvat sukulaiset ovat olleet aivan normaalisti yhteyksissä.

Tämä on hienoa kuulla! He ovat uskaltaneet rikkoa järjestön ohjeita tässä asiassa ja ovat kuunnelleet mieluummin omaa järkeään ja sydäntään.

Jotakin järjestön epätoivosta kuitenkin kertoo karttamisvaatimuksen toistuva esittäminen. Viime aikoina nimittäin tätä asiaa on teroitettu seurakuntalaisille taas ihan kiitettävällä taajuudella. Tässä pari esimerkkiä:

”Se että perhe kannattaa uskollisesti Jehovan määräystä karttaa erotettujen sukulaisten kanssa seurustelemista, voi johtaa hyviin tuloksiin. Tätä valaisee seuraava esimerkki. Eräs nuori mies oli ollut erotettuna yli kymmenen vuotta, ja tuona aikana hänen isänsä, äitinsä ja neljä veljeään "lakkasivat olemasta" hänen seurassaan. Välillä hän yritti lyöttäytyä heidän joukkoonsa, mutta kaikki perheenjäsenet pysyivät uskollisina ja kieltäytyivät päättäväisesti pitämästä häneen yhteyttä. Kun tämä mies oli otettu takaisin seurakuntaan, hän kertoi kaivanneensa aina perheenjäsentensä seuraa, varsinkin ollessaan yksin iltaisin. Hän kuitenkin myönsi, että jos perhe olisi vähänkin seurustellut hänen kanssaan, se olisi riittänyt hänelle. Mutta koska perheenjäsenet eivät pitäneet häneen minkäänlaista yhteyttä, palava halu olla heidän kanssaan kannusti osaltaan häntä korjaamaan suhteensa Jehovaan. Muista tämä, jos joskus tunnet kiusausta vastoin Jumalan käskyä seurustella erotettujen sukulaistesi kanssa.” (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2012 s. 12)

”Robert oli erotettuna lähes 16 vuotta. Tuona aikana hänen vanhempansa ja sisaruksensa noudattivat päättäväisesti ja uskollisesti Jumalan sanan neuvoja, joiden mukaan tulee lakata olemasta väärintekijöiden seurassa ja olla edes tervehtimättä heitä. -- Kun häneltä kysyttiin, mikä sai hänet niin pitkän ajan jälkeen palaamaan Jehovan ja Hänen kansansa luo, hän vastasi, että perheenjäsenten asenne vaikutti häneen. Hän sanoi: "Minulle olisi riittänyt, jos perheeni olisi pitänyt minuun vähänkin yhteyttä, vaikkapa vain kysäissyt kuulumisiani. Nyt kuitenkin kaipasin heidän seuraansa, ja se osaltaan sai minut palaamaan Jumalan luo."" (Vartiotorni 15. kesäkuuta 2013 s. 28)

Järjestö pelkää meitä entisiä jäseniä siitä yksinkertaisesta syystä, että useat meistä ovat perillä Jt-oppien sudenkuopista, kuin myös järjestön suoranaisista valheistakin. Tällaiset asiat eivät tietenkään saisi päästä seurakunnan penkinkuluttajien tietoon, sehän merkitsisi pian järjestön jäsenten joukkoheräämistä ja Vt-seuran loppua!

Sensuuri ja propaganda ovat olleet tehokkaita keinoja perusteettoman vallan ylläpitämisessä kautta maailman historian. Mikseivät ne olisi sitä nytkin.

Oliko sinut kastettu, Bono?

Minut erotettiin noin kaksi vuotta sitten. Syynä oli se, etten vain enää uskonut samoin ja siitä seurasi se, että elämäntavastani tuli sellainen, ettei minua enää hyväksytty. Jo silloin, kun yritin parhaani ja en tehnyt mitään erottamiseen johtavaa, minua kartettiin ja nuhdeltiin jatkuvasti, koska perheoloni olivat huonot. Tuon seuraksena varmaan ajauduinkin järjestöstä pois, koska se oli mielestäni rakkaudetonta ja tuomitsevaa. Enkä ikinä suostunut pikkufeministinä hyväksymään sitä, että jos menisin naimisiin, minun täytyisi hyväksyä se, että miehen oikeus olisi tehdä kaikki päätökset. Minä kun kannatan tasa-arvoa ja demokratiaa.

Mutta joka tapauksessa, minun sukulaiseni ja ystäväni ainakin katkaisivat täysin välit, suurin osa jo ennen varsinaista eroilmoitusta, koska olivat kuulleet kaikenlaista. Onneksi äitini erosi samoihin aikoihin ja sisarukseni eivät ikinä todistajia olleetkaan. Eli menetin perheestäni "vain" isäni.

Eli menetin perheestäni "vain" isäni.

Iso harmi sekin. Se on tärkeä pala elämästä pois. Tapasin kotikaupungissani erään entisen todistajan, joka on jäänyt pois ehkäpä n 10 vuotta sitten. Hänen kohdallaan asia on toisinpäin ja hänen tyttärensä ei pidä vissiinkään mitään yhteyttä. Surullinen kohtalo, enkä todellakaan haluaisi että omat lapseni hylkäisivät minut sen takia mihin uskon ja mihin en. Uskonto rikkoo, sitä on vaikea kiistää. Jos joku väittää että se on jumalan tahto, voi miettiä pari kertaa ja sen jälkeen pari kertaa uudestaan.

Veli-Hopea kirjoitti:

Eli menetin perheestäni "vain" isäni.

Iso harmi sekin. Se on tärkeä pala elämästä pois. Tapasin kotikaupungissani erään entisen todistajan, joka on jäänyt pois ehkäpä n 10 vuotta sitten. Hänen kohdallaan asia on toisinpäin ja hänen tyttärensä ei pidä vissiinkään mitään yhteyttä. Surullinen kohtalo, enkä todellakaan haluaisi että omat lapseni hylkäisivät minut sen takia mihin uskon ja mihin en. Uskonto rikkoo, sitä on vaikea kiistää. Jos joku väittää että se on jumalan tahto, voi miettiä pari kertaa ja sen jälkeen pari kertaa uudestaan.

Noh, kyllähän se sekin satutti, mutten onneksi isäni kanssa ikinä läheinen ollutkaan. Enemmän harmitti isovanhempien menettäminen ja tieto siitä, että he saattavat olla jo kuolleitakin ja minä en vain tiedä asiasta. Pappani oli kuitenkin ns. "lempisukulaiseni" ja kaikki lapsuuden kesät vietin hänen kanssaan maatilaa hoitaen.

Ja "ystävien" hylkääminen sattui myös. Olin perus jt, joten kavereita ei uskonnon ulkopuolelta ollut. Vasta nyt olen saanut rakennettua itselleni jonkinlaisen ystäväpiirin, mutta yhä pelkään, että hekin minut hylkäävät.

Minun kohdallani voi ainakin puhua siitä, että uskonto rikkoo ihmisen. Kärsin yhä edelleen "lievistä" mielenterveysongelmista ja päihteet muodostuivat aluksi suureksi ongelmaksi, koska niiden käyttö oli ollut sen verran tabu järjestössä ollessa, ettei niitä osannut käyttää oikein. Onneksi sain apua ajoissa päihteiden kautta myös muihin asioihin. Vaikka edelleen tuntuu, että tätä jt-menneisyyttä häpeää niin paljon, ettei siitä osaa edes ammattiauttajille puhua.

Ajauduin itsekkin tähän foorumiin hesarin jutun takia.

Olen eronnut jehovan todistajista n.5 vuotta sitten. Suvussani ainoastaan vanhempani kuuluvat todistajiin, muuten sekä äitini että isäni puolelta kaikki kuuluvat ns. "maailmaan".

Vanhempani tietysti järkyttyivät kovastikkin päätöksestäni erota jehovan todistajista. Se ei ehkä heille ihan puskista tullut, sillä tein jo selkeää pesäeroa teini-iästä asti. Aloin jäämään pois kokouksista, en käynyt enään kentällä ja yhä vähemmän seurustelin muiden JT-nuorten kanssa vapaa-ajalla.

Omalla tavallaan tuo venynyt eroamisprosessi antoi mahdollisuuden itselle luoda uusia ystäviä, ettei itse tippunut "tyhjän päälle", mitä luin muiden kokemuksista.

Olen edelleen säännöllisesti yhteydessä vanhempiini ja käyn heillä kylässä. Monet illat tosin ovat vierähtänyt keskustellen siitä että miten yhteiseloa vietetään. Seurakunnan vanhimmat olivat kuulemma ohjeistaneet "karttamisesta" ja siitä ettei minun kanssa saisi viettää aikaa.

Käyn siis vanhempieni luona vain silloin kun se heille sopii. Kun heillä on muita JT vieraita kylässä, niin minua ei ole olemassa. Mikä kuulostaa aika julmalta, mutta tosin mielestäni kaikilla meillä ovan vapaus elää omaa elämää siten miten haluamme. Vanhempani eivät vaadi minua olemaan jehovan todistaja, niin minä en pakota heitä olemaan jotain muuta.

Olen törmännyt kaupungilla tai kaupassa jehovan todistajiin ja sen kyllä huomaa että he tunnistavat, mutta eivät moikkaa tai eivät vastaa mitään jos moikkaan heitä.

Koen ainakin itse että pääsin helpolla, voin kuvitella miten vaikeaa on ollut erota jehovan todistajista kun suurin osa suvusta ja lähimmistä ystävistä kuuluu järjestöön.

rippeli kirjoitti:Oliko sinut kastettu, Bono?

Kyllä. Siksi kysyinkin, vaihteleeko kohtelu seurakunnittain ja paikkakunnittain: Ovatko jotkut seurakunnat selvästi vanhoillisempia? Joku otti esille myös perusmeningin eli ystäviä oli vain seurakunnan sisällä? Vaihteleekohan tämäkin? Kyllä "maailmallisia" ystäviä siunaantui, kun kulmilla ei ollut liiemmin oman ikäistä jt-seuraa. Muistaakseni siitä tuli jotain lievää sanomista, mutta eipä kiinnostanut

Bono kirjoitti:

rippeli kirjoitti:Oliko sinut kastettu, Bono?

Kyllä. Siksi kysyinkin, vaihteleeko kohtelu seurakunnittain ja paikkakunnittain: Ovatko jotkut seurakunnat selvästi vanhoillisempia? Joku otti esille myös perusmeningin eli ystäviä oli vain seurakunnan sisällä? Vaihteleekohan tämäkin? Kyllä "maailmallisia" ystäviä siunaantui, kun kulmilla ei ollut liiemmin oman ikäistä jt-seuraa. Muistaakseni siitä tuli jotain lievää sanomista, mutta eipä kiinnostanut

Itselläni on kokemusta monista Suomen seurakunnista (etelästä Lappiin asti) ja samanlainen systeemi on kyllä ollut kaikkialla. Joillakin perheillä on sitten erilaisia käytäntöjä ja jotkuthan eivät esim. oman lapsensa kohdalla karttamissääntöä (täysin) noudata. Mutta missään en ole kyllä törmännyt siihen, että perheen/suvun ulkopuoliset jatkaisivat minkäänlaista yhteydenpitoa. Eli olet varmaankin harvinainen (ja onnekas?) poikkeus.

Itseäni kyllä jt:t tuijottelevat ja kovasti uteliaana kuuntelevat mitä esim. (avo)miehelleni puhun, jos sattuvat esim. samaan ravintolaan syömään. Mutta eivät tervehdi tai katso edes silmiin, vaan tavallaan ohitseni.

Ja tosiaan omasta srk:sta löytyi suht saman ikäistä seuraa, joten maailmallisia ystäviä ei senkään takia ollut. Muutaman opiskelukaverin kanssa kävin kerran tai pari kahvilla ennen erotusta.