Veljesseura.org

Satuin tänään törmäämään kaupungilla vanhahkoon JT-rouvaan katutyössä. Hän yritti tarjota lehtiä, ja kuuntelinkin esityksen kiltisti. Keskustelimme Jumalan valtakunnasta ja hyvästä uutisesta, ja ennenpitkää keskustelu kääntyi taivaspaikkoihin ja niiden määrään.

Keskustelussa sivuttiin myös vanhoja maailmanloppuja valon kirkastumisineen ja muine hauskoine ominaisuuksineen. Noin 40 minuutin keskustelun jälkeen paljastin olevani entinen JT, ja nainen ei tästä hätkähtänyt (kuten edellinen todistaja jonka kanssa keskustelin, hän lähti karkuun). Jatkoimme turinointia vielä noin 15 minuuttia ja kerroin hänelle seuran epäinhimillisestä toiminnasta, veriopin järjettömyydestä ja muista ongelmista. Nainen oli suurimmassa osassa samaa mieltä, mutta lopuksi hän sanoi:

"Olet varmaankin oikeassa, mutta minulle on tärkeää että on jotain toivoa, kannattaa yrittää päästä noista asioista yli jotta saa turvallisin mielin elää elämäänsä".

Keskustelu päättyi. Nainen kertoi että hänen sukulaisistaan kukaan ei ole JT. Hänellä on kaksi poikaa, toinen on erotettu alkoholin takia ja toinen ei ole missään vaiheessa ollutkaan JT. Mieskin oli ehtinyt jo kuolla. Mukava mummeli, en kehdannut kovin jyrkkiä sanankäänteitä käyttää mutta ehkäpä hänelle jäi jotain mieleen.

"Turvallisin mielin elää elämäänsä"

Rouvaparka ei ole tullut ajatelleeksi että lahkohan se sitä turvattomuutta tuo elämään.

Lahkon mukaan tulisi pelätä harmagedonin surujuhlaviettoa

ja lukea kaikki mahdolliset mahdollisimman epämiellyttävät asiat ja pitää niitä todisteina siitä että se lahkon oma suuri juhla on pikimmiten tulossa

En tässä keksi kuinka tuommoisen saisi muotoiltua niin, että siitä menisi edes n. 20 - 30 prosenttia läpi

Lehtiveli kirjoitti:"Olet varmaankin oikeassa, mutta minulle on tärkeää että on jotain toivoa, kannattaa yrittää päästä noista asioista yli jotta saa turvallisin mielin elää elämäänsä".

Tuo onkin perin mielenkiintoinen seikka nimenomaan jehovantodistajuudessa – ja miksei muissakin uskonnoissa. Jehovantodistajaa ei häiritse pätkääkään lahkonsa aiheuttamat epäinhimillisyydet tai mitkään muutkaan epäkohdat, onhan hänellä yksilönä mahdollisuus peitota pelätty kuolema, mikäli on uskollinen lahkolleen. Tuo turvallisuuden tunne kumpuaakin vain ja ainoastaan mahdollisuudesta voittaa kuolema.

Kuoleman pelko tai sen hyväksyminen on osalle ihmisistä äärimmäisen vaikea käsiteltävä. Ajatuksen ja itsensä rauhoittamiseksi uskonto on hyvä keino, mutta logiikkaa siitä on usein täysin turha hakea. Käsityksistä pidetään kiinni viimeiseen saakka. Ikuinen elämä on kiinni noista käsityksistä, eikä niistä ymmärrettävästi olla valmiit tinkimään sen vuoksi.

Jehovantodistaja elää vetoketjutetussa makuupussissa, josta ei uskalla katsoa ulos enempää kuin mitä vetuketjun sulkemiskohdan välistä kykenee näkemään. Makuupussissa on lämmin ja hyvä olla, eikä ulkopuolisesta todellisuudesta olla kiinnostuneita oman hyvänolon tunteen vuoksi. Tunne ei kuitenkaan perustu todelliseen hyvään oloon, vaan makuupussin suomaan lämpöön (joka on itse tuotettua) ja todellisuuden sivuuttamiseen. Jehovantodistaja ei halua huomata, että makuupussi rajoittaa hänen elämänsä ja liikkumatilansa todellisuuteen verrattuna murto-osaan – ei, koska hänelle riittää makuupussin suoma lämpö. Kyllä me kaikki tiedämme mitä tapahtuu kun kapuaa ulos lämpimästä makuupussista. Tulee hetkeksi kylmä, mutta sen jälkeen ulkomaailma (=todellisuus) lämmittää hiljalleen, eikä olo ole pian sen hassumpi kuin makuupussissakaan – paitsi, että makuupussi ei ole rajoittamassa elintilaa ja aktiviteettimahdollisuudet ovat aivan eri luokkaa kuin pussissa.

Lehtiveli kirjoitti:... mutta lopuksi hän sanoi:
"Olet varmaankin oikeassa, mutta minulle on tärkeää että on jotain toivoa, kannattaa yrittää päästä noista asioista yli jotta saa turvallisin mielin elää elämäänsä".

Jos joku jehovantodistaja esittäisi tuollaisen ajatuksen minulle, niin kiittäisin kädestä pitäen hänen avaramielisyyttänsä. Koska käytännössä tuolla lausunnolla on annettava kaikkien muidenkin vastaavanlaisten uskontojen edustajille oikeus täsmälleen yhtä perusteltuun toivorikkauteen turvallisen elämän takaajasta.

Jos tuollaiset lausunnot ovat jehovantodistajalle osoitus totuudesta, niin tällaisen jehovantodistajan käännytystyö on ristiriitaista ja siten moraalisesti väärin. Niidenkin jehovantodistajien, jotka antavat anteeksi Vt-seuran tekemät virheet, mutta eivät salli samaa muille uskonnoille. Tai niiden, jotka eivät tiedä mitään parempaa, mutta eivät halua ottaa asioista selvääkään, jne...

Ehkä kaikkein onnettomin kommentti on tuo usein heitetty; "mitä sitten tilalle?", jonka jälkeen henkilö lopettaa asian pohtimisen. Kuinka ihmeessä ihminen voi vajota noin syvälle henkiseen apatiaan? Ensin henkilö kulkee vuositolkulla ovelta ovelle Raamatun asiantuntijana ja kehottaa ihmisiä tutkimaan Raamattua (no joo, Vt-seuran matskua) ja kun hänen kertomansa osoitetaan perättömäksi, niin asiantuntijasta tuleekin täysin avuton.

Markku Meilo kirjoitti:Kuinka ihmeessä ihminen voi vajota noin syvälle henkiseen apatiaan? Ensin henkilö kulkee vuositolkulla ovelta ovelle Raamatun asiantuntijana ja kehottaa ihmisiä tutkimaan Raamattua (no joo, Vt-seuran matskua) ja kun hänen kertomansa osoitetaan perättömäksi, niin asiantuntijasta tuleekin täysin avuton.

Tähän sopisi vastaukseksi:
- 1) vanha koira ei opi uusia temppuja
- 2) robottikin pitää ohjelmoida uudelleen, jos sen on tarkoitus tehdä jotain muuta kuin mitä se tekee

moraalisesti väärin ?

tulee palata avarampaan näkökulmaan eikä sitä varten tarvita havukka-ahoa.

Lahkon tihutyöt tekevät moraalisesti vääräksi olla käännyttämättä mikäli tilaisuus suotaisiin.

Ehkä Meilo tarkoittikin vain lausutun logiikkaa

Anonymous kirjoitti:moraalisesti väärin ?....Ehkä Meilo tarkoittikin vain lausutun logiikkaa

Niin, siis pidän moraalittomana, että ihmisten oville kolkutellaan noilla Vt-seuran eväillä (Vt-seuran todellisuutta tuntematta ja todennäköisesti muunkin todellisuuden hahmottamisessa on vakavia puutteita tämän johdosta) ja ajatuksena se, että ellet lähde kimppaan, niin kuolet ennenaikaisesti.

Ihan eilistä ajatellen olisi auvismainen toiminta Vt-seuran oppinäkemyksen mukaan Suomessakin tehokkainta, ei mitään pitkää ja puuduttavaa Vt-seuran materiaalin tutkintaa, vaan ovenavaaja saisi automaattisen ylösnousemuksen. Sellainen toiminta olisi varsinaista pekka-ericiläistä epäitsekkyyttä. Onhan se raivostuttavaa kun omaa totuuden, eivätkä muut usko sitä. Johan tätä on maailmalla sovellettu jt-jälkikasvuun, ja sehän on pääasiallinen jäsenkasvun lähde näillä leveyksillä.

+l

Johanneksen poika kirjoitti:Tähän sopisi vastaukseksi:
- 1) vanha koira ei opi uusia temppuja

Koiran valjastus käännytystyöhön lienee tuskallista koulutusta, koira kun haukkuu ovea avattaessa sen avaajan ihan luontaisesti, jt:nä minä tein sen vasta vasta kun ovi on sulkeutunut ja olin hieman etäämmällä. Jo puoli vuosisataa sitten minulle esitettiin, että muutaman vuoden (seuran matskun) lukemisella osaa ratkaista kaikki maailman ongelmat ja kuinka seuran kirjallisuus on ainoa, jota seuraamalla pysyy maailmantilanteen hermolla ja oppii kaiken aikaa uutta. Siis akateemisen tason saavutti lukemalla "Tarkkailemme maailmaa" -osiota.

- 2) robottikin pitää ohjelmoida uudelleen, jos sen on tarkoitus tehdä jotain muuta kuin mitä se tekee

Niinpä, optisesti ohjelmoitava robotti ohjelmoidaan aina uudella valolla.

Markku Meilo kirjoitti: Ehkä kaikkein onnettomin kommentti on tuo usein heitetty; "mitä sitten tilalle?", jonka jälkeen henkilö lopettaa asian pohtimisen. Kuinka ihmeessä ihminen voi vajota noin syvälle henkiseen apatiaan? Ensin henkilö kulkee vuositolkulla ovelta ovelle Raamatun asiantuntijana ja kehottaa ihmisiä tutkimaan Raamattua (no joo, Vt-seuran matskua) ja kun hänen kertomansa osoitetaan perättömäksi, niin asiantuntijasta tuleekin täysin avuton.

Näinpä juuri. Itse olen tuon saman kuullut monia kertoja, kun olen yrittänyt kertoa VT-seuran järjettömyyksistä. "Ja entä sitten, vaikka asiat ei olisikaan näin ? Mitä maailmalla olis mulle tarjottavaa ? Mihin mä menisin ?" Ja vakuudeksi vielä opetuslasten sanat Jesselle, jotenkin tyyliin "Herra, kenen luo me menisimme ? Sinussa on tie, totuus ja elämä." Tai jotain tonnepäin, on noi raamatunpaikat päässy vähän unohtumaan viime vuosina. Mutta kuitenkin, täysin järjetöntä logiikkaa. Uskotaan johonkin, mikä voi ihan hyvin olla täyttä valetta (ja onkin, eikä sen huomaamiseen vaadita paljon tutkimusta ja ponnisteluja), vain siksi että ei mukamas ole mitään mihin mennä, eikä "maailmalla" ole tarjottavana mitään sen parempaa.

Outoa, kyllä mä keksin heti useammankin kivemman asian kuin lopun ikäänsä laahustaminen vihattuna ihmisten ovilla myymässä lehtiä jotka julistavat alati muuttuvaa (mutta kuitenkin sillä hetkellä ainoata ja oikeaa) totuutta, johon ei itsekään välttämättä kaikilta osin usko. Ei se elämä ulkopuolella mitään riemukasta aina ole, mutta ton edellämainitun elämäntyylin se on kyllä tähän mennessä päihittänyt kuus-nolla, joka päivä.

madgyver kirjoitti:Ja vakuudeksi vielä opetuslasten sanat Jesselle, jotenkin tyyliin "Herra, kenen luo me menisimme ? Sinussa on tie, totuus ja elämä."

Ja tuossa opetuslapset halusivat pysyä nimenomaan 1800-luvulla perustetun Vartiotornin Raamattu- ja traktaattiseuran yhteydessä?

Ei se elämä ulkopuolella mitään riemukasta aina ole,

Ei ole, mutta riemu tai sen puute ei pienimmässäkään määrin ole sidoksissa Vartiotorniseuraan. Tai jos nyt pienessä määrin siten, että jt-mielenterveysongelmaluvut ovat paikoin ohittaneet paikallisen väestön vastaavat luvut.

mutta ton edellämainitun elämäntyylin se on kyllä tähän mennessä päihittänyt kuus-nolla, joka päivä.

Mun oma 'kuus-nolla' kumpuaa osin siitä, että tunnen siinä määrin Vt-seuran oppi- ja muuta menneisyyttä, että kaiholla odotan seuraavan jehovantodistajan odottamatonta tupsahdusta ovelleni. Kieli siinä tietty taas kipeytyy, mutta se on pieni haitta sen riemun rinnalla kun havaitsee jehovantodistajan valehtelevan vakavalla naamalla.

Aloituskirjoitukseen tulee vielä mieleen vaihtoehto että jos ko uskonnoitsijan srk:sta tuntisi jonkun irtautuneen, mainita tästä ja kertoa kuinka tällä nykyään menee.

Kun ei tunne voisi ajatella mainita vaikkapa nimim. torninvartijan, todeta tämän kaksi edellistä sukupolvea julistaneen oppeja, joista osa on sellaisia joilla nykyään saisi potkut. Ja että nykyään Torninvartija kirjoittaa harrastuksekseen täällä veljeesseurassa ja tekee yliopistossa tutkimustyötä. Ja kysyä uskonnoitsijalta onko tällä mitään kysyttävää tästä, lahko on Torninvartijan sukulaisilta kysymisen kietänyt. jne

Anonymous kirjoitti:Aloituskirjoitukseen tulee vielä mieleen vaihtoehto että jos ko uskonnoitsijan srk:sta tuntisi jonkun irtautuneen, mainita tästä ja kertoa kuinka tällä nykyään menee.

Kun ei tunne voisi ajatella mainita vaikkapa nimim. torninvartijan, todeta tämän kaksi edellistä sukupolvea julistaneen oppeja, joista osa on sellaisia joilla nykyään saisi potkut. Ja että nykyään Torninvartija kirjoittaa harrastuksekseen täällä veljeesseurassa ja tekee yliopistossa tutkimustyötä. Ja kysyä uskonnoitsijalta onko tällä mitään kysyttävää tästä, lahko on Torninvartijan sukulaisilta kysymisen kietänyt. jne

Ja nimenomaan kun mainitsee sellaisen henkilön, jolla on ollut "maine" tai "status" srk:ssa, niin kyllä se kommentteihin tien avaa.

Olen viimein alkanut vetää puoleeni maailman toivoja. Tänään syyllistyin jopa utopian myynnin suoranaiseen häirintään, mutta siitä vähän myöhemmin. Olimme eilen kotiutuneet viikon työrupeaman jälkeen ja tunnelma oli nousussa. Pikkukaupungissa oli tasainen lumimatto, mikä teki kotipesästä entistäkin puoleensavetävämmän. Lämpivät leivät tuoksuisivat pian uunissa ja isäntä avaisi yhden karjalansa.

Jo alaovella olimme tervehtien ohittaneet kaksi iloista nuorta naista. Ovikello soikin yläkerrassa jo pian. Nämä kaksi neitoa olivat markkinoimassa uutta, vastikään perustettua kirkkoaan ja kysyivät olemmeko jo kuulleet siitä. Yhtiön nimeä en valitettavasti rekisteröinyt, mutta molemmat sisaret (vrt. naisluostari) olivat kiinnittäneet pitkän, mustan villakangastakkinsa rintamukseen mustan, kaiverretun nimikyltin, josta titteli ja puhujan henkilöllisyys oli helposti todennettavissa. "Sisar Anna Astikainen" (nimi muutettu), mieheni luki kyltin ääneen. Ystävälliseen henkeen totesin neideille, että uskonasiat on jo aika pohjamutia myöten puitu ja päädyimme sen jälkeen toivottelemaan hyvää illan jatkoa puolin ja toisin.

Tänään aurinko alkoi harmaan aamun jälkeen näyttäytyä ja houkutti meidät paikalliseen sisustuspuotiin ja kahvilaan. Kaksi uutta sisarta, kokeneempi ja nuorempi, oli keskittänyt toivonsa alakerran eronneen isän kynnykselle. Toinen noin 35-vuotias sisar kääntyi moikkaamaan myös meitä, johon paremmin käyttäytyvä mieheni vastasikin. Itse tyydyin katsomaan pitkään silmiin ja arvioimaan esillä olevan painojulkaisun painolaitosta.

Ei sittenkään, en poistuisi paikalta jättämästä pientä muistijälkeä Meidän Rapustamme. "Anteeksi, oletteko te Jehovan Todistajia?" "Ollaan." "Koska te alatte noudattamaan ihmisoikeuksia?". Alaoven liukuessa hiljaa kiinni ja siirtyessämme kohti violetin-harmaan pöytäliinan hankintaa, vastauksen jäi kuulemaan rock-henkinen motoristiharrastaja. Nim. Jälleennäkemistä odotellen

Jatketaanpa vanhaan ketjuun kun tämä uusin kohtaaminen ei niin erityinen ollut. Tuossa olin kaupasta tulossa niin pari vanhempaa JT-naista tulivat ovelleni esittämään. Sääli etten kauppakassien kanssa jaksanut jäädä keskustelemaan vaan otin lehdet kiltisti ja esitin tietämätöntä. Jospa he tulisivat paremmalla aikaa takaisin, niin voisi keskustella asioista hieman henkevämmin.

Hyvä vertaus makuupussista!

Jaakko Ahvenainen taisi sanoa tuossa joskus, että on tärkeää, että elämässä on jokin toivo. Jehovan todistajat haluavat toivoa, vaikka se toivominen on pikemminkin toiveajattelua. Epätoivoista!