Ideologiassa tehd. murhat/itsemurhat(jokela?),entä jt:t
Lähetetty: 07.11.2007 19:43
Heti ensimmäiseksi haluaisin osoittaa osanottoni Jokelan tämänpäivän tapahtumissa kuolleiden omaisille, ystäville ja kaikille tapahtunutta koskettaneille.
Myös haluan esittää hyvät toipumiset tapahtumassa fyysisesti tai henkisesti loukkaantuneille sekä kaikille tapahtunutta koskettaneille. Vilpittömästi.
Vahvistamattomien tietojen mukaan tekijällä olisi saattanut olla jonkinlainen monivivahteinen (moni)ideologinen tausta.
Toisien vahvistamattomien tietojen (kuten oletetun tekijän internet-kirjoitukset ym.) mukaisesti tekijä kuitenkin on osaltaan korostanut sitä, että tämä on hänen oma (omantunnon?) valinta,,,ja ketään ei pitäisi syyttää tästä tapahtuneesta.
Minun henkilökohtaisia mielipiteitäni mitenkään yllyttämättä tai kiihoittamatta tms.:
Entä jos sekavien tunnelmien (ja ennen tapahtumien virallista loppuselvitystä) ohessa spekuloidaan similaarisuutta Seuran ja Vilpittömien Jehovan Todistajien osalta.
Minulle ensimmäisenä mieleen tulee verestä kieltäytyminen. Jokainen vilpitön Jehovan Todistaja voi omantuntonsa mukaisesti kieltäytyä verestä, vaikka kuoleman uhalla ->eli tavallaan itsemurha.
Jokainen vilpitön Jehovan Todistaja voi kieltää (riippuu valtiosta) verensiirron antamisen lapsellensa, ihan omantuntonsa puitteista. Eli tavallaan murha.
Mutta mistä tämä omatunto on saanut alkunsa ? Omatunto saa alkunsa Seuran näkemyksistä joita tietysti vilpittömän Jehovan Todistajan tulisi noudattaa...jos ei noudata niin yhteisön sanktiot iskevät täydellä voimalla.
Siis tavallaan vilpittömillä Jehovan Todistajilla on myös tälläinen eräänlainen ideologia (vaikute, olkoon sitten jostain saatu tai mukamas omaantuntoon perustuva) ... ja tämä vilpittömien Jehovan Todistajien ideologia,esim. veri-ideologia, on tuottanut monia kuolemia tai jopa kuvainnollisia murhia ja elämän lakkauttamisia ympäri maailmaa. Seuran ideologian vaikutuksesta, mielestäni näin, eikä mistään riippumattomasta omastatunnosta.
Korostan että en yhdistä mitenkään Jokelan uhreja enkä Jokelan toiminnan alullepanijaa Jt:iin.
Ainoastaan similaarisella tasolla vertasin ideologian mahdollisia vaikutuksia.