Veljesseura.org

Muistan, kun halu elää ikuisesti oli osoittautunut illuusioksi ja oli todettava, ettei itse edes haluaisi elää ikuisesti, niin sanoin tämän vanhimmillekin oikeuskomiteassa.

Vanhimmat sanoivat, että silloin jokin on pahasti mennyt pieleen niinkuin minun sisimmässäni, jos ei halua elää ikuisesti, että olisin ikäänkuin vaurioitunut henkisesti niin paljon, etten haluaisi elää ikuisesti.

Mutta jos todellisuutta katsotaan, niin kumpi on sairaampaa?

Myöntää rehellisesti, että elämä on rajallista ja nauttia siitä vähästä elämästä, mitä kuolevaiselle on annettu?

Vai kuvitella perusteettomasti elävänsä ikuisesti, vaikka todisteet osoittavat aina kaikkien kuolleen menneisyydessä ja nykyäänkin?

Eihän ihmisen tarvi olla henkisesti vaurioitunut, jos hän haluaa elää vain tämän elämän loppuun, nauttia siitä, ja lakata kuvittelemasta elävänsä ikuisesti?

Vielä vanhimmat sanoivat, että menisinhän minä lääkäriinkin heti, jos tulisi kuolemaan johtava sairaus, ja sen ikäänkuin pitäisi sitten olla todiste ikuisenelämän halusta.

En näe asiaa kuitenkaan noin.
Itse menisin lääkäriin vain sen vuoksi, että haluaisin pidentää tätä rajallista elämääni niin paljon kuin mahdollista.

Jt aikana ahdisti ajatus, että en ikinä pääse täältä pois. Mun mielestä normaalia vanheta ja kuolla. En tosin uskaltanut kenellekkään asiaa sanoa. En myöskään saanut aivojani uskomaan sitä ajatusta, että näkisin kuolleita sukulaisia uudestaan. Ne kuvat kirjallisuudessa oli pelottavia, missä haudoista nousi porukkaa. En myöskään koskaan fantasioinut tapaavani ketään raamatun henkilöä paratiisissa. Oli outoa, kun jotkut fanitti jotain aabrahamia yms ja odotti innosta hihkuen tapaavansa hänet paratiisissa. Sitä en myöskään ymmärtänyt, miksi kivojen asioiden tekemistä piti lykätä ja lykätä. Ihmettelin myös, miksi ihmeessä ihmiset kuvitteli kirmailevansa tiikerien ja karhujen kanssa, jotka popsisi ruohoa...niin varmaan....lapsesta asti olen mukana ollut ja koko 20 vuoden aikana nää ajatukset ei vaan mennyt jakeluun. Mutta sen ymmärsin, että kenellekkään ei kannattanut näistä ajatuksista mainita.

Itse olen ajatellut aina, etten halua elää ikuisesti tylsien ihmisten kanssa paikassa, jossa ei saisi tehdä mitään kivaa. Minusta satunnainen kännääminen ja "moraalittomuus" on kivaa. Toki haluaisin ratsastaa tiikerillä ja lentää kotkalla, mutta olen melko varma, että pieni humala tekisi siitä vielä jännempää.

Oli jotenkin absurdia ovella ja omissa sisarten puheissa hehkuttaa paratiisia kun en itse sinne halunnut....

Itse erotan ikuisen elämän halun ja paratiisissa elämisen halun kahdeksi eri asiaksi.
Jt-versioon paratiisista en ole halunnut enää lapsuuteni jälkeen (kun kuvaan ilmestyi ne muutkin kuin tiikerin rapsutukset).

Periaatteessa sitä voisi haluta elää vaikka kuinka pitkään, jos ei vanhenisi ja sairastelisi. Kuitenkin ainoana kuolemattomana olisi tuskallista elää kun kaikki muut kuolisivat jatkuvasti ympäriltä. Kuolemattomuus tekisi minusta todennäköisesti välinpitämättömän, vastuuttoman ja rakkaudettoman ihmisen, enkä siihen suuntaan halua kasvaa.

Mie mietin tänään sitä, että jos ihmiset ei enää sairastele, eli lääkäreitä ei enää tarvita niin mites onnettomuudet sitten? Kyllähän niitä varmaan täydellisillekin ihmisille sattuu. Jos puu kaatuu päälle ja selkäranka katkeaa niin paraneeko siitä sitten ihmeen voimalla? Tai jotain lievempää, murtumat yms. Vai onko täydellisellä ihmisellä niin vahvat luut etteivät ne katkea?

Love_is_a_lie kirjoitti: Jos puu kaatuu päälle ja selkäranka katkeaa niin paraneeko siitä sitten ihmeen voimalla? Tai jotain lievempää, murtumat yms.

Jt uskon mukaan jehova lupasi ihmisille ikuisen elämän mahdollisuuden paratiisissa, ei kuolemattomuutta ominaisuutena ihmiselle.

Eli kuolematon ihminen olisi sellainen, joka ei kuolisi millään, vaikka tosiaan selkäranka katkeaisi.

Mutta ikuisesti elävä ihminen olisi sellainen, joka eläisi ikuisesti vain, jos täydellinen uusiutumiskyky voi parantaa haaverit, mut jos ei katkennutta selkärankaa pystyis, niin kuolis.

Eli elämää ei voisi uhmata uhkarohkeilla tempauksilla, kuten vuorikiipeily, koska se olisi elämän vaarantamista siitä huolimatta että elämä olisi ikuinen.

Elämä olisi siis sopivissa olosuhteissa ikuinen, ei kaikissa olosuhteissa.

Kuolematon ihminen taas ei oikeastaa enää olisi ihminen ollenkaan, vaan ihan jotain muuta - toista lajia kokonaan - uusi laji maan päällä.


Eli ikuista elämää ja kuolemattomuutta ei kannattaisi todistajankaan sekoittaa toisiinsa.

Niin, ja sokerina pohjalla raamattu puhuu siitä että ikuinen elämä tarkoittaa samaa kuin puitten päivät, eli niin kauan kuin puiden elinikä on, niin se sama olisi

ikuinen elämä vertauskuvallisesti, koska ikuisuudeltahan se varmaan 1000 vuottakin tuntuisi ja eiks jotkin vanhimmat puulajit elä vielä pidempäänkin kuin 1000 vuotta.

Eli kun jT.t ovat tulkinneet ikuisen elämän loputtomaksi elämäksi, niin raamattu osoittaa sen kuitenkin olevan vain puiden iän mittainen.

That's it. Ei kannata kaivata "ikuista elämää" eli puiden ikää, kun vähemmälläkin pääsee. Miksi kaivata, kun kuolee kuitenkin?

Minulla oli mielikuva että paratiisi olisi vähän kuin ikuinen kokous... jossa kaikilla on samanlaiset hymyt naamalla ja puolihameet tai suorat housut päällä :p Yhdessä iltaisin lauletaan valtakunnanlauluja ja tehdään terveellistä kasvisruokaa... tai pelataan jotain Raamattu-aiheisia tietovisoja. Vähän semmonen Stepfordin naiset -tyyppinen ympäristö.

Hyi yökötys tosta mielikuvasta...

Käärmis, veit sanat suustani. ikuinen valtakunnan hymy. Hyi ny. Näin muuten viimeyönä unta et lensin lentokoneella paratiisiin ja siellä oli rajallinen aika olla, meidät tultiin hakemaan lentokoneella pois (älä kysy mistä mun aivot sai tälläsen idean) tosi ahdistavaa oli. Siellä rakennettiin taloja sellanen betel meninki oli. Kaikki söi yhdessä pitkien pöytien ääressä. Niitä kutsuttiin keskuksiksi. Juttelin muiden matkalaisten kanssa ja samoja tunteita oli, ettei tonne halua. Paitsi yksi oli tosi tohkeissain ja itki kun piti lähteä pois.

Mievaan kirjoitti:Käärmis, veit sanat suustani. ikuinen valtakunnan hymy. Hyi ny. Näin muuten viimeyönä unta et lensin lentokoneella paratiisiin ja siellä oli rajallinen aika olla, meidät tultiin hakemaan lentokoneella pois (älä kysy mistä mun aivot sai tälläsen idean) tosi ahdistavaa oli. Siellä rakennettiin taloja sellanen betel meninki oli. Kaikki söi yhdessä pitkien pöytien ääressä. Niitä kutsuttiin keskuksiksi. Juttelin muiden matkalaisten kanssa ja samoja tunteita oli, ettei tonne halua. Paitsi yksi oli tosi tohkeissain ja itki kun piti lähteä pois.

Mie taas näin unta että maailmanloppu tuli ja jumalaan turvautuvat ja omiin voimiin luottavat jakautuivat kahtia. No me voitettiin. Ajauduin jonkun karahkan varassa eräälle ovelle ja kärsineen, jokseenkin saman ikäinen nainen otti miut vastaan. Jonkin aikaa toimin hänen sisäkkönään tässä post-apocalyptisessä maailmassa jossa ei ollut tilaa jumalille. Sitten eräänä yönä päädyimme toistemme syliin lohtua hakemaan ja siitä alkoi kuuma lesbosuhde joka sisälti enimmäkseen seksiä. Tykkäsin, vaikka enimmäkseen heteroksi itseni miellänkin.

Edellinen ei liittynyt aiheeseen mitenkään, halusin sen vain jakaa